21.10.16

Ex-muslimien elämää telkussa

Hyvin vaikea ja tunteita herättävä dokumenttielokuva esitettiin äskettäin Englannissa. Exposure-ohjelmassa näytettiin Islam's Non-Believers, eli Islamin uskonnottomat. Siinä kerrotaan tarinoita uskonsa menettäneistä muslimeista. Uskosta luopumisella on korkea hinta, jos he ovat eläneet sulkeutuneessa ja hartaasti uskovaisessa yhteisössä. Yhteisöissä, joiden jäsenyys edellyttää vahvaa uskoa heidän uskontoonsa.

Nuoret eivät kerro avoimesti ateismistaan. Tai jos kertovat, niin he kokevat sosiaalisia rangaistuksia. Vanhemmat häpeävät uskosta luoneita lapsiaan. Pahimmissa tapauksissa vanhemmat käyttävät fyysistä väkivaltaa lapsiinsa. Käytännössä kaikki yhteys perheeseen katoaa. Salaamalla maailmankatsomuksensa he suojelevat vanhempiaan, koska yhteisö näkisi vanhempien epäonnistuneen vakavalla tavalla lapsen kasvattamisessa. Euroopassa on onneksi helpompaa olla se suvaitsevainen ja ymmärtävä muslimivanhempi lapsilleen.

Onneksi internetin kautta ex-muslimeilla on mahdollisuus löytää toisensa ja muodostaa itselleen uusia yhteisöjä.

21 minuutin kohdalla on verisiä kuvia, kun kerrotaan viime vuoden helmikuussa Bangladeshissa murhatusta ateistikirjailija Avijit Roysta. Samoin kerrotaan muista murhatuista ateistibloggaajista.

Masentavia katseluhetkiä!



Olen erittäin onnellinen siitä, että pystyin varttumaan valtiossa, jossa uskonnottomuuteni ilmoittaminen vanhemmilleni ei ollut yhtään mitään häkeltymisen arvoista. Sekulaari valtio on loistava paikka niin uskovaisille kuin uskonnottomille. Juuri siksi on tärkeää, etteivät islamismia kannattavat partahemmot saa mitään valtaa Suomessa. Ja ne muslimien yhteisöt Suomessa, joissa muslimit saavat elää eläämänsä ovat myös suojelemisen arvoisia, sillä ne ovat ensimmäisenä islamistien tähtäimessä. Ateistien tappamista julistavat tahot ovat järjestäytyneet kansainvälisesti. Heillä on televisio- ja radio-ohjelmia ja podcast-esityksiä, joilla seuraajille opetetaan uskosta luopumisen äärimmäistä pahuutta.

No comments:

Post a Comment