Antisemitismiä Suomessa 30-luvulla

Sain luettavaksi Vartija-lehden (1/2010). Siinä kerrotaan tarkemmin kirkollisen antisemitismin historiasta Suomessa 30-luvulla. Kristus-vihaa ja salaliittoja – kirkollista antisemitismiä 1930-luvulla tekstin kirjoittanut Paavo Ahonen on lukenut vanhoja Kotimaa ja Herättäjä lehtiä.

Juutalaisvastaisuutta käsiteltäessä täytyy tehdä ero antijudaismin ja antisemitismin välille. Antijudaismi on uskonnollisen juutalaisuuden vastustamista. Antisemitismi on enemmän kulttuurin vastustamista. Antisemitismia on kristillistä laatua ja modernia laatua. Noin yksinkertaistaen. Jos haluat tietää mitä olen kirjoitellut noista aiheista, niin käy läpi nämä:

Juutalaisvainot ja kristinusko (osa 1, osa 2, osa 3) Varsinkin kolmannessa osassa on asiaa 30-luvun tapahtumista.

Ahonen kuvailee Suomen kirkon rakennetta 30-luvulla. Oppineet jakautuivat "helsinkiläisiin" ja "turkulaisiin". Herättäjä lehden antisemitismistä huolehtivat rovastit K. V. Lehtonen ja K. R. Kares. Kares toimi lehden päätoimittajana ja pääsi jopa kansanedustajaksi pariin otteeseen. Kotimaa halusi aktoiva kirkkoa yhteiskunnassa. Herättäjä taas halusi kirkon keskittyvän saarnaamiseen.

K. V. Lehtonen kirjoitti antikristuksen hengestä ja kristinuskoa vastustavan kommunismin taustoista 25.7.1930. Kommunismin jumalanpilkka johti Lapuan liikkeen nousuun. Uskoa hävitettiin maailmasta. Antikristuksen valheisiin kuuluivat mm. lupaukset vapaudesta, veljeydestä ja yhdenvertaisuudesta. Tuota sanomaa levittivät kristittyjen keskuuteen juutalaiset:

"Salaisesti vaikuttamassa on juutalaisten ikivanha kristusviha, juutalaisuuden, joka väärässä messiasodotuksessaan tavoittelee maailmanherruutta ja jonka hallussa suurimmalta osalta on maailman rahatalous ja sanomalehdistö. Mistäs väärä messias ilmestyisi, ellei siitä kansasta, joka oikean messiaansa hylkäsi. Tätä aatetta toteuttamassa on bolshevismi."

Juutalaisten maailmanhalloitushalut johtuivat Kristus-vihasta. Ideat kansainvälisistä juutalaisvastaisista ajatuksista kulkeutuivat Suomeen Saksasta. Suomessakin uskottiin, että juutalaiset olivat hyötyneet ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä maailmasta. He olivat hyötyneet Saksan kustannuksella. Ahonen kirjoittaa, että suomalaiset kirkonmiehet kokivat lähes poikkeuksetta Hitlerin valtaannousun saksalaista yhteiskuntaa tervehdyttävänä asiana. Lutherin maa sai vahvan "lapualaishengen". Vaikka Suomeen kantautui väkivaltaisia uutisia juutalaisten kohtelusta, pidettiin juutalaisvastaisuutta perusteltuna.

Lopulta Hitler hyökkäsi jopa kirkkojen arvovaltaa kohtaan Saksassa. Natsi-Saksa saisi positiivisen kristinuskon, eli pakanallisuudesta oppeja ammentavan uskonnon joka ei oikeasti ollut kristinuskoa. Tällöin suomalaiset papit alkoivat ihmettelemään Hitlerin motiiveja. Heikentäessään kristinuskon asemaa Hitler teki kuin tietämättään juutalaisten työtä. Aivan, jopa tuollaisessa tilanteessa juutalaisten juonet olivat taustalla.

Lehtonen kirjoitti asiasta 3.5.1935. Saksalaiset olivat alkaneet palvomaan arjalaista rotua ja saksalaista verta. Saksa hylkäsi kristinuskon sen juutalaisen alkuperän takia. Saksalaisten juutalaisviha oli vieläkin perusteltua, sillä olivathan juutalaiset luoneet marxilaisuuden kautta saksalaisten riiston.

"Se kansa [juutalaiset] pitää itseään yhä vieläkin maailman aatelina ja pyrkii maailmanvaltiuteen, maailman vallankumoukseen. Ja jos se siihen pääsee, niin se tapahtuu juuri sen kautta että jos kansat luopuvat kristinuskosta joka todellisuudessa on kansallisuuksien paras tuki. Juutalaisuushan on se, joka hallitsee Venäjää, julmasti vainoten kristillisyyttä. Kansallisuuksilla ei ole mitään sanomista."

Tuon jälkeen Herättäjä vaikeni juutalaisista kahdeksi vuodeksi. K. R. Kares nosti kissan pöydälle 9.9.1938, kun hän halusi muistuttaa juutalaisvainojen syistä. Juutalaiset olivat vieraita kaikkialla. Vieraita jotka pyrkivät hyötymään isäntämaiden kustannuksella.

"Kansakunnilla on kotinsa, joissa sen jäsenet elävät. Ja kun sinne vieras liian rohkeasti tunkee, anastaen parhaat palaset, niin tulee voimakas vastavirtaus, joka ajaa vieraat pois."

Karesin mielestä juutalaisuuskysymys oli tärkeä sisä- ja ulkopoliittinen ongelma. Kristittyjen piti kohdella juutalaisia säälillä ja kristillisellä lähimmäisenrakkaudella. Kuitenkaan kansallista turvallisuutta vaarantamatta. Hän vetoaa myös Paavaliin.

"Hän [Paavali] ei anna viittaustakaan siihen, että kristittyjen kristillisyytensä takia olisi erityisesti säälittävä juutalaisia. Meidän on muistaminen, että silloiset juutalaiset Paavalin näkemyksessä olivat saatanan synagooga, olivat kaikkien ihmisten vihollisia, olivat Jumalan hylkäämiä. He olivat niitä, jotta kaikkialla ja joka aika pilkkasivat ja vainosivat Kristuksen pyhää nimeä."

Kares jatkoi, ettei tilanne ole muuttunut. Juutalaisia saisi evankeloida, vaikka he olivatkin hankalampia käännyttää.

Kun Kotimaa kuvaili juutalaisten ahdinkoa keväällä 1939, niin Kares kommentoi kirjoitusta Herättäjässä 21.4.1939. Vieläkin löytyi maita joissa juutalaiset olivat hankkineet itselleen erinomaiset olot. Ja heillä oli niissä maissa poliittista valtaa. Kares huomautti myös siitä, ettei juutalaispakolaisille tarvinnut kerätä erikseen avustusrahoja. Kansainväliset juutalaiset kyllä rahoittaisivat juutalaispakolaisten tarpeet. Rahojen liikuttajana oli tietenkin vapaamuurariliike.

"Tiedämme myös, että on olemassa koko maailmaa käsittävä pelottava järjestö, vapaamuurarit, jonka johto on juutalaisten käsissä ja joka juoksee rahajuutalaisten asioita. Lisäksi tiedämme, että juutalaisten hallussa on niin tavattomat määrät maailman pääomista, että näillä kyllä voitaisiin avustaa varattomat ja hädässä olevat juutalaispakolaiset... Mutta se halupa taitaa puuttua."

Juutalaisilla oli siis valtavasti mammonaa, mutta heiltä puuttui Jumalan siunaus.

"He [juutalaiset] ovat, niin kuin heidän suurin poikansa, Paavali, heitä nimittää, saatanan synagoogaa, jolla on entinen sammumaton vihansa kristillisyyttä vastaan. Siinä synagoogassa ristiinaulitaan Kristus uudestaan joka päivä - ei niin kuin, Jumala paratkoon, kuollut kristikunta sitä tekee uskottomuudellaan ja synneillään, vaan aivan sanallisesti lukemalla Jeesuksen ylitse kiroustuomion, Anathema."

Lopussa Kares muistuttaa Antikristuksen olevan juutalainen. Nykyään Antikristukseksi veikkaillaan mm. presidentti Obamaa. Lopetus on muistiinpainamisen arvoinen.

"Ja juutalaiset, anttikristuksen [sic] pääpapit, saavat kärsiä ensinnä ... Kun kerran aineelliset edut merkitsevät kaikkea, niin miksei niitä riistettäisi niiden käsistä, joiden käsissä on niiden jättiosa. Pois juutalaiset, jotta me saisimme heidän anastamansa edus. Ahdistetuille juutalaisille on anttikristus [sic] totisesti jo tullut. Ja juutalaiset saavat niittä sitä, mitä ovat vuosisadat kylväneet."

Eli juutalaisvainot johtuvat luonnollisesti juutalaisten tekosista. Suomessa ei kuitenkaan ilmennyt oikeita vainoja, sillä 30-luvulla täällä ei asunut merkittävää juutalaisyhteisöä. Juutalaispakolaisia ei virrannut Suomeen ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Juutalaisvaikutusta ei voinut havaita missään. Juutalaisvastaiset kirjoitukset olivat aina vähemmistössä niin kirkkojen lehdissä kuin maallisissa papereissa.

Ahonen lainaa lopetukseksi erittäin osuvasti Zacharias Topeliusta, joka oli antisemitisti.

"Hyvä herra tai rouva, ettekö ymmärrä, että se sana, jonka heitätte maailmalle tänään, tulee tuomitsemaan teitä haudallanne? Se ei enää ole teidän, ettekä tiedä missä se tulee juurtumaan; ette aavista missä se hedelmänsä tekee, ja edesvastuu on teidän."

Kaiken tuon jälkeen täytyy muistaa mikä teologinen oppi teki - ja tekee - kristinuskosta juutalaisuuden vastavoiman. Kristinuskon perussanoma on ollut, että vain Kristuksen kautta saa pelastuksen. Onneksi modernissa maailmassa on yleistynyt liberaalimpi tulkinta, jonka mukaan kaikkien ei tarvitse uskoa samalla tavalla päästäkseen taivaaseen. Toki jotkut ovat toista mieltä.