Sana sunnuntaille: Tietoa

Forssalainen Seutu-Sanomat nosti Suomen tietoisuuteen sen kamalan tosiasian, että kouluissa opetetaan lapsille tosiasioita. "Lasten pitää saada olla lapsia" kirjoituksessa kerrotaan huolestuneista vanhemmista, jotka lukivat viidesluokkalaisten oppikirjoja. Joku onneton on päästänyt karmaisevia faktoja ihmisten lisääntymisestä koululaisten käsiin. Äiti Sanna Kantee kommentoi pervoa tilannetta.

"Kirjaa selatessani huomasin, että siellä oli kerrottu, miten lapsia tehdään. Mielestäni tämä ei kuulu ala-asteelle ja monien ystäväperheiden kanssa keskusteltuani he ovat olleet asiasta samaa mieltä."

Olen täysillä Kanteen puolella. Kouluissa ei saisi mainita mistään mitään mikä liittyy mihinkään mitä mitenkään on vyötärön alapuolella.

"Minua pelottaa, että tällaisten asioiden käsittely alkaa ahdistaa lasta ja luo tiettyjä paineita."

Pelko on täysin oikeutettu. Lapsi pelästyy, jos hän ymmärtää, että jalkovälistä löytyy jokin outo elin. Siksi on parasta, ettei lapselle kerrota mitä siellä tuhmalla alueella on. Ei missään nimessä mennä paljastamaan mitä niillä elimillä tehdään. Silloinhan ne suorituspaineet räjähtävät viidesluokkalaisella. Miten Pikku-Liisa ja Joni-Petteri kasvattavat lastaan läpi yläasteen? Pojille tulee paineita säilöä siemennestettä spermapankkiin, jos sitä vaikkapa tarvitsee aikuisena. Pelkästään elinten olemassa olon tiedostaminen lisää sitä riskiä, että niitä käytetään syntisiin tekoihin.

Opetammeko me lapsia uimaan, jotta he selviävät vedessä? Emme tietenkään, vaan sanomme, että vedessä vaanii tappajahai, joka repii lapsilta jalat irti, älkää menkö veden lähelle. Näin varmistetaan lasten turvallisuus ja vanhempien mielenrauha, kun he tietävät etteivät lapset mene veden äärelle. Kaikki voittavat. Paitsi hai.

Seksuaalisuuden ja lisääntymisen perusteiden täytyy herättää häpeää ja hiljaisuutta lapsissa. Näin varmistamme, etteivät he ahdistele vanhempiaan typerillä kysymyksillä. Kysymyksillä kuten: "Mistä lapset tulevat" tai "Miks pojilla on pippeli?" tai "Miksi tytöillä on pimppi?" tai "Miksi naapurin Tarja-tätillä on noin iso masu?" tai "Miten ne rakentaa vauvoja sairaalassa?"
Kaikkiin näihin riittää vastaukseksi ahdistava hiljaisuus, jota seuraa uhkauksia jos lapsi ei lopeta näistä asioista puhumista.

Toinen huolestunut äiti samassa lehtijutussa, Sanna Sihvonen, on valmis kompromisseihin. Hän ehdottaa, lapset voisivat valita osallistuvatko he tuolle kriittiselle oppitunnille. Näin varmistetaan, että vain osa lapsista altistuu tiedolle. Loput pysyvät turvassa.

Tieto lisää tuskaa. Siksi olisi ollut erittäin noloa, jos seuraavassa tapauksessa joku olisi tiennyt miten aivot ja sisäelimet liittyvät ihmisten elintoimintoihin. Tämän salaperäisen syy-yhteyden puuttuessa erään seurueen tietoisuudesta, ei kukaan voi nauraa heille. Jos he olisivat tietoisesti rukoilleet kuolleen heräämisen puolesta, silloin kuin noinkin tärkeät elimet on poistettu ruumiinavauksessa, niin nauraminen olisi paikallaan.

Toisaalta, aivojen liittyminen millään tavalla elämiseen on vain teoria eikä tietoa.