30.4.19

Burkina Faso ja GM-puuvillan puuttuminen

Burkina Fason päättäjät päättivät kolme vuotta sitten kieltää puuvillan geenimanipuloidun variaation viljelyn. Maailman köyhimpiin maihin kuuluvassa maassa on myös Afrikan suurin puuvillan tuotanto. Pelloilla tehdään Burkina Fason talouden kannalta erittäin merkittävää työtä.

Vuonna 2008 maassa otettiin käyttöön Monsanton Bollgard II uusi versio uudesta puuvillasta. Siitä saatavan puuvillan laadussa oli kuitenkin puutteita. Siemenettömät puuvillapaalit olivat kevyempiä, joten entinen pelkän painon varassa tehty osto/myynti ei ollut samalla tasolla kuin entisen puuvillan kohdalla. Samoin puuvillakuitujen pituus oli lyhyempi, joten siitä saatiin myös pienempi hinta maailmanmarkkinoilla.

Burkina Fason puuvillajärjestö AICB päätti, että maalla on oikeus vaatia Monsaltolta kompensaatiota 76 miljoonan dollarin edestä. Samoin järjestö oli päättänyt, ettei 2014/15 ja 2015/16 vuosien puuvillasadosta makseta Monsantolle rojalteja. Niistä kertyi 25 miljoonan dollarin kokoinen potti.

Tuosta päädyttiin oikeuteen. Kiista päättyi sovitteluun, jossa Monsanto sai vain 25% rojalteista. Jossain tiedotteissaan Monsanto muistutti, että puuvillan laatuun vaikuttaa myös perimän lisäksi viljelyolosuhteet.

Burkina Faso lopetti yhteistyön Monsanto kanssa. Maassa palattiin entisten puuvillasiementen käyttöön. Maatalousministeri ilmoitti, että 2016/17 sadon odotetaan olevan n. 600 000 tonnia puuvillaa. Se oli GM-puuvillaa edeltävä taso. Alustavien mittausten mukaan perinteisen puuvillan laatu oli myös parempaa.

Joten Burkina Faso pelastui pahan Monsanton katalalta rahastusjuonelta. Vaikka GM-puuvillan käyttöönotto lisäsi peltojen tuottoa yli 20 %. Pienmaanviljelijöiden tuotot kasvoivat keskimäärin yli puolella. Mutta heillä oli mahdollisuus palata parempaan laatuun.

Mutta miltä puuvillaa viljelevien elämä näyttää kolme vuotta GM-puuvillasta luopumisen jälkeen?

Cornell Alliance for Science kertoo tuoreista tuloksista. Tavoite tuoreimmalle sadolli oli asetettu 800 000 tonnin tasolle. Maa tuotti kuitenkin vain 436 000 tonnia puuvillaa. Burkina Faso on enää neljänneksi suurin puuvillan tuottaja Afrikassa. Puuvillan tuotto per hektaari ei ole koskaan ollut näin heikkoa. AICB on koko ajan ollut täysin tietoinen siitä, että kaikki mahdollinen täytyy tehdä paremman tuotantomäärän saavuttamiseksi.

Ongelmia on useita:

Tuholaiset ovat jälleen maiskuttamassa puuvilloja. Joillain pelloilla niiden aiheuttama kato on pahimmillaan ollut 80 % luokkaa. Alamäen taivuttaminen takaisin nousuun vaatii hallitukselta isoja panostuksia viljelyn tukemiseen. Lisääntynyt tuholaismyrkkyjen käyttö aiotaan korvata tukemalla myrkkyjen ostamista. Ahdingosta nouseminen edellyttää kuitenkin myös hyvää sadekautta.

Tiedejärjestöjen suositukset ovat kuitenkin vaatimassa myös GM-lajikkeiden palauttamista. Sadot jäävät alle tavoitteista, jos tuholaisia paremmin kestävät lajikkeet jäävät käyttämättä. Poliittinen päätös lopettaa GM-lajikkeiden käyttö kokonaan on saanut jotkut puuvillan viljelijät epätoivoiseksi. He uhkaavat puuvillan viljelystä luopumisella, sillä se ei ole enää tarpeeksi kannattavaa perinteisillä siemenillä.

Tulevat sadot näyttävät kuinka puuvillalle käy Burkina Fasossa. Vaikka GM-lajikkeiden käyttö vaatii rahoitusta ja rojaltimaksuja sekä niiden kuidut ovat lyhyempiä, niin kuitenkin ne näyttäisivät olevan pienempi paha verrattuna nykyisiin pelloille kuivuneisiin satoihin.

20.4.19

Matti Leisola ja Epärehellinen lainaus indeksifossiileista

Viime vuonna muistin mainita siitä miten Matti "ID" Leisola lainaili geologi Donald Protheron kirjaa. Kreationisteille tyypilliseen tapaan Matti esitti lyhyeksi napsitun lainauksen ja hämmästyttävän tulkinnan geologin ajatuksista. Geologi ei tajua, että indeksifossiilien käyttö iänmäärityksessä on kehäpäättelyä!

Viime vuonna minulla ei vielä ollut kokoelmassani kyseistä Protheron kirjaa. Tilasin sen ihan vain tarkistaakseni onko Leisola rehellinen ja pätevä lainauksessaan. Sinne meni yli 30 euroa, mutta kirja osoittautui erittäin mainioksi ja sivistäväksi. Kokemukseni mukaan kreationisteilla on joku geneettinen taipumus esittää tiedemiesten sanoja vääristelevällä tavalla. Toistuisiko ilmiö Leisolan kohdalla?



Ette ikinä arvaa mi- No kyllä te arvaatte ja tiedätte mitä seuraavaksi tapahtui. Ei jahkailla. Leisola oli jälleen joko epärehellinen tai ei ymmärrä lukemaansa. Leisolan fanit joutuvat itse päättämään kumpi vaihtoehto on totta.

Ensin kokonaisvaltaisempi suora lainaus kyseisestä Protheron kirjasta:

"The evolution of organisms is the enabling factor, providing the progressive changes in species through time that makes biostratigraphy possible. Unlike any other means of correlation, biostratigraphy is based on the unique, sequential, nonrepeating appearance of fossils through time. The presence of a single fossil can often be used to determine the age of a rock very accurately. This is not true of the lithology of the rock, its magnetic polarity, its seismic velocity, or its isotopic composition; none of these are unique and cannot be used alone. If the rock can be radiometrically dated, then another criterion of age can be used; except for volcanic ashes and lava flows, few stratified rocks can be radiometrically dated."
s. 230, Interpreting the Stratigraphic Record, Donald Prothero

Miten Matti Leisola tulkitsee Protheron kirjaa?


Evoluution ihmemaassa kirjassa Leisola kuvailee Protheron näkökulmaa kehäpäättelyksi. Aivan kuin geologi ei olisi koskaan huomannut tulkitsevansa fossiileja virhepäättelyn voimalla. Sivulla 140 on tällainen lainaus tuosta ylemmästä tekstistä:

"Yhden ainoan fossiilin esiintymistä voidaan usein käyttää kiven iän tarkkaan määritykseen... mikään näistä (menetelmistä) ei ole yksikäsitteinen, eikä niidä voida käyttää yksin."

Ja seuraavalla sivulla Leisola kertoo keräämistään fossiileistaan ja kiteyttää Protheron näin:

"Wikipedian mukaan massatuho hävitti trilobiitit 250 miljoonaa vuotta sitten joten omankin trilobiittini täytyy ilmeisesti olla vähintään näin vanha. Donald Protheron mukaan fossiilini määritti itse oman ikänsä!"

Eli Leisolan mukaan Prothero käyttää fossiileja määritelläkseen kuinka vanha fossiili on.

Leisola toistaa sitä samaa virhettä indeksifossiileista, jota kreationisti Pekka Reinikainen toistelee useammassa kirjoissaan.

"Jos maakerrostumasta löytyy niin sanottu indeksifossiili (johtofossiili), joka evoluution mukaan on elänyt vaikkapa "350 miljoonaa vuotta" sitten, seuraa tästä, että maakerrostuman ikä on 350 miljoonaa vuotta. Kyseessä on toisin sanoen kehäpäätelmä, joka on tietysti täysin arvoton ja perustuu yksinomaan siihen, että evoluutio on "totta"."
s 111. Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu [Kuva ja Sana, 2004]


Miksi Leisola ja Reinikainen ovat väärässä? No siksi, että indeksifossiileista voidaan määrittää pelkästään kerrostuman suhteellinen ikä. Eli onko kerrostuma nuorempi vai vanhempi kuin joku toinen kerrostuma. Indeksifossiilista ei voida määritellä kerrostuman ikää. Se joudutaan määrittelemään jollain muilla keinoilla. Ne iänmääritykset tuovat kerrostumalle suhteellisen iän sijasta absoluuttisen iän. Vielä rautakangesta vääntäen: suhteellinen iänmääritys kertoo vain onko esim. joku kerrostuma nuorempi tai vanhempi kuin joku toinen kerrostuma. Absoluuttiset iänmääritykset kertovat kuinka vanha joku kerrostuma on.

Eli onko Prothero ollenkaan tietoinen suhteellisen ja absoluuttisen iänmäärityksen eroista?

Ja tuskin yllätyt mehutipan vertaakaan, kun kerron, että Prothero luettelee ne iänmäärityksen keinot kirjassaan. Jostain käsittämättömästä syystä näyttäisi siltä, että Leisola lopetti Protheron kirjan lukemisen sivulle 230. Sivulla 239 kerrotaan miten eri geologit ja paleontologit ovat tehneet indeksifossiilien sarjoja testaavia iänmäärityksiä happi- ja hiili-isotoopeilla, magnetostratigrafialla, ja muilla absoluuttisiä ajoituksia antavilla iänmäärityksillä.

Sitä seuraavalla sivulla onkin asia, josta Leisoa ei näytä olevan ollenkaan tietoinen.

"Most of the methods and assumptions of biostratigraphy have proven to be quite robust. This is hardly surprising because biostratigraphy has been used successfully since the days of William Smith. For these reasons, biostratigraphy will probably remain the primary tool for correlation and determing relative age."
s 240. Interpreting the Stratigraphic Record, Donald Prothero

Kappas kappas kappas vaan. Juuri se iänmääritys jota Leisola lainasi soveltuu suhteellisen iän määrittämiseen.

Oikeastaan näyttäisi siltä, ettei Leisola edes lukenut Protheron kirjaa. Saman kirjan alussa sivulla 7 kerrotaan Nicolas Stenon johtopäätökset 1600-luvulta, joiden perusteella kerrostumien suhteelliset iät ovat pääteltävissä sedimenttikerrosten sarjoista (vielä ilman indeksifossiileja). Sivulla 19 alkaa pitempi kappale suhteellisen ja absoluuttien iän eroista. Lainaan olennaisen osan:

"To give the numerical age of most geological events, the geologists must first determine its relative age by fossils and then compare this with the composite time scale, in which dates from thousands of individual localities have been compiled. This trouble is only worthwile when speaking with to a nongeologist unfamiliar with the geological time scale or when trying to make calculations that require numerical age estimates."

Aivan kuin kirjassa ennakoitaisiin, etteivät kaikki *KÖH* kreationistit *KÖH* ymmärrä miten fossiileja käytetään antamaan vain suhteellisia iänmäärityksiä.


 Prothero on myös muualla korjaillut tuota virheellistä käsitystä kehäpäättelystä.

 Korjaako Matti koskaan virhettään? Välittääkö yksikään kreationisti Matin mokasta?

No eipä tietenkään. Tätä samaa väitettä indeksifossiilien kehäpäättelystä on toistettu useamman vuosikymmenen ajan. Kreationistien kirjoissa, nettisivuilla ja somepostauksissa. Sitä tullaan toistamaan niin kauan kuin kreationistit vaeltavat netin sumuisilla käytävillä. Leisola ja Reinikainen jatkavat nuorille kreationisteille valehtelua.

11.4.19

Antti Heikkilä ja valheen sokea toistaminen

Antti Heikkilän alamäki pujottelee kohti huuhaa-rämeikköä. Hän on jo useampaan otteeseen kehunut homeopatiaa. Siitä tiedämme, ettei hän arvosta tieteellistä tutkimusta tai edes ymmärrä mitä homeopatia on. Tänään en keskity homeopatiaan.

Tuore Antin bloggaus haihduttaa viimeisetkin varovaiset epäilyt miehen lähdekritiikistä olemattomiin. Epäilyt siis siitä, että Antilla on jonkinlaista lähdekritiikkiä.

ELIITIN VALTA, OSA 1: ILMASTONMUUTOS

Antti ei ole ollenkaan tyytyväinen maailman menoon. Pitkä kirjoitus on kavalkaadi netin hajanaisia salaliittoteorioita ja clickbait-sivustojen luomia huijauksia. Tuon lukeminen on kannattavaa vain jos sinulla käytettävissä ylimääräinen tunti. Josta suurin aika menee naamapalmuillessa.  Sen läpikäymisessä menisi ikä ja terveys.

Joten tällä kertaa tyydyn pikaisesti tarkistamaan vain miten Antti päättää tuotoksensa. Viimeisenä on kohta joka sai jopa minut päästämään tuskan parahduksen. Se on rokotepeloittelijoiden toistama valhe.

Gates julistaa rokotusten ihmeitä tekevään voimaan, mutta samalla jättää kertomatta, ettei ole rokottanut omia lapsiaan monen muun elitistin tavoin. 

Bill ja Melinda Gates ovat muka kaiken rokotekampanjoinnin ja rokotteiden puolestapuhumisen ja rokotetutkimuksen rahoittamisen keskellä tarkoituksella jättäneet omat lapsensa rokottamatta, koska kuinkas muuten Gatesin maine saadaan rokotevastustajien parissa mutaan. 

Lähteenä väitteelleen Antti käyttää Principia Scientific sivustoa, jonka jutut ovat ns. Peer-review in open media (PROM) arvioinnin tuotoksia. Joskus hyvää. Joskus ei hyvää. Bill Gatesin kohdalla Antti sattui kompastumaan kakkakikkareeseen.

 Nimittäin missään ei kerrota kuka alunperin esitti tuon väitteen Gatesin perheestä. Jutussa mainitaan nimetön lääkäri, joka paljasti asian toisille lääkäreille Seatlessa symposiumissa. Symposiumin nimeä ja tapahtuman aikaa ei tietenkään kerrota. Hänen väitetään olleen Gatesin yksityislääkäri joskus 90-luvulla. Kuulemma tuo paljastus aiheutti kohua muiden lääkärien parissa symposiumissa, koska paljastus rikkoi lääkärien ja potilaiden salassapitovelvollisuutta. Johon YourNewsWire vastaa, ettei rikottu koska lääkärit puhuivat lääkäreille. Mikä ei tietenkään ole se miten lääkärien salassapitovelvollisuus toimii Yhdysvalloissa. Vain jos lääkärit ovat yhdessä hoitaneet samaa potilasta, niin tuollaisten yksityiskohtien kertominen olisi asiallista.

Principia Scientific sivuston lähteenä Gatesin lasten rokottamattomuuteen on Activism Code sivusto, jonka lähteenä oli alunperin VoiceOrNoice sivusto, jonka lähteenä oli alunperin YourNewsWire sivuston teksti helmikuulta 2018. Näistä kaksi vanhinta on jo vanhentunut virheellisenä tietona pois netistä. Alkuperäisenä lähteenä toiminut YourNewsWire on juuri se surullisen kuuluisa clickbait-tehdas YourNewsWire. Maine valejuttujen tuottajana kiiri kiinni, joten sivusto vaihtoi nimekseen NewsPunch

Potaska jatkaa kiertoaan Antin kaltaisten kirjoittajien ansiosta. Nyt joudumme valmistautumaan siihen, että Antin seuraajat toistavat Antin virhettä.

10.4.19

Glenn Morton ja Nuoren maailman kreationismin sietämätön tyhjyys

Nuoren maailman kreationismi, tuo kristinuskon versio joka on lukemattomilla tavoilla ristiriidassa havaitun todellisuuden kanssa. Se ei ole pelkästään jatkuva pilkan aihe netissä, vaan myös yksi yleisimpiä polkuja jota kautta kristitty menettää uskonsa. Nimittäin silloin kun hänelle vihdoinkin valaistuu miten paljon toiset nuoren maailman kreationistit ovat välittäneet hänelle väärää tietoa.

Tämä kirjoitus on yhdestä nuoreen maailmaan uskoneesta kreationistista. Hänen nimensä on Glenn R. Morton. Miehen nimi iskee kauhua kreationistien argumentteihin. Eikä hän edes ole ateisti vaan kristitty. Ensin hieman taustaa.

 Öljyteollisuuden kanta maaperän ikään ei ole sidottu mihinkään uskontoon tai maailmankuvaan. Öljyparonille on aivan yksi ja sama kuinka vanhaa öljy ja sen ympäröivät kivet ovat, kunhan firma onnistuu löytämään sitä ihanaa öljyä. Tämän takia Yhdysvalloissa öljyteollisuuden riveihin on lähtenyt useita luomisoppiin vankasti uskovia nuoren maailman kreationisteja. He tietävät, etteivät puheet nuoresta maailmasta ja maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta ole yhtä noloa sosiaalisissa tapahtumissa, kuin vaikkapa akateemisen maailman parissa lausuttuna. Tärkeintä on vain tehdä öljyteollisuuden kenttätyötä.

 Usein öljyteollisuuden puolella työskentelevät geologit ovatkin saaneet ns. käytännön koulutusta yliopistojen ulkopuolella siitä miten geologisia kerrostumia ja kivilajeja tunnistetaan. Ja he oikeasti osaavat tutkia sitä mitä kaikkea maaperästä löytyy. Ja he oikeasti saavat käsiinsä runsaasti ja laajasti sellaista tarkkaa geologista tietoa joista yliopistojen toimistoissa luuraavat tutkijat kateellisina haaveilevat.

Ja juuri sen takia niin monet öljyteollisuuteen töihin menneet nuoren maailman kreationistit kokevat uskonkriisin. He joutuvat toistuvasti kohtaamaan materiaalia, joka on täysin ristiriidassa ajatuksiin maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta ja nuoresta maailmasta. 

Tämän takia Glenn Morton joutui luopumaan nuoren maailman kreationismistaan. Hän ei ollut kuka tahansa kreastionisti. Morton kirjoitti ahkerasti ja kiitosten kera luomisopin kannattajien Creation Research Society Quarterly julkaisuun. Hän oli aktiivisesti mukana niissä piireissä, joissa yritettiin rakentaa toimivia malleja tulvageologian ja havaitun geologian välille. Nuorena hänelle oli opetettu, että kunnon kristitty uskoo maailman ollevan nuori. Maailmanlaajuinen vedenpaisumus tapahtui vain n. 4200 vuotta sitten, samalla jättäen jälkeensä kaikki havaitut geologiset muodostelmat ja kerrostumat.

Morton oli opiskellut fysiikkaa collegessa. Geologiaan ei löytynyt aikaa, mutta toisaalta se olikin opiskelunaihe, joka harvoin jättäisi kreationistia uskomaan vedenpaisumukseen. Hän löysi geofysiikkaan liittyvän työpaikan Atlantic Richfield firman geologisen datan prosessoijana. Siitä alkoivat miehen ongelmat uskon ja havaintojen yhteensovittamisessa.

Se mitä Morton näki jatkuvasti työssään ei ollut sitä mitä kreationistit olivat opettaneet hänelle.  Eikä hänelle syötettävissä tiedoissa ollut kyse minkään kehitysopin ideologisessa puolustamisessa, sillä ne olivat rahaa himoitsevan firman keräämää tietoa.

Morton näki valtavan paksujen sedimenttikerrosten sisällä asioita, jotka eivät sopineet vedenpaisumukseen. Hän havaitsi kerrosten alle hautautuneita vuoristoja. Ja ne vuoret olivat kokeneet eroosiota joka vaatisi hurjasti aikaa. Aikaa jota ei mitenkään voisi tapahtua keskellä Nooan uimavesien seassa seilaamista.  Morton näki karsteja (kalkkikiveen jääneitä luolia, kuoppia ja syöpymisen jälkiä), joita oli keskellä sedimenttikerroksia. Se ei olisi mahdollista keskellä vetisintä megatulvaa vain muutaman kuukauden aikana. Tulvan vesi ei sallisi sellaista kesken kerrostumien muodostumista kerralla. Maan sisältä löytyi myös hautautuneita kanjoneita. Morton ymmärsi heti, etteivät kanjonit sopineet hänelle kerrottuihin versioihin raamatullisesta tulvageologiasta. Ne eivät olisi voineet kovertua keskellä vedenpaisumuksen sedimenttikerrosten asettumista.

Samoin työssä tuli vastaan listoja siitä millaisia fossiileja oli löydetty eri kerrostumista. Perinteinen kreationistien selitys fossiilien paikoille eri syvyyksissä ovat huonoja selityksiä. Niitä ovat ns. ekologinen lokeroituminen (alimmissa kerroksissa olivat vedessä eläneet eliöt, niiden yläpuolella rannoilla eläneet, niiden yläpuolella tasangoilla eläneet, niiden yläpuolella vuoristoissa eläneet) ja hydrodynaaminen lajittelu (saman kokoiset eläimet päätyvät samoihin syvyyksiin kerrostumissa).

 Ne ovat pinnallisia selityksiä, joilla kreationistit pyrkivät pelastamaan sen mitä pelastettavissa on fossiilien suhteen. Esim. dinosauruksia oli olemassa useaa eri kokoa, joista monet olivat samaa kokoa useiden nisäkkäiden kanssa. Kuitenkaan niitä ei löydy samoista kerroksista (aivan ensimmäisiä protonisäkkäitä lukuunottamatta).

Ammoniitit elivät merieläiminä samanlaisessa ympäristössä. Eli samassa ekologisessa lokerossa vesistöissä. Niiden koko pysyy keskimäärin samanlaisena kaikissa kerrostumissa. Eli hydrodynaamisen lajittelun kannalta ne olivat samanlaisia. Ainoastaan ammoniittien luuosien yksityiskohdat niiden kuoressa muuttuivat lajien kesken, sitä mukaa kun lajiutumista tapahtui.

Ja mitä fossiilistosta löytyykään?

Ammoniittien luiden kuvioista voidaan päätellä mistä kerroksesta se on kaivettu esiin. Ne ovat niin selkeästi tiettyjen kerrostumien eliöitä. Pelkästään jurakauden eri kausien kerrostumien sisältä voidaan tunnistaa vain tietyillä kuvioilla koristeltuja ammoniittien kuoria. Geologiset kaudet sisältävät vain tiettyjä ammoniittien lajeja. Jos niiden lajittelu kerrostumiin olisi liittynyt kokoon ja elinympäristöön ja tapahtunut vain muutamassa kuukaudessa, niin ammoniittien kuorien erilaisia kuvioita olisi sikinsokin läpi kerrossarjoja. Näin ei kuitenkaan ole, koska mitään maailmanlaajuista vedenpaisumusta ei tapahtunut.

 Morton ymmärsi heti, että tämä on täysin ristiriidassa kreationistien selityksien kanssa. Fossiilien täsmällistä lajittelua tapahtui siksi, että ammoniittien lajit olivat eläneet miljoonien vuosien aikajaksoina, hiljalleen muuttuen kuvioiltaan. Eikä se ollut mikään uusi ongelma, sillä kreationistien kirjallisuudessa on aihetta on yritetty ratkoa usean vuosikymmenen ajan. Kreationistit tietävät, etteivät esitetyt lajittelumekanismit toimi tulvageologiassa. He eivät vain suostu käsittelemään ongelmaa, koska ymmärtävät mitä se tarkoittaa heidän versiolleen kristinuskosta. Aivan sama ongelma on mm. Grand Canyonin päällekkäisistä kerrostumista löytyvien fossiilien ja eläinten jalanjälkien kanssa, mutta nekin osataan taitavasti ohittaa.

Morton kirjoitti kaikista havaitsemistaan ongelmista kreationistien kokouksiin. Häntä syytettiin heti ongelmien luomisesta, kun pitäisi keksiä miten nykyisiäkin ongelmia ratkaistaan. Ensimmäinen kreationistien kansainvälinen konferenssi sai kunnian toimia myös Mortonin viimeisen paperin julkaisutilaisuutena. Siitä seurasi Mortonin teologisen puhtauden kyseenalaistaminen. Hänen sanottiin joutuneen yliopiston professorien aivopesemäksi, johon Morton muistutti, ettei ollut opiskellut yliopistossa. Mortonia kutsuttiin kerettiläiseksi, huiputtajaksi ja täysin tietämättömäksi. Konferenssista seurasi se, että Morton hylkäsi nuoren maailman kreationismin. Mitään mitä he olivat opettaneet geologiasta ei osoittautunut todeksi.

Institute for Creation Research (ICR) -järjestöstä valmistautuneet kanssaopiskelijat olivat tuttuja Mortonille. Useat heistä olivat menneet samalla tavalla töihin samalle öljyteollisuuteen kuin Morton. Hän kysyi heiltä yhden kysymyksen:

Oliko yksikään ICR:n opettama fakta, joka oli ristiriidassa nykyisen geologisen tiedon kanssa, osoittautunut todeksi?

Kukaan heistä ei keksinyt sellaista faktaa. Sen sijaan monella heistä oli samanlainen kriisi uskonsa kanssa.

Morton ei kuitenkaan luisunut ateismin kurjaan ja synkkään maailmaan. Uskonsa menettäminen on ymmärrettävää, kun huomaa kaiken edellisen uskoon liittyvän olleenkin valhetta. Mutta kristinuskon sisällä on mahdollista sovittaa havaitun todellisuuden geologia myös Raamattuun. Siinä Morton onnistui aivan mainiosti. Jos kamppailet samalla tavalla uskosi kanssa, kun huomaat Pekka Reinikaisen, Tapio Puolimatkan ja satunnaisen nettikreationistin sujauttaneen sinulle palturia, niin tarkista miten Morton sovitti uskonsa ja geologian.

Jos jostain syystä kidutat itseäsi väittelemällä kreationistien kanssa, niin laita Mortonin Old Earth Ministries talteen suosikkeihisi. Näin voit käyttää materiaalia, joka on kristityn laatimaa.

5.4.19

Kreationistien meemi: hidas hautautuminen

Kreationistien suosikki meemit liittyvät usein siihen mitä koulussa opetetaan. Lapsiin kohdistuva evoluutio-opin aivopesu kun kääntää niin monta viatonta sielua pois luomisopin tarjoamasta sielunpelastuksesta. Tämän takia on paikallaan väittää vääristyneitä väitteitä koulujen tarjoamasta opetuksesta. Yksi tällaisista väitteistä liittyy siihen miten koulut muka opettavat väärin miten fossiilit muodostuvat.
Oppikirja toisensa jälkeenkertoo fossiilien hitaasta hautautumisesta merenpohjaan. Näistä hitaasti hautautuneista kerroksista myös lasketaan miljoonien vuosien iät. Tämä tutkimus on selkeässä ristiriidassa hitaasti tulleiden kerrosten kanssa.

Tiedustelin missä oppikirjoissa erehdytään esittämään fossiilien muodostuminen tuolla tavalla?

Niissä samoissa, joissa kerrotaan, että jokainen kerros on syntynyt pitkän ajan kuluessa merenpohjassa, jossa kerrostumisnopeus on muutama milli vuodessa, eli lähes kaikissa esim. Suomen koulujen kirjoissa. 

En kuitenkaan saanut suoria lainauksia tai edes niiden oppikirjojen nimiä joissa esitetään noin virheellinen kuva hautautumisen nopeudesta.

Onneksi kreationisti tarjosi havainnollistavan kuvasarjan, joka kertoo miksi koulukirjat antavat väärän kuvan fossiilien muodostumisesta. Kuvat osoittavat, että kreationistien Answers in Genesis firma on pitänyt tätä ihan toistamisen arvoisena argumenttina. Koulukirjoissa kuulemma kuvaillaan fossiilien muodostumista hitaalla hautautumisella näin:



Vaikka koejärjestelyt eläinten hautautumisesta näyttävät tällaisen olevan totta hitaalla hautautumisella. Fossiileja ei muodostu hitaalla hautautumisella, koska eliöt hajoavat:


Joten fossiilien muodostuminen vaatisi tällaista hautautumista:






Joten selkeästi koulukirjojen tarjoama tieto on virheellistä!

Jos koulukirjat opettaisivat noin virheellisesti, niin selkeästi kouluissa olisi järkyttävän aliarvoista opetusta.

Jos kreationisti siis olisi puhumassa totta eikä valehtelisi täyttä häkää.

Tätä meemin kumoamista varten kävin ihan Akateemisessa kirjakaupassa Helsingissä selaamassa oppikirjoja. Ensimmäinen aiheeseen liittyvä kirja joka osui kouraani osoitti kreationistin olevan väärässä. Päätin jopa ostaa sen itselleni, jotta kokoelmassani on ajankohtainen lukiolaisten kirja.


Koralli BI 1 Elämä ja evoluutio -kirjan sisältä löytyy aivan toisenlainen tarina kreationistin versiosta. Sivulla 67 on aivan toisenlainen kuvaus fossiilien muodostumisen edellytyksistä.

"Fossiili syntyy kuolleen eliön hautautuessa nopeasti hapettomaan ainekseen (esim. hiekkaan, merenpohjan liejuun tai suohon), jossa ei ole hajotustoimintaa."
Näyttäisi olevan täysin päinvastaista siihen mitä kreationisti väittää kirjojen sisältävän. Hmmm.

On myös luettavissa toisen oppimateriaalin kuvaus samasta ilmiöstä. Emme siis ole vain yhden kirjan varassa. Symbioosi 1 Elämä ja evoluutio -kirjan materiaaleissa näytetään myös kertovan aivan toisenlainen versio kuin kreationisti uskoi siellä olevan.

Yleensä kuolleet eliöt hajoavat, mutta joskus harvoin niistä voi muodostua fossiili.

Fossiileja voi muodostua vain, jos eliö peittyy nopeasti heti kuoltuaan hiekkaan, merenpohjan liejuun tai suohon jääden hapettomiin olosuhteisiin. Tällaisissa anaerobisissa olosuhteissa ei ole hajotustoimintaa.

Oppikirjat opettavat nopean hautautumisen olevan tärkeä ehto fossiilin muodostumiselle.

Eli aivan oikea kuvaus, joka on yhteneväinen tieteellisen tiedon kanssa. Lukion oppikirjat opettavat asian aivan kuten tiedejulkaisut ja yliopistotason kirjoitukset fossiileista ovat kertoneet.

Aivan kuin kreationisti olisi tarkoituksella kertonut oman väärän versionsa evoluution opettamisesta, jotta hänellä olisi olkiukko jota rökittää kaikessa rauhassa.

1.4.19

Alex Jones selittää Alex Jonesin salaliittoteorisoinnin

Maailmasta tuskin löytyy salaliittoteoriaa josta Alex Jones ei olisi puhunut ohjelmissaan. Vaihtoehtomedian johtotähtenä loistanut mies sai parhaimmillaan miljoonia kuulijoita Infowars -sivustolla striimatuille paljastuksilleen. Tunnetuimmat niistä koostuivat joukkosurmien uhrien ja selviytyjien päälle huutamisesta.  Alamäki fanien parissa alkoi ja kiihtyi, kun Jonesin kännykän ruudulla vilahti jotain jota monet fanit tulkitsivat moraalisesti mädätykseksi.

Jonesia ja hänen firmaansa kohtaan nostettiin Teksasin osavaltiossa kunnianloukkaussyyte. Salaliittoteorisoinnin kohteena olleet Sandy Hookin perheet olivat palkanneet lakimiehen, joka sai tuomarin määräämään Jonesin valaehtoisen todistuksen antamiseen. Tuo todistus on annettu. Ja sisältää mielenkiintoista kamaa.

Valaehtoisessa todistuksessaan Jones kuvailee miten päätyi puhumaan hallituksen aivopesuohjelmista ja lavastetuista joukkosurmista. Todistus on julkaistu kaikkien katseltavaksi. Snopes keräsi siitä yhteenvedon. Katseltavaa on kokonaisuudessaa n. kolmen tunnin verran. Jaettuna kahteen videoon. Tässä vasta ensimmäinen.



Sijoitin elämästäni nuo minuutin Alex Jonesin kuunteluun. Kyllä, olen hieman outo mies.

Jones ei mielestään ole kovin paha salaliittoteorisoija. Sillä hän ei ole aloittanut salaliittoteorioita. Hän vain toistaa ohjelmassaan niitä sitä mukaan teorioita lähetetään hänelle. Tosin perheiden lakimiehet näyttävät todistuksen aikana videoklippejä, joissa Jones näyttäisi kommentoivat mm. Sandy Hookin salaliittoteorioita juuri joukkosurman ollessa vielä menossa uutisissa.

Lakimies näyttää useamman pätkän Infowars ohjelmista, joissa Jones sanoo tutkineensa Sandy Hookia ja todenneensa sen kokonaan feikiksi. Jones aloitti puhuen epäselvyyksistä. Lopulta päätyen julistamaan, että Sandy Hook oli lavastettu tapahtuma. "The whole thing is fake... It just pretty much did not  happen."

Perheitä edustava lakimies Mark Bankston käy läpi useita Jonesin väitteitä. Käy tuskaisen yksityiskohtaisesti ilmi, ettei Jones ole perehtynyt Sandy Hookiin liittyviin salaliittoteorioihin. Mutta se ei koskaan estänyt häntä toistamasta niitä ohjelmassaan. Ei ole mikään yllätys Jonesin puheita debunkanneille skeptikoille, mutta on ilahduttavaa nähdä sen tapahtuvan videolla.

Esim. Jonesin väite siitä ettei kouluun päästetty ensihoitajia, joten koulussa salattiin jotain. Johon Bankston nostaa esiin raportit kouluun ensimmäisenä saapuneista ensihoitajista, jotka kuvailivat mitä olivat nähneet koulun sisällä.

Tai väitettä siitä, että Sandy Hookin joukkosurman kuolleiden kuolintodistukset olisi salattu. Jonesilta kysytään mistä hän tiesi niiden olevan muka salattuja. Bankston muistuttaa, että kuka tahansa olisi saanut ne tilaamalla ja maksamalla vaaditun 20 dollarin käsittelymaksun. Valitettavasti hän ei millään muista miksi meni puhumaan sellaista.

Bankston osoittaa toistuvasti, ettei Infowars ohjelmassa esitetty luotettavaa ja oikeaa tietoa tapahtumista. Samoin hän muistuttaa, että Infowars ohjelmassa esiintynyt Paul Joseph Watson varoitti Jonesia siitä, ettei kannata hyökätä uhrien vanhempien kimppuun.

 Jones sentään toteaa aivan oikein ja tarkasti, ettei Infowars itse mitenkään tutkinut Sandy Hookin tapahtumia. He vain toistivat toisten lähettämiä juttuja ja täten myös heidän virheitään.

Uskon Jonesia täysin tuon kohdan suhteen.

Jones vastaa myös, että neljä vuotta sitten hän alkoi puhumaan Sandy Hookista oikeana tapahtumana. Hän alkoi huomaamaan, ettei Inforwars ohjelmaan lähetetyt vinkit olleet sieltä luotettavimmasta päästä. Valitettavasti hän ei muista todistuksen aikana esimerkkejä siitä minkälaisia nuo epäluotettavasi huomatut vinkit olivat.

Muuten Jonesin vastaukset ovat usein joko vastakysymyksiä, joita ei huomioida valaehtoisen todistuksen aikana. Tai sitten hän valittaa lakimiehen esittämien videoiden olevan editoitu pois kontekstistaan. Bankston myös ihmettelee miksei Jones vaivautunut perehtymään Sandy Hookiin liittyviin väitteisiinsä ennen todistuksensa antamista, vaikka tiesi sen olevan todistuksen pääaihe.

2-osan loppupuolella kuullaan ehkä tärkeimmät sanat Jonesin suusta. Vanhat puheet mm. Sandy Hookin salaliittoista hän luokittelee eräänlaiseksi psykoosin muodoksi. Se johtui median valheiden aiheuttamasta traumasta. Tiedotusvälineiden toistuva alehtelu vaikutti Jonesiin kuten vanhemmat jotka jatkuvasti valehtelevat lapsilleen. Tuolloin hän ei enää kyennyt erittelemään mikä uutinen olisi totta ja mikä valetta. Sittemmin hän on kuulemma oppinut paljon siitä mitä oikeasti tapahtui.

That's nice.

2-osan 27 minuutin kohdalla tunteet kuumenevat erään Jonesin lakimiehen ja Bankstonin välillä, kun Bankston muistuttaa ettei todistuksen aikana puolustuksen ylimääräinen lakimies saisi kommentoida väliin.

Hieman erikoisena bonuksena Bankston kysyy mitä Infowars yritys tekee, on koskaan tehnyt tai mitä velvollisuuksia Jonesilla on kyseiselle yritykselle.

Jones ei osaa vastata. Ja hänen lakimiehensä neuvoo olemaan vastaamatta kolmannen osapuolen puolesta. Bankstonin äänen perusteella hän hymyilee hurjasti kommentoidessaan Jonesin vastaamatta jättämisiä. En tiedä mitä Bankstonilla ja hänen ryhmällään on mielessä tuolla lähestymiskulmalla.

Myöhemmin Bankston mainitsee miten helposti Jones ottaa "uutistensa" sekaan nettikaupassaan myymänsä lisäravinteet ja miesten vitaalisuusboosterit. Ehkä luvassa on arviointia siitä miten monta dollaria Jones on tienannut Sandy Hookin uhreilla.

Oikeudenkäynnin jatkuessa tulemme varmasti oppimaan siitä miten Infowars on toiminut rahavirtojensa kanssa.