7.12.11

Kun syöpähoitoa tarjoavan klinikan lakimies hyökkää

Olipa kerran Observer -lehdessä koskettava kertomus 4-vuotiaasta Billie Bainbridgestä, jolla oli aivokasvain. Billien äidillä oli rintasyöpä. Äidin kemoterapian aikana perheelle paljastui tyttären uhkaava kasvain. Puhe takerteli ja tasapaino heikkeni. Kasvain löytyi aivorungon vierestä. Pahin mahdollinen kasvain pahimmassa mahdollisessa paikassa, kuten lääkäri asian ilmaisi perheelle. Britanniassa vain 40 lasta saa saman diagnoosin vuoden aikana. Elinikää on jäljellä vuodesta 18 kuukauteen. On hyvin epätodennäköistä, että Billie elää kahta vuotta pidempään.

Perhe sai vinkin teksasilaisesta Burzynski klinikasta. Siellä osataan hoitaa juuri Billien kaltaisia potilaita. Hoitokuuri maksaisi 200´000 puntaa. Eikä hoidon tepsimisestä olisi takuita, sillä Burzynskin tarjoama hoito on vielä kliinisen kokeilun alaisena. Sellaisen rahan kerääminen oli lähes mahdoton urakka perheelle. Kuitenkin valinta oli helppo epätoivoisella hetkellä. Kun perheen pieni on pulassa, niin kaikki maailman haasteet ovat yhdentekeviä. Billielle järjestetty hyväntekeväisyyskeikka ja lahjoitukset tuottivat tarvittavat punnat. Useampi musiikko ja näyttelijä kantoi kahisevan kortensa kekoon.

Billie pääsi teksasilaiselle klinikalle. Hoidot on aloitettu. Tytön rintakehään on asennettu lääkeletku. Repussa oleva laite annostelee lääkkeen neljän tunnin välein. Klinikalta saatiin myös ravintolisiä. Kaiken kaikkiaan koskettava tarina ja tuon Observer -lehden artikkeli nostatti kosteutta silmäkulmaani.

Sitten apajille päästettiin skeptikkoja. QuackoMeterin Andy Lewis luki saman artikkelin. Hän huomauttaa, että Burzynskin klinikka ei ole aivan niin hieno kuin voisi luulla.

Burzynski on "yksinäinen nero". Hänestä on jopa tehty mairitteleva nettielokuva, jossa hoitomuotoa mainostetaan perinteisen lääketieteen vaihtoehtona, jota Iso Pharma ei halua kaikkien saavan käsiinsä.

Klinikan esittelyissä antineoplastoneilla parannetaan syöpää. Syöpä on kuitenkin niin monimuotoinen sairaus, ettei yksi hoitomuoto tepsi kaikkiin. Tästä huolimatta Burzynskin kliinisissä testeissä sitä annetaan lähes kaikille tulokkaille. Hetkinen, ehkä se on tarkoituskin, sillä onhan hoitomuoto vasta kliinisten testien tasolla. Niinhän ne ovatkin. Ovat olleet 70-luvulta lähtien.

Antineoplastonit eristetään virtasta, mutta pissahoidolle naureskelu on turhaa. Eristetyllä molekyylillä itsessään voi olla lääketieteellinen vaikutus kehossa. Kuitenkin tuon tehon etsiminen on vaikeaa. Vertaisarvioituja tutkimuksia antineoplastoneista syöpähoitona on onnettoman vähän. USA:n FDA ei ole hyväksynyt sitä hoitomuodoksi, mutta sitä saadaan antaa kliinisen kokeen osana potilaille.

Lyhyesti:

Burzynskin klinikka veloittaa tuhansia ja tuhansia dollareita potilailta kliiniseen kokeeseen osallistumisesta.

Mullistavaksi hoitomuodoksi mainostettu yksilöllistetty antineoplastoniterapia on ollut kliinisen kokeen tasolla vuodesta 1977 lähtien. Eikö loppua näy.

Quackwatching Saul Green huomauttaa myös Stanislaw Burzynskin oudoista tutkimustulkinnoista. Antineoplastoneista tutkimuksia tehnyt klinikka luottelee julkaisuja, mutta niiden taso on kaikkea muuta kuin mairitteleva. Blag Hag kävi läpi julkaisukanavien tieteellisen tason. Tulos: ei hyvä.

Burzynskin klinikka on ollut oikeudessa syöpähoitoon liittyvästä petoksesta, mutta valamiehet eivät tuominneet.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana klinikka on hoitanut/tutkinut kliinisesti n. 2000 potilasta. 2000 kertaa 200´000 puntaa on suomeksi sanottuna helvetin paljon rahaa.

Myöhemmin Observer palasi asiaan. Paljon kerkisi tapahtumaan. QuackoMeter sai uhkailukirjeen klinikan lakimieheltä. Eikä hän ole yksin. Pari muuta Burzynskiä kritisoinutta kirjoittajaa sai samanlaisia eleitä klinikan suunnalta. 17-vuotias Rhys Morgan sai kirjeen, jossa uhkailtiin blogin sulkemisella. Klinikan kritisoiminen oli kunnianloukkaus.

Suosittelen lukemaan läpi tuon kirjeenvaihdon klinikkaa edustavan lakimiehen ja Andy Lewisin välillä.

2 comments:

  1. Ilmeisesti oli "asianajaja" tehnyt turhankin reipasta duunia: http://scienceblogs.com/insolence/2011/11/the_burzynski_clinic_disavows_marc_stephens.php

    ReplyDelete
  2. Se on huvittavaa, kun burzinskin suunilleen ainoa puolustus on todistajat. Triljoonan bisneksen yhtiöllä ei taida niitä olla kovin vaikeaa jenkistä löytää..

    ReplyDelete