7.3.12

Oikeudesta viipaloida lapsia

Luin päivällä siitä miten professori Antti Laato puolustaa poikien ympärileikkausta. Uskonnollisin perustein tehtyä ympärileikkausta on kuulemma tuomittu ymmärtämättä mistä on kyse. Laato vastaa kansalaisjärjestöjen aloitteeseen.

Hänen mukaansa uskonnollisista syistä tehtävän ympärileikkauksen kriminalisointia ajavassa aloitteessa syyllistytään uskontosokeuteen. Aloitteessa on Laadon mukaan myös merkkejä uskontovihasta.

- Järjestöjen aloite kääntää vihan kahta uskonnollista yhdyskuntaamme, juutalaisia ja islamilaisia kohtaan. Tämä on epäonnistunut kansalaisaloite, jonka pitäisi soittaa hälytyskelloja. Keskusteluun pitäisi saada järkeä ja uskonnon olemuksen ymmärtämistä. Juutalaisuus ja islam ovat rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia eli osa vapaata Suomea, jossa on oikeus harjoittaa vapaasti uskontoa. Pitää olla todella varovainen, ennen kuin tällaista ryhdytään peukaloimaan.



Lasten sukupuolielinten silpomisen vastustaminen on siis uskontovihaa. Hämmästyttävä havainto. Tosin voin todeta, että "uskontovihani" laantuu heti, kun täysi-ikäinen uskovainen poika päättää itse hankkiutua eroon esinahastaan. Uskontojen olemuksen ymmärtämisellä hän taitaa tarkoittaa, että uskonnollinen perustelu ajaa lapsen koskemattomuuden ylitse torvea tööttäilemättä. Koska perinne, piste. Sillä ei ole väliä, että aikuistuessaan poika toteaakin olevansa uskonnoton. Mutta silloin on melko vaikeaa kasvattaa esinahka takaisin.

Samoin professori Laato muistuttaa, että meidän pitäisi pohtia onko lääketieteellisellä ympärileikkauksella vaurioriskiä. Vaikkapa riskiä saada herpes ja kuolla kuten uskonnollisin perustein tehdyssä ympärileikkauksessa, kun rabbi imee veret pois pippelistä.

Sexpo -säätiön puheenjohtaja Tommi Paalanen kirjoitti ripeästi vastineen Laatolle.

- Jos haitallisten perinnetapojen vastustaminen on naiviia ja uskontovihamielistä, niin Laato kannattanee myös tyttöjen silpomista, homojen kivittämistä ja vaimojen hakkaamista. Kaikilla näillä perinteillä on pitkät juuret sekä koko liuta uskonnollisia ja kulttuurisia perusteluja, Paalanen kirjoittaa.


Voi napsaus!

Laaton alkuperäinen kirjoitus keräsi kommentteja. Sinne ilmestyi Anu Suomelan mainio kirjoitus.

Ruotsissa kävi niin, että kun sallittiin lääkärien tekemät ympärileikkaukset, niin nimenomaan keittiön pöydällä tehdyt lisääntyivät, eikä niitä voi valvoa kukaan.

Suomessa oikeustapauksessa jossa tuli sakot tekijälle, toinen pojista oli kuukauden poissa koulusta kun ei pystynyt liikkumaan. Jos kuka tahansa aikuinen tekisi tuon asteisen teon toiselle aikuiselle, saati lapselle, niin vähintään ehdollisen vankeustuomion siitä saisi, jos olisi ensikertalainen.

Minua ihmetyttää tämän lastensuojeluun liittyvän vakavan ongelman nimeäminen uskontoihin kohdistuvaksi 'vihapuheeksi'. On täysin toisarvoista se millä motiiveilla lapselle tuotetaan pysyvä ruumiinvamma / epämuodostuma.

Onhan aika erikoista, kun tuomion saa siitä, että koskettelee lasta vaatteiden päältä sukupuolielinten alueelta (mikä toki on tuomittavaa), mutta pojan sukupuolielimestä saisi leikata pois sen toimintaan ja terveyteen kuuluvan olennaisen osan.

Ilmeisesti joillakin uskontotieteilijöille eivät demokratian ja ihmisoikeuksien periaatteet ole olleet mielenkiinnon kohteina.

Vieroksun nykyistä sosiaaliliberalismia. Halutaan 'antaa kaikkien kukkien kukkia' riippumatta siitä millaista vahinkoa lapsille aiheutetaan. Toisaalta sitten halutaan tukkia sananvapautta leimaamalla eriävät mielipiteet vihapuheeksi.

Olemme ilmeisesti siirtymässä demokratian, oikeusvaltion ja yksilön koskemattoomuudesta median luomaan 'vihapuheen' ja 'kiusaamisen' uhrikulttuuriin.


Eipä ole mitään lisättävää.

Kirjoituksessaan Laato myös varoitti menneisyyden kauhuista:

Myös Hitler ja Stalin vastustivat ympärileikkausta ja langettivat siitä sanktioita.


Natsi-Saksassa myös rokotettiin lapsia.

5 comments:

  1. On tosiaan vastenmielistä, että lapsille saa tehdä asioita, jotka aikuisten kohdalla tuomittaisiin muitta mutkitta... En voi käsittää tuon tyypin ajatuksenkulkua muutenkaan. >_<

    ReplyDelete
  2. Luin lievennetyn version tuosta kannanotosta ylen uutissivuilta. Sekin riitti nostattamaan vitutusta. Menin myös lankaan siinä pikaluvulla judaistiikan professori sekottuu päässä juridiikan professoriksi ja uskottavuus kannanotolla olikin jo toista luokkaa.

    Vahvin argumentti mikä meni ylen uutisiinkin oli mielestäni rinnastus lääketieteelliseen ympärileikkaukseen. Tämä kusee pahasti niiltä kohdin että olosuhteet, tekijä ja työkalut ovat lähes aina hyvin eri tasoiset. Toisekseen ei lääketieteellistäkään ympärileikkausta ole missään nimessä hyväksyttävää suorittaa pienelle lapselle tai kenellekkään jonkun toisen (vaikka vanhemman) huvin vuoksi. (lasken perinteet ja uskonnon tuon huvin sisään)

    ReplyDelete
  3. Tosiaan, lääketieteelliset ympärileikkaukset suoritetaan steriileissä olosuhteissa usein aikuisille miehille omasta tahdosta. Joten mahdollisuudet traumoihin jne. eivät todellakaan ole yhtä suuret kuin uskonnollista syistä tehdyissä, vaikka Laato näin antaakin ymmärtää.

    ReplyDelete
  4. Muistaakseni sekä Hitler että Stalin käyttivät housuja.

    Miehet hameisiin!

    ReplyDelete
  5. Uusimmassa Tehy-lehdessä oli haastateltu Ihmisoikeusliiton pääsihteri Kristiina Kourosta, joka toteaa näin: "--Vaikka tavoite on leikkauksista luopuminen, esitämme lakia, joka sallii ne tietyin ehdoin: lääkärin tekemänä ja julkisesti rahoitettuna. Leikkausten kriminalisointi ei lopettaisi käytäntöä vaan leikkaukset tehtäisiin lasten terveyden vaarantavissa olosuhteissa."

    Toisin sanoen poikalasten fyysinen koskemattomuus ei ole Ihmisoikeusliitolle tärkeää.

    ReplyDelete