Suomalaisten lasten ihmisoikeudet ongelmallisia

Ilta-sanomat yrittää herättää kansalaiskeskustelua tyttöjen oikeuksista ja heidän suojelemisestaan. Kansalaisjärjestö Fenix Helsinki ry:n puheenjohtaja Ujuni Ahmed on yrittänyt käydä tätä keskustelua kohta kymmenen vuotta, joten on hienoa nähdä sen vihdoinkin täyttävän isompien lehtien sivuja. Ahmed ja muut järjestön jäsenet ovat haastatelleet niin viranomaisia kuin maahanmuuttajataustaisia lapsia. Somaliyhteisön sisäiset ongelmat ovat tuttuja Ahmedille.

Niitä tapahtuu myös muissa yhteisöissä. Lapsia viedään matkoille Egyptiin, Somaliaan, Iraniin ja Syyriaan. Pahimpina ilmiöinä ovat teini-ikäisten tyttöjen pakkoavioliitot ja ympärileikkaukset. Myös Suomessa syntyneitä poikia voidaan viedä ulkomaille pakkoavioliiton satamiin.

Vastoin kaikkia olettamuksiani siitä miten asiat toimivat Suomessa; Suomen kansalaisuus ei kuitenkaan anna kaikille lapsille Suomen valtion suojaa.

Ongelma on nimittäin siinä, etteivät viranomaiset näytä välittävän näistä rikoksista. Toisaalta, miksi välittäisivät, sillä useimmat uhrit ovat vain tyttöjä. Eivätkä he edes ole ns. kotimaiseksi miellettyjä tyttöjä, vaan maahanmuuttajataustaisten tyttöjö, joten on vielä vähemmän syytä välittää heistä.

Näin ainakin minä tulkitsen sitä, etteivät kaikki viranomaiset tiedosta ongelmien olemassaoloa. Lehdistölle annetuissa selityksissä annetaan ymmärtää, että:

Aihealue on arka, ja muun muassa IS:n haastattelema eteläsuomalaisen koulun rehtori halusi antaa omat kommenttinsa asiaan nimettömänä. Rehtori vetosi luottamuksen rakentamiseen koulun ja kotien välillä. Hän uskoo, että kysymykset kunniaväkivallasta ovat sensitiivisiä osalle koululaisten perheistä.

Eli vanhempien mahdolliset rikokset eivät lähde niin helposti rikosilmoituksina poliisin ja/tai lastensuojelun suuntaan. Perinteet ja kulttuurit laitetaan lasten ihmisoikeuksien edelle. Käsittämätöntä ymmärtää ainakin täällä näppäimistön takana, mutta näin viranomaiset toimivat.

Sama sensitiivisyys tarkoittaa sitä, ettei viranomaisilla ole tarkkoja tietoja ja lukuja siitä kuinka monen lapsen ihmisoikeuksia rikotaan tällä tavalla. Toistaiseksi vedotaan vielä siihen, että tapaukset ovat vain yksittäistapauksia tai viranomainen ei edes ole törmännyt tällaisiin tapauksiin.

Eikä viranomaisilla aina edes ole keinoja tarttua tapauksiin. Ulkomaille viedyt lapset jäävät helposti Ulkoministeriön tutkan ulkopuolelle, ellei lapsi itse ota yhteyttä ministeriöön.

Ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön lakimies Henna Harju kertoo, että Suomen lähetystöillä ei ole merkittäviä keinoja puuttua yksittäisten perheiden asioihin, ellei nuori itse ota yhteyttä lähetystöön.

Silloin ulkoministeriö yhdessä esimerkiksi lastensuojeluviranomaisten ja koulujen kanssa tekee kaikkensa auttaakseen hädässä olevaa nuorta. Harju kertoo, että Suomen lähetystöissä on ollut tapauksia, joissa takaisin Suomeen haluavia nuoria on autettu palaamaan.

Myös sisäministeriöltä on pyydetty kannanottoja aiheisiin. Kotien sisällä tapahtuvasta rikoksista on aina haastaava saada viranomaisten tietoon. Yhteisöissä on painoistusta pitää yhteisön draaman yhteisön sisäisenä asiana. Sisäministeri Ohisalo kertoo, että "katoavien lasten tapauksia tulee silloin tällöin esiin, mutta tarkkoja lukumääriä ja ilmiön laajuutta ei voida sanoa."

Ehkä menettelytapoihin tulee muutos. Kulttuurisensitiivisyyten epäkäytännöllisyydestä halutaan eroon. Sitten joskus kun aiheesta on tehty virallinen selvitys.

Ministeri haluaakin tehdä selvityksen siitä, onko viranomaisilla edelleen suurempi kynnys puuttua tilanteisiin, joissa on osallisena toiseen uskontoon tai etniseen ryhmään kuuluvia henkilöitä.

Muuttuuko mikään? Alkavatko viranomaiset suojelemaan suomalaisten lasten ihmisoikeuksia? Toivottavasti. Sitten joskus.