24.10.19

Kansalaisaloite kannabiksesta loppusuoralla

Kansalaisaloite kannabiksen  käytön rangaistavuuden poistamiseksi lähestyy eräpäiväänsä. Loppua kohden allekirjoituksia on kertynyt kiihtyvällä tahdilla. Aloitteita aiheesta on ollut useita, mutta tämä on ensimmäinen, jolla on mahdollisuudet täyttää vaadittava määrä allekirjoituksia. Sen sisältö on perinpohjainen. Aloitteessa onkin järkevät muutokset huumausainerikoksien pykäliin. Samoin lakimuutosten vaikutukset kansainvälisiin lakeihin on otettu huomioon.

"EU-oikeudesta ja kansainvälisistä velvoitteista johtuen Suomen olisi yhä puututtava kansainväliseen rajat ylittävään huumausaineiden laittomaan kauppaan. Aloite ei koskisi kansainvälisoikeudellisia rikosasioita, vaan sen tarkoitus on johdonmukaistaa Suomen sisäpolitiikkaa vastaamaan yhteiskunnallista asenneilmapiiriä muuttamalla kannabista koskevia rikoslain 50 luvun säännöksiä johdonmukaisesti sellaisiksi, että enintään 25 gramman hallussapito tai korkeintaan neljän kukkivan kannabiskasvin kasvatus henkilökohtaista käyttöä varten olisi sallittu"

 Perusteet lakien muuttamiselle ovat selkeät. Jos huumausainelaki aiheuttaa enemmän ongelmia kuin huumausaineen käyttö, niin ongelma on huumausainelaissa. Siksi on aina paikallaan tarkastaa lakien soveltamisen perusteet. Ongelma on siinä löytyykö eduskunnasta siihen kykeneviä kansanedustajia. Tätä varten kansalaisaloitteen käsittely olisi mainio tapa selvittää nykyisen kansanedustajien ajatusmaailma.

Todennäköisin reaktio eduskunnassa on yrittää ohittaa aloite kaikessa hiljaisuudessa. Kansanedustajien suusta kun ei saisi jäädä jälkiä videoihin, joissa he sanovat jotain aiheeseen liittyvää noloa juttua. Moraaliargumenteilla äänestävien takia ei saisi sanoa ääneen liian huumemyönteisiä. Vastapuolen äänestäjien takia ei saisi sanoa liian jälkeenjääneitä mielipiteitä. Tämän keskustelun toivottomuudesta jokainen saa makua sosiaalisessa mediassa käydyn keskustelun tarkastelulla. Suosittelen sitä tarkastelua kaikille masokisteille.

Maailmalla aggressiivinen huumepolitiikka on jo todettu toimimattomaksi. YK:n yleiskokouksissa on vedottu huumesodan lopettamisen puolesta. Useampi valtio on muuttanut kannabikseen liittyvän käytön jollakin tapaa lailliseksi. Kaikesta modernista ajatusmaailmasta ja oikeiden haittavaikutusten tutkimustiedosta huolimatta eduskunnassa istuu henkilöitä, jotka eivät näytä olevan tietoisia näistä muutosten tuulista. Ei olisi mikään yllätys, jos kansanedustaja sanoo jotain tutkimustiedon vastaista tai puhuu THL:n suositusten vastaisesti huumausaineista.

Aloitteen paras seuraus olisikin, jos keskustelu rangaistavuuden poiston eduista pääsisi ihan julkisen keskustelun aiheeksi. Edellisinä vuosina niin entinen presidentti Martti Ahtisaari, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, kuin useat tieteelliset julkaisut ovat todenneet, että huumausainelakien sisältöä kannattaa tarkistaa. Valtioiden ei ole pakko jatkaa toimimattomiksi todettujen lakien ylläpitoa.

Päästäisiinkö Suomessa vihdoinkin siihen vaiheeseen, jossa lainsäätäjät suostuvat kuuntelemaan relevantteja asiantuntijoita? Se on unelma, josta jaksan haaveilla. Annoin aloitteelle allekirjoitukseni. Bloggauksen hetkellä nimiä on kertynyt 42 050 kpl. Jään odottamaan pääsekö kansalaisaloite eduskuntaan asti.

18.10.19

Tapsan tahdit ja Akaan angleesi

Kävipä niin hassusti, että olin aivan unohtanut professori Tapio Puolimatkan olevan olemassa. Ilmankos elämässä tuntui olevan kirkkaampi tunnelma. Enemmän aikaa lukea kirjoja. Vähemmän ärsyttävää luettavaa netissä.

Mutta tänään kaikki muuttui. Sain tietää, että Tapsa tanssahtelee marraskuussa Toijalaa kohti! Kalenterini meni heti uusiksi ja paikkavarauksen haen heti kun mahdollista. Akaan seurakunnan Miestyö on kutsunut hänet puhumaan seksuaalivallankumouksen kauhuista. Se on osa Tapsan kirjakiertuetta. Seksuaalivallankumous: Perheen ja kulttuurin romahdus kirja julkaistiin vuonna 2017, joten se on melkein ajankohtainen. Tuohon kirjaan on purettu kaikki ne pettymykset, joita kotimainen konservatiivinen siipi koki sukupuolineutraalin avioliittolain läpimenosta.

Kirjassa lukija saa tietää, että länsimainen sivilisaatio on uhattuna. Seksuaalisen vapauden kulttuuri on heikentänyt kansakuntien käsitykset moraalista sekä sahannut avioliittoinstituution tukipilarit päreiksi. Sukupuolineutraali ajatusmaailma on vallannut alaa politiikassa ja kulttuurissa. Miehet pääsevät naimisiin miesten kanssa. Tapsan varoituksissa tuo tarkoitti sitä, että perinteiset avioliitot ovat katoamassa. Ei enää miehen ja naisen välisiä avioliittoja, joten ei enää myöskään lapsia, joten ei enää myöskään ihmiskuntaa. Esimerkeiksi seksuaalisuuden vapauttamisesta Tapsa laittaa tietenkin viattomien lasten kokemat koettelemukset. Enää kun kouluissa ei suhtauduta ihmisten seksuaalisuuteen asiana jota pitäisi salata lapsilta. Tapsan ja kumppaneiden mielestä se tarkoittaa lasten seksualisointia. Tietenkin siellä myös väitetään länsimaisen rappion ja individualismin yleistymisen tarkoittavan aborttien yleistymistä. Vaikka esim. Suomessa aborttien määrä on tasaisesti laskenut.

ApologiaWikissä valaistaan kaiken tämän tapahtuneen aikaisemminkin ihmiskunnan historiassa:

Ranskan suuri vallankumous ja bolševistinen vallankumous Venäjällä ovat esimerkkejä yhteiskunnallisista murrosvaiheista, joissa ylioptimistinen edistysusko johti aluksi seksuaalisen vapauden lisäämiseen perhe-elämän kustannuksella. Seurauksena ei kuitenkaan ollut onnen ja hyvinvoinnin aikakausi vaan perheen hajoamisen aiheuttamia yhteiskunnallisia ongelmia. Ongelmien ratkaisuksi valtion valtaa kasvatettiin. Totalitarismin kehitystä edelsi luopuminen ehdottomista perhearvoista. 


Käytännössä nämä modernien konservatiivien huolet johtavat siitä, etteivät yhteiskunnat enää anna samaa painoarvoa juutalaiskristillisyydelle. Mikä on luonnollisesti kova pala nieltäväksi konservatiivien pöydässä. Kaikki mikä ei ole kristuskeskeistä on heidän mielestään aina väärin.

Eli tarjolla on lähes samat vaarat mistä myös ateismin suosion lisääntymisestä varoitettiin. Yritän muistaa mennä kuuntelemaan miten Tapsa kertoo kaikesta tuosta tavalliselle kansalle. Muistiinpanoista voi kertyä jotakin blogattavaa.

Angleesi on solatanssina tunnettua kansantanssia.

16.10.19

Suomen Homeopaatit ja Lainattu määritelmävilunki

Suomen Homeopaatit ry on esittänyt uuden homeopatian puolustuspuheen tänään 16.10.2019. Siinä muistutetaan tuttuun tapaan, että homeopatia on turvallinen tapa hoitaa itseään. Ellei jopa "lempeä, myrkytön ja tehokas täydentävä hoitomuoto". Kaiken tuon tekstin seassa tupsahti verkkokalvoilleni käsitteiden kääntelyyn perustuva vilunkipeli, joka tuli tutuksi viime vuonna. Tiesin, että Suomen Homeopaatit ry tulee toistamaan Homeopathy Research Instituten levittämää väitettä tutkimustuloksista. On hienoa nähdä homeopaattien pysyvän uskollisena toisilleen.

Mikä sitten on se Suomen Homeopaatit ry:n vilunki? Se on uuden määritelmän lisääminen tutkimustuloksiin, jotta homeopatian kannalta epäsuotuisa negatiivisten tulosten osuus saadaan näyttämään pienemmältä.

Homeopatiasta ja sen hoitotuloksista on – toisin kuin mediassa kategorisesti annetaan ymmärtää – olemassa laadukkaita tutkimuksia. Niitä on määrällisesti tehty huomattavasti vähemmän kuin länsimaisesta lääketieteestä, mutta tulokset ovat lupaavia. 
On totta, että homeopatian hoitotehosta on tehty useita tutkimuksia. Näistä on tärkeää erotella tutkimusten laatu. Tutkimuksissa kun on aina omia heikkoiksia ja vahvuuksiaan. Joskus niitä vain tehdään paremmin tai huonommin. Mutta tämä ei itseasiassa ole tällä kertaa tempun juju. Se tulee tässä.

Vuoden 2014 loppuun mennessä yli 100 vertaisarvioiduissa julkaisussa oli julkaistu 189 satunnaistettua kontrolloitua koetta (RCT), joista 41% oli tuloksiltaan homeopatialle myönteisiä, 5% kielteisiä ja 54% määrittelemättömiä (inconclusive). 

Vau! Vain vaivaiset 5% kokeista oli kielteisiä! Ja huisat 41% olivat myönteisiä. Miten skeptikot voivat enää väittää vast.... no minäpä kerron taas miten väitän vastaan. Kiitos kun kysyit. Muistutan lukijoita nollahypoteesista. Tutkimalla hoitomuotojen hoitotehoja voidaan joko falsifioida tai jättää falsifioimatta se onko hoitoteho positiivinen vai negatiivinen.

Nollahypoteesi voidaan pelkästään joko falsifioida tai jättää falsifioimatta.

 Nollahypoteesi vahvistetaan, jos tutkimus osoittaa, ettei kontrolliryhmän ja testattavaa hoitoa saavan ryhmän välillä ole eroja. Yleisesti tuollaisesta puhutaan negatiivisena tuloksena. Jos testattava hoito oli hoitoteholtaan parempaa kuin kontrolliryhmän saama hoito, niin nollahypoteesi voidaan hylätä. Tämä on se kuuluisa positiivinen tulos. Tämän takia kliiniset kokeet voivat tuottaa vain positiivisia tai negatiivisia tuloksia, koska nollahypoteesi voidaan vahvistaa tai hylätä. Mustan negatiivisen ja valkoisen positiivisen välillä ei ole harmaan sävyä, professori Edzard Ernst muistuttaa.

Uskomushoitojen kannattajille tämä todellisuus tuottaa dilemman. Varsinkin jos julkaisut ovat pullollaan tutkimuksia, joista saatiin negatiiviset tulokset. Homeopatian kohdalla enemmistö materiaalista osoittaa negatiivisten tulosten suuntaan. 59% kokeista ei ollut positiivisia. Hoitomuotoa ei voi kutsua tehokkaaksi.

Miten uskomushoitojen kannattaja ratkaisee ongelman?

Määrittelemällä tulokset uudella tavalla. Lisätään uusi vaihtoehto. Entäpä jos joitain negatiivisia tuloksia kutsutaan eri nimellä? Vaikkapa "tulokseton" nimellä? Simsalabim!

Tuolla tavalla positiiviset tulokset saadaan näyttämään enemmistöltä verrattuna jäljelle jääneisiin negatiivisiin tuloksiin. Se antaa vaikutelman tehokkaasta hoidosta.

Uusissa määritelmissä positiiviseksi tulokseksi kutsutaan vielä positiivisia tuloksia. Entä ne joissa tulos on huonompi kuin kontrolliryhmän (joka saa yleensä lumelääkettä) tulos? Sellaista kutsutaan negatiiviseksi tulokseksi. Lopuksi ne tutkimukset, joissa testattava hoito on teholtaan sama kuin lumehoito, ovat nyt tuloksettomia tutkimuksia. Näin homeopatialle saadaan huomattavasti paremmalta näyttävät edustuspuheet.

Sitten vain odottamaan mitä muuta Suomen Homeopaatit ry lainaa maailmalta. Yritän pysyä yhtä valppaana jatkossakin.

6.10.19

Antti Heikkilä ja Kelkan kääntö kohti väittelyä



Ortopedi ja kirjailija Antti Heikkilä vieraili nettikanava Dosentin tuolilla. Siinä hän pääsee jälleen kerran toistamaan (ilman vastalauseita) kaiken sen mitä on kirjoittanut viime vuosina. Ei siis mitään uutta, mutta uteliaisuuttani katselin sen läpi. Ihan siltä varalta, että Antti menisi sanomaan jotain ajankohtaista kaikesta siitä kohusta jota käytiin läpi useamman kriitikon voimin Lääkkeetön elämä kirjasta.

Edellisissä bloggauksissani ennustin, ettei Antti tiedosta julksisissa puheissaan kirjastaan löydettyjä virheitä. Lääkkeetön elämä kirjan saama kritiikki ei muka ole mitään muuta kuin lääketeollisuuden lokakampanjaa. Hän on toistuvasti ilmoittanut, ettei keskustele virheistä kriitikoidensa kanssa. Paitsi tietenkin jossain television live-lähetyksessä, sellaisen henkilön kanssa jonka hän hyväksyy vastapuoleksi. Samalla toitottaen, ettei kukaan muka uskalla nousta kehään keskustelemaan hänen kanssaan. Eli kyseessä on monipuolisella tavalla epärehellinen mies.

Skepsis ry on vieläkin Antin mielestä lääketeollisuuden palkkasotilas. Sitä kuinka paljon ja mitä kautta Skepsiksen kassaan kolahtaa lääketeollisuuden kolikoita Antti ei ole koskaan selittänyt. Eikä selitä vieläkään. Koska hän tietää itsekin keksineensä satuja.

 Sytostaattihoitojen vaaroista levittävämät väärät väitteensä Antti ohittaa jälleen silmääkään räpäyttämättä. Hänen mielestään hän on vain kertonut, etteivät sytostaattihoidot ole niin ruusuisen ihania kuin annetaan ymmärtää. Antin harmiksi hän on itse sortunut aikas järkyttäviin mokiin syöpähoitojen vaaroista varoittaessaan. Eikä mokien havaitsemiseen edes tarvitse lääketieteellistä koulutusta.

Antti toteaa myös muuttaneensa pois Suomesta, koska maa on hänelle turvaton paikka (17:50). Kun häneltä kysytään kokemastaan uhkailusta, niin esiin nousee kriittinen kysymys: "Väitätkö nyt, että joku on masinoinut tällaisen?"

Johon Antti vastaa:
"No mä sanon, että siellä on sellanen porukka joka masinoi. Mullahan ei nyt niinku ole todisteita. Mä pystyn näkemään mitä ne on niinku tehnyt muualla maaillmassa. Niin kyllä sä voit vetää sinne sylttytehtaalle ne hommat."

Juuri tämän tasoista puhetta fiilistelyyn perustuvasta päättelystä voimme olettaa Antilta.

Seuraavaksi juontaja tiedustelee olisiko Antti valmis väittelytilaisuuteen, jossa joku lääketieteen edustaja puhuisi hänen kanssaan näistä aiheista. Antti ilmoittaa olevansa koska tahansa valmis. Hän oli vuosia sitten jopa valmis väittelemään Ylen ohjelmissa Pekka Puskan kanssa, mutta Puska kieltäytyi neljä kertaa. Eli joko miehen mieli on muuttunut täysin päinvastaiseksi edellisistä kirjoituksistaan, joissa hän ei halunnut väitellä kirjansa sisällöstä. Tai sitten hän haluaa esittäytyä toisenlaisena miehenä kuin oikeasti on. Vain Antti itse tietää mitä oikeasti ajattelee.

"Mä oon läksyny lukenut. Mä voin lähteä mihin väittelyyn vaan. Mä en tarvi mitään apuvoimia."

NO NIIN! ANTTI ON VIHDOINKIN VALMIS PUHUMAAN LÄÄKEETÖN ELÄMÄ KIRJASTA LÖYDETYISTÄ VIRHEISTÄ!

Upeaa! Tätä on odotettu! Saamme aivan varmasti Antin istumaan jonnekin pöydän ääreen ja käsittelemään sitä materiaalia, jota kriitikot ovat tuottaneet. Muutenhan Antti olisi puhunut palturia Dosentin haastattelussa. Eihän Antti tekisi sellaista?

4.10.19

Fossiilin aiheuttamat kiistat kreationistien parissa

Hieman yllättäen tämä ei liity mitenkään luomisopin sisäisiin oppikiistoihin tai tulkintoihin fossiilien iästä. Tämä liittyy rahaan, ahneuteen ja korruptioon.

Fossiilien myyminen tai ostaminen ei sinällään ole mitenkään mielenkiintoinen uutinen. Minua kuitenkin kiinnostaa, jos siihen liittyy kreationistien temmellyksiä. Sekä uskovaisen poliitikon eettisiä kompastumisia. The New Yorker lehti kertoo juuri tuollaisesta tapahtumasarjasta.

Poliitikko on Mark Meadows (R) kongressiedustaja. Hän toistuvasti unohtanut mainita omistamiaan kiinteistö verottajalle. Niistä unohtamisista hän selvisi maksamalla niistä tulevat verot. Ei mikään iso skandaali, kunhan Meadows muistaa jatkossa ilmoittaa ne ilmoitusvelvolliset omaisuutensa ja raha-asiansa taloustietoihinsa.

Yksi näistä unohtuneista raha-asioista liittyy Answers in Genesis -firmaan. Kyllä, juuri siihen jolla nuoren maailman kreationisti Ken Ham käärii rahat pois nuoreen maailmaan uskovilta. Fossiili kaivettiin esiin juuri sen kiinteistön maaperältä, jonka Meadows oli unohtanut omistavansa. Ehkä sen takia hän ei muistanut ilmoittaa maakaupoista saamiaan rahoja taloustietoihinsa.

Kyseisen allosauruksen fossiilin löysivät Mark Meadows ja hänen tyttärensä. Sen kaivaminen ja kokoaminen oli kreationistien kannalta hienoa täytettä heidän Raising the Allosaur: The True Story of a Rare Dinosaur and the Home Schoolers Who Found It dokumenttielokuvaansa. Vision Forum Ministriesin tekemä dokumenttielokuva oli oivaa materiaali kulttuurisodassa evoluutiota vastaan.  Siinä annettiin ymmärtää, että luomisopin versio entisistä eläimistä osoittautuu paremmaksi selitykseksi kuin geologian ja evoluution soveltaminen.

Dokumenttielokuvan julkaisun jälkeen kävi kuitenkin ilmi, ettei aivan kaikki mennyt kuin kupan kanssa Töölössä. Vai Strömssössä? Nimittäin kyseisen fossiilin oli alunperin löytänyt paikallinen opettaja nimeltään Dana Forbes. Hän on myös nuoren maailman kreationisti, joka mainitsi löydöstään seurakunnalleen. Fossiilin kaivoi ylös useita kuukausia myöhemmin nuoren maailman kreationistin johtama ryhmä. Tuo johtajaja oli fossiilimetsästäjä Joe Taylor. Puolitoista vuotta myöhemmin Answers in Genesis tuli projektiin mukaan osittaiseksi rahoittajaksi.

Alkoi erinäisten kristillisten järjestöjen kampanjointia fossiilin löytämisestä ja esille tuomisesta. Miksi sellaisesta kiisteltäisiin? Koska se joka omistaa maasta kaivetun fossiilin saa pitää sen myymisestä saadut rahat. Aktivisti Michael Peroutkan Faith and Freedom järjestö osti allosauruksen toiselta kiistan osapuolelta, Taylorilta. Osapuolet olivat sovittelemassa omistusriitaa hengellisessä ryhmässä, ilman lakimiehiä ja oikeussaleja. Näin allosaurus vaihtoi omistajaa 124 843,75 dollarilla. Summa ei kattanut kaikkia Taylorin ryhmän kuluja. Hänelle jäi about 90 000 dollaria velkaa.

 Myöhemmin fossiilin arvoksi arvioitiin 450 000 dollaria. Tässä vaiheessa republikaani Meadows oli ostanut maan Forbesilta, ja vuokrannut sen fossiilikiistan toiselle osapuolelle, DeRosalle. Se kuinka paljon Meadows maksoi opettaja Forbesille ei ole tiedossa, mutta Forbes kertoo Meadowsin luvanneen laittaa maan jatkossakin kreationistien tutkimuskentäksi. Maakauppa tehtiin hyvässä hengessä samanhenkisten uskovaisten välillä. Juuri näin DeRosan Creation Expeditions firma myikin halukkaille kiertueita, jossa harrastettiin fossiilimetsästystä.

Tuon rahastamisen ollessa täydessä vauhdissa Taylor teki dokumenttielokuvan The Truth About the Raising of the Allosaur. Siinä hän kertoi toisen version allosauruksen löytämisestä. Mutta voih! Siinä hengellisessä sovittelussa hän oli mennyt laittamaan nimensä paperiin, jossa velvoitettiin olemaan halventamatta toista osapuolta. Tähän vetoamalla sovittelija sai estettyä Taylorin dokumentin levittämisen. Sen lisäksi Taylorille tuli maksettavaksi 100 000 dollarin sakko.

Ensimmäisen dokumenttielokuvan tehnyt Vision Forum Ministries joutui toisenlaiseen kiipeliin, kun sen perustaja jäi kiinni epäraamatullisesta avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Järjestön johtaja kun oli ihastunut 15-vuotiaaseen tyttöön, mutta alkanut suhteeseen vasta sitten kun tyttö oli täysi-ikäinen. Vision Forum Ministries lopetti toimintansa johtajan eroamisen jälkeen.

Tuon jälkeen fossiilin omistanut järjestö lahjoitti sen Creation Museum firmalle. Se kuuluu Answers in Genesis firman alaisuuteen. AiG teetti uuden arvioinnin allosauruksen arvosta. Sen ilmoitettiin olevan hyvän kuntonsa takia jopa miljoonan dollarin arvoinen. Allosaurus on kunniapaikalla kreationistien museossa. AiG osti tuon fossiilimetsästäjien suosiman maan Meadowsilta. Eikä Meadows muistanut ilmoittaa tätä 200 000 dollarin maakauppaa kongressille.


Mitä tästä opimme? Älä tee kauppoja kreationistien kanssa ilman lakimiehesi tarkkaa valvontaa.