Ateismin sietämätön keveys

Suomen teologisen instituutin dosentti Timo Eskola kirjoitti vastauksen viime vuosina esiin rynnineiden ateistikirjojen sanomalle. Ateismin sietämätön keveys käy sivistyneellä tavalla uusateistien kimppuun. Tiedän, että kirja on sivistyneesti kirjoitettu, sillä en oikein ymmärtänyt yli puoliakaan siitä. Aloitin lukemisen neljä kuukautta sitten. Ruoskin itseäni eteenpäin sivuilla. Mutta pääsin tasan 50 % kohdalle. Ahdistus johtui eniten siitä, että Eskola käy läpi uskontokritiikin ja ateismin historian. Huomasin kauhistuksekseni, etten koko elämäni uskonnottomana ihmisenä ole jaksanut välittää ateismin filosofisista hienouksista. Friedrich Nietzschen höpinät eivät ole kiinnostaneet. Tiedän kyllä tunnetuimman lainauksen; Jumala on kuollut, mutta sen enempää tekstit herrakansoista ja orjamoraaleista eivät kiinnitä huomiotani. Kun Eskola kritisoi vanhojen eurooppalaisten filosofien ajatuksia, niin joudun pakottamaan katseen tekstiin. En enää muista näitä asiota. Ainakaan tekstin lukeminen ei vaikuttanut uskonnottomuuteeni.

Eskolan versiossa ateismista otetaan esiin minulle melko outo versio. Hän laittaa ateistit skientismin nimeen vannoviksi ihmisiksi. Kaikki todellisuuden ongelmat ratkaistaan vain ja ainoastaan tieteen avulla.

"Ateistit, kuten Dawkins, toimivat yleensä toisin. Heidän retoriikkansa mukaan tiede ratkaisee kaikki ongelmat. Uskonnolle ei jää tilaa, koska sen edustajat eivät suostu keskustelemaan ja perustelemaan asioita pelkästään niillä ehdoilla, joita täydellisenä pidetty tiede tarjoaa."

s. 21.

Ateistit kritisoivat uskontoa kapean näkökulman läpi. Tiedonkäsityksessä ei oteta huomioon uskonnollisia perusteita, joten ateisti on turvassa.

"Ongelmaksi nousee vain se, että muu tiedeyhteisö ja etenkin filosofia ovat ajat sitten kasvaneet ulos Dawkinsin yhä toistelemista näkemyksistä."

Nykyinen ateismiliike perustuu vanhentuneeseen käsitykseen. Eskola kiteyttää monen sivun sanoman seuraavasti:

"Ateismi on joutunut tässä tilanteessa hankalaan välikäteen. Jos se haluaisi yhä vedota tieteisuskoon, se menettäisi keskusteluvalttinsa. Mutta jos se myöntää, että maailmankatsomus on riippuvainen empiirisen tieteen ylittävistä tekijöistä, se joutuisi antamaan ainakin osittain periksi kirkkojen edustamille maailmankuvallisille näkemyksille."

Tietenkin se on ongelma kaikille skientismin nimeen vannoville. En ole sellainen, joten jatkoin selaamista kummemmin murehtimatta. Tiede on toistaiseksi paras tapa saada tietoa siitä miten maailma toimii, mutta toisaalta ihmisten elämässä on monia alueita, joissa luonnontieteellä ei tee mitään. Tietenkään tieteellinen metodi ei ole täydellinen. Parantamisen varaa löytyy aina. Filosofiaa ja etiikkaa tarvitaan siinä missä tiedettäkin, kun pohditaan mikä olisi moraalisesti oikea tapa tehdä jotain. Tämän myöntäminen ei muuta kantaani siihen, että en usko jumaliin.

Erilaiset tavat käsitellä todellisuutta ovat kehittyneet vuosisadan aikana. Ateistit osaavat vain kritisoida uskontoja, mutta eivät rakenna mitään ajatusmaailmaa niiden tilalle. Ateisteilla ei ole omaa maailmankuvaa. Ei perusteluja moraalille. Ei yhtenäistä filosofiaa. Ateismi on onttoa.

Vapaa-ajattelijoiden (joita Eskola kuvailee kultiksi) pitäisi olla jonkun tietyn filosofisen suuntauksen kannattajia, eikä nykyisen menon (ei dogmeja) riepoteltavissa. Vapaa-ajattelijoiden toimia kritisoidessa Eskolan tekstit ovat jälleen minun kannalta ilman kiinnostusta. En kuulu vapareihin, enkä edes vieraile heidän foorumilla. Asiaan ei liity sen suurempia antipatioita. Aika ja kiinnostus ei vain riitä.

On kirjassa sentään pari kiinnostavaa kohtaa. Osoittaessaan uusateistien heikon tason kristinuskon kritisoimisessa (minulle täysin tuntemattomien Kersey Gravesin ja Godfrey Higginsin perua) Eskola paljastaa ketkä oikeasti tuhosivat kristinuskon uskonnolliset pilarit: Vapaamieliset (eli radikalisoituneet) teologit, jotka alkoivat tarkastelemaan pyhiä tekstejä kriittisellä silmällä, loivat modernit suuntaukset. Uskovaisten uskontokritiikki sai kristityt luopumaan neitsytsyntymästä, puhuvasta pensaasta ja suolapatsaiksi muuttuneista ihmisistä. Ateistien ei tarvitse kritisoida Raamattua. Teologit tuhosivat fundamentalististen tulkintojen perustat yli sata vuotta sitten.

Aivan lopussa paljastuu miksi en millään ymmärrä teologista tekstiä. Taistellessaan kärsimyksen ja pahan ongelmaa vastaan Eskola lyö pöytään Vastauksen. Se on 108 sanaa pitkä vastaus, jossa kerrataan lähes kaikista uskovaisten kirjoista tutut teesit. Jumala rakastaa ihmisiä, Hänen täytyi uhrata ainoa poikansa, Jumala on kaikkivaltias ja hyvä, armoa ja rankaisua. Jne. Olen lukenut selityksen monelta eri nettisivulta ja kuullut sen saarnoissa. En koskaan ymmärtänyt vastausta. Enkä ymmärtänyt Eskolan versiota. Luin sen kolme kertaa peräkkäin. Sitten luovutin ja luin seuraavan kappaleen alun:

"Raamatun antama vastaus pahan ongelmaan on luonteeltaan sellainen, että filosofinen ajattelu ei hyväksy sitä. Uusateismi ei voi koskaan päätyä siihen normaalin päättelyn avulla. Sen edellyttämät lähtökohdat poikkeavat liiaksi filosofian lähtökohdista. Niinpä pahan ongelma jää materialistisen ajattelun perusteella varsinaisesti ratkaisematta."

S. 209.

Ahaa! Tämän takia en millään ymmärrä Eskolan selitystä. Sanat ja kielioppi ovat suomenkieltä. Niiden määritelmät ja asiayhteys on vain määritelty minulle aivan oudolla tavalla. Ilmiö on toistunut aina kun yritän ymmärtää teologien selityksiä Jumalan tekosista. Jos osaisin luopua filosofisesta ajattelusta, niin vastaus voisi aueta minulle.

Kokonaisuutena Ateismin sietämätön keveys ei auennut minulle. Se vaatisi filosofian opintoja. Kirja ei horjuttanut fanaattista epäuskoani. Kuitenkin lukemisen arvoinen kaikille niille joita kiinnostaa kristittyjen vastineet uusinpiin ateistien kirjoittamiin kirjoihin.

Vasta kirjan lukemisen jälkeen hoksasin, että sanoman olisi voinut lukea nopeammin ja halvemmalla Apologetiikkawikistä.