29.11.10

Manaavalle sattuu

Ghanalaiset ottavat taikauskonsa vakavasti. Yli tuhat naista on häädetty kodeistaan, kun joku väittää heitä noidaksi. Perustelut ja rationaalisuus eivät sovellu kuvioon kylän kokouksissa (Huom. video tuottaa raivoa). Näin oppi 72-vuotias Ama Hemmah. Hän oli tavallinen muori. Hemmah huomasi eräänä päivänä, että viisi ihmistä hyökkäsi hänen kimppuun. Menossa mukana evankelinen pastori. Ryhmä oli aivan sata-varma siitä, että Hemmah oli noita. Kolme naista ja kaksi miestä pidätettiin. He syyllistyivät perinteiseen noitavainoon. Muori poltettiin kuoliaaksi asti. Pastori Samuel Fletcher Sagoe sanoo kuoleman tapahtuneen vahingossa. He eivät syyllistyneet mihinkään rikokseen, vaan yrittivät manata pahoja henkiä pois naisesta. Hemmahia voideltiin öljyllä, mutta hupsistakeikkaa, öljy syttyi. Manaavalle sattuu.

Naapuri kuuli melun ja meni tarkistamaan mitä tapahtuu. Poliisit hälyytettiin paikalle. Virkavallan mukaan ryhmä ei käyttänyt mitä tahansa öljyä vaan olivat valelleet naisen kerosiinilla.

Hemmahin poika Stephen Yeboah totesi sanomalehdille, ettei äidillä ollut ongelmia mielenterveyden tai muunkaan asian kanssa. Toistaiseksi ei ole selvinnyt mistä pastori ja kumppanit saivat päähänsä idean Hemmahin manaustarpeesta.

3 comments:

  1. Tämä kuvaa hyvin, että irrationaalisuus ja taikausko kuuluvat ihmisyyteen, eikä ne itsestään häviä.
    Tämä tarkoittaa, että meille skeptikoille on paljon tarvetta.

    ReplyDelete
  2. Jos lukisit jotain muuta kun kotimaisia artikkeleita, saisit kattavamman tarinan tapahtuneesta.

    ReplyDelete
  3. Kerro toki lisää, anonyymi. En ole lukenut tästä aiheesta mistään kotimaisesta lehdestä.

    ReplyDelete