Salamurha katedraalissa aiheutti asenteiden muuttumisen entistä rajummaksi. Inkvisiittori Pedro Arbués oli Torquemadan nimittämä. Hän jakoi Torquemadan uskonnollisen innon. Rikkaiden conversojen kuulustelu oli vaarallista inkvisiittorille, sillä nämä olivat kokeilleet kaikkia keinoja suojellakseen itseään. Edes kuninkaallisille lähetetyt lahjukset eivät suitsineet inkvisiittoreita. Epätoivonen joukko aatelisia palkkasi miehiä öiseen iskuun.
15 - 16 syyskuun välisenä yönä Pedro rukoili Saragossan katedraalissa. Tiukkoihin tilanteisiin tottuneena miehenä hän piti kaavun alla rengaspanssaria. Päähineen alla piili terässuoja. Mutta nämä ja Herran varjelus eivät riittäneet.
Kahdeksan miestä kävi Pedron kimppuun. He puukottivat inkvisiittoria useampaan kertaan. Pedro sinnitteli kokonaisen päivän. Sitten hänestä tuli espanjalaisen inkvisition ensimmäinen marttyyri. Syylliset tiedettiin ja tunnistettiin kääntyneiksi juutalaisiksi. Ketä muita he olisivat voineet olla? Pian uutinen levisikin ympäri Espanjaa. Conversot uskaltavat hyökätä jopa inkvisiittorien kimppuun. Paavi Pius IX kanonisoi Pedron vuonna 1867, mikä aiheutti pientä närää juutalaisten sekä kristittyjen parissa.
Kuninkaalliset Ferdinand ja Isabella keräsivät kuningaskuntien resurssit muslimivalloittajien häätämistä varten. Vasta valloittajien karkottamisen jälkeen inkvisition alkoi tarkistella kristinuskoon käännytettyjen muslimien elämää.
La Guardian viaton lapsi loi oman kiihkon juutalaisten kauhisteluun.
Yksilöiden tutkinta oli liian vaativaa. Kääntyneitä juutalaisia oli kertynyt liian paljon kaupunkeihin. Myös niiden rinnalla kasvaneet juutalaisyhteisöt pysyivät sitkeästi juutalaisina. Ferdinand ja Isabella turvautuivat entisten hallitsijoiden käyttämiin julistuksiin. Juutalaiset julistettaisiin lain voimalla kristityiksi. Vuoden 1492 alussa laadittiin useampi laki, useassa Espanjan kuningaskunnassa. Niissä määrättiin, että juutalaisilla oli neljä kuukautta aikaa tulla kastetuksi kristityksi. Kieltäytyminen johtaisi karkotukseen maasta. Juutalaiset saisivat ottaa mukaan vain hyväksyttävät tavarat (lista oli valmiina). Kaikki muu omaisuus jäi kuningaskunnan kassaan. Kulta- ja hopeakolikot, hevoset, sotamateriaaliksi kelpaavat, jne, takavarikoitaisiin.
Kesään mennessä Espanjan juutalaisilla oli edessä raskas muutto. He matkustivat kävellen Portugaliin tai vielä riippumattomaan Navarren kuningaskuntaan. Muita vaihtoehtoja olivat etelässä muslimien maat (jotkut tapettiin maihinnoustessa). Idässä ottomaanien keisarikunta, jossa heitä kohdeltiin parhaiten. Historiankirjoista ei selviä kuinka monta juutalaista häädettiin Espanjasta tuona vuonna. Tiedot väestöistä eivät ole tarpeeksi tarkkoja, sillä väestönlaskennassa otettiin huomioon perhe, eikä se kuinka monta perheeseen kuuluu. Realistisin moderni arvio muuttoliikkeen koosta on 70 000 - 100 000. Aikaisemmat arviot olivat 150 000 - 300 000.
Tarjous kristinuskoon kääntymisestä oli aito. Juutalaisen uskonnon hylänneet saivat heti paremman elämän. He saivat pitää elannon ja omaisuuden. Karkotettujen juutalaisten elämä ei välttämättä päättynyt huonosti, jos he päättivät myöhemmin kääntyä kristinuskoon. Kuningas Ferdidand määräsi, että kääntyneet juutalaiset saivat oikeuden palata Espanjaan, kunhan kykenivät todistamaan kristillisyytensä. Palaavat conversokset päätyivät kuitenkin suoraan inkvisition tarkkailulistalle. Edellinen meno jatkui, eli entisten juutalaisten piti esiintyä huolellisesti kunnon kristittyinä.
1500-luvun aikana maahan jääneet muslimit olivat vielä luotettavaa työvoimaa. Heillä oli oikeus palvoa Allahia, mutta samalla käännytystyö jatkuytysi. Kristityt saivat käännyttää muslimeja, mutta muslimit eivät saaneet käännyttää kristittyjä. Nyt inkvisiittorit ottivat myös ex-muslimeja tutkittavaksi. Inkvisition repertuaari monipuolistui, kun se joutui tutustumaan uuden kulttuurin oppeihin. Kuin "sattumalta" myös muslimien omaisuutta kyettiin takavarikoimaan, jotta inkvisition uhkaavasti tyhjenevä kassa ei saavuttaisi pohjaa. Espanjalaisen inkvisition tulevaisuus ei ollutkaan enää kovin valoisa.
Kuningatar Isabella kuoli vuonna 1504. Sitä seurannut valtataistelu oli monimutkainen vyyhti. Oliko Espanjassa enää tarvetta inkvisition tuomioistuimille? Uusilla hallitsijoilla oli motivaatio tuomioistuimien lopettamiseen, sillä kuningaskunnat voisivat itse tuomiota uskonnolliset rikokset. Ja *köh* takavarikoida syyllisten omaisuus kuninkaan kirstuun *köh*. 1500-luvun aikana muslimit ja ex-muslimit onnistuivat vaikuttamaan politiikassa. Sen seurauksena inkvisition toimintalupia rajoitettiin Aragonian ja Granadan muslimiyhteisöissä. Näin prioriteettina säilyi kääntyneiden juutalaisten vainoaminen. He olivat menettäneet poliittisen vaikutusvallan suuren karkotusaallon myötä.
Vihdoinkin Espanjaan saapui sellainen uhka, joka alkoi kiinnostaa myös inkvisitiota. Espanjan kirkko oli reformaation kourissa. Saksasta puhalsi luterilaisuuden henkäyksiä. Kristinuskosta olikin liikkeellä useampi Lopullinen Totuus. Protestantteja ilmaantui Espanjaan. Inkvisitio ei kuitenkaan kyennyt heti päättämään miten suhtautua uusiin tuuliin. Ferdinandin ja Isabellan yhteistyöllä yhteen kasattu inkvisitio oli itse pieni reformaatio katolisen kirkon opeista, joten miten he voisivat tarkastella uusia kristittyjä? Espanjan katedraaleissa ja yliopistoissa väiteltiin kiihkeästi uskonnollisista aiheista, mutta missään ei vaadittu eroa Rooman kirkosta. Kaikki kiistat tapahtuivat katolisen kirkon valtarakenteiden sisällä.
Vasta vuonna 1525 Toledon espanjalainen inkvisitio vangitsi joukon kristittyjä. Heillä ei ollut mitään yhteyksiä juutalaisiin. Sen sijaan heillä oli suhteita aristokraattiseen Mendozan sukuun. Joukon kristinusko oli ainakin heidän omasta mielestä ortodoksinen. Se oli opittu fransiskaanimunkeilta. Joukolla oli vahva sisäinen henkinen elämä. He rukoilivat ahkerasti. Seuraajia ilmestyi vuosisadan aikana. Heitä alettiin kutsua nimellä alumbrados. Valaistuneet. Inkvisiittorit eivät kyenneet osoittamaan mitään vakavia rikkeitä kirkon oppeja vastaan. Julkisissa rukoustilaisuuksissa jäsenet kuitenkin osoittivat kiihkeä intoa. Sellaista kutsutaan nykyään karismaattiseksi kristinuskoksi. Joukon toiminta tapahtui enimmäkseen kirkkojen ulkopuolella. He olivat vannoutuneita kristittyjä, mutta kuitenkin inkvisiittorit tuomitsivat heitä pieniin sakkoihin tai vankeuteen.
Puheet uuden joukon erilaisuudesta levisi Espanjassa. Pian inkvisitio lähetti tiedon kaikille jäsenilleen. Heitä varoitettiin poikkeavasta tavasta palvoa Jumalaa. Tämäkin elämänalue kuului katolisen kirkon alaisuuteen. Inkvisition pitäisi tukea oikean ortodoksisen kristinuskon suosiota espanjalaisten parissa. Yhä erilaisemmat suuntaukset rantautuivat ja ilmestyivät itse espanjalaisten kristittyjen joukoista. Väärien uskomusten leimaaminen "luteralismiksi" yleistyi. Vuonna 1559 Espanjan inkvisitio laati ensimmäisen listan kielletyistä kirjoista. Kerettiläisten ideoita sisältävät kirjat johtivat pidätyksiin. Dominikaanimunkki Bartolome Carranza päätyi inkvisition tyrmään vuonna 1558 Alankomaissa painetun kirjan takia. Carranza kuoli vankilassa 17 vuoden vankeuden jälkeen.
Hän ei ollut viimeinen. Runoilijat, kirjailijat ja maallikkosaarnaajat kokivat saman kohtalon, jos heidän kirjoituksissa oli vaikutteita heresiasta. Espanjalainen inkvisitio nähtiin kansan parissa moraalien vartijana. He valvoivat mustalaisten, noitien, juutalaiskäännyttäjien, sala-muslimien, sekä tietenkin seksuaalisesti aktiivisten pappien tekemisiä. Espanjalainen inkvisitio nautti kansan suosiota. Se oli yhteiskunnan tukipilari. Se oli myös muodostunut byrokraattiseksi laitokseksi. Tiedot laitoksen toimintavoista ja työvälineistä säilyivät yllättävän hyvin meidän päiviin asti.
Näistä lisää seuraavassa osassa, kuten myös inkvisition suosion hiipumisesta. Loppuun vielä espanjalaisen inkvisition motoksi noussut kohta Raamatusta.
Nouse, Jumala! Tämä on sinun asiasi,
vie se voittoon!
Psalmi 74:22
No comments:
Post a Comment