27.2.14

Sana sunnuntaille: Syrjinnän vastainen suojelu, osa 3

Yhdysvalloissa vahvasti lisääntyvä uskonnollisten ihmisten vainoaminen on saamassa ennenkuulumattomat mittasuhteet. Arizonassa laadittu lakiehdotus SB1062 olisi suojellut uskovaisten ihmisten uskonnollisia uskomuksia. Heidän ei olisi pakko palvella sellaisia ihmisiä sellaisissa tilanteissa jotka sattuisivat loukkaamaan milloin mitäkin uskonnollista uskomusta.

Anderson Cooper oli erittäin ilkeämielinen ja panetteleva Arizonan lain puolesta äänestäneen senaattori Nancy Barton suuntaan. Tuo inkvisiittorimainen meno on nähtävillä AC360 ohjelman sivulla. Täysin epäreilusti ja irrelevantisti Cooper tiedusteli osaisiko senaattori Barto kertoa edes yhtä esimerkkitapausta Arizonassa, jossa tällaista lakia olisi tarvittu. Se onko lailla oikeasti mitään tarvetta ei tietenkään liity siihen on laki hyvä. Tämän valossa voimme antaa senaattorille anteeksi sen, ettei hän tiennyt vaalipiiristään yhtäkään oikeaa tapausta, jossa laki olisi ollut tarpeen.

Arizonan kuvernööri Jan Brewer (Republikaani) paljasti vihaavansa uskontoja, sillä hän runnoi demokraattisen prosessiin maanrakoon kumoamalla senaatin hyväksymän lain. Näin osavaltion asukkaat joutuvat vieläkin kohtelemaan toisia ihmisiä tasa-arvoisesti. Rahaa ja maallistuneisuutta palvovat isot yhtiöt taputtivat kuvernöörille, sillä firmat olivat varoitelleet lain muka uhkaavan osavaltion mainetta työmarkkinoilla. Useat urheiluliitot tuomitisvat lain hyväksymisen. Jopa ensikauden Super Bowl ottelujen siirtoa harkittiin pois Arizonan auringon alta.

Georgian osavaltiossa on myös ruoskittavana eteenpäin samanlainen uskomisen suojelulaki. Senaattori Josh McKoon tietää kuinka tärkeistä asioista on kyse:

"Ainoat ihmiset jotka ovat puhuneet tätä lakia vastaan ovat ihmisiä jotka haluavat hallituksen olevan militantin ateismin edistämiseen tarkoitettu työkalu."
Aivan!

Näiden uskomusten suojeluun tähdättyjen lakien taustalla on tietenkin halu turvata harras elämä. Elämä joka on lähes mahdotonta maailmassa, jossa yhä useammin muut eivät enää uskokaan samoihin asioihin samalla tavalla kuin itse sattuu uskomaan. Valitettavasti ongelmaksi lakien etenemiselle taitaa nousta liikemaailman vastustus. Osavaltioiden lait kun sattuvat jostain syystä kieltämään työnantajia tiedustelemaan työhaastatteluissa ehdokkaiden uskonnoista yhtään mitään. Työnantaja ei voi etukäteen tietää kuinka hartaan uskomuksen hän on palkkaamassa, eli ei pysty varautumaan siihen minkälaista säätöä toisen uskomusten takia firmassa jouduttaisiin tekemään. Se onkin hyvä asia, sillä muuten vapaamielisillä sekulaarihumanisteilla olisi aivan liian suuri etuasema työmarkkinoilla.

Eikä mieltä kannata vaivata miettimällä miten oikeus lopulta päättäisi mikä uskonnollinen uskomus olisi hyväksyttävällä tavalla tärkeä uskomus. Uskovainen väki Yhdysvalloissa kun on niin pitkään halunnut pitää hallituksen pois kirkoista. Tunkeminen toiseen suuntaan onkin aivan eri asia.

3 comments:

  1. Oliko tämäjoku Google-käännös vai miksi kieli oli niin karmeaa?

    Toisekseen, mikä on PA:n kanta? Eipä tule kovin selvästi ilmi.

    ReplyDelete
  2. Venäjällä on otettu rohkeasti seuraava askel, poliisi ei puutu asiaan kun homoja pahoinpidellään.

    ReplyDelete
  3. Kirjoitustyyli ja kantani aukeavat, kunhan vaivautuu lukemaan läpi kaikki edelliset Sana sunnuntaille-kirjoitukseni.

    ReplyDelete