18.1.11

Kaikki koir- kreationistit pääsevät taivaaseen?

Eivät ihan kaikki kreationistit, sillä Answers In Genesis-firman pääkiho Ken Ham vahtii portilla. Hamin luettelemat ehdot ovat hyvä muistutus siitä miksi kreationistijärjestöt jaksavat kampanjoida vuosikymmenestä ja vastoinkäymisestä toiseen evoluutioteorian hyväksymistä vastaan. Vaakalaudalla ei ole tieteellinen tutkimus vaan ihmisten sielut. Sielut pelastuvat vain ja ainoastaan Hamin ja kumppaneiden käyttämän raamatuntulkinnan avulla.

No, not all creationists will go to heaven, but heaven awaits all creationists who place their trust in Jesus Christ, the Creator and Redeemer!


Nuoren maailman kreationisteille ei kelpaa vanha maailma. Heille ei myöskään kelpaa Jumalan ohjauksella tapahtunut evoluutio, eli ns. teistinen evoluutio. Sellaiset ajatukset vievät sielut kadotukseen.

Kaikesta huolimatta evo vs kreationismi sota junnaa paikallaan. Toisaalla mikään ei kelpaa näytöksi Aidosta evoluutiosta. Toisaalla uutta geneettistä informaatiota ilmestyy geeniduplikaatioiden avulla. Discovery Instituten Casey Luskin muistutti viime vuonna, etteivät tiedemiehet ole tuottaneet tarpeeksi tarkkaa tietoa siitä miten geneettinen informaatio lisääntyy. Tutkijat vain vertailevat geenisekvenssejä ja etsivät niistä samanlaisia kohtia, mutta eivät seuraa miten muutokset tapahtuvat luonnossa.

Many scientific papers purporting to show the evolution of “new genetic information” do little more than identify molecular similarities and differences between existing genes and then tell evolutionary just-so stories of duplication, rearrangement, and subsequent divergence based upon vague appeals to “positive selection” that purport to explain how the gene arose. But exactly how the gene arose is never explained. In particular, whether chance mutations and unguided natural selection are sufficient to produce the relevant genetic changes is almost never assessed.


Kuinkas ollakaan, tapetille nousi uusi tutkimus siitä miten geenin monistuminen ja sitä seurannut muutos kopiossa johti uuteen geneettiseen informaatioon. Tietyn kivinilkkojen ahvenkalojen heimoon kuuluvan kalan pakkasenestoproteiinin ilmestyminen on onnistuttu jäljittämään. Maailman kylmimmissä vesissä uiva Lycodichthys dearbornin perimä on ollut tutkijoiden tarkkailtavana. Solut eivät pyöräytä proteiineja tyhjästä, vaan valmiita proteiineja muokkaamalla. Tutkijat tiesivät, että pakkasenestoproteiini AFP III on osittain lähellä erästä soluentsyymiä SAS. He arvelivat, että AFP III olisi jotenkin kehittynyt SAS-geenin kopiosta. Hypoteesille puuttui kuitenkin kokeellista näyttöä. Seurasi kollektiivinen hihojen ylöskäärintä.

He vertailivat AFP III ja SAS geenien sekvenssejä. Kaloissa on kahta versiosta SAS-geenistä: SAS-A ja SAS-B. AFP III-geenissä on pätkiä jotka ovat lähempänä SAS-B:n sekvenssejä. SAS-entsyymit pysyvät solujen sisällä, mutta AFP III luikertelee solujen ulkopuolelle. Siellä se sitoutuu ja estää jääkiteiden muodostumisen. Eli neste pysyy nesteenä. Kala ei muutu palikaksi.

Vertailussa selvisi myös, että SAS tekee samaa pakkasenestoa kuin AFP III. Kuitenkin huomattavasti heikommalla teholla. Tutkijat sörkkivät hieman SAS-B:n pätkiä. Kun sen tuottaman proteiinin muunnelma toimi soluissa, niin proteiini ohjasi solua erittämään SAS-B:n proteiinia ulos (verenkiertoon). Eli SAS-B pystyi toimimaan samalla tavalla solun ulkopuolella pakkasenestona kuin AFP III. Geeneissä oli sama muuttunut signaalisekvenssi, joilla proteiinit toimivat soluissa.

Havainto tukee evoluutioteorian perusideaa, eli geenille kehittyvä toinen funktio johtaa haarautuvaan evoluutioon. Tietenkin geenin kopion kautta. Kopiolla on voi olla omat valintapaineet, joten alkuperäinen geeni säilyttää alkuperäisen funktion. SAS-B:n ylimääräinen muunnelma oli vapaa pelkästään pakkaseneston parantamista rukkaavien valintapaineiden kohde.

Kreationistien vastalause pitääkin paikkansa. Kala pysyi kalana eikä kehittynyt lehmäksi. Eikä se ollut aito makroevoluution edellyttämä muutos.

3 comments:

  1. Eihän tämän pakkasenestoproteiinijutun pitäisi olla sinulle mikään uutinen? Olet sentään antanut ymmärtää lukeneesi Behen EoE:n, joten tapaus "kolmen aminohapon toistuva jakso alentaa veden jäätymispistettä" ei pitäisi olla mitenkään mullistava. Tuossa linkkaamassasi artikkelissa ei ole mitään uuttaa verrattuna Behen esitykseen aiheesta. Edes kreationistin kannalta.

    No toisaalta Behe ei viittaa tuohon 2001 tutkimukseen, vaan tuolta Chengin sivulta löytyvään Naturen tutkimukseen vuodelta 1999 (Cheng, C.-H.C.and L. Chen (1999) Evolution of an antifreeze glycoprotein. Nature 40: 443-444.pdf) Sen lisäksi Behe viittaa heidän tutkimukseensa vuodelta 1997, sekä kahden muun tutkimusryhmän tutkimuksiin vuosilta 2000 ja 2002.

    ReplyDelete
  2. Googleen "AFP III sequence shiva montana" niin tulee hieno Power Point esitys sekvenssivertailuineen ja jäätymisenesto kehityssukupuita jne.

    ReplyDelete
  3. Otto, totta turiset. EoE:ssä on ylistävää tekstiä tuosta proteiinin kehityksestä, mutta huomaa miten Behe aloittaa sen käsittelyn. Toisin kuin edelliset esimerkit siitä mitä darwinismi pystyy tuottamaan on pakkasenestoproteiinin kehitys vuosimiljoonia vanha tapahtuma, joten sen selitys on "fuzzier". Vaikka ehdotetut skenaariot ovat tarpeeksi vakuuttavia Behelle, niin kokeellinen työ puuttuu.

    Cheng ja kump. saivat julki viime vuonna paperin, jossa tehdään sitä ihan oikeaa kokeellista työtä geeneillä. Eli juuri sitä jonka puutteesta Casey Luskin kirjoitti.

    http://www.life.illinois.edu/ccheng/Deng%20et%20al%20PNAS2010_online.pdf

    ReplyDelete