Antti Heikkilän valehtelu

Hiljalleen kirjakaupat ovat heränneet Otavan kustantaman Lääkkeetön elämä -kirjan asiavirheisiin. Kirjoja vedetään pois myynnistä Keskon ja S-ryhmän kirjahyllyistä.

Suomen Kuvalehti kertoo miten Otavan näkökulma kirjaan on kokenut pienen päivityksen:

Vielä aiemmin tällä viikolla Otava mainosti verkkosivuillaan Heikkilän kirjan perustuvan ”vankkaan tieteelliseen faktaan”. Nyt esittelytekstiä on kaikessa hiljaisuudessa muutettu niin, että teoksen kerrotaan olevan ”kokemusperäinen”.

Hyvä suunta, Otava!

Kaikkien tällaisten uutisten seassa ortopedi Antti Heikkilällä on varmasti ristiriitaiset tunnesolmut rinnassaan. Toisaalta hänen kirjansa nimi on saanut hurjasti ilmaista mainosta. Toisaalta Heikkilän asiavirheet ovat päässeet samalla tavalla kansakunnan tietoisuuteen. Jokainen joka jaksaa vaivautua tarkistamaan ovatko virheet todellakin virheitä huomaa, että Heikkilällä oli päässyt useampi moka kirjaan. Hän on ihan aikuisten oikeasti kirjoittanut väärää tietoa kirjaansa.

Varmasti useat Heikkilän fanit eivät hetkeäkään epäröi, että Antti on oikeassa ja kriitikot väärässä. He näkevät nykyisen kohun pelkästään ajojahtina, jossa ison lääketeollisuuden uljas kriitikko saa tuta ilkeän sortovallan kostoa. He hurraavat, koska ovat kokeneet saaneensa jotain hyötyä Heikkilän suosittelemista dieeteistä ja ohjeista. Ja se on ihan oolrait. Olen iloinen siitä että voit paremmin.

He ovat aivan varmasti saaneet jotain suoraa hyötä elintapojensa ja ruokavalionsa muuttamisesta parempaan suuntaan entisestä. Tämä henkilökohtainen positiivinen kokemus ohjaa ihmisiä sinne vankkumattoman Heikkilä-kannattamisen suuntaan, jossa ei edes mietitä onko kaikki mitä ortopedi kirjoittaa totta vai ei. Se on ihan luonnollinen ajatusmalli meissä ihmisissä. Tällainen guru-ilmiö toistuu monilla elämän alueilla. Siksi tämän päivän bloggaus onkin tarkoitettu vain niille ihmisille, jotka oikeasti välittävät siitä mikä on totta ja mikä on valetta. Jos et välitä näistä asioista, niin mikään mitä seuraavaksi kirjoitan ei luultavasti hetkauta sinua mihinkään suuntaan. Ja se on ihan ok. Kenenkään Heikkilä-fanin ei ole pakko välittää siitä ovatko Heikkilän kirjoituksen totta vai valetta.

Ja näin pääsemme Heikkilän uusimpaan bloggaukseen: TEMPPU JA MITEN SE TEHTIIN.

Heikkilä ei vieläkään uskalla kommentoida Juhani Knuutin, Vladimir Heiskasen ja Olli Haatajan löytämiin virheisiin Lääkkeetön elämä -kirjasta. Aivan kuten ennustinkin 27.10.2018. Heikkilä ei uskalla käsitellä virheitään. Sen sijaan vuorossa on jälleen Heikkilän kriitikoiden kimppuun käymistä. Hän on sisäistänyt L. Ron Hubbardin opit siitä miten kritiikkiin suhtautudaan: "Don't ever defend. Always attack."

Antti esittää kuvailuja useasta kritiikkiä esittäneestä miehestä. Kaikille kuvauksille yhteistä on se, että kyseiset miehet huomauttavat Antin valehtelevan. Samoin Antille pääsi käymään, kun hän erehtyi kuvailemaan minua.

Kelloseppä Juha Leinivaara esitti vuosia sitten ihailunsa kirjojani kohtaan. Erityisen innostunut hän oli ensimmäisestä kirjastani Matka omenapuuhun (Tammi). Kun en sitten riittävästi osoittanut kiinnostusta häntä kohtaan, katkeroitui hän ja siitä lähein sitten kirjoittanut tuota, mikä on luettavissa hänen sivultaan.

Antti ja minä tiedämme, että hän valehtelee. Me molemmat tiedämme, ettei hän pysty mitenkään todistamaan, näyttämään tai perustelemaan missä ja milloin minä muka ihailin hänen kirjojaan vuosia sitten. Me molemmat tiedämme, ettei sellaista tapahtunut. Me molemmat tiedämme, että hän keksi kaiken tuon päästään. Hän ei kykene esittämään mitään digitaalista jälkeä tuollaisesta keksimästään "ihailusta", koska sellaista ei tapahtunut netissä. Enkä ole koskaan tavannut miestä livenä, joten on haastavampaa väittää meidän puhuneen kasvotusten. Enkä lukenut hänen kirjojaan "vuosia sitten."

Varsinkin ne jotka tuntevat minut (ja miten suhtaudun fanittamiini kirjailijoihin) huomaavat miten tekaistulta Antin satu kuulostaa. En puhu kirjoista niiden kirjailijoiden kanssa jotka tunnen. Enkä puhu musiikista niiden taiteilijoiden kanssa, joita minulla on ollut kunnia tavata kasvotusten (Nick Cave sekä Embassy of Silence)

Heikkilä valehtelee. Välittääkö kukaan siitä?

Ongelma on siinä, että Antti ei tule koskaan reagoimaan tuon enempää esittämäänsä valheeseen. Hän tietää, ettei niin tarvitse tehdä. Tarpeeksi moni Heikkilä-faneista hyväksyy valheen totuutena. Tai tarkemmin sanottuna: he eivät välitä onko se totta vai tarua. Se sopii narratiiviin pelkästään katkeruudesta ja pahuudesta johtuviin hyökkäyksiin ortopedia vastaan. Aivan kuin Heikkilän kirjassa ei olisi asiavirheitä. Juuri näin Heikkilä valehtelee seuraajilleen. Hän tietää, ettei todistustaakka paina ortopedin harteilla.

Myöhemmin kirjoituksessaan Antti antaa ymmärtää, että jäsenyyteni ja paikkani Skepsis ry:n hallituksessa olisi muka minkäänlainen paljastus. Se tieto on ollut jatkuvasti tuossa blogini tietoikkunassa yläoikealla. Toisaalta on hyvä tietää, että Antti pystyy edes tuonlaiseen tiedonhankintaan ja faktojen yhdistämiseen. Yläpeukku siitä hyvästä Antin suuntaan!

Loppuun laitan kuvakaappauksen siitä miten Antti päätti kirjoituksensa. Se on malliesimerkki siitä miten uhriutuminen voi jumittua maximum overdrive vaihteelle.

Totuus ei pala tulessa, mutta potaskasta nousee höyry joka kantautuu kauas.