16.4.13

Kansanedustajia valistetaan uskomushoidoista

Parisen homeopaattia ja kiinalaisen lääketieteen asiantuntijaa ovat huomenna eduskunnassa. He puhuvat puoskarilainsäädännön tarpeellisuudesta, eli siitä miten heidän kannattamansa hoitomuodot pitäisi saada osaksi lääketieteellistä hoitoa. Asialla ovat Perussuomalaisten kansanedustajat Johanna Jurva ja Ari Jalonen. Kansanedustajille lähetettiin seuraavaanlainen kutsu:


KUTSU kansanedustajilleja heidän avustajilleen

Tervetuloa kuulemaan alustuksia ei-konventionaalisen lääketieteen, tai ns. vaihtoehtohoitojen kokeilulainsäädännöstä ja tätä koskevasta kansalaisaloitteesta tiistaina 16.4. klo 10-13 Perussuomalaisten ryhmähuoneeseen. Tarkoituksena on muun muassa pohtia Sveitsin kokeilumallin soveltuvuutta Suomen olosuhteisiin sekä miettiä eri hoitomuotoja kokeilun osaksi.

Tilaisuudessa kuullaan myös eri terveysalojen asiantuntijoita, mukaan lukien neljä alustusta:

10.00 Miksi tarvitsemme ”vaihtoehtohoito” kokeilulakia? Merja Lindström, pj. SLTL ry

10.15 Sveitsin malli ja kansantaloudelliset säästöt yhteiskunnalle. Kaija Helin, homeopaatti, TT & Mervi Kukkonen, KM

10.30 Ammatillinen koulutus terapioissa. Tutteli Hammerman, asiantuntija, perinteinen kiinalainen lääketiede

10.45 Kuluttajien oikeusturva ja potilasturvallisuus. Mika Rönkkö, tj. Terveystuotekauppiaiden Liitto

Klo 11.00-13.00 Keskustelua päivän aiheesta.

Tiedotusvälineissä ääneen on päästetty jopa uskomushoitojen kriitikoita. Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri professori Hannu Lauerma toteaa, ettei niitä kannata käyttää vakavien sairauksien hoidossa. Tästä taitaa kehittyä kunnon kinastelu, kunhan aihe pääsee Ilta-lööppeihin asti.

Hoitojen puolustajat ovatkin toteamassa vastaan, että luontaishoidot herättävät intohimoja puolesta ja vastaan. Keskustelussa tyrmätään asiat ja osapuolilla on suvaitsemattomia kantoja. Sanoisinko, että peräti uskomushoitokriittisyyttä maahanmuuttokriittisyyden rinnalle. Kansanedustaja Jalonen sanoo sovittelevasti:

"Ne [hoitomuodot] ovat toisiaan tukevia, eivät toisiaan poissulkevia."

Kansanedustajille lähetetyssä viestissä kerrottiin:
Suomessa toimii tuhansia hoitoammatteihin kouluttautuneita yrittäjiä sekä funktionaalisen lääketieteen lääkäreitä.  Euroopassa on käynnissä useita hankkeita, joilla näitä hoitomuotoja pyritään integroimaan nykyisiin terveydenhoidon järjestelmiin ja lisäämään niiden tutkimusta. Myös Euroopan komissio on rahoittanut ja koordinoinut useita hankkeita (mm. CAMbrella, www.cambrella.eu)."

Terveydenhoidon rahoitus taitaa pysyä samana, joten siihen tulevat uudet uskomushoidot olisivat jostain muusta pois. Toki näitä kannattaa tutkia lisää, sillä vain siten voimme tietää mitkä uskomushoidot päätyvät sinne lääketieteen puolelle. Lumevaikutusta suurempia tehoja saadessaan ne muuttuvat ihan luonnostaan uskomushoidosta lääketieteelliseksi hoidoksi.

Lainsäädäntöön tarvitaan päivitystä, mutta nähtäväksi jää mihin suuntaan kansanedustajien äänestyssormia saadaan käännettyä.

7 comments:

  1. Edellisellä kerralla puoskarilainsäädäntöä käsiteltäessä saatin yleiseen tietoon, että nakkikioskilla tarjoamiseen tarvitseen enemmän lupia (mm. hygieniapassi) kuin uskomusterapioiden tarjoajilta. Sittemmin on nakkikioskien myyjiltä tarvitut luvat lisääntyneet (mm. ympäristöpassi) kun taas uskomuspuolella ei...Hyvä suunta Risikko.

    ReplyDelete
  2. On aika omituista, että samalla kun terveydenhoidon määrärahoja kiristetään ja hoitoonpääsy alkaa olla enemmän kiinni tuurista kuin hoidon tarpeellisuudesta, pari lobbarit harhautti pari persuhörhöä järjestää seminaarin jossa huuhaa sektori saapuu samoille niukkuuden markkinoille.

    ReplyDelete
  3. Kaikki perustelut noiden hömppähoitojen puolesta pohjaavat valheisiin. Miksi lääketiede jättäisi tehokkaat hoidot käyttämättä? Magiaan sortuneet täti-ihmiset, kaikki varsinaista tieteellistä osaamista vailla, osaisivat jotain ylimaallsen hienoa, jota pirulainen lauma asiantuntijoita vain vieroo vuosisadasta toiseen?

    ReplyDelete
  4. Persut on Suomen tiedevihamielisin ja tietämättömin puolue.
    Puoskrihuuhaa on hyvä jatko persujen pseudotieteilylle, jota he ovat harrastaneet mm. ilmastotieteessä ja petoasioissa.

    Jos haluaa päätökset tehtävän faktatietojen nojalla, niin ei äänestä persuja. Persut eivät kykene muuhun kuin tunteelliseen huuhailuun.

    ReplyDelete
  5. PS kyllä vieroo tieteellistä tietoo mutta nämä terveyshömpät pyörii enempi naistenlehdissä kuin miestenlehdissa(TM ;).
    PS:n kannattajakunta on kuitenkin miespuolista (2/3).
    Vaikea uskoa että ihan koko miehinen PS-kenttä olisi terveyshömpän lumoissa.

    Normaalisti odottaisi ennemmin vihreiltä tätä. Yllättävä veto.
    Vai kositaanko naisia joukkoon ?


    ReplyDelete
  6. En ymmärrä millä tavalla puoskarihoidot ovat "täydentäviä" (complementary) hoitoja. Yhtä hyvin voisi väittää että sirkuksessa käynti on täydentävä hoitomuoto vaikkapa syöpää sairastaville lapsille. Mikä on mielialaa piristävän viihteen ja hoidon ero?

    ReplyDelete
  7. Olikohan se juuri jossain Ilta* lehdykän artikkelissa kun itse Lauerma loihi lausumaan, että mainituista hoidoista akupunktiolla on osoitettu olevan kipua vähentävää tehoa, kun taas selän manipulaatio on jopa vaarallista.

    Nolosti vain tutkittu tieto sanoo melkeinpä päinvastaista, mitä paremmin toteutettu tutkimus akupunktiosta on tehty sitä enemmän sen vaikutus lähestyy puhdasta lumevaikutusta. Selkärangan manipulaatiolla taas on osoitetusti tehoa tietyissä epäspesifisissä rangan nivelten toimintahäiriöön liittyvissä kiputiloissa. Epäpätevissä käsissä siihen(kin) liittyy toki riskinsä, eikä niksauttelulla muihin kuin selkävaivoihin voi juuri vaikuttaa.

    ReplyDelete