13.3.19

Etiopian lentoturma VS Totuuslaiset

Totuuslaiset, nuo sitkeät salaliittoteorioiden kannattajat, ovat joutuneet hikoilemaan toistamiseen. Viime vuonna yksi salaliittoteorisioinnin mytologian peruspilareista rapistui tomuksi. WTC-tornien romahtamista vihjailtiin sitkeästi mahdottomaksi ilman purkuräjähteiden käyttöä. Entäpä jos teräsrakenteinen rakennusta menisi romahtamaan pelkän tulipalon seurauksena? Näin kävi Iranissa Plasco-rakennuksen sortuessa.

Luonnollinen vastareaktio tulipalon aiheuttamalle sortumiselle oli tietenkin alkaa väittämään, että Plasco-rakennus räjäytettiin salaisella purkutyöllä. Näin mytologia pelastetaan todellisuudessa tapahtuvilta asioilta. Niin tai näin, romahduksen on vaadittava räjähteitä, jotta salaliittoteoria saa tekohengitystä.

Toinen sitkeä vihjailu salaliitosta liittyi United 93 lennon maahansyöksyn jättämiin jälkiin. Terroristien kaappaus päätyi Shanskvillen multiin. Matkustajakoneen tuhoutumisesta ei jäänyt mitään selkeää isoa rungon tai siiven osaa. Sen sijaan oli vain monttu maassa ja päreiksi hajonneen lentokoneen osia pitkin ympäröiviä Shanskvillen metsiä. Moottorit kaivettiin esiin maaperästä.

Salaliittoteorioissa annetaan ymmärtää, että koneen jäänteet tarkoittivat sen räjähtäneen ilmassa.

Etiopiassa tapahtunut lentoturma näyttäisi toistavan United 93:n kohtaloa. Lento 302 lennettiin Boeing 737 MAX 8 matkustajakoneella. Lentokoneesta jäi vain palanut monttu maahan ja ympäristöön levinnyttä pientä romua. Ei selkeää runkoa. Ei isoja paloja siivistä. Aivan kuten Shanksvilleen pudonneen lentokoneen jäänteet. Eli ei ole ihmeellistä, jos lentokoneesta ei jää selkeää lentokoneen muotoista romua törmäyksen jälkeen.

Lento 302:n turman syytä ei vielä tiedetä. Eikä sen tarkkaa syöksynopeutta tai iskeytymiskulmaa. Mutta uskallan ennustaa, että salaliittoteorioitsijat alkavat vihjailla lentoturman syyksi räjähteitä/ohjusta. Yritän seurata toteutuuko ennustukseni.

2 comments:

  1. Ethiopian törmäyskohdasta näytettiin jossain välissä myös korkealta ilmakuvia ja
    katsojaa hämmensi kun silmä etsi turhaan runkoa...

    Muuten, Boeing on amerikkalainen kone, mutta jostain syystä Etiopia tahtoo mustat laatikot eurooppaan tutkittavaksi.

    ReplyDelete
  2. Frankenplanen (kaksipaikkaiseksi Suomessa kahdesta vaurioituneesta koneesta rakennettu Hornet)törmäyskohdasta oli jossain ilmakuva. Kone oli tullut nokka edellä lähes 1000 km/h ketoon Juupajoella. Ilmakuvassa näkyi vain harmaa alue, jonka keskeltä pystyi erottamaan kuopan. Mitään koneen osia ei ilmakuvassa näkynyt.
    Googlaamalla löytyy joitain kuvia, mutta ei sitä, minkä muistan nähneeni.

    Tuollaisilla nopeuksilla kun alumiinipötkylä tulee ketoon, ei siitä jää lapsenlapsille kertomista.

    ReplyDelete