11.8.10

Inkvisitio, kuka kantaa vastuun? Osa III

Osa I kertoi kristinuskon alkuaikojen heresiaan liittyvistä käsityksistä. Osa II kuvaili järjestäytyneen inkvisition syntyä. Katolinen kirkko omi kristinuskon auktoriteetin itselleen. Tarpeeksi radikaalit teologiset erimielisyydet johtivat rovioihin. Väärin uskovat kristityt huomasivat olevansa teologisen ajojahdin kohteena. Kirkon inkvisiittorit etsivät kerettiläisiä. Kerettiläiset vangittiin ja lähetettiin maallisten oikeussalien tuomittavaksi. Ja sieltä poltettavaksi tai vapauteen. Herra armahtaa.

And now the chilling story continues
.

Jotta voisimme ymmärtää Espanjan inkvisitiota, täytyy ensin tutustua juutalaisuuden ja kristinuskon välisen skisman syntyyn. Lyhyesti selitettynä: Uudella kristinuskolla oli ongelmia vanhemman juutalaisen uskonnon kanssa. Juutalaiset eivät ottaneetkaan Jeesus messiasta omakseen. Joskus jotkut kristityt jopa kääntyivät juutalaisiksi. Paavali ja kumppanit kirjoittivat siitä miten kristityt erottuvat juutalaisista ja miten kristinusko on parempi uskonto. Asteittain juutalaisuudesta muovattiin ihmiskunnan vihollinen (lue esim. Adversus Judaeos). Hellemmät tulkinnat juutalaisista sanoivat, että juutalaiset olivat harhautuneet väärälle polulle. Juutalaiset nähtiin varoittavana esimerkkinä siitä miten ihmiset voivat päätyä pois Kristuksen armosta. Siksi juutalaisia ei saanut tuhota lopullisesti. Vanha liitto oli sentään tehty itse Jumalan kanssa. Heidän läsnäolo muistutti Jumalan elävästä sanasta ja kristittyjen paremmuudesta. Vasta viimeisellä tuomiolla Jumala tulisi ottamaan omansa pois juutalaisista. Uskonnonvapaus tarkoitti vapautta palvoa Jumalaa Kristuksen kautta. Synagogia sai polttaa, kunhan kaikkia juutalaisia ei teloitettu.

Sitten lyhyt katsaus Espanjan historiaan ennen inkvisition todellista alkua.

400-luvun alkupuolelle visigootit nappasivat Espanjan haltuunsa. He perivät Rooman keisarikunnan lait, joissa oli juutalaisten oikeuksia rajoittavia määräyksiä. Juutalaiset oli tehty sekundaluokan kansalaisiksi. Enimmäkseen visigootit eivät välittäneet näistä lain kohdista. Kunnes heidän kuninkaita kääntyi katolisiksi. Sitten niitä lakeja alettiin noudattamaan suurella innolla. Lisäksi kirkolliset lait juutalaisuutta vastaan liitettiin siviililakiin. Vainot kestivät 586 - 711 jaa. Kuninkaat julistivat juutalaisuuden laittomaksi uskonnoksi. Espanjaan oli kehittynyt menestyvä ja suuri juutalaisyhteisö. Visigoottikuninkaat kokivat sen poliittiseksi uhaksi, sillä kuninkailla oli heikot paikat. He pelkäsivät hyökkäystä idästä ja sisäisiä riitoja. Siksi juutalaisten kitkemiseksi otettiin kovat otteet. Jos jonkun juutalaisen nähtiin käännyttävän ihmisiä juutalaisuuteen, niin häntä rankaistiin kuolemalla. Juutalaiset määrättiin kivittämään käännyttävät juutalaiset hengiltä. Katolinen kirkko vastusti julkisesti näitä teloituksia. Kuninkaat ohjasivat voimankäyttöä kristittyjen niskaan, jotta nämä saataisiin noudattamaan rankkoja juutalaisvastaisia lakeja. Esim. Toledon kolmas konsiili (589 jaa) päätti ettei juutalaisilla miehillä saanut olla kristittyjä vaimoja, orjia tai julkista virkaa. Kuningas Sisebut määräsi kaikki juutalaiset kääntymään kristityiksi, huonoin tuloksin. Kuningas Recceswinth määräsi ympärileikkauksen, ruokailumääräykset ja muut juutalaisten perinteet kiellettäväksi.

Juutalaisten hermot menivät viimeistään silloin, kun kuningas määräsi heidän luovuttamaan kaiken omaisuuden kruunulle eivätkä he saisi osallistua kaupankäyntiin. Juutalaiset ottivat salaa yhteyttä muslimeihin, jotta he saapuisivat valloittamaan Espanjan. Juoni paljastui. Kuningas määräsi kaikki juutalaiset orjiksi. Lapset kaapattiin ja kastettiin kristityiksi. Sitten muslimit saapuivat sapelien kera vuonna 711. He valloittivat helposti suuria alueita. He valtasivat jopa Toledon, visigoottien pääkaupungin. Arabien alaisuudessa juutalaisyhteisö sai takaisin ihmisoikeudet (pienemmän oikeudet kuin muslimeilla, but better than nothing). Juutalaiset kykenivät jälleen etenemään yhteiskunnassa. Muslimien hallitsemilla alueille ei joukkoteurasttu tai pakkokäännytetty juutalaisia.

Etelässä vallitsevat muslimit ja pohjoisessa katoliset. Molemmat osapuolet tiesivät ettei kannata sortaa juutalaisia. Heistä sai hyvät apulaiset omalla alueella. Monoliittista uskontoa ei kannattanut julistaa. Tämä tasapaino mahdollisti juutalaisyhteisön toipumisen visigoottien sorrosta.

Katolisen kuningaskunnan levitessä takaisin etelää kohti muuttui myös juutalaisten kohtelu edellisistä vuosisadoista. Katoliset näyttivät oppineen, ettei juutalaisten vainoaminen tuota tuloksia. Avoimen yhteiskunnan lait annettiin myös juutalaisille (melkein kokonaan). Tietenkin juutalaisen tai muslimi miehen kanssa flirttaillut kristitty nainen poltettiin hengiltä, ja muita tuttuja perusarvoja. 1300-luvulla muslimien viimeiset jalansijat Espanjassa oli saarrettu. Kun muslimien uhka viimeinkin poistettiin Espanjasta muuttui katolisten asenne perinteiseen suuntaan. Kristinuskon ylivoimaa pidettiin kurissa vain islamin läsnäolon takia. Katolinen Espanja palautti voimaan entiset juutalaisvastaiset lait 1400-luvulla. Juutalaisten pakkokäännytykset toistuivat.

Poliittisella pelikentällä oli kaupunkivaltioita, kuninkaita ja katolinen kirkko. Katalonian, Aragonian ja Portugalin hallitsijat tappelivat vallasta. Samalla taisteltiin Englantia ja Ranskaa vastaan. Kastilian sisällissodassa tehtiin ratkaisevat päätökset 1300-luvun puolivälissä. Pedro Julma yritti puolustaa kruunuaan äpäräveli Henriä vastaan. Ei onnistunut. Henri valloitti Toledon ja joukot hyökkäsivät myös juutalaiskorttelin kimppuun. Perusteluna Pedron osoittama liiallinen suosio "ei-kristillisiä" vähemmistöjä kohtaan. Henri voitti sisällissodan Ranskan avustuksella. Uusi kruunu omaksui eurooppalaisia tapoja valtakunnan pyörittämiseen.

Juutalaisvastaisuus ei hellittänyt. Vuonna 1391 Écijan arkkidiakoni Ferrán Martínez saarnasi väkevästi juutalaisuutta vastaan. Poliittisen tilanteen takia hänellä oli tavallista enemmän vaikutusvaltaa. Hän onnistui lietsomaan väkivaltaisia mellakoita Sevillan juutalaisia kohtaan. Kesän aikana väkivaltaisuudet levisivät halki Espanjan. Juutalaiset karkasivat isoista kaupungeista maaseudulle. Espanjan kuninkaat tekivät yhteistyötä uusien pakkokasteiden suorittamiseen. 1390 - 1420 välillä kymmenet tuhannet juutalaiset kääntyivät kristityiksi. Massakääntymisiin osallistuneet juutalaiset saivat melko hyvän kohtelun. Kristittynä he saivat kaikki kristityille kuuluvat oikeudet. Ennen heiltä kielletyt virat ja killat olivat saavutettavissa. Kääntyneet juutalaiset tunnettiin conversos nimellä.

Vuonna 1449 Toledossa puhkesi kapina. Syynä liiallinen verotus. Kansa hyökkäsi veronkerääjän kimppuun. Alonso de Cota sattui olemaan converso. Hyökkäykset jatkuivat suuren converso yhteisön kimppuun. Kapinajohtaja Pero Sarmiento laati säännön, jonka perusteella kääntyneiltä juutalaisilta evättiin virat. Syynä heidän verenperintö. Nyt juutalaisia eristettiin jonkin muun kuin uskonnon takia. Rotusyrjintä nosti päätään. Kruunu palautti pian järjestyksen Toledoon. Paavi Nikolaus V (1447-1455) tuomitsi veriperintöön perustuvan syrjinnän (limpieze de sangre), eli Espanjan kristityiksi kääntyneet juutalaiset olivat vieläkin juutalaisuudesta saastuneita.

Kuitenkin Espanjan valtatilaneessa kuohui jälleen. Conversos oli lähes jatkuvasti hyökkäysten kohteena. Joissain kaupungeissa heitä kohdeltiin kuin juutalaisia juutalaisia. 1465 kapinoivat aateliset laativat vaatimuksen, jossa inkvisitiota kaivattiin Kastiliaan. Juutalaiset eivät enää olleet suurin huolenaihe. Kääntyneet juutalaiset huolestuttivat enemmän. Olivatko he oikeasti kunnon kristittyjä vai salaa juutalaisen uskon seuraajia? Kahden edeltävän vuosikymmen kirkollisten propagandajulistusten valossa uudet vaatimukset eivät olleet mikään yllätys. Aateliset esittivät, että jos katolisen kirkon inkvisitio-oikeussaleja ei perustettaisi, niin hiippakuntien piispat alkaisivat itsenäisesti etsiä salajuutalaisia conversos joukoista. Juutalaisuutta levittävät kääntyneet juutalaiset tuli kitkeä pois.

Kesällä 1468 Henri salli Ciudad Realin kaupungille conversojen häätämisen kaupunginviroista. Nähtävästi argumentti juutalaisverestä alkoi levitä. Katolisten joukot jakautuivat "vanhoihin kristittyihin" ja uusiin, eli ex-juutalaisiin. Conversoja vastaan suunnatut säännöt ilmestyivät useampaan kaupunkiin.

Vuonna 1469 Kastilian Isabella Katolilainen meni naimisiin Aragonian Ferdinand II:sen kanssa. Isabella värväsi aatelisia tukijoukoiksi. Valtataistelussa Espanjan yhtenäisyydestä Isabelle teki selväksi, että hän oli myös kiinnostunut politiikan lisäksi uskonnollisten erimielisyyksien ratkaisusta. Pyrkiessään kuningattareksi Isabella oli vihjaillut, että häntä vastustavat tahot olivat yhteistyössä Andalusian conversojen kanssa. Vihjailuissa avusti dominikaani priori nimeltään Alonso de Hojeda. Vieraillessaan San Pablossa kuninkaallinen pariskunta päätti, että Kastilia tarvitsisi inkvisition apua, jotta kuningaskunnan hallinta ja uskonto olisivat turvattu.

Kesällä 1478 Espanjan kirkko järjesti konsiilin Sevillassa. Kirkko tarvitsi reformaatiota. Sevillan arkkipiispa Pedro González de Mendoza julkaisi pastoraalikirjeen, jossa "uusia kristittyjä" neuvottiin kristinuskon sisällöstä. Arkkipiispa de Mendoza teki yhteistyötä naapuri hiippakunnan kanssa. Dominikaanipapit ja kuninkaallinen kuvernööri Diego de Merlo halusivat paljastaa juutalaisuutta levittävät conversokset seurakunnistaan.

Samaan aikaan toisaalla, kuningaspari Isabella & Ferdinand juttelivat Roomassa paavin kanssa. Paavi Sixtus IV (1471-1484) saneli bullan marraskuun 1. päivä 1478. Espanjaan nimitettäisiin kolme pappia, joiden ikä olisi vähintään 40 vuotta. He toimisivat Sevillan inkvisiittoreina. Kastilian muut kaupungit saisivat tarpeen mukaan lisää inkvisiittoreita. Paavi antoi Espanjan kruunulle oikeuden nimittää nämä etsimisen ammattilaiset. Syksyllä 1480 Juan de San Martín ja Miguel de Morillo aloittivat hommat Espanjan inkvisitiossa. Vuoden 1481 ensimmäisenä päivänä Sevillan inkvisitio lähetti kirjeen jokaiselle Andalusian aateliselle. Siinä pyydettiin heidän yhteistyötä salajuutalaisten paljastamisessa. Inkvisitio perusti toimipisteen Trianan linnaan. 11 helmikuuta 1482 paavi Sixtus IV saneli uuden bullan. Siinä nimitettiin seitsemän uutta inkvisiittoria. Joukossa mukana pian kuuluisaksi tuleva Tomás Torquemada. Kirkolliset tuomioistuimet levisivät Andalusiassa ja Kastiliassa.

Ensimmäinen Espanjan inkvisition valvoma rangaistusmeno tapahtui helmikuun 6. vuonna 1481, pian Trianan linnan käyttöönoton jälkeen. Katuvien kerettiläisten nöyryytys tehtiin koko kaupungin edessä. Inkvisition toimia varjosti kinastelu siitä oliko Espanjassa oikeasti menossa ex-juutalaisten salaliitto. Uusien inkvisiittoreiden käytös ei ollut kaikkien mieleen. Paavi sai valituskirjeitä. Sixtus IV kirjoitti tammikuussa 1482 Isabellalle ja Ferdinandille kirjeen, jossa ihmeteltiin miksi Sevillan inkvisiittorit San Martín ja Morillo keskittyivät vain conversos joukon ahdisteluun. Paavi huomautti, ettei Espanjassa suoritettu oikeaa inkvisitiota heresian kitkemiseksi, vaan pelkästään juutalaisuutta levittävien tahojen vainoa. Paavi ei kuitenkaan lopettanut inkvisiittorien toimia.

Vuonna 1483 perustettiin uusia inkvisition tuomioistuimia. Isabellan ja Ferdinandin vetoomuksesta luodun inkvisition levitessä naapuri maiden kaupunkeihin oli edessä uusi ongelma. Heillä oli jo omat inkvisitiot. Ferdinand teki kovasti työtä, jotta sai hallintaansa Aragonian, Valensian ja Katalonian inkvisitiot. Pian kuninkaan asettamat inkvisiittorit etsivät vääränlaisia ex-juutalaisia conversojen joukosta. Conversot lobbasivat apua Roomasta. Paavi Sixtus IV saneli jälleen bullan vuonna 1482. Siinä tuomittiin inkvisiittoreiden tekemät hyväksikäytöt ja suositeltiin piispojen viranomaisia osallistumaan inkvisition toimintaan, jotta väärinkäytöksiä voitaisiin estää. Ferdinand vastasi bullaan lähettiläiden painostuksella Roomassa. Diplomaattinen kädenvääntö jatkui monta kuukautta. Syksyllä 1483 paavi oli vaihtanut säveltä. Sixtus nimitti Torquemadan suurinkvisiittoriksi. Siirto oli rohkea siinä mielessä, että aikaisemmin Aragonian ja Kastilian valtakuntia ei yhdistetty tuolla tavalla yhden henkilön alaisuuteen. Torquemada oli osoittanut tuomioistuimensa tehon Kastiliassa. Uusi Espanjan inkvisitio kohtasi vastustusta monelta suunnalta. Maiden perustuslait ja kaupunkivaltioiden hallitsijat eivät voineet hyväksyä arvovallan anastusta. Tuomiovallasta ei luovuttu helpolla. Ferdinand ei kuitenkaan taipunut.

Vuonna 1484 Torquemada järjesti kokouksen Tarazonan kaupungissa. Hän julisti uudet inkvisitiot kuuden kaupungin tutkimiseksi. Uusia inkvisiittoreita nimitettiin virkoihin. Jotkut kaupungeista osasivat vastustaa saapuvia inkvisiittoreita. Teruelin oppineet huomauttivat portille saapuneelle inkvisiittori Juan de Soliveralle, että hän ei ollut tarpeeksi vanha. Alle 40-vuotiaana hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin häipyä nolostuneena. Teruelin kaupungissa asusti kristittyjä, muslimeja ja juutalaisia. Heidän vastustus johtui kuitenkin pääasiassa perustuslain suomien oikeuksien puolustamisesta. Seuraavana vuonna Ferdinand piti huolen siitä, että Teruel puhdistettiin converso väestä. Moni muu kaupunki koki saman kohtalon.

Vuonna 1485 monet conversot - joukossa rikkaita ihmisiä - olivat karanneet kaupungeista. Ferdinand oli kukistanut lakiin vetoavat vastustajat. 1486 paavi Innocentius VIII (1484-1492) poisti katolisen kirkon inkvisiittoreiden virat Aragonian kuningaskunnasta. Torquemada pystyi nimittään seuraajat omien mieltymysten mukaan. Syntisten metsästystä haittasi kuitenkin se, että monet epäillyistä olivat kerinneet karkaamaan kaupungeista.

Vuosina 1481 - 1488 n. 700 conversosta oli raahattu maallisen oikeuden eteen. Heidät poltettiin. 5000 conversosta sai sovun katolisen kirkon kanssa, katumusharjoitusten kera.

Tulossa oli kuitenkin jotain vielä pahempaa. Vuosisadan lopun lähestyessä kääntyneiden juutalaisten tutkinta muuttui erittäin järjestäytyneeksi. Into sai alkunsa yhdestä kuolemasta. Inkvisiittori murhattiin katedraalissa vuonna 1485.

Tästä lisää seuraavassa osassa.

2 comments:

Sähis said...

PA:Juutalaiset nähtiin varoittavana esimerkkinä siitä miten ihmiset voivat päätyä pois Kristuksen armosta. Siksi juutalaisia ei saanut tuhota lopullisesti. Vanha liitto oli sentään tehty itse Jumalan kanssa. Heidän läsnäolo muistutti Jumalan elävästä sanasta ja kristittyjen paremmuudesta. Vasta viimeisellä tuomiolla Jumala tulisi ottamaan omansa pois juutalaisista.

Tuo kuvastaa varsin kummallista logiikkaa kristityiltä. Siis hyväksyä, että tietyllä kansalla on diili jumalan kanssa (ja kyseessä siis ilmeisesti sama kuin heidän oma jumala), ja silti pitää heitä vääräuskoisina, koska he eivät hyväksyneet osaa tämän sopimuksen jälkeisistä julistuksista (Jesseä J:n poikana).

Tämä vaikuttaa erityisen problemaattiselta logiikalta jos vielä saa olettaa, että kristittyjen ja juutalaisten jumala tietää myös tulevat tapahtumat, ja tiesi myös juutalaisten tulevan suhtautumisen Jeesukseen liittoa tehtäessä.

Vai olenko ymmärtänyt jotain pahasti väärin.

Miten muuten nykyajan kristityt suhtautuvat juulaisten pyhään liittoon? Onko se tapahtunut? Eikö se julisteta tapahtuneeksi koko uskonnon perustukipilarissa raamatussa (vaikkakin se taitaa olla siellä vähemmän tärkeällä vanhalla puolella)?

Paholaisen Asianajaja said...

Tuohon liittyy oma monimutkainen teologinen kiista, mutta en ole jaksanut perehtyä tarkemmin aiheeseen.