19.1.11

Katolisen kirkon pedofiilisalailusta

Katolinen kirkko on pitkään kamppaillut pedofiiliskandaalin parissa. Kirkon sisällä on siirrelty pedofiiliaan syyllistyneitä pappeja. Salailusta tyrmistyneitä pappeja on painostettu olemaan hiljaa. Viranomaisten tutkinnoissa paljastuu, että kirkon dokumentteja on "kadonnut".

Onneksi kaikki ei katoa kuin tuhka tuuleen. Irlannin katolinen kirkko koki samoja hyväksikäyttöepäilyjä ja -tuomioita. Kirkon virallinen kanta oli, että he ovat aina halunneet tukea perusteellisia poliisitutkintoja. Vuonna 1997 Vatikaani lähetti kirjeen Irlannin piispoille. Aikaisemmin julkaisematon kirje on huolestuttava. Piispoille sanellaan menettelyohjeita. Heidän ei tarvitsisi ilmoittaa kaikkia hyväksikäyttöepäilyjä poliisille. Kirkon maineen kannalta olisi parempi jos epäilyt tutkittaisiin kirkon seinien sisällä.

Uusimmassa skandaalipaljastuksessa on se hyvä puoli, että katolisen kirkon edustajat eivät voi suunnata huomiota entiseen tyliin. Esim. Suomessa katolisen hiippakunnan Fides-lehdessä osoitettiin sormea muiden uskontokuntien suuntiin: Tuol kans paneskellaan! Noin unohdetaan se, että katolinen kirkko on systemaattisesti salannut lasten hyväksikäyttötapauksia.

Toisaalta meidän täytyy ymmärtää katolista kirkkoa. Heillä on ollut suurempiakin huolia. Perinteisten arvojen romahdus ja heteronormatiivisen perheen idea eivät ole enää itseisarvoja. Siksi kirkon täytyy aina välillä muistuttaa, että sateenkaariperheiden olemassaolo heikentää heteroperheiden asemaa. "Penalize" tarkoittaa rangaista.

Same-sex unions "penalize" traditional couples and distort the true nature of the family, Pope Benedict XVI said.

The many crises that families face are "caused by the rapid social and cultural changes" in society, the pope said Jan. 14 in a speech to officials from the city and province of Rome and the Lazio region of Italy.

Passing legislation or adopting policies that recognize "forms of unions, which distort the essence and purpose of the family end up penalizing those who, with much effort, commit themselves to living a life whose bonds are marked by stable intimacy, have juridical guarantees and are recognized publicly, he said.

4 comments:

  1. "sateenkaariperheiden olemassaolo heikentää heteroperheiden asemaa"

    Tästä voi vetää johtopäätöksen, että heteroperheet ovat heteroperheitä vain Jumalan tahdosta. Heteroperheet siis ilmeisesti haluaisivat olla sateenkaariperheitä, mutta ovat "uhrautuneet" oikeiden perhearvojen puolesta. Nyt kun sateenkaariperheet ovat saamassa yhtäläisen arvon lain edessä kuin heteroperheet, "uhrauksen" arvo alenee kun homotkin saavat mennä keskenään naimisiin.

    ReplyDelete
  2. Tai yksinkertaisemmin, joitakin uskovaisia vituttaa, kun Jumala ei rankaisekaan homopareja. Jumalan sanan toteuttaminen ei tuokaan etuoikeuksia maallisessa elämässä. Voi itku ja vinku. Pikkumaista väkeä.

    ReplyDelete
  3. Tämähän on tiedetty ikuisesti, että heterot ovat heteroita vain siksi, että haluavat olla jumalan silmissä hurskaita.
    Jos he itse päättäisivät he olisivat homoja.

    ReplyDelete
  4. Hihhuleiden mielestä homosuhteessa elävät ihmiset ovat saamassa vapaalipun taivaaseen, lain (ja kirkon) siunaamana. Tällainen vapaamatkustushan ei käy, kun toiset ovat joutuneet lunastamaan taivaspaikkansa kovalla työllä, toteuttamalla Jumalan sanaa pilkulleen. Ymmärrän miksi asia harmittaa, mutta sympatiaa ei heru.

    ReplyDelete