4.3.14

Kent Hovind iskee takaisin

Muistatko enää kreationisti Kent Hovindin? Tunnettiin myös nimestään Doctor Dino. Tohtorititteli on tietenkin ostettu diplomimyllystä. Huvipuistollaan ja kreationistimateriaaleillaan rahaa tienannut mies päätyi 2007 ongelmiin verottajan kanssa. Verojen maksaminen ei sopinut herra Hovindin arvomaailmaan. Herra tulkitsi huvipuistosta tulleet tulot joksikin muuksi kuin verotettavaksi tuloksi. Verottaja oli toista mieltä verojen maksamisen tarpeellisuudesta. Hovind siteerasi puolustuksessaan mm. Vanhaa testamenttia ja laukoi muutenkin häröileviä kommentteja siitä miten verovirasto vainosi Kunnon Konservatiiveja. Tuomioksi tuli kymmenen vuoden linnareissu ja 3,3 miljoonan dollarin veromätkyt. Hyvällä käytöksellä hän vapautuisi joskus ensi vuonna.

Tuomio oli selkeä, sillä laittomia toimia ei osattu peitellä tarpeeksi hyvin. Hovind mm. veti tililtään usein 9 5000 dollarin summia, sillä 10 000 tai suuremmat summat olisivat vaatineet lisää paperihommmia (suom. jälkiä veronkierrosta). Summia siirreltiin myös valehenkilöllisyyksien kautta. How Would Jesus Evade Taxes?

Vapautumistaan odotellessa Hovind on perehtynyt mitä kaikkea hänestä on kirjoitettu netissä. RationalWikin artikkeli Hovindista ei miellyttänyt miestämme. Hän laati haasteen RationalWikiä (pdf) vastaan. Artikkelissa kun mennään väittämään, että Hovind olisi "tuomittu veropetoksesta" ja muutenkin ei olla tarpeeksi ylistävällä sävyllä Hovindin puolella.

Vaatimattomana miehenä Hovind vaatii vain 2,5 miljoonan dollarin korvausta kunnianloukkauksesta ja loukkaavan wikiartikkelin poistamista. Jäämme seuraamaan tilanteen kehittymistä.

No comments:

Post a Comment