4.5.19

Skientologit seilaavat ja Tuhkarokkoa laineilla

Skientologien Freewinds laiva seilasi jälleen uutisiin. Tällä kertaa otsikoihin ei päässyt skientologiakultin jäsenten orjuus tai pahoinpitely. Tällä kertaa Freewinds on pulassa, koska sen sisällä seilaa tuhkarokkoviruksia. Eräs matkustajista sairastui ja Saint Lucian sataman terveysviranomaiset

Laiva laitettiin karanteeniin Saint Lucian satamassa Karibianmerellä. Saaren terveyskeskus toimitti Freewindsin ruumaan 100 kappaletta tarvittavia rokotteita. Äärimmäisen tarttuvan viruksen itämisaika on 10 - 12 päivää, joten laivalla on hyvin todennäköisesti lisää onnellisia tuhkarokkoa kokevia skientologeja.

Tästä olisi hyvin helppo vetää yhtäläisyysmerkkejä rokotepeloittelijoiden ja skientologiakultin välille. Hieman yllättäen en kuitenkaan tee niin. Ilmiö ei olekaan niin sekopäinen kuin aluksi voisi olettaa.

Skientologien onneksi L. Ron Hubbard ei ollut kiimaisena vastustamassa rokotteita. Sen sijaan löytyy luentoja joissa varoitetaan ja kielletään tiettyjä lääketieteellisiä toimenpiteitä. Hubbardilla oli esoteerisiä käsityksiä mm. syövästä. Hubbard eli kuitenkin sitä aikakautta, jolloin rokotteiden suurimmat riemuvoitot tapahtuivat. Rokotteiden vastustamiselle ei ollut mitään hyviä syitä. Skientologia on vastustamassa mielenterveyshoidon piirteitä, sillä he haluavat tyrkyttää sen tilalle dianetiikkaa.

Mutta samaan syssyyn on syytä muistaa, että skientologien opetuksissa on olennaisena osana useita salaliittoteorioita. Ýhden salaliittoteorian hyväksymisen jälkeen on helppoa altistua muille salaliittoteorioille. Siksi yksittäiset modernit skientologit voitat jättää rokotteet ottamatta.

Freewinds on jo saanut luvan jatkaa matkaansa. Kohde on jo tiedossa, joten Curaçaon satamakaupunki saa varautua laituriensa sulkemiseen ennen matkustajien kunnon tarkistamista.

2 comments:

  1. Pari lausetta jäänyt kesken tekstissä. :)

    ReplyDelete
  2. "esoteerisia käsityksiä syövästä" - linkki vie avengers endgame-elokuvan näyttelijöiden videoon, missä vastaavat fanien kysymyksiin. Koko pätkässä ei mainita rokotteita.


    petturi.

    ReplyDelete