Yle näytti Dokumenttiprojekti: Salainen metsäni elokuvan. Se kertoo Lauri Katajaisen elämästä. Löysin vihdoista viimein aikaa tutustua siihen Areenassa. Rauhallinen ja melko surumielinen dokumentti on katsomisen arvoinen. Helsingin Sanomat kertoi siitä ihan asiallisin sanoin. Kommunikaatiossa käytettävää fasilitoitua kirjoittamista on kritisoitu useissa eri paikoissa. Suosittelen lukaisemaan mitä Skeptikko-lehti kertoi aiheesta. Dokumentissa sen käyttöä pidetään itsestäänselvänä. Ja ehkä se onkin sitä. Ruudulla vierii otteita Laurin kirjoituksista. Tulkkina ja avustajana kirjoituksille toimii Pirjo. Muiden kanssa Lauri ei pysty kunnolla kirjoittamaan.
Mutta toimiiko fasilitointi Laurin ja Pirjon yhteistyössä?
Sen kyseenalaistaminen itsessään on joillekin erittäin loukkaava ehdotus. Mutta sitä voisi tulkita myös kommunikaation parantamisen periaatteella. Mitä paremmin ymmärrämme miten Lauri kommunikoi, sitä monipuolisemman tavan viestinvälitykseen voimme ehkä keksiä.
Fasilitoinnin toimivuutta pystytään testaamaan usealla tavalla. Testit ovat onneksi erittäin yksinkertainen periaatteiltaan. Ja helppo suorittaa kontrolloidusti.
Laurille ja tulkille näytetään kuvilla muutaman esineen ja eläimen kuvat. Sitten Lauria pyydetään kirjoittamaan mitä hän näkin. Erittäin todennäköisesti fasilitointi tuottaa tässä tarkat kuvaukset. On siis testattu, että Lauri pystyy tuottamaan avustettuna luotettavaa tekstiä. Näin myös varmistetaan, ettei koehenkilö tunne itseään hylätyksi. Tai aleta jälkeenpäin vetoamaan erilaisiin tekosyihin siitä, ettei testi toimi.
Seuraavaksi tulkki ja Lauri näkevät samassa huoneessa eri asioita. Heidän näkövinkkelinsä jaetaan sermillä. Laurin edessä esitetään kuvilla muutaman esineen ja eläimen kuvat. Tulkille näytetään yhtä monta kuvaa, mutta niissä on satunnaisesti täysin erilaisia esineitä ja eläimiä. Sitten pyydetään Lauria kirjoittamaan mitä hänelle näytettiin kuvissa.
Dokumentissa näytettyjen tekstien perusteella Lauri hallitsee monitulkintaisten sanojen oikeaa käyttöä. Jopa niiden runollista käyttöä. Samoin metsässä hän tunnistaa eläimet ja kotona ruokatavarat. Ihan peruskamaa arkielämästä. Joten ruudulla näytettyjen asioiden ei tarvitse olla erikoisia termejä vaativia.
Jos tulkin tuottama sarja esineistä ja eläimistä on sama kuin se sarja joka näytettiin Laurille, niin fasilitoitu kirjoittaminen toimii. Jos fasilitoitu kirjoittaminen tuottaa tässä tapauksessa listan esineistä ja eläimistä jotka näytettiin tulkille, niin tiedämme kuka on avustetun kirjoittamisen oikea kirjoittaja.
Onko tällaista testiä tehty Laurin ja Pirjon kanssa?
Ymmärtääkseni ei ole. Testin suorittaminen voisi rikkoa illuusion, joka on rakennettu Laurin elämään. Tai se voisi nostaa Laurin tuotokset aivan uudelle tasolle.
Fasilitoitavat eivät tyypillisesti pidä katsettaan pahvinpalassa, jonka avulla heidän väitetään kommunikoivan, vaan katse seikkailee suurimman osan ajasta ihan muualla. Tätä menetelmän puolustajat ovat selittäneet "valokuvamuistilla", mutta mietitäänpä hetki. Jokainen voi kokeilla omalla näppäimistöllään, miten helposti etusormi ohjautuu näppäimistöön katsomatta oikeille kirjaimille siihen tahtiin kuin mitä fasilitointitilanteissa nähdään. Muista olla katsomatta näppäimistöön, äläkä tunnustele sitä toisella kädellä kirjoittamisen aikana; vain etusormen pää saa koskea siihen. Mieti sen jälkeen, miten paljon vaikeammaksi kirjoittaminen muuttuu, kun kolmiulotteinen näppäimistö muutetaan kaksiulotteiseksi kuvaksi noin postikortin kokoisella pahvinpalalla, ja pahvinpalakin otetaan pois vakaalta tasolta ja laitetaan toisen ihmisen käteen. Sinulla on siis kaksiulotteinen kuva noin postikortin kokoisella laminoidulla pahvilla, johon sinulla ei ole käsituntumaa ja jonka tarkkaa sijaintia et voi tietää, mutta jotenkin sormesi löytää erehtymättä oikeille paikoille niin, että joku voi tulkita ajatuksesi lähes reaaliaikaisesti. Tämän jälkeen voikin sitten miettiä, miten se "avustaa" kommunikaatiota, että se toinen ihminen, joka pahvinpalaa pitelee, ottaa käteensä myös sormen, jolla sinun on tarkoitus kirjoittaa.
ReplyDelete