30.6.14

Oikeaa vai epä-kristillistä taikauskoa?

Elämme jännittäviä aikoja. Ihmiskunta tutkii kaukaisia planeettoja, lähettelee satelliitteja tähtikuntamme rajoille, muokkaa geenejä, rakentaa laitteita joita edellisen sukupolven scifikirjailijat eivät osanneet aavistaa, elektroninen kommunikointi muuttuu joskus käytännössä telepatiaksi, jne.

Ja sitten on näitä tyyppejä, jotka paheksuvat  vääränlaisen taikauskon käyttämistä. Pastori Agenor Duke levitti kilokaupalla suolaa kirkkonsa käytävälle. Se voideltiin pyhällä hengellä ja suolan päällä suoritettiin väkeviä rukouksia seurakuntalaisten toimesta. Rukoushetken kuvat päätyivät kirkon facebook-sivulle. Siellä niitä alettiin kritisoimaan. Rukous näytti heidän silmissään noituudelta! Suolan viskely liittyi noitavoimien käyttöön, jolla seurakuntalaisten niskaan kutsuttiin negatiivisia asioita.



Voiko tältä kerettiläisyyssyytökseltä puolustautua? Jotkut vetoavat siihen, että Vanhassa testamentissa suolaa käytettiin jumalaisiin tarkoituksiin. Israelilaiset mm. kaatoivat suolaa vihollisen vesilähteisiin. Valitettavasti pastori Duke ei ole kertonut saiko hän inspiraation suolaisesta rukoushetkestä Raamatusta vai kuiskasiko hänen korvaansa pirulainen.

Lähes vastaava ongelma on käynnissä Vantaan seurakunnan sisällä. Helsinki Pride-tapahtuman yhteydessä pastori Toni Fagerholm suoritti jonkinlaisen rituaalin samaa sukupuolta olevalle parille. Tämä on nostattanut vastalauseita, sillä liian harras rituaali olisi vastoin kirkon sääntöjä. Ihan vaan sellainen vaaraton rukoushetki olisi vielä sallittua. Tuomiokapitulille voidaan tehdä kantelu. Toivottavasti rituaalin seurauksena maatamme ei kohtaa Jumalan raivo.

27.6.14

Seralin-tutkimus nousi kuolleista

Gilles-Eric Seralinin & Co:n tutkimus on palannut kuolleista! Tapauksen historia ja hysteria lyhyesti:

- Seralin syötti geenimuunneltua maissia rotille ja altisti niitä RoundUp-rikkaruohomyrkylle

- Rotille kasvoi kasvaimia ja näistä otettiin kauhistuttavia kuvia

- Tutkimus julkaistiin Food and Chemical Toxicology lehdessä

- Lehdet uutisoivat geenimuunnellun maissin aiheuttavan syöpää

- Sosiaalinen media räjähti kauhistelemaan geenimuuntelun vaaroja

- Tutkimusta lukeneet huomasivat, ettei Seralinin koejärjestely ollut - kiltisti sanottuna - hyvä

- Koeryhmät olivat liian pieniä, rottalaji Harlan Sprague-Dawley on altis kasvaimille (normaalisti 70 - 80 % rotista saa kasvaimia kahden vuoden aikana) ja niitä saivat myös "puhtaat" kontrolliryhmän rotat, jos pienistä koeryhmistä pystyi jotain päättelemään se oli se, että gm-ravinto suojasi kasvaimilta. Kaiken kaikkiaan liian monimutkainen koejärjestely teki järkevän kontrolliryhmien käytön mahdottomaksi.

- Seralinin tutkimuksen uutisoinnissa toimittajia vaadittiin sitoutumaan siihen, etteivät he pyytäisi toista mielipidettä toisilta tutkijoilta.

- Johtopäätös: Seralin on epärehellinen mulkvisti

- Tutkimus vedettiin pois FCT-lehdestä

- Meemit gm-syöpärotista jäivät kiertämään Facebookissa 

Ja näin pääsemme nykyiseen tilanteeseen, jossa sama tutkimus on löytänyt uuden julkaisijan. Samat mokat ovat tallella. Enviromental Sciences Europe julkaisu otti tutkimuksen sivuillensa. Seralinin ryhmästä kehutaankin, että nyt paperi on käynyt lävitse kolme vertaisarviointia. Näin totesi mm. GMOSeralin.org sivuston toimittaja Claire Robinson. 

Mutta Nature-lehden kolumnissa kerrotaan aivan muuta. Enviromental Sciences Europe ei suorittanut mitään vertaisarviointia Seralinin paperille, koska se oli aikaisemmin tehty Food and Chemical Toxicology lehdessä. Tämän faktan totesi itse Enviromental Sciences Europe julkaisun päätoimittaja
Henner Hollert. He vain tarkistivat, ettei paperin tieteelliseen sisältöön oltu tehty merkittäviä muutoksia. Käytännössä paperin historiassa on vain yksi vertaisarviointi.

Nyt vain seuraamaan miten paperia kohdellaan tällä kierroksella.

25.6.14

Quo vadis, lakivaliokunta?

Aamupäivällä ihmettelin miksi some-syötteeni oli pullollaan lakivaliokunnan uutisointia. Sitten muistin, että tänäänhän siellä äänestettiin tasa-arvoisen avioliittolain kansalaisaloitteen etenemisestä. Ennakoinneissa äänestyksestä lupailtiin neitseellisen tiukkaa. Onhan lakivaliokunnan jäsenistö sieltä vanhemmasta päästä ikäjakaumaltaan, ja mitä vanhempi sitä todennäköisemmin perus/persuarvoinen maailmankatsomus. Ääniä jaettiin vaihtoehdoista "puolesta", "vastaan" ja "vittu, mä oon myöhässä!" kun kansanedustaja Mikael Jungner ei kerinnyt mukaan taksimatkaltaan. Kansalaisaloitetta vastaan äänesti 10 jäsentä. Puolesta 6 kappaletta.

Moni vastustajista ja puoltajista tulkitsi ensimmäiset uutiset siihen malliin, että kansalaisaloite olisi kuollut ja haudattu. Oikeastihan äänestyksessä otettiin kantaa siihen hyväksyttäisiinkö kansalaisaloitteen vaatimia lakimuutoksia. Vastaäänten voittaessa lakivaliokunta joutuu nyt laatimaan mietinnön, jossa aloitteen lakimuutoksia ehdotetaan hylättäviksi. Jos asia olisi yksinkertaista, niin kansalaisaloite olisi koputeltu eteenpäin ajat sitten.

Tai kuten lakivaliokunnan puheenjohtaja Anne Holmlund asian ilmoitti:

 Lakivaliokunnassa äänestettiin osahyväksynnän puolesta. Vielä ei ole tarkkaa tietoa, miltä osin lakiesitys voidaan hyväksyä. Se vaatii jatkoselvittelyä.

Holmlund myös muistuttaa, että avioliittolain muuttaminen vaikuttaisi muihin lakeihin, joten tutkimista riittää. Lakiteknisiä ongelmiakin kuulemma löytyy, mutta sen tarkempaa selvitystä ongelmien yksityiskohdista ei ole vielä paljastettu toimittajille. Ne eivät tietenkään ole mikään perustelu kansalaisaloitetta vastaan, vaan tarkoittavat töitä kansanedustajille. Muutenhan tässä käy niin, etteivät lakivaliokunnan jäsenet tee työtään.

Tämä tarkoittaa uutta rumbaa ja paperien pyörittelyä, mutta lopulta se olennainen äänestys tapahtuu joskus syksyllä eduskunnan täysistunnossa, jonne Jungner on todennäköisesti saapunut edellisenä iltana telttansa kanssa. Vaikka lakivaliokunta olisi äänestänyt toisinpäin, niin se ratkaiseva äänestys oli myös tapahtunut vasta täysistunnossa. Tämän takia en jaksanut muistaa, että tänään lakivaliokunnassa äänestettiin asiasta.

Se mistä sitten syksyllä täysistunnossa tarkalleen äänestetään riippuu siitä minkälaisen mietinnön lakivaliokunta saa aikaiseksi. Siihen asti kansanedustajilla on aikaa haistella poliittisten tuulien muutoksia avioliittolaista. Trendi kun on muutoksen puolella, kun yhä useampi länsimaa on ottanut tasa-arvoisen avioliittolain käyttöön. Yhdysvalloissa republikaanitkin ovat tajunneet, että vaaleissa pärjää paremmin keskittymällä oikeisin ongelmiin tasa-arvoönkyröinnin sijaan. Ennen homoliittojen puolella oleminen oli poliittisesti riskaabelia. Nyt homoliittojen vastustaminen vie ääniä. Enemmistö kansasta kun on jostain syystä uuden avioliittolain puolella. Pohjoismaista Suomi on vielä viimeinen korpimaa tämän asian suhteen.

Poliittinen muutos on hidasta, sillä täällä maaseudulla viime presidentinvaalien aikana sain sivusta seurata minkälaisia asenteita on liikkeellä. Henkeen ja vereen Kokoomusta vastustaneet äänestäjät joutuivatkin antamaan ääniään Niinistölle, "jotta se hinttari-Haavisto ei pääsisi isännöimään linnanjuhlia."

Isosta salista aloite lähtisi hyväksynnän jälkeen muutettavaksi suureen valiokuntaan. Kierros alkaisi alusta. Kannattajien jäädessä vähemmistöön laitettaisiin seuraavan eduskuntavaalin jälkeen vireille uusi yritys. Ja niin edelleen, kunnes kansanedustajien ikäjakauma on sen muutoksen puolella.

24.6.14

Sana sunnuntaille: Ammattiliitot

Tasa-arvo, ihmisoikeuden ja syrjinnän vastustaminen, nuo pirulaisen pihdit ainoan oikean kristinuskon kitkemiseksi, ovat soluttautuneet ammattiliittoihin. Kaikki alkoi, kun Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia-ryhmässä huomattiin ketkä kaikki tukevat parhaillaan pyörivää syntipesäkettä nimeltään Helsinki Pride. Sen tukijoista kun löytyy näitä ennen niin luotettavia ammattiliittoja: PAM, Akava, SAK, STTK ovat avoimesti tukemassa synnin edistämistä. Epäluonnollisesti tämä propaganda naamioidaan "tasa-arvon toteuttamiseksi työelämässä" ja muuta koodikieltä, jolla perusarvojen kannattajat saadaan näyttämään turhilta.

Juuri näin tapahtui, kun Yle kertoi minkälaista oikeutettua raivoa näiden ammattiliittojen homotuki aiheutti:

Ammattiliittojen tuki Pride-viikolle herättää jäsenissä erouhkauksia – "Liitot käyttävät varoja synnin levittämiseen"


Homosaation tukemiseen tuhlatut jäsenrahat eivät miellyttäneet kaikkia jäseniä. He ilmoittivat eroavansa ammattiliitoistaan. Elleivät peräti kirjoita niille negatiivista palautetta. Imgur.com kuvapalveluun ladatuissa kuvakaappauksissa näytetään reaktiot. Kunnon kansalaiset eivät voi enää kuulua kyseisiin ammattiliittoihin hyvällä omallatunnolla. Kunnon kansalaiset eivät ymmärrä miksi ammattiliitot tekevät näin.

Onneksi Yle yritti selvittää tuota syytä eräältä ammattiliiton edustajalta, mutta kauhukseni toimittajalle tarjoiltiin samoja höpinöitä tasa-arvosta ja syrjinnän kitkemisestä.

Akavan asiantuntijan Miika Sahamiehen mukaan erouhkauksista näkee, etteivät asenteet työelämässä tai yhteiskunnassa ole riittävän sallivia. Akava aloitti Pride-yhteistyön ensisijaisesti siksi, että syrjintälainsäädäntöä ollaan uudistamassa, ja jatkossa laki tuomitsee entistä vahvemmin kaiken syrjinnän työelämässä.
Törkeimpänä asiana esitetään se, että ammattiliitot ovat muka saaneet positiivista palautetta yhteistyöstään.

Kaikesta huolimatta se perusarvoja kunnioittava vaihtoehto on pitää etäisyyttä näihin moraalittomiin järjestöihin. Näin kaikki kunnon kansalaiset ja ainoan oikean moraalin hallitsevat ihmiset pakotetaan entistä syrjemmälle ja vähemmistöön Suomessa. Kuka enää suojelee syrjäytynyttä ja työtöntä perusarvojen kannattajaa?

19.6.14

Valkeen Kärpät

Valkeen kirkaskorvavalo on taas lämäissyt itsensä tietoisuuteeni. Heidän blogissaan hehkutetaan loistekuntoon sitä parisen vuotta sitten mainostettua tutkimusta, jossa Kärpän pelaajat altistettiin korvavaloille. Tuttuun tyyliin Valkeen versio tutkimuksesta on hieman erilainen kuin kriitikoiden tulkinta samasta paperista. Lainaillaan ensin Valkeen kehuja:

Tutkimuksessa tarkasteltiin korvien kautta annettavan kirkasvalohoidon vaikutuksia eliittiurheilijoiden kognitiiviseen suorituskykyyn satunnaistetussa, kaksoissokkoutetussa ja lumekontrolloidussa tutkimusasetelmassa. Urheilijat saivat päivittäin kolmen viikon aikana 12 minuutin lume- tai kirkasvaloaltistuksen korvien kautta. Keskimääräistä reaktioaikaa (aika ärsykkeestä reaktioon) ja motorista aikaa (liikkeeseen kuluva aika) visuaaliseen ärsykkeeseen ja ääniärsykkeeseen mitattiin ennen hoitojaksoa ja sen jälkeen.

Kun selailee läpi itse tutkimuspaperia, niin selviää ainakin pari asiaa, jotka ovat ristiriidassa Valkeen version kanssa. Nämä ja monet muut ristiriidat on huomattu alunperin Earlight Swindle-sivustolla. Aloitetaan selkeimmästä puutteesta.

1) Tutkimus ei ollut kaksoissokkoutettu. Toki toinen ryhmistä sai käyttöönsä kirkaskorvavalolaitteen, jonka valot oli kytketty pois päältä. Lumeryhmälle kerrottiin, että korvavalon valo ei välttämättä ole näkyvää, joten saatte ehkä sitä toimivaa kirkaskorvavaloa. Jep, eli käytännössä tuossa vaiheessa tuskin oli väkeä joka ei olisi ollut tietoinen siitä minkälaisesta laitteesta oli kyse. Toinen ryhmistä näkee sen kirkkaan valon, jota on mahdoton olla huomaamatta ottaessa korvavaloa käyttöön. Toinen ryhmistä sai käteensä laitteen jonka korvapaloista ei tullut valoa.

2) Tutkimus tehtiin 2011, mutta julkaistiin vertaisarvioituna vasta vuonna 2014. Sitä on mainostettu Valkeen materiaaleissa parisen vuotta. Joko Frontiers in Physiology on äärimmäisen perinpohjainen vertaisarvioinnissaan, tai sitten tätä paperia on tyrkytetty vuosien varrella moneen eri paikkaan, ja Frontiers oli ensimmäinen jonka rima oli tarpeeksi alhaalla. Emme toki voi tietää minkä on paperin tarkka menneisyys, joten jätetään Valkeelle hieman pelivaraa. Frontiers in Physiology ei kuitenkaan ole sieltä arvostetuimmasta päästä. Eikä sen takia, että se on Open Access julkaisu. Frontiersin toiminta on nostanut esiin ongelmakohtia. Vertaisarviointia hoitamaan haetaan väkeä aggressiivisella sähköpostispämmäyksellä.

Paperin lopussa selviää, että se vastaanotettiin Frontiersin toimistolla tämän vuoden helmikuussa. Voimme vain arvailla kuinka moni julkaisu sai saman paperin arvioitavakseen. Meidän ei tarvitse kauheasti arvailla, miksei sitä julkaistu muualla tätä ennen.

3) Koeryhmien koko oli todella pieni. 11 koehenkilöä per ryhmä, eli yhteensä vain 22 henkilöä. Siitä on todella vaikea vetää tilastollisesti merkittäviä tuloksia. Tämä todetaankin onneksi itse tutkimuspaperissa:

 The number of subjects in the present study was small which limits the statistical power of the results.

Sitten takaisin Valkeen blogin tekstiin:
Tutkimus osoitti, että korvien kautta kirkasvalohoitoa saaneen urheilijaryhmän motorinen reaktioaika visuaaliseen ärsykkeeseen parani lumehoitoryhmään verrattuna. Tulos noudattelee aikaisemman fMRI –tutkimuksemme tuloksia, jotka osoittivat korvien kautta annettavan kirkasvalohoidon muuttavan visuaalisen ja sensomotorisen aivokuoren lepoaktiivisuutta.

Valkee löysi yhden asian, joka oli parantunut korvavaloa käyttäneillä. Se on hyvä, sillä seitsemän muun mittarin kohdalla ei havaittu positiivista muutosta. Mitattuja ominaisuuksia olivat mm. unenlaatu, muisti, reaktioaika kuuloärsykkeeseen, jne. Unenlaatuun ei saatu hyötyjä korvavalolla. Alunperin kaikki taulukot osoittivat negatiivista tulosta korvavalolle, mutta onneksi valppaat Valkeelaiset huomasivat, että positiivisen tuloksen saa jos koeryhmän ikäjakaumaa hieman säädellään. Ei sinällään sopimatonta, sillä teoriassa iän myötä reaktionopeudet muutenkin hidastuvat.

Our principle finding on group-differences in absolute changes in the motor time to visual stimulus was statistically significant only when adjusted for age, although evident tendency was observed without adjustments. We considered adjustment for age relevant because of the previous findings on declining motor speed with aging and significant correlation between the change of motor time to visual stimulus and age (r = 0.62, p = 0.044), despite age did not differ between the treatment and sham groups.






Tästä taulukosta löydettiin siis se yksi asia, jonka voisi tulkita positiiviseksi muutokseksi korvavalolla, kunhan ikäjakaumaa säädetään. Jee!

Earlight Swindle muistuttaa meitä vielä siitä, ettei tutkimuksessa otettu huomioon urheilijoiden suorituksia jäällä. Eli sitä miten pelaajat voivat rasittua otteluiden takia sarjapeleissä. Vähemmän pelanneilla voisi olla vähemmän muita rasituksia tutkimuksen loppupuolella. Tämän pelimäärän seuraaminen ja huomioon ottaminen koetuloksissa ei olisi ollut mahdotonta, mutta jätettiin kuitenkin tekemättä.


Tuomari John E. Jones III iskee jälleen

Muistat varmasti tarkasti sen miten Pennsylvanian osavaltiossa tuomari John E. Jones III teki kuuluisan päätöksensä Kitzmiller VS Dover kinastelussa vuonna 2005. Älykäs suunnitelma sai potkun nivusilleen. Eikä ole juuri noussut kiemurtelemasta maasta sen jälkeen. Tuomari Jones kun määritteli ID:n joksikin muuksi kuin tieteelliseksi tutkimusprojektiksi, ellei jopa hieman uskonnolliseksi hommaksi. Se sai konservatiivit kuumaksi  (ei-seksuaalisella tavalla) ja nimittelemään tuomaria aktivistituomariksi.

Tuomari Jones teki taas päätöksen, joka sai varmasti vanhoillisten alahuulet vapisemaan. Pennsylvania laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot toukokuussa, kun Jones perui osavaltiossaan olevan samaa sukupuolta olevien avioliittojen kiellon vuodelta 1996. Peruisteluin käytettiin perustuslakia, tasa-arvoa ja muita tuttuja termejä jotka sotivat perusarvoja vastaan. Osavaltion kuvernööri Tom Corbett ei edes vaivautunut käyttämään veto-oikeuttaan. Paine hyväksyä avioliiton päivitys on menossa jopa liittovaltion tasolla Yhdysvalloissa.

Schuylkillin piirikunnassa on kuitenkin vastarintaliike. Joukko virkailijoita ei halua suorittaa siviilivihkimisiä, jos ei-heterot pyytävät niitä. Theresa Santai-Gaffney on tämän vastarinnan kärjessä. Hän haluaisi lopettaa näiden homoliittojen virallistamiset toimistossaan, eli käytännössä toimisi osavaltionsa kuvernöörin päätöstä vastaan. Laadittiin anomus Jonesin päätöksen eväämisestä. Santai-Gaffney kun näkee nykyisen tilanteen epäselvänä työnsä puolesta.

Tuomari Jones hylkäsi Santai-Gaffneyn anomuksen. Näillä näkymin Pennsylvania on liittynyt muiden tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyneiden osavaltioiden kasvavaan joukkoon. Suunta on selvä, sillä nykyään enemmistö kansalaisista Yhdysvalloissa on muutoksen puolella. Perusarvojen puolustajat ovat hidastamassa vääjäämätöntä. Liittovaltion tasolla periaate on ollut samaa sukupuolta olevien avioliittojen puolella.

Kaikkien onneksi vähemmistöön jäävät poliitikko Scott Eskin kaltaiset henkilöt, jotka haikailevat homojen kivittämisen aikakaudelle.

17.6.14

Meedio saapuu Yucaipaan

Yucaipan kaupunki Kaliforniassa joutui yllättävän uhkatilanteen alaiseksi. Kaupunkiin muutti John Johnson. Tämä 65-vuotias herrasmies hallitsee tuonpuoleisia voimia. Kotona suoritettava työ vaatii virallisen työluvan kaupungin edustajilta. Johnson haki tuota  työlupaa, mutta kohtasi oikeamielistä vastustusta! Kaikki asukkaat eivät halua ei-toivottuja henkivoimia kotikaupunkiinsa. He eivät välitä siitä, että Johnson maksaa veronsa eikä hänellä ole rikosrekisteriä.

George Bedlion sr. kertoi suoraan mitä ajatteli työluvan myöntämisestä:

"En halua nähdä selvänäkijää Yucaipan esikaupungissa. Kirkkoni sponsoroi lasten kilpa-ajokisaa ja me emme halua nähdä tällaisia vaikutteita. Siinä tuodaan jotain joka ei ole kovin hyvää."


Pastori Joel Vincent sanoi myös muutaman sanan kokouksessa. Hän siteerasi paria kohtaa Raamatusta ja tokaisi:

"Uskon, että yhteisöllemme tuodaan vaaraa ja harmia jos rohkaisemme (tätä selvänäkijää) ja Jumalan tuomio lankeaa kaupunkimme päälle. Huolia riittää lapsillemme, nuorillemme ja kaikille kansalaisillemme. Ajattelen, että Herra haluaisi meidän olevan kaupunki, joka ajattelee ja keskittyy Häneen."

Asukas John Pohl ihmetteli miksi meedio saapui kaupunkiin:

"Miksi sinä haluaisit tulla Yucaipaan? Me emme tarvitse tuollaista palvelua. Yucaipa uskoo Herran asettamiin moraaleihin."

Yolanda Flores oli huolestunut kaupunkinsa tulevaisuudesta:

 "Mitä seuraavaksi? Kuten aviomieheni sanoi, joku aikoo myydä huumeida kirkon edessä? Anteeksi vain, mutta en usko hyvien ihmisten olevan tällaisella alalla. Olen pahoillani. Olen tätä vastaan."

Meediolla oli myös tukijoita, sillä heidän mielestään vapaus harjoittaa ammattiaan ajaa uskonnollisen älämölön ylitse. Ja hyvä niin.

Työluvan myöntämisestä järjestettiin äänestys. Äänet menivät tasan. Johnsonin huolet helpottuvat tai kovenevat seuraavassa äänestyksessä 25. päivä tätä kuuta. Ehkä hän tietää sen tuloksen etukäteen.

Itse toivoisin, että meedioilla ja muilla alan kumppaneilla olisi jonkilaiset laadunvalvontamenot. Vähintään asiakastyytyväisyysseurantaa, tai jotain, jolla karsittaisiin sitten alan huonoimmat selvänäkijät pois. Tällainen pitäisi alan virkeänä ja henkimaailman kanssa kommunikoinnin luotettavana.

14.6.14

Professori Puolimatka vastaa

Professori Tapio Puolimatkan asiantuntijalausunto lakivaliokunnalle sukupuolineutraalin avioliittolain kauheuksista herätti huomiota silloin joskus. Kirjoittelin siitä kahden tuotoksen verran: osa 1 ja osa 2. Käteeni tuntui jäävän vain epämääräisiä uhkakuvia siitä mitä tapahtuisi, jos Suomi hyväksyisi kansalaisaloitteen uudesta avioliittolaista. Tiesin, että Puolimatka kirjoittaa niihin vastausta. Se tuotos ilmestyi äskettäin tutkalleni:

Vastine asiantuntijalausunnon lähdekritiikkiin

Suurimman huomion vie Lilja Tammisen kritiikki, johon Puolimatka on kirjoittanut melkein kaiken vastineessaan. Pääsin vain loppukaneetiksi, mutta kuitenkin viikonloppuni on pelastettu tällä:

Kriitikoista kaikkein analyyttisin on Juha Leinivaara (JL) blogissaan Paholaisen asianajaja. Hän pyrkii tekemään oikeutta itse argumentin rakenteelle ja etsimään sen heikkouksia. Leinivaaran analyysi auttaa minua hahmottamaan argumentaationi puutteita ja epäselvyyksiä. 





 Lukekaa tuota vastinetta huolella läpi. Siinä voi vierähtää koko viikonloppu. Ja pari arkipäivää. 

12.6.14

Irlannin laittomat rokotekokeilut

Magneettimedia valistaa harvoja uskollisia seuraajiaan Irlannin synkästä historiasta. Uutisen otsikko kertoo kaiken olennaisen:

Laittomasti rokotettujen lasten joukkohauta löydetty Irlannissa

Kansainvälinen lääkejätti Burroughs Wellcome rokotutti tuhansia lapsia kurkkumätärokotteella ennen kuin se oli tuotu markkinoille. Järkyttävä hanke nousi julkiseksi puheenaiheeksi, kun irlantilaisesta Tuamin kylästä löydettiin 800 lapsen merkitsemätön joukkohauta. Irlannin pääministeri Enda Kenny on määrännyt selvitettävän, onko samanlaisia joukkohautoja myös muualla. Hautaskandaali on yhdistetty tutkimuksissa koteihin, joissa Burroughs Wellcome toteutti salaisia rokotekokeilujaan.


Sitten hieman faktoja. Catherine Corless selvitti kuolintodistuksista mitä kaikkea tuolla Tuamin kylässä oli tapahtunut. Jokainen kuolintodistus maksoi neljä euroa Lopullinen tutkintabudjetti pelkistä kuolintodistuksista oli 3184 euroa. Irlannissa on löydetty joukkohauta, mutta siinä yhdessä haudassa ei ole 800 lapsen ruumita. Betoniputkeen oli haudattu epävirallisin menoin katolisen kirkon St Maryn lastenkodissa menehtyneitä lapsia, mutta kaikki lastenkodissa kuolleet eivät päätyneet tuohon joukkohautaan. Betoniaukkoa tutkineen mielestä siellä on n. 20 luurankoa. Lastenkotiin päätyivät avioliiton ulkopuolella syntyneet äpärät. Lastenkodissa kuoli nykyisen tiedon perusteella ainakin 796 lasta 36 vuoden aikana, vuodesta 1925 vuoteen 1961. Aikakautensa moraalikoodi kun määräsi, että he eivät ansainneet kunniallisia hautajaisia hautausmaalla. Naimattomat äidit olivat yhteiskunnan silmissä törkeästi moraalittomia ihmisiä.

Magneettimedia kuvailee rokotetutkimusta laittomaksi. Ja sitähän se olisi, jos vertailemme 30-luvun menoa nykyisiin potilasturvalakeihin. Mutta 30-luvulla sellaisia lakeja ei ollut. Tilanteeseen sopiva laki ilmestyi Irlantiin vasta 1987. Silloin tehdyt tutkimukset eivät olleet silloin laittomia. Tänään ne nostattaisivat oikeutetusti kauhean mediamyllytyksen ja raastuvan ovet paukkuisivat. Magneettimedia joutuu itsekin toteamaan, ettei heidän käyttämä kuvaus ole aivan kohdallaan.

Corkin yliopiston historiantutkija Michael Dwyer on tutustunut rokotusrekistereihin. Niistä on selvinnyt, että lääkeyhtiöt ovat toimineet vailla terveysviranomaisten suostumusta. Toisaalta tutkimustulokset julkaistiin monissa arvostetuissa terveysalan lehdissä, joten hankkeella on täytynyt olla laajaa hiljaista kannatusta. Dwyerin mukaan 800 lapsen hauta on vain ”jäävuoren huippu”. Rekistereistä on selvinnyt, että lääkeyhtiö on kokeillut tuotteitaan lukuisissa orpokodeissa, kouluissa ja hoitokodeissa.

Todellakin, joitain lastenkodissa tehdyistä tutkimuksista on käytetty ihan virallisissa ja julkisissa tieteellisissä julkaisuissa. Terveysviranomaisten suostumuksesta on jäänyt paperijälkiä. Valitettavasti silloin ennen toista maailmansotaa, ja vielä pitkään sen jälkeen, tutkimuskohteita poimittiin sieltä sun täältä välittämättä modernista näkökulmasta tutuista ihmisoikeuksista.

Virallinen tutkinta lastenkoulussa kuolleista lapsista jatkuu. Ehkä jostain löytyy lisää joukkohautoja.

10.6.14

Yllätys Gallupista: 46 % kansasta kannattaa polysuhteita avioliittolakiin

Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia-ryhmä on palannut! Tuo hiljaiseloa viettävä suljettu facebook-ryhmä tilasi mielipidekyselyn TNS Gallupilta. Tulokset lähetettiin lähes kaikille kotimaisille sanomalehdille, mutta harvaa jaksoi kiinnostaa. Yle sentään lukaisi sen ja jopa tiedusteli tarkemmin TNS Gallupilta kyselyn suorittamisesta. Ja näin saimme tietää, että avioliittolain uudistaminen jakaa voimakkaasti suomalaisia.

46 prosenttia kyselyn vastaajista pitäisi avioliiton miehen ja naisen välisenä. Toisaalta 40 prosenttia ei kannata avioliiton säilyttämistä vain miehen ja naisen välisenä. 14 prosenttia vastaajista ei osannut sanoa kantaansa.

Mitä sitten kysyttiin? Täysin yllättäen ja suhisevista puskista saimmekin oppia jotain suomalaisten suvaitsevaisuuden lisääntymisestä.

Kysymys 1: Kannatatko avioliittolain uudistamista siten, että avioliitto pysyy miehen ja naisen välisenä ja muut pari- tai monisuhdemuodot nimetään toisella tavoin?

Eli samaa sukupuolta olevilla aviopareilla olisi tismalleen samat oikeudet (adoptiot ja muut) ja velvollisuudet kuin eri sukupuolta olevilla aviopareilla, mutta vain titteli olisi erilainen? Rekisteröityparisuhde siis poistuisi? Muutenhan se ei olisi avioliittolain uudistamista ja kysymys pitäisi muotoilla tarkoittamaan nykyisen tilanteen säilyttämistä. Noh, tarpeetonta byrokraattista sekoilua tuo nimeämisjaottelu, mutta mikä ettei! Avioliitto siis säilyisi nimikkeenä miehen ja naisen välisenä, mutta olisi kuitenkin identtisesti voimassa mies- ja naispareilla? Kuitenkin elävässä elämässä oltaisiin välittämättä siitä mitä papereissa lukee avioparien tittelinä, sillä ihmiset esittelisivät itsensä sellaisena kuin mieltävät parisuhteensa olevan. Lesbot ja homot kuitenkin kutsuisivat itseään aviopareiksi, ja niin minäkin kutsuisin heitä.

Sitten se yllätys!

Kyselyssä on käytetty kovin monipuolista kysymystä, sillä tulkitsen jopa 46 prosenttiyksikön vastanneista olevan sitä mieltä, että "monisuhdemuodoille" voidaan suoda viralliset pykälät avioliittolakiin avioliittolain uudistamisella, kunhan näiden polysuhteiden nimenä ei ole avioliitto. Vaikkapa polyliitto, tjsp. Bonuspisteet Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia-ryhmälle siitä, että kysymykseen on ujutettu ennakoivasti "monisuhdemuodot". Kuin varkain saimme tietää, että enemmistö kannattaa avioliittolain uudistamista jopa polyamoriset suhteet sisältäväksi avioliittolaiksi. Vähemmistöksi jäänyt 40 % jäi vastustamaan lesbo-, homo- ja monisuhteiden virallistamista. Kerrassaan mainio tulos. En olisi uskonut, että kotimaiset asenteet ovat päässeet näin pitkälle. Ja Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia-ryhmä vielä julkaisi nämä tulokset.

Tämä tukee Tahdon 2013-kampanjan tilaamaa kyselyä, jossa myös enemmistö oli homo- ja lesbosuhteiden avioliittostatuksen lisäämisen kannalla.

Toinen kysymys on hieman selkeämpi.


Kysymys 2: Mikä mielestäsi on adoptiolapselle lähtökohtaisesti paras perhemuoto, jossa kasvaa: miehen ja naisen, miehen ja miehen, naisen ja naisen vai yhden vanhemman perhe?

Vastausvaihtoehdoista puuttuu se jonka vastaisin, joten havainnollistan kysymyksen ongelmaa omalla kysymykselläni:

Pitäisikö äänioikeus antaa lähtökohtaisesti: miehille vai naisille?

Ehkä tämän kysymyksen asettelun takia:

Kolmannes vastaajista ei osannut ottaa kantaa kysymykseen. Nurmelan mukaan osuus on varsin suuri, kaksinkertainen tavanomaiseen tasoon verrattuna. Hänen mielestään se kertoo siitä, että näin yksityiskohtaiseen kysymykseen ei välttämättä ole helppo vastata.

Kuitenkin, suuri kiitos Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia-ryhmälle kyselyn tilaamisesta. Se sai minut iloiseksi.

6.6.14

Homeopatia (toivottavasti) pulassa Suomessa

Eilen tapahtui jotain todella erikoista. Joudun nipistelemään itseäni pitkin päivää, jotta olisin melko suurella todennäköisyydellä lukenut oikein päivän uutisia. Ne liittyvät epäsuoralla tavalla siihen bioresonanssipuoskarointiin, joka oli pinnalla viime kuussa. Bioresonanssilaitteella havaitaan milloin mitäkin epäpuhtauksia asiakkaissa, joiden terveyttä parannettaisiin informaatiotipoilla. Nämä tipat ovat puhdistettua vettä, joihin on taltioitu tärkeää terveysinformaatiota. Taltiointi on suoritettu radiotaajuuksilla. Ei sinällään mitenkään erikoista väittämää verrattuna muihin vastaaviin huuhaa-hoitoihin markkinoilla. Samanlaisia juttuja on ollut liikenteessä vuosikymmenestä toiseen.

Kunnes se erikoinen uutinen päätyi verkkokalvoilleni: Narkolepsiapotilaille markkinoitiin vettä lääkkeenä

Sama homeopaattinen idea siitä, että vesimolekyyliin pystytään tallentamaan informaatiota on poikunut monta sovellusta vaihtoehtohoitojen maailmassa. Informaatiotipat ovat mm. raskasmetallimyrkytystä, homemyrkkyjä, sekä radioaktiivisia aineita vastaan tarkoitettu apu. Melko monipuolista litkua.

Puoskarointi on vihdoinkin herättänyt viranomaisten mielenkiinnon, ja vieläpä laittanut heidän sormensa heristelemään jonkun suuntaan. Ja vieläpä niinkin selkeässä tapauksessa kuin veden markkinoimisessa monipuolisena lääkkeenä. Savon Sanomien uutinen lähti kiertoon ja sai lööpistössä kovempaa kieltä. Ilta-sanomat puhuu härskistä huijauksesta. Iltalehti viittaa tapaukseen muuten vaan huijauksena.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on vihdoinkin näpäyttänyt ainakin yhtä näistä informaatiovettä markkinoivista tahoista. Kyseisen Method Sannan facebooksivu on tänään häipynyt netistä. Kotisivuilla on vielä katsausta muista palveluista.

Minun täytyy vain ihmetellä miksi tällä kertaa tämä yksi tapaus pääsi näinkin pitkälle valitusprosessin käsittelyssä. Perinteisen homeopatian edustajat kun ovat saaneet vuosikymmenestä toiseen kehua tuotteensa auttavan mm. koomapotilaiden herättämisestä toispuoliseen halvaantumiseen aina reumatismin kautta. Homeopaattista informaatiota sisältävää vettä/sokeripalloja käytetään känsien poistamiseen ja moneen muuhun vaivaan. Kemialliselta sisällöltään myydyt aineet eivät kuitenkaan ole sen kummempia kuin muut ei-homeopaattiset vesimolekyylit. Se informaatio vaan on siellä jossain jotenkin. Siinä missä äskeinen nuhtelu Fimean suunnalta tuli radioaalloilla tehdylle informaatiotallennukselle, homeopatiassa tuo informaation tallentaminen tapahtuu ravistamalla, tömäyttämällä ja laimentalla. Laimentamalla niin monta kertaa, ettei alkuperäistä ainetta ole enää jäljellä. Ja siksi veteen on jotenkin taltioitunut sen aineen informaatio.

Ehkä tästä informaatiotippoihin liittyvästä päätöksestä päästään joskus sen tunnetumman homeopatian terveysväittämien tarkasteluun. Pahoin pelkään, että saamme kuitenkin jonkinlaista välinpitämättömyyttä Fimealta homeopatian suuntaan.

5.6.14

En voi uskoa ettei se ole geenimanipulaatiota!

Mitä sanoisit, jos ruokauppoihin saapuisi entistä maukkaampi, rapeampi ja terveellisempi lehtisalaatti, jossa on jääsalaatin tuoreutta? Kaikkien aikojen mehukkain ja makein meloni? Terveyspommina toimiva parsakaali pullollaan antioksidantteja? Paprika joka on kolmanneksen muita lajeja pienempi ja sallii monipuolisemman käytön ruokaresepteissä?  Sipulilaji jota voi leikata ja pilkkoa kyynelkanavia häirimättä?

Kaikki tämä ja paljon muuta on tulossa lähivuosina, sillä teknologia ja tutkimus ovat vieneet myös jalostuksen uusille tasangoille. Siinä missä ennen jalostusta tehtiin hitaasti yrityksen ja erehdyksen kautta, joka kesti satokaudesta satokauteen, modernilla laskennalla pystytään geeneistä arvioimaan risteytysten tuloksia ennen varsinaista risteytystä oikeissa puutarhoissa. Menetelmä ei perustu vieraslajien geenien siirtelyyn lajista toiseen. Perustana on se perinteinen jalostus, jota ihmiset ovat tehneet vuosituhansien ajan. Se vain toteutetaan entistä nopeammalla tavalla.

Monsanto on monen silmissä kauheuksien kauhein tehdas, jonka tuotteet tehdään ahneuden motivoimana ja välittämättä terveysvaikutuksista. Geenimanipuloinnista huolestuminen ei kuitenkaan ole haittana, kun kauppiaat alkavat myymään Benefortéa, BellaFinaa, Melorangea, EverMildia ja Frescadaa. Ne ovat tuotenimiä, jotka tulevat monelle tutuksi.

Mutta miten ne on manipuloitu ilmestymään? Wired-lehti kertoi Bred to Perfection artikkelissa yksityiskohdista. Useimmat näistä uutuuksista on tuotettu Monsanton alaisessa Seminis-firmassa. Teknologiassa ei sovelleta geenimanipulaatiota. Ne kuitenkin kasvatetaan laboratorioissa. Jalostus on tarkkuudeltaan jotain mihin laboratorion ulkopuoliset ihmiset eivät välttämättä ole tottuneet.

Perinteinen jalostus tarkoittaa sadon maksimointia tai uusien ominaisuuksien etsimistä risteyttämällä eri lajikkeita. Yritettiin yhdistää kasvien hyviä ominaisuuksia, toivoen risteytyksen saavan pelkästään ne hyvät (nopeampi kypsyminen, kestävämpi laji, isommat hedelmät, parempi maku, isommat hedelmät, jne), ilman uusia haittoja (mm. lisääntyvä kastelun tarve, herkyys lämpötilan vaihteluille, huonompi maku, jne).
Sen täydellisen yhdistelmän saaminen ei välttämättä koskaan toteudu. Risteytys on geenien monimuotoisuuden takia arpapeliä. Mahdollisia yhdistelmiä on niin monta. Aikaa, peltoja ja rahaa kuluu kymmenien vuosien ajan.

Eikä pelkkä geenimanipulaatio tuota automaattisesti sitä kaivattua tulosta. Kuten haastateltu tutkija David Stark sanoo: “The best gene in the world doesn’t fix dogshit germplasm.” Kokonaisuus ratkaisee.

 Geenitutkimuksen myötä on opittu lukemaan sitä miten geenit muuttuvat risteytyksen aikana. Genomin pätkiä voidaan merkitä, vaikka jokin ominaisuus olisi monen eri geenin yhteistyön tulosta. Näiden kaivattujen ominaisuuksien merkityt pätkät tunnistetaan kahdesta eri lajista. Lajista tehdään hybridi. Tuosta yhdestä kasvista napataan näytepala lehdestä. Näytepala koneseen, joka pystyy selvittämään yli 200 000 näytettä viikossa ja niistä vielä tiettyjen geenien alueet kromosomeista.

Monsanto kehitti laitteen, joka pystyy skannamaaan geneettistä variaatiota siemenistä. Ennen siis varsinaisen kasvin kasvattamista. Tietokonemallinnus pystyy oikeasti ennustamaan minkälaiset periytyvät ominaisuudet ovat mahdollisia. Jalostaminen tapahtuu simulaationa ilman multaista jalostamista. 20 ominaisuudet yhdistäminen yhteen kasviin ovat todennäköisyyksiltään uskomattoman pieniä. Luonnossa siihen voi kulua tuhat vuotta. Monsanto tekee sen muutamassa vuodessa.

Geenimanipulaatiota voidaan suorittaa joissain ns. betatesteissä, kun laskelmien varmuutta tarkistetaan tuottamalla ihka elävä kasvi. Nämä kasvit eivät poistu laboratoriosta. Yhdistämällä monta tuttua  jalostusmenetelmää uusimpiin geenien seulontamenetelmiin Monsanto pystyy tuottamaan kasveja joista ennen vain unelmoitiin. Kaikki tämä ilman geenimanipulaatioon liittyviä frankenstein-panikointeja.


Rahastahan tässä on lopulta kyse. Kuluttajat ratkaisevat lompakoillaan. Siksi kasvishyllyihin ilmestyvät vaihtoehdot pyritään tekemään parhaiksi mahdollisiksi. Jäämme seuraamaan miten näitä kustomoituja kasveja aletaan pelkäämään.