15.8.18

Tapaus Dewayne Johnson v Monsanto, osa 1

Dewayne Johnson kuolee syöpään. Lääkärien mukaan se tappaa miehen alle vuodessa. Sitä ennen hänen tapaustaan käytettiin merkittävässä oikeudenkäynnissä Kaliforniassa. Lakimiehet riitelivät siitä aiheutuiko Johnsonin syöpä hänen käyttämästään rikkaruohomyrkystä. Vastakkain ovat pahuuden korporaatiomaisena ruumiillistumana tunnettu Monsanto ja syöpää sairastava mies. Mielikuvat ovat erittäin helppo asetella Johnsonin puolelle.

Ylen uutisessa kerrotaan perusasiat käänteistä. Valamiehet päättivät, että Johnsonin esittämät vaatimukset ovat paikallaan. Monsanto määrättiin maksamaan 289 miljoonan dollarin suuruisen korvauksen. Monsanto valittaa päätöksestä. Edessä on vielä vuosikausia kestävä kädenvääntö. Johnsonin tapaus on juuri se ennakkotapaus, jonka perusteella aletaan ajamaan eteenpäin jonossa odottavia yli 5000 oikeusjuttua Monsantoa vastaan.

Täytyy olla tarkkana myös siitä mistä oikeudessa oikein väännettiin kättä. Johnsonin sekä Monsanton lakimiehet tietävät, että glyfosaatin turvallisuudelle on kertynyt valtavasti näyttöä. Mutta glyfosaatti on vain yksi ainesosa Monsanton rikkamyrkyssä. Siksi heidän argumentoinnissa painotetaan enemmän Roundupissa käytettävien aineiden yhteisvaikutusta glyfosaatin kanssa. Tämä sekoitus on mahdolliseti vaarallisempaa kuin pelkkä glyfosaatti. Ja tätä vaarallisuutta Monsanto yritti salata firman ulkopuolisilta, lakimiehet väittävät. Ne kuuluisat Monsanton salaiset sähköpostit tuosta salailusta ovat myös kaikkien luettavissa. Sähköpostit saatiin todisteiksi oikeidenkäyntiä varten.

Johnsonin työskenteli koulun piha-alueiden hoitajana. Työhön kuului rikkakasvien tuhoamista. Siihen oli ostettu ammattikäyttöön tarkoitettua Roundupin tujumpaa versiota Ranger Pro:ta. Ranger Pro:ta ruiskutettiin 20 - 40 kertaa vuodessa koulun tontilla. Ruiskutus kesti 2 - 5 tuntiin päivässä. Johnson käytti sitä vuodesta 2012 vuoteen 2015. Ruiskutusta tehtiin isolla säiliöllä, joten kyseessä ei ollut mikään kotipuutarhurin pieni taistelu rikkaruohoja vastaan.

 Johnson ei altistunut pelkästään ruiskutuksessa myrkyille. Vuonna 2014 (tai 2013) työpaikalla tapahtui onnettomuus. Säiliön letku irtosi. Kasvimyrkkyä kaatui suoraan miehen päälle. Suoja-asusta huolimatta kasvot, kädet ja vartalo kastuivat Ranger Pro nesteestä. Hänelle ilmestyi iho-oireita. Ihottuma alkoi polvesta ja levisi kasvoihin asti. Diagnoosi: Hodgkinin lymfooman

Sitten se olennaisin kysymys. Miten Johnsonin lakimiehet perustelivat syövän ja Roundupin/Ranger Pro:n yhteyttä?

Sen tarkka selvittäminen vaatii oikeudessa annettujen lausuntojen läpikäymistä. Johnsonin lakimiehet ovat ystävällisesti ladanneet materiaalit kaikkien luettavaksi. Luettavaa riittää useammaksi illaksi. Mutta eikö noiden vapaaehtoinen lukeminen ilmaiseksi vapaa-ajalla tarkoita olematonta sosiaalista elämää ja onttouden täyttämiä arki-iltoja?

Kyllä.

Olen vasta päässyt aloituspuheen vuorojen läpi. Ja selannut satunnaisesti joitain asiantuntijatodistajien lausuntoja. Mutta luinhan myös Kitzmiller v Dover oikeudenkäynnin asiantuntijalausunnot läpi.

Se että Monsanto on vehkeillyt kulisseissa ei tarkoita, etteikö Johnsonin lakimiehet olisi (kiltisti sanottuna) vähemmän täsmällisiä perusteluissaan syövän ja Roundupin yhteydestä. Samoin se, ettei glyfosaatin karsinogeenisyydelle löydy vahvaa tieteellistä näyttöä ei tarkoita, etteikö Monsanto voisi olla vilpillinen ja kliseinen Pahuuden Yhtiö. Molemmat voivat olla totta. Sähköpostien mukaan Monsanto oli ainakin oikeasti keskustellut aavekirjoittajien käyttämisestä, jotta glyfosaatille saataisiin suotuisia lausuntoja. Firma kirjoittaisi tekstin ja sille pyydettäisiin joku arvovaltainen nimi allekirjoittamaan se johonkin julkaisuun. Aavekirjoittaminen on vastenmielinen ilmiö tieteellisten papereiden tuottamisessa. Se tapahtuiko Monsanton kohdalla aavekirjoittamista vai jäikö se suunnittelutasolle on vielä epäselvää minulle.

Toksikologi William Sawyerin lausunto hyvää luettavaa. Hän on perehtynyt tutkimuksiin ja toteaa glyfosaatin voivan olla karsinogeenistä, varsinkin kun mukana muut vaikutusaineet Roundupissa. Ja samalla toteaa, ettei Rounduppia ja vastaavia tuotteita tarvitse kieltää. Niihin olisi vain lisättävä tarvittavat varoitukset. Sawyer käyttää itsekin Rounduppia.

Bayer osti jokin aika sitten Monsanton itselleen 63 miljardilla dollarilla. Oikeudenkäynnin tulos pudotti maanantaina Bayerin osakkeiden arvoa n. 14 %. Pudotuksessa yhtiön arvo laski n. 14 miljardia. Toisaalta kyse on vain osakkeiden arvosta, joten käytännössä vain mielikuvat ja arviot arvosta heilahtelevat.

Jatkan lakimiesten aineiston lukemista. Palaan joskus kaukaisen sumuisessa tulevaisuudessa aiheeseen, kun minulle on selvinnyt miten valamiehet saatiin tekemään sellainen päätös jonka he tekivät. Periaatteessa tuollainen oikeussalissa tehty päättely siitä mitä pitäisi päättä kattavilla ja laadukkailla meta-analyyseilla saa minut huonolle tuulelle. Meno on kuin kuuluisassa Scopesin apinaoikeudenkäynnissä.

Sosiaalisessa mediassa oikeuden päätöstä julistetaan todisteena sille, että glyfosaatti tai Roundup on nyt todistettu aiheuttavan syöpää.

Until next time, Space Cowboy!

1 comment:

  1. Herää kysymyksiä:

    - Miten yksittäistapaus todistaisi syövästä kun lääketieteellisissä kokeissa pitäisi olla n>30 kpl koehenkilöitä jne?

    Sitten ripaus ihmettelevää, ajatuksia herättävää, whataboutismia:

    - Liköörikonvehtipussissa (2,8%) ja olutpulloissa ei ole varoituksia syövästä vaikka alkoholi aiheuttaa syöpää, miksi? Eikös lapsetkin ole alttiita karsinogeeneille?

    - Joutuuko Suomi/yhtiö vuonna kide-hologrammi-tv miljoonien korvauksiin ulkomaille Finlandia Vodka:sta koska ei aikanaan ollut syöpävaroituksia kyljessä vaikka yhtiö tiesi?

    - Taitava asianajaja Aurejärvikään ei millään saanut osoitettua Suomen tupakka-oikeudenkäynneissä että tupakka aiheuttaa syöpää? Laskimmeko tupakat takaisin hyllyihin yhtä selvästi brändeineen esille kuin Roundupit ja Koffit? Miksei?

    ReplyDelete