Professori Puolimatka matkustaa sukupuolineutraalin avioliittolain maailmaan, osa 1

Eduskunnan lakivaliokunnan edessä ravaa nyt asiantuntijoita, jotka pyrkivät informoimaan päättäjiä sukupuolineutraalin avioliittolain seuraamuksista. Muutoksen vastustajista sieltä paremmasta päästä on kasvatustieteen professori Tapio Puolimatkan asiantuntijalausunto. Kirjoitus on ilahduttavaa vaihtelua nettikansan argumentaatiosta, joka on vaihdellut "Homot on hinttejä!" periaatteesta "Homot, yök!" tunneilmaisun kautta "Eikö kukaan ajattele lapsia?" moraalifilosofiaan. Tapion tuotosta oli ilo lukea juuri sen takia, että se erottuu massasta keskittyessään itse argumentaation rakenteluun.  Se onkin parasta mitä lakialoitteen vastustajilta on nähty. Lähimmäksi taisi päästä Juha Ahvion pippeli kuuluu pimppiin-argumentti.

Mitä Puolimatka sitten haluaa ilmoittaa lakivaliokunnalle? Hänellä on viisi teesiä.

A.      Heteroseksuaalinen ja homoseksuaalinen parisuhde ovat ominaisluonteeltaan ja normatiiviselta rakenteeltaan niin erilaisia, että niiden sovittaminen yhden ja saman instituution alaisuuteen haittaa niiden molempien kehittämistä myönteisellä tavalla.

B.      Sukupuolineutraali avioliittolaki loukkaa lapsen oikeutta kasvaa perheessä, jossa hän saa rakentaa identiteettiään läheisessä vuorovaikutuksessa biologiseen isäänsä ja äitiinsä.

C.      Sukupuolineutraali avioliittolaki johtaa harhaanjohtavaan sosialisaatioon, jossa nuoria estetään tiedostamasta omien sukupuolisten valintojensa merkitystä tulevien lastensa hyvinvoinnin näkökulmasta.    

D.      Sukupuolineutraali avioliittolaki ei tee avioliitosta tasa-arvoista. Avioliitto on nykymuodossaan jo tasa-arvoinen. Sukupuolineutraali avioliittolaki muuttaisi avioliiton merkitystä ja tekisi sen epätasa-arvoiseksi tämän uuden avioliittokäsityksen sisäisen logiikan perusteella, jos sitä ei laajennettaisi koskemaan monia muitakin erilaisia intiimissä suhteessa eläviä ihmispareja ja ryhmiä. Tästä olisi kuitenkin seurauksena avioliiton merkityksen heikkeneminen.

E.       Sukupuolineutraalin avioliiton johdonmukainen soveltaminen saattaa johtaa avioliiton merkityksen trivialisoitumiseen ja sen myötä avioliiton yleisen arvostuksen laskuun. Näin se heikentäisi lapsen mahdollisuutta kasvaa vakaassa perheessä biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa.

Jokainen kohta saa yksityiskohtaisen käsittelyn piiiiitkässä kirjoituksessa. Joudun käymään ne läpi ajatuksen kanssa, joten tästäkin kirjoituksesta tule pitkä. Yritän supistaa ja esitellä vain olennaiset kohdat tai puutteet Puolimatkan asiantuntijalausunnossa.

Kävin ensimmäisenä läpi miehen käyttämän kirjallisuusviitteen. Eli hyppäsin loppuun. Eikä se luvannut hyvää. Mukaan on päässyt Douglas Allenin "High school graduation rates among children of same-sex households" kikkailu samaa sukupuolta olevien vanhempien lasten koulumenestyksestä. Huono koulumenestys korreloikin vanhempien keski-iän kanssa, ei vanhempien seksuaalisen suuntautumisen kanssa, mutta Allenin tutkimusta heilutellaan aivan muilla sanoilla.

Puolimatka esittelee tämän tutkimuksen kirjoituksessaan näin:

Douglas W. Allen (2013) teki Kanadassa laajalla otannalla (20 % väestöstä) tutkimuksen, joka osoitti huomattavia eroja koulun keskeyttämisessä homo- ja heterovanhempien lasten kohdalla. Samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset valmistuivat 65 % todennäköisyydellä verrattuna eri sukupuolta olevien avioparien lapsiin. Samaa sukupuolta olevien perheiden tyttäret menestyvät poikia huonommin.

Ei mainintaa siitä olennaisemmasta erosta vertailtavien ryhmien välillä. Onhan se kivempaa keskittyä vain siihen mikä tukee ennakko-olettamuksia.

Mukana on tietenkin myös Mark Regneruksen "How different are adult children of parents who have same-sex relationships? Findings from the New Family Structure Study" jossa ei saatu selvyyttää siihen ovatko samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset huonommassa asemassa. Sen sijaan siinä selvisi, että pitkäikaiset, vakaat ja turvalliset parisuhteet ovat parempia kuin rikkinäiset ja lyhytikäiset suhteet. Regneruksen paperi tulee näkymään näissä väittelyissä täältä ikuisuuteen, vaikka jopa miehen oman yliopiston sosiologian osasto ottaa etäisyyttä siihen.

Kirjallisuudessa ei ole pelkästään tutkimuksia, vaan myös ihan puhdasta puolipoliittista julistamista ja jopa adressilista. Toivottavasti joku lakivaliokunnassa jaksaa perehtyä niihin jonkinlaisella kriittisellä näkökulmalla.

Suureksi helpotuksekseni Vihreiden Lilja Tamminen on käynyt läpi Puolimatkan kirjallisuusviitteet. Lue tuon linkin takaa löytyvä teksti. Miten tämän muotoilisi kohteliaasti? Puolimatka olisi voinut valita viitteensä hieman paremmin. Tammisen kirjoitus erittäin ihanaa luettavaa. Tässä näyte:

"Puolimatkan ongelma on Marks:in tavoin, että hän haluaa tulkita (tiedemaailman konsensusta vastaan) vastapuolen tutkimusten vähäisyyden todisteeksi omalle päinvastaiselle mielipiteelleen. Onkin tavallaan huvittavaa, että Puolimatka kirjoittaa korkeatasoisista yhteiskuntatieteellisistä tutkimuksista, kun hänen siteeraamansa viitteet eivät joko liity käsiteltävään aiheeseen, ovat metodologisesti metsässä tai ovat epätieteellisiä poliittisia esseitä."

Sitten itse Puolimatkan argumentaation pariin. Aloituksessa ollaan huolissaan lasten oikeuksista. Miten ne muuttuvat sukupuolineutraalin avioliittolain aikana?  Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistus sisältää kohdan, jossa lapselle pitäisi taata oikeus (jos mahdollista) tuntea vanhempansa.

Lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan.

Puolimatka ei näe, että tämä oikeus pääsee toteutumaan sukupuolineutraalissa avioliitossa. Silloinhan lapsi ei välttämättä koskaan opi tuntemaan sitä miestä joka sattui purskauttamaan siemenensä kuppiin siellä klinikalla. Riippuen tietenkin vähän siitä millä tavalla sateenkaariperheessä on hankittu niitä lapsia. Tapoja on monia, eivätkä kaikki liity hedelmöityshoitoihin tai adoptioihin.

Lapsen oikeuksien sopimus soveltaa tätä niin, että jokaisella lapsella on oikeus tuntea biologiset vanhempansa ja kasvaa heidän muodostamassaan perheessä, mikäli mahdollista. Aina tämä ei ole mahdollista, koska lapsen vanhemmat voivat kuolla tai heistä voi tulla uhka omille lapsilleen. Mutta nämä poikkeustapaukset eivät kumoa lapsen luonnollista oikeutta elää biologisten vanhempiensa kanssa. Tämä oikeus on yhtä perustava kuin lapsen oikeus omaan nimeen. Avioero tietysti loukkaa tätä lapsen perusoikeutta. Mutta se ei uhkaa tätä perusoikeutta samanlaisella periaatteellisella tasolla kuin sukupuolineutraali avioliittolaki. Avioerossa on kyse epäonnistumisesta normin täyttämisessä, ei normin uudelleen määrittelystä.

Puolimatka lisää sanan "biologiset" tuohon määritelmään, mutta ymmärrän sen periaatteen jota hän ajaa takaa. Lapsen oikeuksien kannalta olisi ideaalia, jos hänet kasvattaisivat ne ihmiset joiden siittiö ja munasolu kombinaatiosta hän on ilmestynyt. Tämän lähes maagisen yhteyden pitäisi ajaa ylitse nykyisten vanhempien/huoltajien oikeuksien suhteessa lapseen (jota ei käytännössä edes ole vielä olemassa). Niin kauan kun adoptio on laillista puuhaa heteroille ei tämän itulinjalla sidotun yhteyden pitäisi periaatteessa olla sen suurempi kysymys kuin se, ettei lapsi oikeasti päätä minkä nimen hän saa itselleen.

Asian kannalta olennaista olisi päättää ovatko samaa sukupuolta olevat vanhemmat sopivia lasten kasvattajia.

Koska ainoastaan miehen ja naisen avioliitto lähtökohtaisesti takaa tämän oikeuden ja pystyy sisällyttämään tämän oikeuden itse avioliiton määritelmään, sen korvaaminen sukupuolineutraalilla avioliittokäsityksellä merkitsee tämän lapsen oikeuden siirtämistä marginaaliin. Sukupuolineutraali avioliittolaki lähtökohtaisesti poistaa lapselta oikeuden molempiin vanhempiin ja sikäli pitää tätä lapsen oikeutta toisarvoisena.

Lain silmissä ja realiteettien kannalta tilanne on jo nyt se, ettei lapsella ole oikeutta päättää minkälaiset vanhemmat hänelle tulee. Puolimatka on sanomassa, etteivät samaa sukupuolta olevat vanhemmat ole sopivia huoltajia. Tähän päästään tarkemmin myöhemmin.

Puolimatka kuvailee sukupuolineutraalin avioliittolain vaaroja.

Kun sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksyttiin Kanadassa vuonna 2005, Kanadan laista poistettiin termi "luonnollinen vanhempi" ja se korvattiin termillä "juridinen vanhempi".  Avioliiton merkityksen muuttaminen vaikuttaa kaikkiin avioliittoihin ja sitä kautta se heikentää yhteiskuntamme kaikkein heikoimpien ja puolustuskyvyttömimpien jäsenten, eli lasten asemaa yhteiskunnallisessa arvomaailmassa.  Lakiin kirjatut merkitykset muokkaavat yhteiskunnan arvomaailmaa ja sitä kautta sukupuolineutraali avioliittolaki vaikuttaisi heikentävästi kaikkien lasten asemaan. 

Miten se käytännössä heikentää lasten asemaa? No siten että lapsilla on entistä suurempi riski altistua samaa sukupuolta oleville vanhemmille. Kauhistus. Puolimatka kertoo monen kohdan verran (melko ympäripyöreästi) siitä miten tutkimusten mukaan biologisten vanhempien kasvattamat lapset ovat aina paremmalla pohjalla elämässään. Tutkimusten laadusta ja johtopäätöksistä voisikin vääntää kättä isomman kirjoituksen verran. Tehdään se toiste. Sentään kirjoituksessa tehdään selväksi se, että aiheen yhteiskuntatieteellinen tutkiminen on erittäin vaikeaa. Ihmissuhteiden ja perheiden monimuotoisuus sekä suhteessa vähäisempi aika tieteellisen materiaalin joukossa ovat omiaan monimutkaistaan relevanttia vertailua.

Biologinen vanhemmuus ei katoa minnekään edes sukupuolineutraalin avioliitttolain aikana. Arkielämässä nyt vaan sattuu käymään niin, että homoperheisiin ilmestyy ipanoita, jotka ovat yleensä ainakin toisen huoltajan biologisia lapsia. Mielestäni Puolimatka on aivan oikeassa siinä, että avioliittomääritelmän muuttaminen on myös yhteiskunnan arvomaailman muuttamista.  Ehdotettu muutos tekisi näistä ei-heteroperheissä kasvavista lapsista yhteiskunnan silmissä samanarvoisia kuin heteroperheissä kasvavista, joten eikös sen pitäisi olla yhteensä lasten kannalta olennainen muutos parempaan?

Huomioni keskittyi professorin argumentin epäsuhtaiseen rakenteeseen.

Puolimatkan aloituksessa näyttäisi olevan sellainen kiva vaatimus, jossa homo- ja lesbovanhemmilta vaaditaan lähes automaattista täydellisyyttä lasten kasvattamisessa. Jonka vastapainoksi heterovanhemmilla voi olla hieman rennompi linjaus pätevyydestä. Nykyisen lain puitteissa ei ole juuri mitään käytännön vaatimuksia siitä onko lapsen tuottaneet heterot oikeasti päteviä tai edes halukkaita lapsensa kasvattamisessa. Eikä tämä rento vaatimus vanhempien pätevyydestä muutu sukupuolineutraalin avioliittolain pykälissä, sillä sellaista ei siellä ole.

 Prof.  Don Browningin ja Elizabeth Marquardtin (2006) edustaman kriittisen familismin mukaan sukupuolineutraali avioliitto loukkaa lapsen oikeuksia, koska se edellyttää avioliiton merkityksen muuttamista siten, ettei avioliittoinstituution olennaisena tarkoituksena ole avioparin kokonaisvaltainen yhteys ja heidän seksuaalisuhteestaan syntyvien lasten hoitaminen.

Tilanne on nykyisen avioliittolain kannalta jo tuollainen. Avioliittoon pääsee ilman yhtään mitään vaatimuksia lisääntymisestä.

Puolimatkan toinen kohta (Normatiivisen rakenteen erilaisuus synnyttää erilaisen juridisen säätelyn tarpeen) vaatiikin aivosolujen verryttelyä. Mitä hän mahtaa tarkoittaa tällä?

Sukupuolineutraalin avioliiton mielekkyyden kyseenalaistaa myös hetero- ja homoseksuaalisen parisuhteen sisäisten lainalaisuuksien erilaisuus. Kutsun parisuhteen sisäisiä lainalaisuuksia nimellä "normatiivinen rakenne". Normatiivisella rakenteella tarkoitan tässä yhteydessä kaikkia niitä käyttäytymissääntöjä, jotka vaikuttavat näiden parisuhteiden toimivuuteen. Nämä säännöt voivat olla joko tiedostettuja tai tiedostamattomia ja vain osa niistä tulee kirjatuksi instituution oikeudelliseen määrittelyyn. Koska nämä parisuhteen muodot ovat sisäiseltä dynamiikaltaan ja normatiiviselta rakenteeltaan erilaisia, niiden sälyttäminen yhden ja saman instituution alaisiksi aiheuttaa haittaa jommallekummalle tai molemmille. 

Kyllä, heteroiden suhteiden voidaan sanoa olevan dynamiikaltaan erilaisia kuin samaa sukupuolta olevien parien suhteet. Variaatiota löytyy kaikin puolin niin meidän heteroiden kuin homojen ihmissuhteista. Miten tuo Puolimatkan mainitsema haitta ilmenisi jommallekummalle parisuhteen muodolle? Siitä en saanut selvää asiantuntijalausunnossa.

Sen sijaan toisen argumentin kohdalla näin tutun pyrkimyksen supistaa avioliitto ihmisen lisääntymisbiologian rajoihin.

Homoseksuaalinen parisuhde ja heteroseksuaalinen avioliitto eroavat toisistaan biologisesti, emotionaalisesti ja normatiivisesti sikäli, että heteroseksuaalisesta avioliitosta voi syntyä parille yhteisiä lapsia, kun taas homoseksuaalisesta parisuhteesta tällaisten molemmille puolisoille biologisesti yhteisten lasten syntyminen on mahdotonta. Tästä syystä heteroseksuaalisen avioliiton solmiminen edellyttää samalla sitoutumista hoitamaan niitä lapsia, jotka tästä liitosta mahdollisesti syntyvät, kun taas homoseksuaalinen parisuhde ei edellytä tällaista sitoutumista.

Muuten hyvä yritys, mutta entäpä ne heterot jotka eivät halua lapsia mutta ovat naimisissa? Nykyisessä avioliittolaissa ei ole momenttia jossa lisääntyminen olisi avioliiton edellytys. Lisääntyminen on onnistunut ja onnistuu ilman avioliittoa. Täällä oikeassa maailmassa on vieläkin niitä sateenkaariperheitä joissa on lapsia. Jonkun täytyy kertoa Puolimatkalle, että modernit homot ja lesbot ovat kyllä tietoisia siitä, että heillä on mahdollisuus kasvattaa lapsia. Tällä hetkellä se vain täytyy tehdä avioliiton ulkopuolella.

Heteroseksuaalisen avioliiton solmiessaan ihminen joutuu ottamaan huomioon sen vastuun, jota hän mahdollisesti joutuu kantamaan avioliitosta syntyvien lasten hoitamisessa.

Miten asiaan vaikuttavat kaikki ne avioliittojen ulkopuolella kasvaneet heteroperheiden lapset? Sitten Puolimatka melkein pääsee niiden haittojen pariin.

Tämän eron tiedostaminen voi kuitenkin himmentyä, jos näitä kahta hyvin erilaista parisuhteen ja sitoutumisen muotoa pyritään sovittamaan yhden ja saman instituution raameihin. Tällaisen erottamisen ei tarvitse sisältää arvoarvostelmaa niiden suhteellisesta arvosta suhteen osapuolille itselleen. Se sisältää kuitenkin sen tunnustamisen, että kyse on erilaisesta sitoutumisesta sekä sitoutumisen pysyvyyden että sitoutumisen ominaislaadun osalta, koska heteroseksuaalinen avioliitto sisältää myös sitoutumisen hoitamaan avioliitosta mahdollisesti syntyviä lapsia.

Eivätkö heterot enää tiedostaisi, että avioliitossa voi (huom. voi hankkia, ei ole pakko) hankkia lapsia? Onko minun päässäni jotain vikaa, kun oletan aikuisten ihmisten osaavan jatkaa samalla mallilla myös sukupuolineutraalin avioliittolain aikana? Heteroilla säilyisivät samat ehdot ja velvoitteet lasten suhteen ennen ja jälkeen avioliittolain muutosta. Siksi en oikein tahdo ymmärtää miksi Puolimatka tuhlaa tähän aikaa. Jos heterot eivät enää jostain syystä osaisi hankkia lapsia avioliitossa sukupuolineutraalin avioliittolain aikana, niin sen täysin heterojen häpeä, eikä GLBT-yhteisön suuntaan ole syytä heristellä sormiaan.

Avioliitto merkitsee instituutiota, jossa mies ja nainen solmivat toisiinsa sitoutuvan pysyvän ja toiset pois sulkevan julkisen liiton, jonka keskeinen päämäärä on yhteisten lasten saaminen ja näiden yhteinen kasvattaminen. 

Hupsista. Täytyykö minun nyt hankkia avioero, koska suunnitelmissa ei ole lasten hankkimista?

Lopulta Puolimatka pudistelee päätään homosuhteiden suuntaan, sillä niissä päädytään melko usein avoimeen suhteeseen. Tai sitten suhteet ovat lyhytikäisempiä. Nämä nähdään syinä evätä avioliitto, eli Puolimatka ei haluaisi antaa vähemmistöille mahdollisuutta arvostetumpaan parinmuodostukseen avioliiton muodossa.

Koska siis homoseksuaalinen ja heteroseksuaalinen parisuhde ovat normatiiviselta rakenteeltaan erilaisia, on mielekästä ylläpitää niitä varten kahta erilaista juridista instituutiota, joiden avulla näiden suhteiden kehitykselle pystytään tarjoamaan juridista suojaa kunkin ominaisluonteen mukaisesti. 

Tuollaisessa kahtiajaossa ei sinällään ole mitään järkeä, sillä parhaillaan Suomessa on sateenkaariperheitä joissa on lapsia, joilla on ne samat taloudelliset, sosiaaliset ja muutkin huolet arkielämässä kuin niillä perheillä joissa vanhemmilla on erilaiset sukuelimet pöksyissään.

Taloustieteen professori Douglas Allen (2010) argumentoi, että jos laitamme heteroseksuaalisen ja homoseksuaalisen parisuhteen samaan juridiseen viitekehykseen olettaen, että niissä vallitsee sama dynamiikka, emme pysty tekemään oikeutta kummallekaan.  Tällöin avioliiton ympärille kehittyvät juridiset ja sosiaaliset normit suosivat tai syrjivät yhtä näistä parisuhteen muodoista.

Miten ja missä nämä syrjinnät sitten ilmenesivät Suomessa? Ketkä kärsisivät ja miten? Aivan, Puolimatkan tekstissä ei löydy vastausta. Päättely jää tasolle: Se nyt vain olisi niin. Lähimmäksi päästään tällä tekstipätkällä:

Jos pyrkimys sukupuolineutraaliin avioliittoon saa etusijan suhteessa pyrkimykseen tukea avioliittoa lasten syntymään johtavana heteroseksuaalisena suhteena, silloin sama tasa-arvopyrkimys estää omaksumasta sääntöjä, jotka maksimoivat heteroseksuaalisten parien ja heidän lastensa hyvinvoinnin sikäli kuin nämä säännöt asettavat homoseksuaaliset parit epäedulliseen asemaan ja päinvastoin.

Puolimatkan huolestuminen on siinä mielessä aivan turhaa, että nykyinen avioliittolaki on yhtä yhdentekevä lasten syntyvyyden ylistämisessä kuin sukupuolineutraali avioliittolaki. Onko tässä isossa väittelyssä päässyt käymään niin, että osapuolet tulkitsevat samaa voimassa olevaa avioliittolakia eri tavoilla? Siltä tilanne näytti kun Vastustamme sukupuolineutraalia aivoliittolakia-ryhmän admin poikkesi blogini facebook-ryhmässä. Hänkin näytti tulkitsevan lisääntymisen olevan olennainen osa avioliittolakia. Vaikka siitä ei löydy pykäliä avioliittolaista.

Yhteiskunnan kannalta on olennaista pitää huolta lasten hyvinvoinnista pyrkien lainsäädännöllisesti tukemaan sellaisia elämänmuotoja, jotka luovat heille vakaan ja turvallisen perheympäristön, jossa molemmat vanhemmat ovat heistä kiinnostuneita. Tällaista kiinnostusta lisää olennaisesti, jos he ovat kyseisten vanhempien biologisia jälkeläisiä. Tämä lasten hyvinvointiin suuntautuva näkökulma on olennainen pyrittäessä turvaamaan lasten keskeisiä hyvinvointioikeuksia.

Nyökyttelin täysillä aina tuohon biologisten vanhempien kohdalle asti. Luuleeko Puolimatka, että samaa sukupuolta olevat parit hankkivat lapsia kuin puolivahingossa yhden iltapäivän harkinnan jälkeen? Biologiset vanhemmat voivat hankkia jälkipolvia kirjaimellisesti vahingossa kännissä Corollan takapenkillä (not that there's anything wrong with that). Lasten elintason, koulutuksen etenemisen ja muiden elämänalueiden turvaaminen ja valvonta hoituvat Suomessa samalla tavalla, olkoon vanhemmat sitten Matti ja Liisa tai Jouko ja Jari. Siksi tuo ennakoiva asenne Puolimatkan kirjoituksessa ei vakuuta minua.


Kolmas argumentti: Hyödyttääkö avioliitto homoseksuaalisia pareja?

Varmaan arvaatkin mikä on Puolimatkan tulkinta muutoksesta. Avioliittolakia haluttaisiin muuttaa, jotta homoseksuaaliset parit kokisivat vähemmän syrjintää.

Tässä argumentissa on sekä käsitteellinen että empiirisen todentamisen ongelma. Käsitteellinen ongelma syntyy siitä, että sukupuolineutraali avioliittolaki muuttaa avioliiton merkitystä. Empiirinen ongelma syntyy siitä, että emme tiedä, mikä tulee olemaan tämän uuden avioliittoinstituution yhteiskunnallinen arvostus. Emme voi suoralta kädeltä odottaa, että näin uudelleen määritellyn avioliittoinstituution arvostus tulee olemaa sama kuin perinteisen heteroseksuaalisen avioliiton.

 No totta haadeksessa sukupuolineutraali avioliittolaki muuttaa avioliiton merkitystä. That's the whole point, man. Empiirinen ongelma ei näillä näkymin ole hyppy romahtamispisteessä olevan kaaoksen keskelle, sillä vastaavia muutoksia on tehty sivistysvaltioissa. Alankomaat ja Belgia ovat toimineet koealustana. Ainakin Belgiassa heterot menevät vieläkin naimisiin. Määrät ovat olleet laskussa ENNEN homoliittojen sallimista. Olivatko heterot ennakoivasti huolissaan avioliittoinstituutionsa arvostuksesta jo 70-luvulla?

Puolimatka ei kuvaile mikä olisi hyväksyttävän rajoissa tapahtuva muutos ja mihin suuntaan muutokset saisivat mennä. Asenne näyttäisi olevan se, että mikään muutos ei ole hyvästä, joten on parempi sanoa ei avioliittolain muutokselle.

Yhteiskunnat ovat johdonmukaisesti arvostaneet heteroseksuaalista avioliittoa, koska se tuottaa perheitä, joissa yhteiskunnan kaikkein haavoittuvimmat jäsenet eli lapset saavat kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa ja näin saada parhaan mahdollisen hoidon ja turvan.  Se uusi instituutio, mikä sukupuolineutraalilla avioliittolailla pyritään luomaan, ei ole saanut vastaavaa arvostusta ihmiskunnan historiassa: onko meillä siis perusteita olettaa, että se tulisi sitä saamaan tulevaisuudessakaan?

No jo nyt on saata, siis, saatu kärpäsestä härkänen. Osaako joku edes hahmottaa millään tavalla realistista uhkakuvaa siitä miksi heteroparit eivät enää haluaisi naimisiin kasvattamaan lapsiperheitä, jos avioliittolaki olisi sukupuolineutraali?

Vastausta odotellessa vedän henkeä. Seikkailu professori Puolimatkan asiantuntijalausuntoon jatkuu seuraavassa jaksossa.