29.5.23

Järjettömät katumaasturit

Tänä kesänä en kirjoita suvivirsistä. On aika purkaa emotionaalista raivoani SUVeista. Katumaasturi, eli Sport Utility Vehicle, eli SUV nimellä tunnetut isot kaarat huomaa helposti katukuvasta. Ne eivät ole ainoastaan vaarallisia autoja jalankulkijoille, ympäristölle ja käyttäjien lompakoille. Jostain käsittämättömästä syystä ne ovat myös suositumpia kuin koskaan aikaisemmin. 

Todetaan kuitenkin alkuun, että katumaastureilla voi olla oikea käyttötarkoitus. Jos oikeasti joudut ajamaan maastossa, jossa oikeasti tarvitaan vahvempaa moottoria ja renkaisiin nelivetoa sekä korkeampaa maavaraa auton pohjalle. Ihmiskunnan kannalta ongelma piilee siinä, että niin valtava osuus SUV käyttäjistä ei ajele niillä parkkihallin ramppia haastavammille poluille. Katumaastureilla käytännössä ei ajeta sorateitä kurjemmilla reiteillä, joten mainoksissa mainitut edut jäävät lunastamatta.

Katumaastureiden iso koko aiheuttaa myös niiden isoimman ongelman. Ne ovat vaarallisia kaikille muille kuljettajille, pyöräilijöille ja jalankulkijoille.

Kymmenen vuotta sitten ajoin isäni omistamalla Dodge Nitrolla. Se oli jännä ensikokemus. Selkeästi korkeampi kori ja leveämpi puskuri sekä erikoisempi muotoilu kiinnittävät huomion helposti. Totesin sen huonoksi autoksi. Penkki on liian korkealla, jotta siihen istuminen ja poistuminen olisi helppoa. Katto liian korkealla, jotta suksiboksi tai kanootti olisi helposti käytettävissä. Iso koko teki parkkihalleissa vierailun tuskallisen tarkaksi hommaksi. Tiukat käännökset ahtaissa pylväsväleissä saivat hikeä otselle. Näkyvyys etupuskurin eteen on järkyttävän huono. Tankkasin tietenkin itse löpöt oman käyttöni mukaan, joten huomasin myös kulutuksen olevan aivan perseestä. Bensalasku oli selkeästi isompi kun ajoin Toijalasta Vantaalle ja takaisin. En ymmärtänyt miksi isäni vaihtoi katumaasturiin. Tahtoiko hän tarkoituksella ajaa autoa, joka kulutti bensaa & hermoja enemmän ja tuli kalliimmaksi? Huomasin myös, että parkkihalleissa viereiset autot saivat kokea ruudusta peruuttamisen tuskaa, kun SUV tukkii korkeudellaan normaalin näkökulman. Normaalisti he näkisivät toisen henkilöauton ikkunoiden läpi kauemmaksi. Nyt Dodge Nitron korkeammat ovet ovat tekivät sen mahdottomaksi. 

En kehdannut kertoa isälleni miksi vihasin katumaasturia. Ne olivat tuolloin vielä harvinaisia näkyjä kotimaisilla maanteillä. Onneksi totesin hänen vaihtavan sen alle vuodessa takaisin henkilöautoon. 

Kaikki hyvin. Varmasti tuolloinen outo uutukainen kuin katumaasturi oli vain hetken trendi. Olihan niille tarjolla järkevämmät vaihtoehdot. Kuka oikeasti tarvitsee kaupungeissa tai taajamissa liikkuessaan nelivetoista maastoajo-ominaisuutta? Tarve oikeaan off-road ajeluun on niin harvinaista, vaikka olemmekin metsäistä ja karua Suomea. Kesämökeille pääsee ilman rajuja jyrkkiä ylämäkiä. 

Jos joku oikeasti on joka viikko kruisailemassa pitkin mutapeltoja, niin katumaasturi on tietenkin tarpeellinen. Jos ajaa vain tavallisella asfaltilla ja soratiellä, on katumaasturi täysin turha ajopeli. Paikasta A pääsee paikkaan B selkeämmin edullisemmin tavallisella henkilöautolla. Jos olisi tarvetta isommalle arikipäiväiselle tavaratilalle, niin katumaasturia parempi vaihtoehto on perinteinen farmariauto.

Tässä vaiheessa on aivan turhaa kirjoitella katumaastureiden suuremmista päästöistä ja ympäristövaikutuksista. Ei ole mikään haaste selvittää, että SUV on suuremman kulutuksensa ansiosta/takia myös suurempi saastuttaja. Jokainen voi kirjaimellisesti haistaa eron katumaastureiden ja henkilöautojen välillä. Kyllä ne katumaastureiden ostajat tietävät, että heidän valintansa tuottaa enemmän päästöjä ja vaatii enemmän resursseja tuotantovaiheessa. Enkä edes tarkoita mitään ilmastotavoitteita, vaan ihan pienhiukkasten määrää, jota kaupunkien keskustoissa joudutaan nielemään enemmän katumaasturiden takia. Näistä välitettäisiin vain jos ostaja oikeasti välittäisi seuraavan sukupolven tulevaisuudesta. Eli aivan turha aihe.

Kymmenen vuotta myöhemmin, vastoin kaikkea järkeä, katumaasturien suosio näyttää vain kasvaneen. Vaikka väestö keskittyy entistä enemmän kaupunkeihin maaseudulta. Joka kolmas uusi auto Suomessa on katumaasturi. Eurooppa seuraa USA:n trendejä huolestuttavalla tavalla.

Tältä se tuntuu kun näen tuollaisia lukuja.

Katumaastureiden suosion myötä Yhdysvalloissa huomattiin useita muutoksia tieturvallisuudessa. Auton suurempi paino tarkoitti isompaa rytinää kolareissa, verrattuna pienempiin autoihin. Suuremman painon aiheuttamat ongelmat käydään läpi Maximilian Auffhammerin ja Michael Andersonin Pounds That Kill: The External Costs of Vehicle Weight paperissa.

SUV:n törmäämineen henkilöautoon johtaa usein pienemmän auton rajumpaan tuhoon, kuin jos kaksi henkilöautoa olisi törmännyt. Katumaasturi on rajuissa kolareissa tappavampi kuin henkilöauto. Kaikille muille kuin katumaasturin kuljettajille. Henkilöautojen rungot kun on suunniteltu menemään ryttyyn sopivalla tavalla, jotta törmäyksen energia muuttuu auton rungon ryttääntymisellä. Näin matkustajiin kohdistuu vähemmän energiaa. Katumaasturissa on vankempi runko, jota tarvitaan haastavassa maastoajossa. Se tarkoittaa törmäyksissä sitä, että katumaasturin runko ei "jousta" kuten henkilöauto. Mikä on erittäin huono uutinen henkilöautolle. Vaatimukset nopeusrajoitusten kiristämisestä tulevat sitä kovemmaksi mitä enemmänpainavat katumaasturit täyttävät teitä. Painavampi liikenne tarkoittaa myös tiepinnan nopeampaa kulumista.

Autoteollisuuden reaktio ilmenneisiin ongelmiin onkin tehdä... pienempiä versioita katumaastureista. Puhutaan ns. pienistä ja keskikokoisista katumaastureista. Näitä alettiin rakentamaan kun ensimmäisten isojen SUV:n ongelmat olivat liian pahoja. Itse katumaasturin ongelmaa (turhan isoa kokoa) ei haluttu ratkaista. Vain hienosäätää.

Autoteollisuuden vastaus SUV-autojen suurempaan saastuttamiseen on vain todeta, että sitä on saatu teknologian kehittämisen myötä pienemmäksi. Mikä on tietenkin aivan totta, mutta jättää katumaasturit vieläkin suuremmaksi saastuttajaksi kuin kaikki muut pienemmät henkilöautot.

 Näin lähestymme rauhallisesti kaartaen ja vilkku päällä kohti katumaastureiden tappavinta ominaisuutta. Huonoa näkyvyyttä. Vaikka hyvä näkyvyys on se jolla SUV:ta mainostetaan. Toki korkeammalta taholta näkee muita henkilöautoja pidemmälle. Mutta korkeampi nokka tarkoittaa jalankulkijoiden huonontunutta turvallisuutta. Eli katumaasturilla tulee todennäköisesti tapettua joko omat tai naapuruston lapset. Kuljettaja ei huomaa eteen tulevia tai jääviä lyhyitä tai kyyristyneitä henkilöitä. Paras esimerkki tästä ilmiöstä on ns. Sage Hill Rock. Parkkipaikalla yritettiin estää rotvallin yli ajavia autoja laittamalla ulokkeen päälle iso kivi. Kivi ei tietenkään ollenkaan hidastanut katumaasteita, joiden kuljettajat eivät edes nähneet isoa kiveä. Sage Hill Rock uutisten kommenteissa jotkut huomasivat mitä tuollainen puutos kuljettajan näkökentässä tarkoittaa mahdollisille auton eteen jääville lapsille.

SUV:n sokea piste on huomattavasti isompi kuin henkilöautojen. Tämän takia SUV suosion myötä myös jalankulkijoiden ja autoliikenteen törmäykset tulevat lisääntymään. Samalla törmäykset muuttuvat kuolettavammiksi. Kun eläkeläinen kaatuu kauppakeskuksen pysäköintihallissa ei hänen kannata luottaa siihen, että viereinen katumaasturi huomaa mitään. Todennäköisesti kuljettaja huomaa vasta oudon tömähdyksen jälkeen, että alle jäi joku. 

Autoteollisuuden vastaus näihin sokeisiin pisteisiin ei ollut muuttaa auton rakennetta paremmaksi. Sen sijaan katumaastureihin asennettiin peruutuskameroita ja tutka-antureita, joilla yritetään tehdä helpommaksi havaita liikettä sokeissa pisteissä. Eli auton hintaan voidaan lisätä tarpeellisia lisäosia, joilla hintaa saadaan korkeammalle.

Valitettavasti on aivan liian usein huomattu, etteivät nämä lisävarusteet toimi kun ajetaan matalilla nopeuksilla lähiöissä tai parkkipaikoilla. Kuten tapahtui Pohjois-Pohjanmaalla viime kuussa. Mercedes-Benz katumaasturin turvallisuusjärjestelmät eivät kytkeytyneet päälle, kun 3-vuotias lapsi jäi katumaasturin alle. SUV oli kääntymässä. 

Esitutkintamateriaalissa todetaan, että onnettomuusauto oli profiililtaan korkea SUV ja siitä oli huono näkyvyys kuljettajan paikalta auton lähelle.

Ajonopeus onnettomuushetkellä on ollut erittäin alhainen. Olosuhteet ovat olleet hyvät: valoisa pilvipoutainen sää ja tienpinta kuiva. Lämpötila noin 16 astetta.

 

Aivan kuten kaikki ne Sage Hill Rockin tapauksessa kääntyneet autot olivat. Siksi Kempeleen traagiset tapaukset tulevat toistumaan uutisissa tänä vuonna.

6 comments:

  1. SUV sopii suomeen kuin suutarin sormi sian puohon.

    Kun teiden kunto sen kun romahtaa, tulee väistämättä isojen katumaastureiden suosio sen kun nouseman. Myös peurojen & hirvien toikkarointi maanteillä lisää isojen autojen suosiota. Henkiin on kiva jäädä, hiilijalanjäljet jäävät vertailussa hopialle.

    Syrjäseuduilla ajellessa huomaa teiden kunnon romahduksen, kun kävin hiljan museossa mäntässä oli tie jämsästä mänttään liki ajokelvoton pikkuautolleni. Maasturilla olisi tie ollut ihan OK. 80-luvulla oli tie priimaa, riehuin sitä pikkutietä huviseni ns. luru levällään – nyt ei olisi tullut mieleenkään ajaa edes suurinta sallittua. Ratinassa oli monttu koko tien poikki, autoni ryskyi ja rytisi – vaikka jarrutin kun edessäni ajanut jarrutti näin varoittaen. Tienpitäjää ei monttu kiinnostanut, ”seli seli ja kun on niin ikävä kelikin”. Auto jäi ehjäksi, lujaa latua japanilaisittain.

    Rapakon takana lisää SUVien suosiota rikollisuuskin, suvilla voi ajaa pysäyttämistä yrittävien rikollisten & rikollisten auton yli ja jäädä henkiin.

    ICT-ukkeli

    ReplyDelete
  2. Katumaastureilla ajavien tuttavieni perustelut kuuluvat lähes jokaisella samalla tavalla. Ensimmäisenä on turvallisuuden tunne, joka tulee auton isommasta massasta seuraavasta jykevämmästä ajotuntumasta. Toisena on tuo näkyvyys korkealta, kun istutaan ns. muun liikenteen yläpuolella, ja helpompi astuminen autoon, kun ei tarvitse kumartua.

    Nämä ovat täysin itsekkäitä perusteita, mutta sellaisilla perusteillahan ihmiset valintojaan tekevät.

    En itse varsinaisesti vihaa katumaastureita, toki pidän niitä 99% suomalaisten käytössä turhina. Kaikki valitukset teiden kunnosta ovat myös tekosyitä, jotka on keksitty perustelemaan järjettömyyttä (myös itselle). Katumaastureita näkee kaupunkilähiöissä monin verroin enemmän kuin niillä seuduilla jossa teiden kunto todella on riski autolle.

    Itse en SUVia halua lähinnä kahdesta syystä. Ensimmäinen on normiautoa korkeammat käyttökulut, sekä polttoaineen kulutus että huollot, renkaat ym. Toinen on se, että katumaasturit ovat järkyttävän rumia. Hyvin itsekkäät ja pinnalliset perusteet siis minullakin olla katumaastureita vastaan.

    ReplyDelete
  3. Olisko useimmissa tapauksissa mulkun jatke mulkulle.

    ReplyDelete
  4. Onkohan tämä ongelma suurikin? Montako Humweeta suomessa on, 4, 6 vai oikein 8. Ihan vaan selvyden vuoksi, pajero EI ole iso maasturi. Toki se voi aiheuttaa tojota käppärän kuskille kateutta, voi voi.

    Pikkuautolla kulkevana ja maasturilla joskus ajaneena voin kertoa, että oisi se kiva istua hieman korkeammalla, vastaantulijoiden valot eivät häikäisisi niin pirusti. Tiellä toikkaroivat elukat eivät tulisi tuulilasista syliin. No, ei maasturia saa kyllä parkkitaloon, pikkuruutuun kätevästi parkkiin, toisalta. Ja kai semmonen vie enemmän kuin viisi litraa satasella.

    Amerikkalaisen möhkötaudin aikaansaannokset on onneksi harvinaisia suomessa. Monta tonnia painavat "pakut" jotka kestävät kuormaa heikommin kuin japanilaiset pikkupakut. Hiace kantaa viiden möhkön kuorman keyesti - mutta hei, möhkö vie löpöä enemmän kuin viisi hiacea. Ja onhan niissä komea ääni, ihan kuin bubbabillybob päästäisi hernekeittopierua housuunsa, märkää pierua.

    V8 ei välttämättä ole ihan paska moottori, eikä vaadi pakoputkeksi kahta ränninpätkää ja metelöi. Vaikkapa Morganissa on ihan tavallinen pakopuki, ääni on matala, hiljainen, kuiva, voimaa uhkuva etäinen ukkonen. Ei housuunsa paskova punaniska.

    ICT-ukkeli

    ReplyDelete
  5. Tulevassa kansalliskommunistisessa hallituksessamme SUVien elämää helpotetaan keinotekoisesti pitämällä bensan (ja dieselin?) hintaa alhaalla?

    ReplyDelete
  6. amerikkalaisetkin vihaavat suveja:

    https://www.youtube.com/watch?v=jN7mSXMruEo

    ICT-ukkeli

    ReplyDelete