3.2.18

Arja Kangas ja Ennen kaikki oli paremmin

Professori Juhani Knuuti pääsi jälleen sanomalehtien sivuille puhumaan uskomushoidoista. Aamulehdessä hän kommentoi akupunktiota ja vyöhyketerapiaa. Ne pysyvät sukupolvesta toiseen suosittuina uskomushoitona. Tutkimukset suhteen molempia on altistettu hoitotehon mittaamiselle. Molemmat näyttävät asettuvan lumevaikutuksen tasolle. Joista tosin akupunktiolla on näyttöä kroonisten kipujen helpottamisesta. Yhteistä molemmille on se, että potilaan omat uskomukset näistä hoitotavoista vaikuttavat selkeästi hoitotehoon. Rentouttavaa ja turvallista potilaan kannalta, mutta vakavampien sairauksien hoidossa hyödytöntä.

Torstaina Aamulehden mielipidepalstalla Knuutille vastasi Suomen kokonaisvaltaisen terveydenhuollon keskusliiton puheenjohtaja Arja Kangas.



Jonkin hoitomuodon ikä ei vielä kerro mitään siitä toimiiko kyseinen hoitomuoto. Se kertoo pelkästään sen kuinka kauan hoitomuotoa on käytetty. Samalla periaatteella jonkin hoitomuodon uutuutta hohtava juuri muovista kääritty tuoreus ei kerro mitään siitä toimiiko kyseinen hoitomuoto. Se kertoo pelkästään kuinka uusi hoitomuoto on. Hoitomuodon toimiminen joudutaan päättelemään testaamalla mikä sen hoitoteho on.

Niin hämmästyttävää kuin se onkin, niin myöskään jonkin hoitomuodon suosio ei vielä kerro mitään hoitomuodon hoitotehosta. Esim. Valkee kirkaskorvavalojen nousukauden aikana tuote ei toiminut sen paremmin tai huonommin kuin sen alamäen aikana.

Kangas esittää mielipidekirjoituksessaan pari asiaa, jotka herättivät kommentointihimoni.

Knuutin lisäksi muutkin lääketieteen edustajat ohittavat sujuvasti tiedon muun muassa siitä että jokainen lääkäri 1800-luvun lopulle oli luontaislääkäri.

Ja kuinka moni tällä hetkellä elävä ei eläisi, jos meillä olisi vielä käytössä 1800-luvun lääketiede? Ihmisten eliniänodote on noussut. Tänä vuonna tappavien sairausten hoito ja ennaltaehkäisy ovat huomattavasti paremmassa kategoriassa kuin 1800-luvun lopulla. Tämä nousi lähti käyntiin, kun lääketiede siirtyi sinne kliinisten ja puhtaiden pöytien ääreen metsistä. Kangas on varmasti tietoinen kaikesta tästä.

"ahneus opetti osan lääkäreistä varastamaan reseptit luonnolta ja pukemaan ne synteettiseen koodiin."

Suomeksi tuo tarkoittaa sitä, että lääketiede löytää jatkuvasti luonnosta hyviä lääkkeitä. Erilaisia vaikuttavia ainesosia ja molekyylejä osataan eristää. Syntetisoimalla niitä säästetään luontoa, jos lääkettä varten ei tarvitse jatkuvasti ravata sademetsässä. Luulisi luontoa rakastavien tykkäävän synteettisesti valmistetuista aineista.

5 comments:

  1. Professori Pyllykangas haluaisi kieltää kaiken muun hoidon kuin virallisen terveydenhuollon, mutta ei hänellä kuitenkaan mitään diktaattorin valtuuksia ole siihen.

    ReplyDelete
  2. En heti löydä lausuntoja professori Pyllykankaalta. Onko hän jossain kotimaisessa yliopistossa vai ulkomailla?

    ReplyDelete
  3. Luomutohtori Palturikääpiä ei kannata kuunnella sinisilmin. Vaan kriittisin korvin.
    ;)

    Wanhoihin hyviin hoitokeinoihin kuuluu elohopealla ja lyijyllä parantaminen. Ainakin Ayervedassa. Talvivaaroja suuhun koska wanha hyvä keino, vai?

    ReplyDelete
  4. Ja kannattaa muista kunnon radium!

    Tappaa talossa ja puutarhassa!

    Rami

    ReplyDelete
  5. Jos ei sauna, viina ja terva auta, on tauti kuolemaksi.MSj

    ReplyDelete