28.2.14

Ken Hamin liikemiesvaistot tuottivat tulosta

Kreationisti Ken Hamin suuri teemapuistoprojekti oli rahoitusvaikeuksissa. Mistä vedenpaisumusta lapsille myyvä Ark Encounter puisto saisi tarpeeksi rahaa toteutuakseen? Ham tarvitsi pikaista apua. Se taisi onnistua, kun Ham ja Bill Nye väittelivät kreationismista. Väittely oli ihmettelyn ja vuorotellen kauhistelun kohteena blogimaailmassa. Moni kysyi oliko oikeasti vaivan arvoista väitellä nuoren maailman kreationistin kanssa. Varsinkin sen takia, että väittelystä hyötyisi eniten itse Ham. Sitä seurasi netin kautta seitsemän miljoonaa ihmistä. Olennaisin osa taisi olla tämä:






Väittely päätyi moneen uutiseen ja jälkilöylyistä kirjoiteltiin monta kolumnia lehdissä. Ham sai kaipaamansa huomion kotimaassaan.


Eilen Answers in Genesis ilmoitti, että puistoprojektilla on nyt tarpeeksi joukkovelkakirjoja. Varoja kertyi hieman yli 60 miljoonaa dollaria. Väittelyn uutisointi taisi herättää tarpeeksi monen uskovaisen miljonäärin. Kaikkien viivästyksien ja ongelmien jälkeen he voivat aloittaa Arkin rakentamisen.

The recent global media coverage of the Ark project and the soon-to-be-released film “Noah” starring Russell Crowe, plus Ham’s well-publicized February 4 debate with Bill Nye “The Science Guy” (over 7 million people watched live), have all helped bring the Ark Encounter to the world’s attention. Accordingly, Ham noted another aspect of God’s providence in the Ark project: “The date of my debate with Bill Nye had been on our calendar several months before we knew the final delivery date of the Ark bonds. But in God’s timing, not ours—and although the bond registration had already closed before February 4 and no more bonds could be purchased— the high-profile debate prompted some people who had registered for the bonds to make sure they followed through with submitting the necessary and sometimes complicated paperwork.”

Onneksi olkoon, Ham! Liikemiesvaistonne toimi erinomaisesti.

27.2.14

Sana sunnuntaille: Syrjinnän vastainen suojelu, osa 3

Yhdysvalloissa vahvasti lisääntyvä uskonnollisten ihmisten vainoaminen on saamassa ennenkuulumattomat mittasuhteet. Arizonassa laadittu lakiehdotus SB1062 olisi suojellut uskovaisten ihmisten uskonnollisia uskomuksia. Heidän ei olisi pakko palvella sellaisia ihmisiä sellaisissa tilanteissa jotka sattuisivat loukkaamaan milloin mitäkin uskonnollista uskomusta.

Anderson Cooper oli erittäin ilkeämielinen ja panetteleva Arizonan lain puolesta äänestäneen senaattori Nancy Barton suuntaan. Tuo inkvisiittorimainen meno on nähtävillä AC360 ohjelman sivulla. Täysin epäreilusti ja irrelevantisti Cooper tiedusteli osaisiko senaattori Barto kertoa edes yhtä esimerkkitapausta Arizonassa, jossa tällaista lakia olisi tarvittu. Se onko lailla oikeasti mitään tarvetta ei tietenkään liity siihen on laki hyvä. Tämän valossa voimme antaa senaattorille anteeksi sen, ettei hän tiennyt vaalipiiristään yhtäkään oikeaa tapausta, jossa laki olisi ollut tarpeen.

Arizonan kuvernööri Jan Brewer (Republikaani) paljasti vihaavansa uskontoja, sillä hän runnoi demokraattisen prosessiin maanrakoon kumoamalla senaatin hyväksymän lain. Näin osavaltion asukkaat joutuvat vieläkin kohtelemaan toisia ihmisiä tasa-arvoisesti. Rahaa ja maallistuneisuutta palvovat isot yhtiöt taputtivat kuvernöörille, sillä firmat olivat varoitelleet lain muka uhkaavan osavaltion mainetta työmarkkinoilla. Useat urheiluliitot tuomitisvat lain hyväksymisen. Jopa ensikauden Super Bowl ottelujen siirtoa harkittiin pois Arizonan auringon alta.

Georgian osavaltiossa on myös ruoskittavana eteenpäin samanlainen uskomisen suojelulaki. Senaattori Josh McKoon tietää kuinka tärkeistä asioista on kyse:

"Ainoat ihmiset jotka ovat puhuneet tätä lakia vastaan ovat ihmisiä jotka haluavat hallituksen olevan militantin ateismin edistämiseen tarkoitettu työkalu."
Aivan!

Näiden uskomusten suojeluun tähdättyjen lakien taustalla on tietenkin halu turvata harras elämä. Elämä joka on lähes mahdotonta maailmassa, jossa yhä useammin muut eivät enää uskokaan samoihin asioihin samalla tavalla kuin itse sattuu uskomaan. Valitettavasti ongelmaksi lakien etenemiselle taitaa nousta liikemaailman vastustus. Osavaltioiden lait kun sattuvat jostain syystä kieltämään työnantajia tiedustelemaan työhaastatteluissa ehdokkaiden uskonnoista yhtään mitään. Työnantaja ei voi etukäteen tietää kuinka hartaan uskomuksen hän on palkkaamassa, eli ei pysty varautumaan siihen minkälaista säätöä toisen uskomusten takia firmassa jouduttaisiin tekemään. Se onkin hyvä asia, sillä muuten vapaamielisillä sekulaarihumanisteilla olisi aivan liian suuri etuasema työmarkkinoilla.

Eikä mieltä kannata vaivata miettimällä miten oikeus lopulta päättäisi mikä uskonnollinen uskomus olisi hyväksyttävällä tavalla tärkeä uskomus. Uskovainen väki Yhdysvalloissa kun on niin pitkään halunnut pitää hallituksen pois kirkoista. Tunkeminen toiseen suuntaan onkin aivan eri asia.

26.2.14

Seportaasi: Elämäni enkelit ja demonit

Voit vielä kuuden päivän ajan katsoa Areenasta kotimaisen dokumentin Jehovan todistajien menettelytavoista ja menettelyjen vaikutuksista jäsenten elämään. Elämäni enkelit ja demonit kertoo Annette Lindblomin kohtaamista muutoksista, kun hän erosi uskonyhteisöstä. Sosiaalinen eristäminen alkoi. Tarina on hyvä esimerkki siitä miten uskonto voi tuoda lohtua ja tarkoitusta ihmisen elämään. Kunhan uskontoa ei aleta ottamaan niin vakavasti, että ihmisten elämiä tuhoutuu.

25.2.14

Syyskuun 11. ja Räjäytystyön Turhuus

Edellisellä kerralla kävimme läpi miten syyskuun 11. päivän terrori-iskujen matkustajakoneista soitetut puhelut olivat herättäneet salaliittoteorisointia. Tällä kertaa tarkastelemme sitä miten ne isoimmat WTC-tornit romahtivat. Äärimmäisen sitkeä harhaluulo kun sattuu olemaan se, että tornit 1 ja 2 räjäytettiin matalaksi. Unohdetaan ne oudoimmat teorisoinnit, joissa torneihin ei törmännyt matkustajakoneita (ne olivat trikkikuvausta, hologrammeja, jne). Useat siviilit ja pelastustyöntekijät kuulivat räjähdysääniä. Niitä tapahtui katutasolla, kun romua satoi alas kadulle ja todennäköisesti rakenteiden pettämisen alkeassa vääntymistä havaittiin alhaalla asti. Tärkeintä on muistaa se, että räjähdysääniä lähtee muualtakin kuin räjähteistä. Sähkömuuntajat ja muu elektroniikka lähtee paukkumaan oikeanlaisen rasituksen kohteena.

Lentokoneet törmäsivät torneihin.

Lentokoneet aiheuttivat vaurioita teräsrakenteisiin. Itse törmäysvahinko ei kuitenkaan riittäisi aiheuttamaan tornien romahdusta.

Tornien rakenne oli ulkokehikon tukema. Sisällä kulki hissijärjestelmä ja muut tukirakenteet.


Kun romahtaminen alkaa ei rakenteessa juuri ole suhteessa mitään mikä voisi kunnolla hidastaa sitä.




Törmäyksiä seurasi tulipaloja. Ne levisivät eri kerroksiin törmäyskohtien yläpuolella. Tietyiltä alueilta tulipalot sammuivat itsestään. Kuumuus ei sulattanut teräsrakenteita. Se kuitenkin riitti heikentämään tukirakenteiden kestävyyttä. Lentokoneiden törmäys vei samalla teräspalkkeihin ruiskutetut lämpösuojat.

Arvatkaa mitä tapahtuu, kun teräs heikkenee valtavan painon alla?

A) Teräspalkki pysyy kunnossa.

B) Teräspalkki taipuu

 Romahtaminen ei alkanut kellarin ja törmäyskohdan välistä. Tai kellarista. Se alkoi törmäyskohdasta. Juuri sieltä missä lämpösuojat olivat pois teräksen ympäriltä. Juuri sieltä missä tulipalon lämpö pääsi käsittelemään terästä.




Ratkaisevinta onkin selvittää näkyikö rakenteissa heikkenemisen merkkejä juuri ennen romahtamisen alkua. Ja niitähän näky. Rakenteiden taipuminen on havaittavissa valokuvissa.








Teräskehikko on taipunut sisäänpäin. Eli tukirakenne ei ollut enää kunnossa. Kun törmäyskohdan yläpuolella oleva paino yhdistetään heikentyneisiin rakenteisiin on romahtamisen syy melko yksinkertaisen johtopäätöksen takana. Siihen ei tarvittu räjähteitä. Eikä niiden käyttö olisikaan ollut selitettävissä kuin mitä monimutkaisempien teorisointien kautta. Jostain syystä räjähteet kestivät lentokoneen törmäyksen ja sitä seuranneen tulipalon. Ja niiden annettiin hautua monta minuuttia törmäyksen jälkeen. Pommeja olisi joskus jotenkin asennettu teräsrakenteiden sisään tai ympärille. Pelkän räjäytyksen sijaan pommien työ naamioitaisiin lentokoneiden törmäyksellä.

Ehkä WTC-torneissa oli salaisia räjähteitä, mutta niitä ei olisi tarvittu romahduksen aloittamisessa.

Leisolan ihmemaassa, osa 4

Professori Matti Leisolan muistelmien, eli Evoluutiouskon ihmemaassa kirjan, lukeminen lähestyy loppuaan. Tarkastelen tällä kertaa sitä miten Matti suhtautuu maapallon ikään. Sitä ennen hän kirjoitteli siitä miten fossiilien ikää ei voida määritellä mitenkään tarkasti. Eli Mattia tyydyttävällä tavalla, joka olisi... jotain muuta kuin sitä miten tiede sen nykyään tekee. Iänmääritysmenetelmät kun perustuvat arvauksille ja olettamuksiin joita ei voida varmistaa. Matin mielestä naturalismiin uskovat tiedemiehet määrittävät fossiilien iät ennen kuin niitä on edes mitattu.

Entäpä maapallomme ikä? Olemmeko sen about 4,5 miljardin ikäisen planeetan päällä?

Matti on perehtynyt Allende-meteoriittin iänmääritykseen. Eri tekniikat meteoriitin mineraaleista tuottavat erilaisia tuloksia. Hajoamissarjoina olivat: Pb-206/U-238, Pb-207/U-235, Pb-207-Pb-208, Pb-208/Th-232 ja Sr-87/St-86. Heittoa on jopa miljardien vuosien verran! Eihän sellaiseen voi luottaa, joten emme oikeastaan tiedä kuinka vanha Allende-meteoriitti on. Naturalistiset jumalankieltäjät ovat vain valinneet heille sopivan tuloksetn tuosta iänmääritysten kavalkaadista, 4,567 miljardia vuotta.

"Professori Valtaoja sanoo minua "surkuhupaisaksi", kun kerron, etten tiedä kuinka vanha maapallo on. Ihmettelen miten hän voi tietää sen iän."

Maapallon ja fossiilien todella wanhaa ikää vastaan sotii myös muinainen DNA. Jopa kymmeniä miljoonia vuosia vanhoiksi arvatut fossiilit ovat paljastaneet sisältään DNA-pätkien jämiä. Mutta eihän DNA säily niin pitkiä aikoja. Joten fossiilit ovat enintään joitain tuhansia vuosia vanhoja. Myös molekyylikellon käyttäminen iänmäärityksessä on paljastunut karmeaksi ongelmaksi miljoonille vuosille. Eri molekyyleistä saadaan ristiriitaisia sukupuita.

Miten jumalaton tiede selviää kaikesta tästä ristiriidasta?

Vertaistyrannian avulla, jota myös vertaisarvioinniksi kutsutaan. Mullistavat löydökset eivät saakaan apurahoja tai niiden artikkeleita ei julkaista, jos löydös sotii vanhoja dogmaattisia arvioijia vastaan. Vertaisarviointiprosessilla on oikeasti ongelmansa. Näihin ongelmiin vedotan Matti onkin julistamassa kreationismin olevan muutan hyvää tiedettä, kunhan vertaisarvioijat olisivat reilumpia.

Entä sanooko Matti miten vanhaksi hän planeettamme ja fossiilit hyväksyy?

Ei sano. Ehkä tuhansia vuosia. Ehkä miljonia. Ehkä miljardeja. Ehkä viime torstaina. Iän määritys on hänen mielestään kehäpäättelyä. "Riippumatonta mittaria ei ole." Emmekä saa heti kuulla mikä Matin mielestä olisi pätevä tapa selvittää ikää.

Btw, Matti turvautuu kirjassa pariinkiin otteeseen erääseen kuuluisaan lainauskaivaukseen. Kyseessä on geologi Derek Agerin kommentti fossiilien iän määrityksestä. Evoluutiouskon ihmemaassa lainaa Ageria näin:

"Kokeellisen luonnontieteen edustajana olen tottunut monin eri tavoin varmistamaan ja kalibroimaan käytetyt mittausmenetelmät. Siksi fossiilien ajoitus ympärillä olevan maa-aineksen perusteella tuntuu lähinnä pseudotieteeltä. "Ent tiedä yhtäkään tapausta, jossa radioaktiivista hajoamista on käytetty fossiilien ajoitukseen", kirjoitti Derek Ager.
s. 42

Ja myöhemmin:

""En tiedä yhtäkään tapausta, jossa radioaktiivista hajoamista on käytetty fossiilien ajoitukseen", sanoo Derek V. Ager. Ei ole olemassa mitään menetelmää, jolla voisi määritellä fossiilin tarkan iän. Oletettu evoluutiohistoria määrää iän."
s. 162

Matin ideana on vihjailla, että fossiilien käyttö ajoituksessa ei ole johdonmukaista tiedettä. Huom. fiksuna miehenä hän ei suoraan sano, että se on sellaista, vaan hän "tuntee" asian olevan pseudotiedettä. Tämä epämääräisyys onkin perusteltavissa, kun tutustumme siihen mitä Ager kirjoitteli kokonaisuutena.

Agerilla oli ajatuksena alkuperäisessä lyhyessä kolumnissa se miten fossiileja käytetään iänmääritysmenetelmänä. New Scientist-lehdessä oli käyty vuoropuhelua siitä miten paleontologit käyttävät fossiileja iän selvittämisessä. Fyysikot olivat omimassa kunniaa iän määrityksistä, väittäen fossiileja vähempiarvoiseksi kuin Ager ajatteli niiden olevan. On totta ettei radiometrisellä iänmäärityksellä pystytty mittaamaan fossiilirikkaiden sedimenttikerrostumien ikää. Vuoropuhelussa oli esitetty väärinkäsityksiä fossiilien ajoituksesta. Agerilla meni vertauskuvallinen herne nenään, ja siksi hän kirjoitti:

My frustrations as a geologist were brought to boiling point by David Challinor's article on natural history museums (New Scientist, 29 September, p. 959) and in particular by his remark that "Originally, palaeontologists dated fossils by identifying the geological strata in which they were found. Today, the age of a fossil is determined by measuring the decay of radioactive carbon or by means of their radioactive potassium into argon". I agree whole-heartedly with his plea for the museums but can hardly withhold my fury at his complete misunderstanding of what palaeontologists do and what fossils tells us. Every scientist knows the frustration of having his worked misinterpreted and misunderstood, but nothing exceeds the mortification of having the chief achievements in one's field attributed to someone else or even, as in this case, to another branch of science. Unfortunately this misconception about palaentology is widespread. 

Ja:
  
No palaeontologist worthy of the name would ever date his fossils by the strata in which they are found. It is almost the first thing I teach my first-year students. Ever since William Smith at the beginning of the 19th century, fossils have been and still are the best and most accurate method of dating and correlating the rocks in which they occur. Oil companies spend millions of pounds employing palaeontologists to date the sediments found in their boreholes. Palaeontology is many things, but its most practical application is in providing a dating service second to none.
  
As for having all the credit passed to physicists and the measurement of isotopic decay, the blood boils! Certainly such studies give dates in terms of millions of years, with huge margins of error, but this is an exceedingly crude instrument with which to measure our strata and I can think of no occasion when it has been put to immediate practical use. Apart from very "modern" examples, I can think of no cases of radioactive decay being used to date fossils. In fact, fossils such as small marine invertebrate and plant spores and pollen are constantly used as precision tools in dating the rocks. We are measuring in millimetres while the physicists are measuring kilometres. ...

Korostettuna se kohta jonka Matti vaivautui kääntämään. Ager ei ole väittämässä "En tiedä yhtäkään tapausta, jossa radioaktiivista hajoamista on käytetty fossiilien ajoitukseen" lausahduksellaan, että fossiilien avulla ei pystyttäisi päättelemään jotakin hyödyllistä niiden iästä. Päinvastoin, hän oli toteamassa fossiilien olevan se tarkempi keino ajoituksessa. Matin kannalta tärkeintä onkin maalata kuvaa kasaan romahtaneesta tieteenalasta, pseudotieteestä, jossa fossiileilla ei tee mitään.

22.2.14

Sana sunnuntaille: Syrjinnän vastainen suojelu, osa 2

Kerroin viimeksi miten Kansasin osavaltio pyrki suojelemaan kansalaistensa uskonnollisia uskomuksia. Tarkoituksena oli hyvää hyvyyttään estää uskonnollisten uskomusten tallominen. Karmeana ihmisoikeusrikkomuksena jotkut työntekijät ovat joutumassa palvelemaan sellaisia ihmisiä, joiden palveleminen olisi ristiriidassa työntekijän uskonnollinen vakaumuksen kanssa. Heillä olisi lain tuoma oikeus kieltäytyä palvelemasta sellaisia ihmisiä, joita he eivät uskontonsa mukaan saisi palvella.

Mutta kamalat sekulaarit tuulet pyyhkivät lupaavan lakialoitteen pois pöydältä. Poliittisesti tietoiset mielet huomasivat, että lain virallistaminen olisi toiminut liian pahana lyömaseena republikaaneja vastaan. Vastapuolisi olisi käyttänyt tunteellisesti latautunutta tekstiä, jossa lain soveltamista olisi väärin verrattu rotusyrjintää vastaavaan tilanteeseen. Mitä uusi laki ei missään nimessä olisi ollut. Siinä ei mitenkään määritelty minkälaisia ihmisiä työntekijä saisi syrjiä... siis, suojella uskonnollista vakaumustaan tietynlaisilta tilanteilta.

Onneksi Arizonan osavaltio jatkaa siitä missä Kansas kaatui polvilleen. Lakialoite SB 1062 antaisi uskovaisille samanlaisen suojan. He saisivat kieltäytyä palvelemasta sellaisia ihmisiä, joiden palveleminen loukkaisi heidän uskonnollisia uskomuksiaan. Kuten CNN:n uutisessa moneen kertaan todetaan aloitteen kannattajien suusta: laki suojelisi kansalaisten uskontoja entistä paremmin. Uutisoinnissa painotetaan homojen syrjinnän laillistamista, mutta eihän lakialoite sisällä mitään mainintoja ihmisten seksuaalisuudesta. Laki sallisi Kaikenlaisten ihmisten palvelematta jättämisen mistä tahansa syystä, kunhan sen perustelu löytyy työntekijän uskonnollisesta uskomuksesta. Jos joku ei saisi palvella juutalaisia, niin hänelle on suotava oikeus kieltäytyä palvelemasta. Jos joku ei halua palvella kravatteja käyttäviä miehiä, tai housuihin pukeutuneita naisia, niin hänelle on suotava samanlainen oikeus suojella itseään. Jos joku ei halua palvella avoliitossa eläviä heteroita, niin hänellä on kaikki oikeus jättää palvelematta. Kerrassaan ihana laki!

Pahin pelko tässä tilanteessa onkin vapaamielisten sekulaarihumanistien ylivertaisuus työelämässä. Työhakemukseen maininta siitä, että he eivät syrji... siis, suojele uskonnollisia vakaumuksiaan kieltäytymällä palvelemasta asiakkaita, jotta firma ei altistu lakisyytteille, niin johan löytyy työpaikkoja. Ehkä tilanne lopulta johtaa siihen, että uskovaiset ja uskonnottomat ovat eriarvoisia työmarkkinoilla.

Jos kuvernööri hyväksyy lain, niin Arizonan lakimiehet ovat varmasti ylityöllistettyjä monta vuotta. Ahneet ihmiset kun voivat väittää, että heitä on muka syrjitty ja halveksittu. Oikeastihan on vain tapahtunut uskonnollisen uskomuksen suojelua.

Kansanedustajat puhuivat avioliittolaista

Jätin tietoisesti välistä eilisen kansalaisaloitteesta keskustelun eduskunnassa. Vietin niin paljon nautinnollisempia hetkiä heteronormatiivisesti kylpylässä. Tarkoituksenani on elää hieman pienemmällä stressimäärällä näiden aiheiden takia. Tällä kertaa se jopa onnistui. Vasta tänään otin asiakseni selata läpi mitä lehdet (Ilta-sanomat, Hesari ja Aamulehti) ovat kirjoitelleet tuosta keskustelusta. Olisivatko kansanedustajat tällä kertaa paremmassa kunnossa ja valppaampia välttämään äärimmäisen tuhnumaisia sanoja. Aino Frilander muisteli puolestamme edellisiä eduskunnassa esitettyjä kommentteja.

Suureksi helpotuksekseni voin todeta, että tällä kertaa kansanedustajien puheissa ei ollut yhtä pahoja lörpötyksiä. Miten kansalaisaloitteen vastustajat sitten reagoivat? En nähnyt mitään uutta argumentaatiota. Tai oikeastaan pitäisi argumentaatiota sanan sijasta käyttää termiä "retoriikkaa". Yleinen tapa puhua liittyi äidin ja isän tärkeyteen lapsen kasvuympäristössä. Retoriikka oli tietenkin erittäin vetoava, sillä kukapa ei haluaisi lasten parasta. Olennaista olisi päättää ovatko samaa sukupuolta olevat parit päteviä lasten kasvattajia. Nyt vastustajien puhe antoi suoraan tai mutkan kautta ymmärtää, että lapsille on haitallista kasvaa ilman peniksen ja vaginan komboa. Itse huoltajien pätevyys, halu hankkia lapsia, suhteen syvyys tai mikään muu järkeville ihmisille tärkeä asia ei ole heidän mielestään mitenkään relevanttia lasten kasvuympäristön suhteen. Lapset tarvitsevat heterot vanhemmikseen, koska lapset tarvitsevat heterot vanhemmikseen, koska lapset tarvitsevat heterot vanhemmikseen. Nämä puhujat eivät näemmä nähneet mitään ongelmia siinä, että kokonaisia perheitä oltiin julistamassa toisen luokan kansalaisiksi. Perustuslaki, schmerustuslaki.

Jonkinlaista perustelua haettiin biologian kautta. Siinä ihmisten lisääntymisen biologia määritellään ihmisten parisuhteeksi. Outo tapa ajatella, tiedän, mutta erittäin yleinen kansakuntamme keskuudessa. Olipa kansanedustaja Peter Östman jopa väitti vakavalla naamalla, että avioliiton tarkoitus on lisääntyminen.

Jotkut tyytyivät toistamaan avioliiton määritelmää. Aivan kuin määritelmässä voisi perustella ja evätä lainmuutoksia. Sillä vain vertaillaan erilaisia määritelmiä. Onhan avioliiton määritelmä muuttumassa parhaillaan. Tilanna on sama kuin orjuuden puolustajat toistelisivat puhujapöntöstä orjuuden määritelmää, ja täten luulisivat puhuvansa jotenkin rakentavasti. Oikeastaan sama vertaus orjuuden puolustamisen retoriikasta silloin joskus kannattaa pitää mielessä, kun vertaa sitä siihen mitä Timo Soini sanoi eilen:

"En hyväksy sitä, että jotenkin leimataan taantumukselliseksi, vanhanaikaiseksi ääri-ihmiseksi, jos kannattaa sitä, mikä on voimassa oleva lainsäädäntö."

Ei ehkä ääri-ihmiseksi, mutta ehdottomasti taantumukselliseksi ja vanhanaikaiseksi (ex vi termini) kutsuisin Soinia.

Aamulehti kunnostautui hyvänä lukuelämyksenä. Pääkirjoitus on kansalaisaloitteen puolella. Uutiskartikkeli eduskunnan puheista kertasi näkökannat neutraalisti. Molemmat osapuolet puhuivat lasten puolesta. Kaikkein hienoimpana on uuden avioliittolain etuja kaipaavan pariskunnan tarina. Kihlautunut naispari Sandra Lompolo ja Alisa Nissinen kertovat miksi he haluavat naimisiin, eikä pelkästään rekisteröityyn parisuhteeseen. Hyvä ja kaunis artikkeli.

Niin tai näin, pyrin hermojeni säästämiseen. Palaan aiheeseen jos joku sattuu esittämään oikean ja relevantin argumentin. Keskustelu leimahtaa taas kuumaksi, kun kansalaisaloite saapuu lopulliseen äänestykseen eduskunnan salissa.

19.2.14

Maailmaloppu on taas täällä: Punainen Kuu

Kuu, tuo salaperäinen kiertolaisemme. Pimennyksiä tapahtuu ja hopeinen hohto vaihtuu punertavaksi. Veriseksi. Tämä jos mikä herättää pelonsekaisia tuntemuksia taikauskoisten selkärangoissa. Vieläpä armon vuonna 2014, koska valospektrin ominaisuudet eivät ole kaikkien tiedossa. Kuunpimennysten pelkääminen yhdistettynä juutalais-kristilliseen mytologiaan tuottaa World Net Dailyn kaltaista kamaa:

Harvinainen ilmiö tulee ravistelemaan planeetta Maata

Mikä tuo vapisuttava ilmiö on? Useampi tähtitaivaan tapahtuma tulee kulminoitumaan tänä vuonna. Se ei ole sattumaa, vaan vihje siitä mitä Jumalalla on mielessään. Auringonpimennys ja kuunpimennykset eivät ole vain ennakoitavia tapahtumia, jotka ovat toistuneet miljoonia vuosia. Ne ovat merkkejä suuremmasta suunnitelmasta. Pastori Mark Biltz on jopa vaivautunut kirjoittamaan kirjan punertavan Kuun merkityksestä. Raamatulliset koettelemukset ovat aivan tuossa kulman takana, valmiina tuhoamaan tämän syntisen maailman. Tai jotain. En vaivautunut perehtymään sen tarkemmin Biltzin varoitteluun. Hän käyttää profeettojen suosimia lainauksia Uudesta testamentista:

"Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan."
 Matteukset muistiinpanot, 24:29-30.

Juuri noin tulee käymään tänä vuonna! Auringonpimennys tapahtuu kaksi kertaa. Kuunpimennys tapahtuu myös kaksi kertaa. Sen lisäksi pimennyksiä tapahtuu juuri raamatullisesti merkittävien päivien pääsiäisten. Se ei voi missään nimessä olla sattumaa. Biltz selittää vastaavan tapahtuneen vain kahdeksan kertaa viimeisen 2000 vuoden aikana. Ja edellisellä kerralla Lähi-idässä oli meneillään sota. Jos tämä fakta ei käännä skeptikoiden niskoja varmemmin kuin kiropraktikon niksauttelu, niin ei sitten mikään. Nyt jos koskaan kannattaa varata aikuistenvaipat valmiiksi. Ihmiskunnan historian viimeiset sivut kääntyilevät juuri nyt, kuten Biltz runollisesti varoittaa meitä.

Kaikkein raskain todiste Biltzin puolella on NASA:n salailu. Avaruusviraston virallinen pimennyssivusto meni pimeäksi. Sen sijaan tarjotaan linkkiä USNO:n virallisella pimennyssivulle. Onneksi valpas Biltz huomasi tämän hämäysyrityksen! Toki uusi linkki tarjoaa samat päiväykset samoille pimennyksille, mutta voisiko se muka oikeasti olla sattumaa, että NASA:n sivua muka aletaan päivittämään juuri vuoden 2014 alussa? Tietenkin Nasalaiset selittävät päivityksen olevan pian valmista ja entistä hienompi pimennyssivusto on odottamisen arvoinen.


Sanokaa hyvästit tutuillenne. Ja muillekin balettikamoillenne. Sekä ystävillenne. Loppu on lähellä. Minä ainakin aion käyttää aikani viisaasti. Pelailen PS4:lla läpi yön. Tai ehkä voisin uhkarohkeasti väittää, että pimennykset tulevat ja menevät kuten ne lukemattomat edeltävät pimennykset. Tietyn kulttuurin tiettyjen päiväyksien yhteensattumista huolimatta.

18.2.14

Kreationismia Natura-lehdessä

Biologian ja maantieteen opettajien liiton BMOL ry:n julkaisema Natura-lehti sisälsi 4/13 hieman perinteistä kreationismia. Lukijapalstalle kirjoitti Jukka Hildén. Ei se Duudsonien Hildén. "Evoluutio geologin silmin" otsikolla kirjoittava Hildén valistaa opettajia neljän sivun verran siitä minkälaisissa ongelmissa evoluutio oikeasti on.

Hän aloittaa muistuttamalla meitä siitä, miten Darwin itse oli teoriansa kovimpia kriitikoita. Lajien synty-kirjassa käytetään konjuktiivimuotoisia ja epävarmuutta korostavia sanoja toistuvasti. Tietenkin esiin tuodaan se kuuluisa kohta, jossa Darwin pohti välimuotofossiilien puuttumista geologisessa aineistossa. Darwin kävi läpi kohta kohdan jälkeen teoriansa puutteita, kuten jokaisen itseään kunnioittavan naturalistin olisikin pitänyt tehdä. Tuo itsekritiikki nähdään Hildénin maailmassa heikkoutena. Kuinkas ollakaan, Hildénin mielestä yhtään välimuotofossiileja ei ole löydetty Darwinin päivien jälkeen. Tätä pulmaa yritettiin ratkaista Stephen Jay Gouldin ja Niles Eldredgen yhteistyöllä:

"Aukkojen ajateltiin siliävän, kun kivettymiä löydetään lisää. Aukot eivät kuitenkaan ole silinneet, vaikka yksittäisiä fossiileja on tähän mennessä luetteloitu paljon enemmän kuin sata miljoonaa. Hätään luotiin punktualismina tunnettu ad-hoc-teoria, jonka mukaan lajit pysyvät kauan aikaa jokseenkin samanlaisina, mutta silloin tällöin tapahtuu pitkä marssi, joka johtaa muuksi muuttumiseen."

Eli vanha tuttu kreationistien vääristelmä siitä miksi punktualismi ilmestyi (ja lue varsinkin tämä tuotokseni). Jos kirjoitus sisältää näinkin selkeän aivopierun, niin taso ei ole peruukkia huimaava. Ja Hildénin kirjoitus on juuri tuon tasoista.

Hän jatkaa kertomalla Isaac Newtonin olleen innokas Raamatun tutkija. Aivan totta. Ja Einsteinkin uskoi Luojaan, joten evoluution vaihtoehto ei voi olla aivan potaskaa. Luonnollisesti tuo vaihtoehto sattuu löytymään Raamatusta. Oletko yllättynyt?

Hildén kertoo anonyymin kemian opettajan kertoneen hänelle, että oli joskus kuunnellut Helsingin Porthaniassa luentoa evoluutiosta. Yleisölle oli kerrottu ettei makroevoluutiolle ollut kertynyt todisteita, mutta mikroevoluutiolle niitä löytyi. Vahingosta viisastuneena Helsingin yliopisto sitten myöhemmin perui tuon nimeltä mainitsemattoman kurssin. Tämä anekdootti kertoo meille jotakin yliopistomaailmassa piileskelevästä sensuurista.

Mies on myös huolissaan koulujen yksipuolisesta opetusmateriaalista. Koululaisille opetetaan vain ja ainoastaan evoluutioteorian sisältöä. Vaihtoehtoja ei tunneta. Se on "auktoriteetin tyranniaa." Vaihtoehtoja ei edes haluta käsitellä, koska se vaihtoehto on Luojaan uskominen.

Hildén kuvailee tieteellistä metodia, joka on tietenkin yhteensopimaton makroevoluution todistamisen kanssa. Evoluutioteoria ei ole koskaan ollutkaan tieteellinen teoria.

"Onko evoluutio filosofiaa? Miksi kutsun evoluutioteoriaa hypoteesiksi? Teen niin, koska asia pitäisi vielä todistaa. Hypoteesia ei tarvitse todistaa. Tieteessä ei mitään teoriaa katsota niin kernaasti läpi sormien kuin evoluutioteoriaa. Se hyväksytään todisteitta, koska a) todisteita ei ole ja b) vaihtoehtoinen selitysmalli edellyttäisi Luojaa, ja sitä on tässä kulttuurissa "mahdotonta" hyväksyä."

Kaikki vuosisadan aikana tehdyt vertailut lajeista, fossiileista ja geeneistä, sukupuiden laatimiset, pohdinnat adaptiivisesta radiaatosta, ennusteet siitä minkälaisia fossiileja löydettäisiin minkäkin ikäisistä kerrostumista, mutaatioiden tarkastelut ja muut bioinformatiikan mittaukset ja, ja, ja? Pöh ja pah sekä pyh! Väärin koska vastaus ei ole Luoja!

Hän toistaa myös tutut väitteet siitä miten mutaatiot eivät rakenna mitään, vaan tuhoavat olemassaolevaa järjestystä. Vertauksensa jo kliseemäinen tarina talon rakentamisesta. Rakennutatko talon timpurilla, joka tekee jokaista hyvin tehtyä työvaihetta kohden tuhat virhettä? Et tietenkään, vaan palkkaat älykkään rakentajan. Menisitkö sellaisen kuskin kyytiin, joka jokaista oikeaa käännöstä kohden tekee tuhat liikenneturvallisuutta vaarantavaa päätöstä? Et tietenkään, vaan pyydät oikean taksikuskin. Vai haluaisitko kirurgin joka jokaista oikeaa viiltoa kohden sutii ohi tuhat kertaa? Etpä tietenkään, ellet nauti kivusta ja halua kuolla. Siksi mutaatiot eivät kykene muuttamaan lajeja toisiksi. Ja niin edelleen. Lainataampa kirjoituksessa myös biokemian professori Michael Beheä, joka ei näe miten evoluutio voisi toimia. Ei mitään uutta tietoa hänen suunnaltaan.

Evoluution menestystarina perustuu Hildénin mielessä kehitysopin tehokkaaseen propagandaan. Hän siteeraa propagandan taituria, itse Aatu Hitleriä  Taisteluni-kirjasta. Näin biologian ja maantieteen opettajia valistetaan siitä miten sanoman toistaminen on toimiva tapa aivopestä ihmisiä.

 En tiedä miten tasokkaana lehtenä Naturaa pidetään. Kuuluuko opettajien liittojen julkaisuissa olla välillä hieman humoristisempaa materiaalia? Tai onko Natura-lehdessä oikeasti pidetty Hildénin kirjoitusta vakavana keskustelun aloituksena?

Suuri kiitos vinkistä, herra Rönkä.




17.2.14

Sana sunnuntaille: Syrjinnän vastainen suojelu



Kansasin osavaltion senaatin hyväksyttäväksi on lähetetty lakialoite HB 2453. Se varjelee uskovaisten ihmisten uskonnollista vakaumusta. Suojelu onkin tarpeen, sillä yhä useampi uskovainen on joutunut karmean sorron kohteeksi. He ovat joutuneet työssään palvelemaan samaa sukupuolta olevia pareja. Tämä ihmisoikeuksien loukkaus on onneksi saatettavissa päätökseen. Lakialoite suojelee uskovaisten käsityksiä avioliitosta. Huom. kunhan kyseinen uskomus on vakaasti pidetty uskomus.

Lakialoite suojelee niin yksityisiä kansalaisia kuin osavaltion hallituksen työntekijöitä. Pykälä on erittäin tarkka siitä missä asioissa he eivät joudu altistamaan itseään kokemalleen loukkaukselle.

Section 1. Notwithstanding any other provision of law, no individual or religious entity shall be required by any governmental entity to do any of the following, if it would be contrary to the sincerely held religious beliefs of the individual or religious entity regarding sex or gender:
 
(a) Provide any services, accommodations, advantages, facilities, goods, or privileges; provide counseling, adoption, foster care and other social services; or provide employment or employment benefits, related to, or related to the celebration of, any marriage, domestic partnership, civil union or similar arrangement;
 
(b) solemnize any marriage, domestic partnership, civil union or similar arrangement; or
 
(c) treat any marriage, domestic partnership, civil union or similar arrangement as valid.


Hartaasti pidetty uskonnollinen käsitys avioliitosta on suojeltu erittäin hyvin. Enää työntekijät eivät joudu palvelemaan ja tarjoamaan asutusta tai neuvonantoa, vuokraamaan tiloja, adoptiopalveluita, sosiaalipalveluita, työtä tai työetuja, jos niitä tarvitaan vääränlaisen avioliiton, siviililiiton tai muun vastaavan järjestelyn juhlistamiseen. Eikä kenenkään tarvitsisi enää kohdella samaa sukupuolta olevien avioliittoja pätevänä liittona, jos he eivät sellaiseen uskonnollisesti usko. 

Tasa-arvon ja hyvien periaatteiden suojelemiseksi aloitteessa onneksi huomioidaan, että tällaisten uskonnollisten uskomusten suojelun tapahtuessa viraston on löydettävä tilalle joku toinen virkailija. Tällöin kyseessä ei ole verorahoillaan palvelua haluavan henkilön syrjintä. Sen sijaan on kyseessä virkailijan uskonnollisten arvojen suojeleminen. Eikä laki voisi mitenkään olla homovastainen, sillä samalla tavalla lakiteksti tarjoaa suojan niille uskovaisille, joiden uskomus kieltäisi hyväksymästä heterojen avioliittoa. Laki siis syrji--- suojelisi uskonnollisia uskomuksia molempiin suuntiin.

Lakiehdotuksessa ei puhuta mitään seksuaalisesta suuntautumisesta. Eikä edes avioparin ihonväreistä, joten vertaukset edellisen sukupolven rotuerottelulakeihin eivät voi pitää paikkaansa. Vaikka lakiehdotus sallii aivan samanlaisen syrji--- uskonnollisen vakaumuksen suojelun, jos virkailija ei uskontonsa takia halua palvella valkoisen naisen ja mustan miehen muodostamaa avioparia.

Tässä on kyse hyvästä ja ylväästä asiasta! Älkää antako liberaalien vääristellä lakialoitteen puhtaita jauhoja.

15.2.14

Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia

Harri ja Ilkka Virolainen ovat luoneet kirjan, jossa tarjotaan mahdollisuutta avartaa ajatteluaan. Se julkaistiin viime torstaina. Nappasin sen välittömästi mukaani kirjakaupasta Helsingissä. Se sisältää 190 sivua monipuolista esittelyä paranormaaleista ilmöistä ja eri ihmisten kokemuksista tuli ahmittua nopeaan tahtiin.

 Aloitus on lupaava. Skeptikoille ilahduttavalla tavalla Virolaiset kertovat miten taikatempuilla ja huijauksilla on myyty yliluonnollista tavalliselle kansalla. Monen suositun yliluonnollisen ilmiön takana on luonnolliset tapahtumat. Pienelle osalle jäävät ne selittämättömät havainnot. Väärennöksiä ja lavastettuja kuvia laatineet huijarit tuodaan myös esille ensyklopediassa. Esim. Loch Nessin myytin luoneiden ihmisten nimet mainitaan, kuten myös Isojalan tarinan sepittäneiden miesten.  Peltokuvioiden ilmestyminen parin harrastelijan temppuna viimeistelee sen, että ainakin jonkinlainen perehtyminen kriittiseen tarkasteluun on tehty. Alkupuoliskon sivujen kääntelyn jälkeen olin melkein innoissani lukuelämyksen jatkamisessa.

 Ensyklopedia ei ollut niin paha kuin luulin sen olevan. Veljesten haastattelu Aamulehdessä ei luvannut hyvää. Kirja on päivitetty versio niistä Valittujen Palojen Mysteerien Maailma kirjoista (tosin ilman hienoja värikuvia). Ajankohtaiset esimerkit kerrotaan lukijoille selkeästi ja ne täydentävät hyvin sitä miten samat ilmiöt ovat toistuneet vuosikymmenestä toiseen.


Odotin kuitenkin liikaa ensyklopedialta. Olivathan veljekset aikaisemmin puhuneet siitä, että tutkijat salailevat todisteita yliluonnollisesta. Ehkä ensyklopedia paljastaisi nämä mullistavat löydöt maailmalle. Kirja ei kuitenkaan sisällä odottamaani tieteellistä materiaalia. Aiheina olevat yliluonnolliset kyvyt kuvaillaan kyllä hyvin, mutta se miten niitä on tutkittu jätetään mysteeriksi. Tutkimusmenetelmien yksityiskohdat ja se miten huijausmahdollisuuksia on yritetty karsia täytyy selvittää muista lähteistä. Joidenkin meedioiden ja kaukonäkijöiden kerrotaan tehneen hienoja tekoja, and that´s about it. Jäin kaipaamaan syvällisempää käsittelyä. Lukija joutuu selamaan lävitse kirjallisuusviitteet, jotta pääsee tarinoiden tarkemman sisällön pariin.

 Yhtenä esimerkkinä kirjan tasosta olkoon se miten intialaisen Prahlad Janin kyvyt esitellään. Mies "kertoo eläneensä ilman ruokaa ja juomaa vuodesta 1940 lähtien. Neurologi Sudhir Shah on tutkinut häntä tutkimusryhmänsä kanssa kahdesti Sterlingin sairaalassa Intiassa. Kokeen alussa Prahla Janin paino mitattiin ja lisäksi varmistettiin, että hänen suolensa on tyhjä. Hänet suljettiin tarkoin valvottuun huoneeseen 15 päivän ajaksi. Kokeen lopuksi Prahlad Janin piano mitattiin, häneltä otettiin verinäyte ja varmistettiin, että hänen suolensa on tyhjä. Hän ei käynyt tutkijoiden mukaan kertaakaan vessassa kokeen aikana. Tutkijat kertoivat, ettei Prahlad Janin paino laskenut eikä hänen aineenvaihduntansa häiriintynyt tutkimusjakson aikana."

Siinä kaikki mitä ensyklopedia kertoo Janin uskomattomasta tavasta elää valolla. Aivan kuin asia olisi sillä selvä. Entäpä se miten tuon intialaisen tutkimusryhmän tapa testata Janin kykyä on asetettu kyseenalaiseksi intialaisten skeptikoiden parissa? Jani sai liikkua valvontakameran näkökentän ulkopuolelle. Hänen palvojansa saivat käydä vierailulla. Paikalle pyrkineet skeptikot eivät saaneetkaan lupaa tarkkailla koemenettelyä.

Sama yksinkertainen esitystapa toistuu kautta linjan ensyklopediassa. Lähes kaikkiin olisi helposti saatavilla oleva kriittisempi katsaus. Nyt sen löytäminen jää lukijan vastuulle. Tämä vaivasi minua moneen otteeseen. Aivan liian usein ajattelin "kyllä, mutta se on hieman monimutkaisempaa..." kun aiheena oli jotain johon olin aikaisemmin perehtynyt skeptikkokirjallisuuden kautta.

Varsinkin "Lopuksi" kappaleen kohdalla joudun sulkemaan kirjan hieman pettyneenä.

"Yliluonnollisissa ilmiöissä ei ole mitään ihmeellistä tai erikoista. Ainoastaan ihmisen mieli tekee jostakin asiasta yliluonnollisen. Sitä, mitä tänään pidetään yliluonnollisena, pidetään huomenna luonnollisena. Monet yliluonnollisena pidetyt ilmiöt on kyetty todistamaan lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa. Tiede on ilmiöiden suhteen vielä jälkijunassa, mutta yliluonnollisiksi luokitellut ilmiöt, joista ihmisillä on ollut kokemuksia kautta aikojen, virallistetaan myös tieteen puolesta enemmin tai myöhemmin."


Niinhän siinä käy. Kun sitä tieteellistä näyttöä on kertynyt vakuuttava määrä. Näitä mahtava virallistamisia minä odotan innolla. Joudun pakenemaan scifin ja fantasian maailmaan, jotta telepatia, telekinesia, loitsut ja avaruusolennot ovat totta. En ilahtuisi juuri mistään muusta enemmän kuin siitä, että nämä tapahtuisivat toistuvasti myös todellisuudessa.

Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia on lukemisen arvoinen. Vaikka se jättääkin kaipuun lisätiedon hankkimisesta. Ehkä se on hyvä asia, jos lukijalla vain on aikaa ja intoa etsiä sitä. En sanoisi kirjan olevan maksamisen arvoinen.

13.2.14

David Icke ja jäätynyt Venetsia

David Icke vilautti jälleen kuuluisaa lähdekritiikin käyttöään verkkosivullaan. Aiheena oli ilmanstonmuutokselle ilkkuminen. Eihän ilmasto ole lämpenemässä, jos Venetsian kanaalit ovat jäätyneet!




Kuva on erittäin kaunis. Se kiertää parhaillaan ympäri nettiä. Harmi vain että se on photoshopattu. Alkuperäinen jää esiteltiin Ickelle facebookissa asiaankuuluvan "bullshit" kommentin kera. Säätietoja tarkistelemalla olisi selvinnyt, ettei Venetsiä ole ollut pakkasen kourissa tämän vuoden helmikuussa.




Venetsian kanaalit ovat kyllä jäätyneet. Kylmä talvi ei ole ihme Italiassa. Esim. helmikuussa 2012 jäätä jouduttiin murtamaan kovien pakkasten takia. Italiassa taisi kuolla kymmeniä ihmisiä kylmyyteen. Ilmaston lämpeneminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kovat paukkupakkaset katoavat maailmasta.

Sivistys saapuu Suomeen

Jo on aikoihin eletty, sillä Suomeen on saapunut korkeamman kulttuurin musiikkia. Aikaisemmin olen joutunut turvautumaan ulkomailla järjestettyihin konsertteihin. Turku saa kunnian toimia tämän vuoden videopelimusiikin ulosantina. Score! Music from video games tapahtuu 20. ja 22. maaliskuuta. Kerkisin ostamaan lippuni torstain konsertille. Samalla pääsen tarkistamaan mahdollisia ruokailukohteita tulevan PA-tapaamisen merkeissä.


Ready – set – go! SCORE! -pelimusiikkikonsertissa pääsevät vauhtiin niin pelihullut kuin muutkin. Ohjelmassa on musiikkia kaikkien aikojen suosituimmista videopeleistä mm. Skyrim, Last of Us, Sonic the Hedgehog, Halo, Beyond: Two Souls, Final Fantasy ja Journey.



Luvassa on siis jopa Austin Wintoryn säveltämää musiikkia. Odotan innolla Apotheosiksen kuulemista.

11.2.14

Homeopatiaa apteekkeihin

Ja yrmyilyä pääkoppaani. Ilta-sanomat kertoo miten apteekkariliitto on huolissaan tulevaisuudestaan.  Vaikeat ajat ajavat apteekkien hyllyjä uuteen kuntoon. Kilpailun koventuessa liikkeet monipuolistavat valikoimaansa. Sekaan pääsee enemmän kosmetiikkaa, salmiakkikarkkeja ja uskomushoitoja. Merkittävä puoskarointi on uutisessa mainittu homeopatia. Mutta homeopatian perusteita tunteville ihmisille apteekkari Sirpa Peuran puheet ovat melko erikoista luettavaa.

Peuran mielestä apteekki on oikea myyntipaikka monille uskomuslääkinnänkin tuotteille.
– Osa esimerkiksi homeopaattisista tuotteista on rajattu apteekkimyyntiin, koska niissä voi olla erittäin pieniä määriä myrkkyjä, esimerkiksi arsenikkia.

Jos homeopaattinen tuote sisältää pieniä määriä arsenikkia, niin tuote on melko todennäköisesti jotain muuta kuin homeopatiaa. Toki on olemassa voiteita ja tippoja joihin on jätetty pieniä määriä alkuperäistä ainetta, mutta sellaiset tuotteet ovat poikkeuksia. Mitä enemmän tuotetta laimennetaan valmistuksen aikana, sitä väkevämpi se on homeopaattisilta ominaisuuksiltaan. Laimennussuhde homeopaattisen tuotteen valmistusprosessissa määrää jääkö lopulliseen tuotteeseen farmakologisia vaikutuksia omaavia aineosia. Pienillä laimennuksilla voiteisiin jää (esim. Zeel-voiteessa) melko monipuolinen kirjo aineita. Tietenkin erittäin erittäin erittäin laimeana. "Bioterapeuttiset" voiteet myydään myös homeopatian nimissä.

Joskus homeopatialla mainostetuista tuotteista on löydetty ihan oikeita lääkeaineita. Homeopatian löysempi valvonta helpottaa valmistajien suorittamaa keinottelua. Onneksi homeopaattien ylistämiä tuotteita voi hotkia mielin määrin saamatta yliannostusta.

Pahalta kuulostavat arsenikki, rikki tai jopa gilaliskon myrkky, ellei jopa röntgensäteily, ovat kuitenkin suosituimmissa homeopaattisissa tuoteissa onneksi laimennettu olemattomiin. Siksi homeopaattisia sokeripilleripurkkeja voi kaataa suoraan alas kurkusta.

Homeopaatti/lääkäri Liisa Sulkakoski ilmestyi myös Ilta-sanomien uutiseen:

Sulkakosken mielestä suomalaisilta lääkäreiltä ja apteekkareilta puuttuu koulutusta homeopatiaan.
– Asiantuntemusta todella puuttuu. Euroopassa homeopaattisia lääkkeitä määräävät lääkärit ja myyvät apteekit, hän sanoo.

Jos jotkut maat tuhlaavat koulutusresurssejaan homeopatiaan, niin samaa virhettä ei tarvitse toistaa Suomessa. Kalenterimme kolmas vuosituhat raksuttaa parhaillaan eteenpäin. Ei hidasteta sen tahtia virheellisten kemiallisten uskomusten takia.

Ilta-sanomat löysi apteekkarin, jonka hyllystä myydään parhaillaan homeopatiaa.

Homeopaattisia tuotteita myyvän turkulaisen Skanssin apteekin apteekkari Petri Kumlin kertoo, että tuotteet ovat hyllyssä kysynnän takia. Homeopatiaa ei tarjota niille, jotka eivät sitä etsi.
– Apteekeilla on lakiin perustuvat velvollisuutensa, jotka ovat toiminnan keskeinen osa. Kaikki muu on ylimääräistä palvelua, Kumlin sanoo.

Kysyntä määrää mitä hyllyihin päätyy. Se on melko selkeä laki kapitalismin villissä viidakossa. Olisiko apteekkari Kumlinilla jotain muuta sanottavaa homeopatian pääsemisestä apteekkiinsa.

Rajanveto ei ole kuitenkaan helppoa. Apteekkarit joutuvat käyttämään omaa harkintaansa siinä, mitä tuotteita ottavat myyntiin.
– Minä en ottaisi myyntiin sellaisia tuotteita, joiden toimivuudesta ei ole mitään tutkimuksia, Kumlin sanoo.



Onneksi olen anteliaalla tuulella. Ehkä apteekkarimme tarkoitti sitä, että homeopatian toimivuudelle kyllä löytyy tutkimuksia. Jotkut niistä on tehty huonosti, jotkut keskinkertaisesti, jotkut paremmin. Mitä parempilaatuinen tutkimus (isompi otanta, kunnolla tehty sokkouttaminen, randomisoituminen, jne) sitä selkeämmin homeopatian toimivuus on asettunut lumevaikutuksen tasolle.

Eli homeopatian toimuvuudesta on tutkimuksia, mutta apteekkari Kumlin ei välitä niiden tuloksista. Kysyntä painaa enemmän kassassa.

Ehkä eduskunta pääsee tänä vuonna eteenpäin sen puoskarilain säätämisessä. Ehkä ei. Ainakin apteekit tuntuisivat kaipaavan selkeämpiä ohjeita.

Regnerus pian asiantuntijana oikeudessa?

Mark Regneruksen tutkimus eri vanhemmuuksien vertailusta tuli kuuluisaksi viime vuosina. Vuonna 2012 Regnerus päätyi johtopäätökseen jossa heterovanhemmat ovat aina parempi vaihtoehto lapsille kuin samaa sukupuolta olevat vanhemmat. Konservatiiviset eturyhmät alkoivat heiluttelemaan tutkimusta kampanjoissaan. Sittemmin onkin selvitelty oliko Regneruksen metodologiassa jotain toivomisen varaa. Ja olihan siellä.

Oikeasti Regneruksen tutkimuksessa selvisi, että vanhempien pitkäkestoisessa suhteessa kasvaneet lapset ovat kautta linjan paremmassa jamassa, kuin rikkinäisissä perheissä eläneet lapset. Siinä ei selvinnyt ovatko kaksi äitiä tai kaksi isää huonompi tai parempi vaihtoehto lapsille. Tämä ei kuitenkaan estänyt perusarvojen puolustajia käyttämästä tutkimusta perusteluna samaa sukupuolta olevien avioliittoja vastaan.

Näin kävi Michiganin osavaltiossa, jossa aiheesta väännetään peistä oikeusteitse. Osavaltion perustuslakiin tehtiin lisäys vuonna 2004 joka kieltää samaa sukupuolta olevien avioliitot. Lisäystä ajetaan pois oikeussalissa argumentoiden. DeBoer v. Snyder tulee sisältämään paljon tieteellisten tutkimusten selaamista. Lisäyksen puolustaja haluaa käyttää oikeudessa tukenaan Regneruksen tutkimusta. Asiaan kuuluu vastapuolen todisteiden läpikäymistä, jotta sopimaton materiaali ei tuhlaisi oikeuden aikaa. Esim. asiantuntijoiden asiantuntijuus kyseenalaistetaan. Samoin tuomari Bernard A. Friedmanille esitettävien tutkimuspapereiden taso. Huonot tutkimukset kun ovat ymmärrettävästi ajanhaaskausta.

Ja tästä pääsemme perustuslain lisäyksen poistoa vaativan lesboparin lakimiesten tuotokseen. Pitkässä dokumentissa käydään läpi perusteita sille ettei paperia kannata pyöritellä oikeudessa. Ja vieläpä erittäin yksityiskohtaisesti. Olennaisena se asia, ettei vanhempien romanttisen suhteen laatu tai suhteen epävakaus liity siihen mistä oikeudessa tällä kertaa keskustellaan.

Jos tuomari päättää, että Regnerus on kuuntelemisen arvoinen asiantuntija oikeudessa, niin edessä olisi pientä dramaa. Varmasti Regneruksen asiantuntijuus laitettaisiin jollakin tavalla paistinpannulle, kuten esim. tehtiin Michael Behelle Kitzmillerin oikeudenkäynnissä. Samanlaista kädenvääntöä käytiin siitä mitä papereita oikeudenkäynnissä käytettäisiin.

Hyviä uutisia saapui Yhdysvaltojen oikeusministerin suusta.


9.2.14

Bemer ja NASA pussauskopissa

Bemerin hämmästyttävä sähkömagneettinen signaalijärjestelmä pysyy väkevästi läsnä. Terveyttä kohennetaan ja urheilusuorituksia parannetaan treenillä, jossa Bemerin magneetit ovat olleet avainasemassa. Urheilijat kehuvat palautumisen olleen parempaa, kun heihin on käytetty tyylikkäitä sähkölaitteita. Bemer haluaa pyrkiä mahdollisimman tieteellisen ulkonäköön. Mikä olisikaan parempaa imagolle, kuin tehdä yhteistyötä NASAn kanssa. Tästä ilmoitettiin Bemer American kotisivuilla:

"It’s official: BEMER is providing NASA with scientific and technical support for the implementation of BEMER technology in spacesuits.

NASA will then have yet another means of maintaining and promoting astronauts’ health in the hostile environment of space. We are proud of the contribution we were able to make to this and look forward to groundbreaking cooperation at the highest levels, in every possible respect."

Tarkemmat tiedot yhteistyön luonteesta jätettiin toistaiseksi piiloon. Lisätietoa aneltiin Bemeriltä tuon yhteistyön yksityiskohdista. Mitään selkeää vastausta ei saatu. Vierähti viikko. Vierähti toinen viikko.

Ja kappas vain. Bemer American kotisivuilla ollut ilmoitus yhteistyöstä katosi. Samoin tuo ilmoitus katosi Bemer Finlandin facebook-ryhmässä.

Ehkä ne poistettiin, jotta tänä vuonna faneille tarjoillaan hieman tarkempaa tietoa NASAn suunnalta? Jäämme odottamaan erittäin jännittyneessä tilassa miten tilanne kehittyy. Jos kehittyy.

6.2.14

Luominen-lehti, lorun loppu?

Luominen-lehti oli ehkä mediaseksikkäintä menoa mitä kotimaiset kreationistit saivat aikaan viime vuosina Suomessa. Läpyskät herättivät huomioni ensimmäisen kerran vuonna 2006. Numeroita taidettiin tuottaa vähintään kokonaiset 12 kappaletta. Ostin niistä pari ensimmäistä. Melkein unohdin koko lehden viime vuoden aikana. Kreationismi on niin kuivunutta täällä Suomessa. Kunnes eilen illalla tarkistin mikä olisi tuorein ihmettelyn aihe luomisopin jännittävässä maailmassa. Järkytyksekseni huomasin etteivät Luominen-lehden kotisivut ole enää toiminnassa. Ei edes Facebookissa ole jäljellä lehden ryhmää.



 Esitän syvimmät osanottoni lehden poistumisen johdosta. Jääkö Suomeen kohta ketään luomisopin valpasta puolestapuhujaa?

4.2.14

PA-tapaaminen Turussa 2014, Suunnittelua

Se on melkein täällä. Nimittäin vuoden ensimmäinen PA-tapaaminen. Aikaisemmat parveilut ovat tapahtuneet Tampereella ja Helsingissä. Ehkä uskallan matkustaa myös kaukaisen Turun kaduille. Tätä uskaliasta matkaa varten tarvitsen kuitenkin tarkkaa tiedustelutoimintaa paikallistietoisilta Pahislaisilta.

Toimivan tapaamisen edellytyksenä ovat paikan sijainti siedettävän lähellä julkisia liikennevälineitä. Sekä ruokailumahdollisuus tarpeeksi tasokkaassa kievarissa. Melun tahi kapakkatappeluiden ei tulisi häiritä häiriintyneeltä kuulostavaa keskusteluamme. Tuttuun tyyliin korjaamme universumin ongelmat alkupalojen aikana. Eli jokin kabinetin tapainen olisi suositeltavaa. En ole tietoinen miten nämä asiat yhdistyvät Turussa, joten ystävällisesti kertokaa vinkkejä kommenteissa.

Arvio tulevan PA-tapaamisen päiväyksestä ei ole vielä edes hahmottunut hermosoluihini.