31.8.11

Sana sunnuntaille: Tietoa

Forssalainen Seutu-Sanomat nosti Suomen tietoisuuteen sen kamalan tosiasian, että kouluissa opetetaan lapsille tosiasioita. "Lasten pitää saada olla lapsia" kirjoituksessa kerrotaan huolestuneista vanhemmista, jotka lukivat viidesluokkalaisten oppikirjoja. Joku onneton on päästänyt karmaisevia faktoja ihmisten lisääntymisestä koululaisten käsiin. Äiti Sanna Kantee kommentoi pervoa tilannetta.

"Kirjaa selatessani huomasin, että siellä oli kerrottu, miten lapsia tehdään. Mielestäni tämä ei kuulu ala-asteelle ja monien ystäväperheiden kanssa keskusteltuani he ovat olleet asiasta samaa mieltä."

Olen täysillä Kanteen puolella. Kouluissa ei saisi mainita mistään mitään mikä liittyy mihinkään mitä mitenkään on vyötärön alapuolella.

"Minua pelottaa, että tällaisten asioiden käsittely alkaa ahdistaa lasta ja luo tiettyjä paineita."

Pelko on täysin oikeutettu. Lapsi pelästyy, jos hän ymmärtää, että jalkovälistä löytyy jokin outo elin. Siksi on parasta, ettei lapselle kerrota mitä siellä tuhmalla alueella on. Ei missään nimessä mennä paljastamaan mitä niillä elimillä tehdään. Silloinhan ne suorituspaineet räjähtävät viidesluokkalaisella. Miten Pikku-Liisa ja Joni-Petteri kasvattavat lastaan läpi yläasteen? Pojille tulee paineita säilöä siemennestettä spermapankkiin, jos sitä vaikkapa tarvitsee aikuisena. Pelkästään elinten olemassa olon tiedostaminen lisää sitä riskiä, että niitä käytetään syntisiin tekoihin.

Opetammeko me lapsia uimaan, jotta he selviävät vedessä? Emme tietenkään, vaan sanomme, että vedessä vaanii tappajahai, joka repii lapsilta jalat irti, älkää menkö veden lähelle. Näin varmistetaan lasten turvallisuus ja vanhempien mielenrauha, kun he tietävät etteivät lapset mene veden äärelle. Kaikki voittavat. Paitsi hai.

Seksuaalisuuden ja lisääntymisen perusteiden täytyy herättää häpeää ja hiljaisuutta lapsissa. Näin varmistamme, etteivät he ahdistele vanhempiaan typerillä kysymyksillä. Kysymyksillä kuten: "Mistä lapset tulevat" tai "Miks pojilla on pippeli?" tai "Miksi tytöillä on pimppi?" tai "Miksi naapurin Tarja-tätillä on noin iso masu?" tai "Miten ne rakentaa vauvoja sairaalassa?"
Kaikkiin näihin riittää vastaukseksi ahdistava hiljaisuus, jota seuraa uhkauksia jos lapsi ei lopeta näistä asioista puhumista.

Toinen huolestunut äiti samassa lehtijutussa, Sanna Sihvonen, on valmis kompromisseihin. Hän ehdottaa, lapset voisivat valita osallistuvatko he tuolle kriittiselle oppitunnille. Näin varmistetaan, että vain osa lapsista altistuu tiedolle. Loput pysyvät turvassa.

Tieto lisää tuskaa. Siksi olisi ollut erittäin noloa, jos seuraavassa tapauksessa joku olisi tiennyt miten aivot ja sisäelimet liittyvät ihmisten elintoimintoihin. Tämän salaperäisen syy-yhteyden puuttuessa erään seurueen tietoisuudesta, ei kukaan voi nauraa heille. Jos he olisivat tietoisesti rukoilleet kuolleen heräämisen puolesta, silloin kuin noinkin tärkeät elimet on poistettu ruumiinavauksessa, niin nauraminen olisi paikallaan.

Toisaalta, aivojen liittyminen millään tavalla elämiseen on vain teoria eikä tietoa.

Homeopatia vajoaa Britanniassa

Parlamentin tutkintapaneelin tulokset ja vuositolkulla jatkunut väittely siitä pitäisikö veronmaksajien ropoja käyttää kansanterveyslaitoksen kautta uskomushoitohin on tuottanut tulosta. National Health Service julkaisi lukuja, joiden mukaan lääkärit kirjoittivat viime vuonna ennätys vähän reseptejä homeopaatisille sokeripillereille. Pudotus on roima. Viime vuonna reseptejä tehtiin 16 359 kpl. Vuonna 2000 homeopatiareseptejä tehtiin 134 000 kpl. Kustannukset terveydenhuollolle olivat silloin 831 000 puntaa. Viime vuonna vain 122 000 puntaa. Homeopatia on menettämässä viimeisiä sijojaan ns. arvostetun lääketieteen parissa.

Kuningaskunnan terveydenhuollolla on monta ongelmaa, mutta onneksi uskomushoidot vievät yhä vähemmän rahaa budjetista. Toivotaan, että suunta jatkuu. Muutamat jäljelle jääneet homeopaattiset sairaalat ovat lopettamisuhan alla, sillä rahaa ei tahdo löytyä niiden ylläpitoon. Siksi ennen täysin homeopaattinen sairaala on päivittänyt itsensä intergratiivisen lääketieteen tutkimuskeskukseksi. Integratiivista lääketiedettä kutsuttiin ennen vaihtoehtoiseksi lääketieteeksi. Sitä ennen sitä kutsuttiin uskomushoidoksi. Sitä ennen sitä kutsuttiin puoskaroinniksi.

Loukkaava ateistien bussimainos, osa 5

Herkät sielut, viattomat lapset ja kukkahattuiset henkilöt ovat jälleen kerran sielunvaarassa. Jumalattomat ateistit ovat tyrkyttämässä jumalatonta saastaansa pitkin katuja. Kuten aina edellisillä kerroilla on uusimmassa Living Without Religion mainoksessa vihaa uhkuva solvaus uskovaisia kohtaan. Olen pahoillani, mutta törkeyden ymmärtämiseksi joudun lainaamaan tähän koko mainoslauseen. Herkimmät ihmiset voivat siirtyä välittömästi pois blogistani.

“You don’t need God — to hope, to care, to love, to live.”


Teksti ilmestyy syyskuun aikan mainostauluille Niagara Fallsin kaupungissa. Tuo kaupunki alistui törkeyksien ryöpyteltäväksi. Toisin tehtiin moraalisessa Knoxvillessä Tennesseen osavaltiossa. Siellä mainosten esittämisestä vastaava EMC Outdoors näki aivan selvästi, että mainos olisi liian loukkaava alueen kunnollisten ihmisten aistielimille. Kaikki tietävät, että toivo, välittäminen, rakkaus ja eläminen edellyttävät Jumalan tarvitsemista.

30.8.11

Homeopatiaa & Bemeriä lehdissä

Valkeakosken sanomat toistaa noin vuosittain jonkinlaisen homeopatia-artikkelin sivuillaan. Tänään ilmestyi juttu, jossa oli hämmästyttävää tietoa. Suomen homeopaatit olivat järjestäneet viikonlopun aikana kesäpäiviensä tapahtuman käytännössä naapurissa, Päivölän kansanopistolla. Paikalla oli MD. hom. Jonathan Shore, joka on arvovaltainen homeopaattien parissa.

Valkeakosken sanomat haastatteli homeopaatti ja vyöhyketerapeutti Riitta Värettä. Sama Riitta Väre joka on aikaisemmin todennut, ettei homeopatialla hoideta sairauksia, vaan oirekokonaisuuksia.

Lehdessä Väre muistuttaa, että Saksassa lääkäreille opetetaan homeopatiaa. Hän haluaa samanlaista menoa myös Suomeen. Eli toisissa maissa käytetään verovaroja uskomushoitojen edistämiseen, joten samaa pitäisi tehdä täälläkin. Ei kiitos.

Loput tekstistä onkin homeopaattisen hoidon kuvailua. Potilasta kuunnellaan peräti 1,5 tuntia, joten terveyskeskuslääkäreiden luona tehdyt pikavisiitit kalpenevat helposti. Homeopatia keksittiin ennen kuin antigeenejä, perinnöllisiä sairauksia tai bakteerioppeja osattiin edes ajatella modernilla tavalla. Siksi homeopaatin tekemät diagnoosit perustuvat asiakaan tuntemuksiin ja uniin. Siksi homeopaatti on lääkäriä taitavampi kuuntelija.

Lehden juttu on yleisluontoinen kritiikitön katsaus homeopatiaan. Se onkin hyvä vastapaino niille lukemattomille skeptikoiden haastatteluille, joita joskus hamaisessa tulevaisuudessa voi ehkä mahdollisesti ilmestyä lehden sivuilla. Tai sitten ei ilmesty.

Samanlaista menoa oli eilen Ilta-sanomien sivuilla, kun toimittaja Kirsikka Kiviniemi testaa Suomeen rantautunutta Bemer-laitetta. Tuo laite tuli vastaan eräässä esitteessä kesällä. Bemerin valmistamat sähkömagneettiset laitteet on tarkoitettu urheilijoiden palauttajiksi.

"Saksalaisen fysikaalisen laitteen mekanismi on helppo. Makaat matolla ja laitat kipukohtaan yksittäisen hoitolaitteen. Sen jälkeen keskusyksikkö käynnistetään. Sieltä tulee signaaleja, jotka vaikuttava erityisesti mikroverenkiertoon. Ohjelmia on erilaisia eri tarkoituksiin."


Laitetta kuukauden verran testannut henkilö koki saavansa siitä jotakin hyötyä. Hankintahinta pitää Bemerit harvinaisempana herkkuna, sillä yksikkö maksaisi 2750 euroa.

Tarkista Bemerin sivut ja mieti onko tyylikkääseen konelaatikkoon piilotettu ripaus lumevaikutuksesta. Tuotteen toimintaperiaatteen selvittäminen on vieläkin kesken minulla, sillä sivuilla ei näyttäisi olevan yksityiskohtia laitteesta.

Ja taas, osa 38

Useita bloggaus-palkintoja voittamatta jäänyt Ja taas -sarja saa kotimaista jatkoa. Tänään vinkkilooraan on tupsahtanut monta vinkkiä tuoreesta uutisesta:

Nokia Missio Churchin hengellinen ja markkinavisioinen johtaja Markku Koivisto erotettiin.

Potkujen perusteluksi tarjotaan puskaradion välittämää tietoa siitä, että Koivisto on harrastanut seksuaalisten rajojen rikkomista. Ainakin allekirjoittaneen mielestä se on erittäin hauska harrastus, mutta uskonnollisissa piireissä virallisesti tuomittavaa touhua. Nokia Missio vakuuttaa, ettei Koiviston toimintaan liity rikosta. Ainakin lapset ovat siis tällä kertaa olleet turvassa. Koivisto ilmoittaa tarkkemmin mitä rajoja on ehkä mahdollisesti rikottu. Emme tiedä onko rajoja ylitetty heteronormatiivisesti vai sukupuolineutraalisti. Toistaiseksi joudumme tyytymään siihen tietoon, että Koivisto on elänyt oppiensa vastaisesti, kute Nokia Missio asian ilmaisi.

Jäämme suurella mielenkiinnolla seuraamaan mitä tapahtuu.

29.8.11

Vihdoinkin voitto ID:lle! osa 2

Viimeksi saimme tietää, että Kalifornian tiedekeskuksen ja konservatiivien American Freedom Alliancen välinen käräjäinti on loppusuoralla. AFA syytti tiedekeskusta syrjinnästä kun keskus perui Darwin's Dilemma (katsottavissa Youtubessa) elokuvan esittämisen tiedekeskuksen tiloissa. Osavaltion rahoittama laitos ei saisi syrjiä elokuvia. Darwin's Dilemma kertoo siitä miten kambrikauden räjähdystä on tutkittu ja minkälainen ongelma se on evoluutioteorialle. Elokuvassa kerrotaan, että kaikkein paras selitys räjähdykselle on informaation älyllinen lähde. Elokuvan katselemisen jälkeen voisi lukaista Andrew Parkerin kirjoittaman In the Blink of an Eye -kirjan, jossa esitellään valokytkinteoria melko vakuuttavana vastauksena kambrikauden mysteeriin.

Tämän kuukauden viides päivä selvisi, että osapuolet ovat sopineet kinastelun. Kuitenkin sovittelun ehtoja ei julkaistu. Molemmmat osapuolet ovat olleet hissukseen asiasta. Ehtojen paljastumista joutui odottamaan parisen viikkoa.

Discovery Institute julkaisi tiedotteen, jossa kerrotaan mitä tiedekeskuksessa tulee tapahtumaan.

The state-run California Science Center (CSC) has paid $110,000 to settle a lawsuit by American Freedom Alliance (AFA) against CSC for violating AFA's First Amendment free speech rights to advocate intelligent design (ID), according to Discovery Institute. As part of the settlement, the CSC also has invited AFA to present the ID event it previously cancelled.


AFA sai 110´000 dollarin suuruisen korvauksen. Sen lisäksi tiedekeskus lupautuu esittämään Darwin's Dilemma -elokuvan tiloissaan. Sovittelu onkin niitä harvoja asioita jotka ovat kallistuneet positiivisesti Discovery Instituten laariin. Discovery Insitute pääsee kehumaan sitä, miten pahat darwinistit ovat vastustaneet sananvapautta. Esityksen peruminen viime hetkellä olikin erittäin huono liike, olkoonkin taustalla mahdollinen IDeistien sopimusrikkomus. IDeistit pääsivät pukeutumaan marttyyrin kaapuun. Nyt emme saaneet ennakkotapausta siitä miten yhdysvaltalaiset tiedekeskukset voivat käsitellä IDeistien tuottamia elokuvia. Kalifornian tiedekeskus taipui nopeimman ja pienimmän haitan tielle.

--------------------Edit--------------------

Pharyngulassa parempi selitys tapahtumista.

28.8.11

Hei me raiskataan lapsia, osa 2

Viimeksi jäin siihen Rita Millan tapaukseen, joka tuotti ensimmäisen särön katolisen kirkon salailubunkkeriin. Tuo särö aiheutti sen, että katolisen kirkon salailemat hyväksikäyttöskandaalit alkoivat nousta jopa teoriassa poliisia kiinnostaviksi rikoksiksi.

Nykyisin otsikoissa riehuneen kirkon pedofiliaskandaalin ensimmäinen tunnettu ja ns. kiven vierimään tyrkännyt tapaus oli isä Gilbert Gauthe. Yksityiskohdat käydään läpi Beyond Belief -kirjassa verenpainetta räjäyttävällä tavalla. Gauthe hyväksikäytti useita poikia usean vuoden ajan. Häntä valvoneet piispat siirtelivät pappia hiippakunnasta toiseen. Gauthen puolustusasianajajaksi määrätty Ray Mouton oli ensimmäisiä kirkon ulkopuolisia ihmisiä, joka ymmärsi miten vakava ja laaja salailu oli tapahtunut. Hän kirjoitti kahden papin (Thomas Doyle ja Michael Peterson) kanssa vuonna 1985 ohjekirjan siitä miten katolisen kirkon pitäisi reagoida ja tuoda julki hyväksikäyttötapaukset. Jos ohjeita ei seurattaisi, vaan salailu jatkuisi, niin kirkko voisi joutua maksamaan jopa (varovasti silloin arvioiden) miljardi dollaria korvauksia uhreille ja heidän perheilleen. Pedofiilipappeja arvioitiin olevan kirkon seinien sisällä n. 1000 kpl. Moutonin raportissa suositeltiin mahdollisimman avointa tiedotusta medialle. Muuten mielikuvat salailusta vahingoittaisivat korjaamattomasti kirkon mainetta.

Raportti aiheutti pari pakollista kiitosta ja nyökkäilyä siihen malliin, että vakava ongelma otetaan vakavasti. Mutta kuinkas sitten kävikään. Vielä viime vuonna saimme lukea siitä miten katolisen kirkon piispat, kardinaalit ja monsignorit ovat tehneet kaikkea muuta kuin noudattaneet raportin suosituksia. Prioriteetti on ollut kirkon maineen suojelu, ei uhrien edun tavoittelu. Uhreja on painostettu ja lahjottu pysymään hiljaa "yhteisen edun nimessä." Lapsia raiskanneiden pappien tiedostoja ei suostuta luovuttamaan poliisille. Pappien nimiä ei kerrota tutkijoille. Hyväksikäytöistä uutisoivia lehtiä on boikotoitu. Syyteoikeuden vanhentumista purkavat aloitteet on tyrmätty parkuhuudoin kirkon kampanjoissa, sillä vanhentuvat rikokset estäisivät jo haudattujen hyväksikäyttötapausten käsittelyn oikeudessa. Katolinen kirkko on käyttänyt valheita salatakseen totuutta.

Kirkko on hankaloittanut poliisitutkintaa. Eikä aina poliisi ole edes alkanut tutkimaan hyväksikäyttöepäilyjä, vaikka uhri itse sitä vaatii. Poliisitkin ovat huolissaan kirkon hyvästä maineesta. Irlanti on pahin esimerkki tuollaisesta mentaliteetista viranomaisten parissa. Irlannin poliisi on tehnyt uskomatonta yhteistyötä katolisen kirkon kanssa. Hallituksen tilaamassa tutkinnassa paljastui, että jopa kaikkein selkeimmässä hyväksikäyttörikoksessa poliisi on luovuttanut todisteita takaisin Dublinin hiippakunnalle ja jättänyt syytteiden tekemiset kesken.

60-luvulla Britannian valokuvausketjussa havaittiin kehitykseen tullut filmirulla, joka sisälsi alastomien lasten kuvia. Se lähetettiin Scotland Yardille. Tilauskaavakkeesta selvisi, että kuvat oli lähetetty Irlannista. Scotland Yard lähetti filmirullan Irlannin poliisille, Gardaille. Siihen asia jäikin viralliselta puoleltaan. Dublinin poliisipäällikkö Costigan järjesti yksityisen rupattelutuokion silloin Dublinin johtavan katolisen kirkon edustajan, arkkipiispa McQuadin kanssa. McQuad sai kuulla, että filmirulla oli lähetetty erään papin nimissä lastensairaalasta Dublinissa. Poliisipäällikkö pyysi arkkipiispaa ottamaan jutun käsiteltäväkseen, sillä poliisi ei voinut todistaa mitään.

Lue tuo uudelleen.

Vaikka heillä oli kädessään papin nimi ja filmirullalla 26 alastokuvaa 10 - 11-vuotiaista lapsista. Poliisipäällikkö kertoi arkkipiispalle, ettei poliisi tekisi tämän enempää asian tiimoilta.

Filmirulla katosi.

Arkkipiispa McQuad otti paljastuneen papin puhutteluun. Hän vakuutti, että kyseessä oli ollut lähes viaton uteliaisuus. Pappi ei enää sortuisi vastaaviin tekoihin. Hän oli katolisen kirkon puhuttelussa kolmeen kertaan. Näiden keskustelujen muistiinpanot on poistettu kirkon arkistoista. Kun piispa Dunne halusi ilmoittaa papin suoraan poliisille, kielsi arkkipiispa McQuad Dunnea etenemästä asiassa. Skandaali oli onnistuttu välttämään. Alastomia lapsia valokuvannut pappi pysyi lastensairaalassa. Myöhemmin paljastui, että pappi oli myös valokuvauksen lisäksi kosketellut lapsia. Se on myös oma tarinansa salailusta.

Irlantilainen tutkintakomissia alkoi penkomaan uskonnollisten järjestöjen hoitolaitoksia 90-luvulla. Yhteistyön edellytys uskonnollisten laitosten kanssa oli erittäin jännä juttu. Esim. Christian Brothers -laitos tekisi yhteistyötä tutkijoiden kanssa, kunhan heitä vastaan ei nostettaisi syytteitä. Jostain käsittämättömästä syystä ehtoon suostuttiin. Kappas vain, tutkinta paljasti systemaattisesti jatkuneen lasten hyväksikäytön ja pahoinpitelyn. Todistusaineistolla ei tehnyt mitään, sillä sopimus esti niiden käytön oikeudessa. Un-fucking-believable.

Ehkä edes julkitulleet hyväksikäyttäjät saataisiin häpeämään tekojaan, kun tutkinnan tuloksissa lukisi lapsia raiskanneiden miesten nimet. No eipä tietenkään, sillä yhteistyösopimuksessa oli myös ehtona, ettei kenenkään nimiä julkaistaisi. Christian Brothers käsittelisi ja hoitaisi hyväksikäyttöongelman itsenäisesti ja anonyymistä, luottakaa vain heihin. Jumal'auta!

Viimeisenä leuan lopautuksena lattialle Irlannin uskonnolliset järjestöt olivat laatineet sopimuksen opetusministerin kanssa. Järjestöt tiesivät, että heidän toiminnastaan paljastuisi epämieluisia asioita. "Yhteisen hyvän" nimessä he vaativat silloiselta ministeri Michael Woodsilta sopimusta, jossa ei ainoastaan estettäisi syytteiden nostaminen uskonnollisia järjestöjä vastaan, eikä pelkästään peiteltäisi syyllisten identiteettejä, vaan myös ehkäistäisiin korvausmaksujen maksaminen. Kyllä. Jos jotkut perheet saisivat jotenkin oikeudessa itselleen korvauksia hyväksikäytöistä, niin maksajiksi eivät päätyisi uskonnolliset järjestöt (joita Conference of Religious of Ireland edusti). Kaikki tutkinnasta johtuneet kustannukset (n. miljardi euroa) päätyivät siis veronmaksajien piikkiin. Hallituksen ja Conference of Religious of Irelandin sopimus pysyi salassa vuoteen 2003 asti.

Hermot riekaleina. Joudun jatkakaan tätä kolmannessa osassa.

"Lapsesi on raiskattu ja kuollut, anna minulle rahaa"

Meedioiden testaamista suoritettiin alkuvuonna Inside Edition -TV-ohjelmassa. Se oli erittäin makoisalla tavalla suoritettu testi. Koehenkilöiksi valittiin paikallisia itseään mainostavia meedioita, jotka ovat kuulemma selvittäneet hankaliakin tapauksia henkivoimien avulla. Journalistit halusivat tietää myyvätkö meediot turhia toiveita asiakkailleen.

Kadonneet lapset aiheuttavat epätoivoa vanhemmissa, ja tuon epätoivon houkuttelemina heille tulee yhteydenottoja. Satoja euroja pyytävä meedio joka löytäisi kadonneen tyttären neljässä päivässä on melko yleinen tapaus.

Inside Edition esittelee miten kävi mm. Laurie McQuarylle, joka osaa puhua itsestään asiantuntevaan sävyyn. Hän on kuulemma ratkaissut todella vaikeita tapauksia. Hän tietää onko kadonnut henkilö vielä hengissä vai henkien luona. Paitsi silloin kun hän joutuu huijauksen kohteeksi, kuten Inside Edition teki.

Ohjelman tuottaja meni McQuaryn asiakkaaksi. Hänellä oli valokuva, joka esiteltiin tuottajan kadonneen siskon valokuvana. Meedio kuvaili, miten lasta oli hakattu päähän seksuaalisen väkivallan jälkeen. Lapsi oli kuollut. Kadonnut lapsi oli kuollut! Dramaattista tietoa kärsiville sukulaisille. Tieto maksoi 400 dollaria.

Kiintoisa kokemus muuttui minun silmissäni erittäin mahtavaksi kokemukseksi, kun ohjelma pyysi McQuaryn kameroiden eteen kertomaan meediotutkinnasta. Olihan hänellä yli 30 vuoden verran kokemusta aiheesta. Kappas vain, häntä haastatteli toimittaja, joka varmisti, että meedio todellakin tietää onko lapsi kuollut vai ei. McQuary vastaa tietävänsä asianlaidat. Sitten toimittaja kaivaa esiin vanhan valokuvan, jossa on nätti nuori tyttö. Meedio menee vakavaksi, sillä se on hänen käsittelemä tapaus, jonka ohjelman tuottaja oli tuonut meediolle. Johon toimittaja vastaa, että kuvassa on toimittaja nuorena.

Meedio poistuu ripeästi kuvauspaikalta.

Inside Edition toisti testin kymmenellä meediolla. Kaikki sanoivat, että kuvassa oleva lapsi on kuollut. Kukaan ei saanut korviinsa kuiskauksia henkiolennoilta siitä, että heitä ollaan huijaamassa. Ehkä toimittajien skeptiset värähtelyt vaikeuttivat kommunikaatiota.

Ongelma on parhaiten esillä silloin, kun hyvää tarkoittavat meediot tyrkyttävät tuntemuksiaan vinkkeinä. Kadonneita tapauksia ei ratkaista epämääräisillä tuntemuksilla, kuten Holly Bobon tapaus todisti. Poliisille sateli vinkkejä siitä minkälainen henkilö Bobon kaappaja on:

Bobo's abductor might have a scar on his forehead, or a rash on his elbow, or a bite mark on his hand. He might work from home as a graphic designer and long for the 1950s. His hair might be dark brown, or blonde, or salt and pepper. He might be clean shaven, or he might have a moustache. He might be a Scorpio. He is either scrawny, or of medium build, or stocky and muscular -- possibly ex-military. He might own a black leather wallet, and his name might contain one or more of the following letters: B, A, J, R, W, or M; his last name might be Glenn. Bobo might be (or might have been at one point) in or near a place that has the number 7 associated with it, either an address or a highway number or possibly seven miles from some landmark.


Jos poliisi seuraisi jokaista vinkkiä, niin tutkinta lässähtäisi mutaan heti alkumetreillä. Lässähtämistä tapahtui myös meedioiden tv-ohjelmille. Carla Baron antoi vinkkejä Holly Bobon tapauksessa. Baron oli mukana Haunting Evidence -realityohjelmassa, jossa meediot tunteilevat erilaisten rikosten parissa. Ohjelma peruttiin 22 jakson jälkeen. Yhdessäkään tapauksessa ei pystytty osoittamaan, että meediot olisivat auttaneet tutkinnassa. Yhtäkään tapausta ei ratkaistu henkivoimilla.

Psychic Crime Fighter -keskustelupalstalla otetaan aktiivisesti kantaa lähes kaikkiin kadonneiden lasten tapauksiin. Modernit meediot käyttävät GoogleMapsia osoittaessaan mistä kadonneet henkilöt löytyvät. Katso vaikka miten Jared Hannan tapausta pyöritellään. Kaikkein vakuuttavimmat tuntemukset lähetetään sähköpostilla Jaredin vanhemmille.

Toijalassa vuonna 2009 kadonnut Nora Bhatia aiheutti myös kotimaisten harrastelijameedioiden heräämisen. Noran äiti sai puhelinsoittoja avuliailta meedioilta. En tiedä mitä he sanoivat äidille tai miten äiti vastasi takaisin. Kuitenkin vinkeistä ei ollut hyötyä, sillä Nora löytyi kuolleena ilman meedioiden apua. Koirapartio löysi ruumiin.

Muistathan, että televisiosta tuttu Lisa Williams on tulossa Suomeen.

Varokaa hypno-eunukkeja!

Tämä on se tuttu ja aivan liian yleinen tarina eunukkijengeistä, jotka hypnotisoivat viattomia ihmisiä luovuttamaan eunukeille rahansa.

55-vuotias Asha Pandit sai kutsumattomia vierailijoita Mumbaissa, kun kaksi eunukkia astui sisälle. Toinen miehistä pyysi saada juotavaksi lasillisen vettä. Toinen pyysi teetä. Asha oli kohtelias ja haki miehille juotavaa, mutta se osoittautui huonoksi päätökseksi. Toinen eunukeista käytti tyhjää vesilasia naisen ja hänen tyttärensä hypnotisoimiseen. Perheeltä varastettiin kultakorut. Nainen toipui tajuttomuudestaan vasta reilu tunnin jälkeen. Vasta naapureille puhumisen jälkeen Asha päätteli mitä oli oikein tapahtunut. Vastaavia varastelevia eunukkeja on liikenteessä samalla alueella.

"Kuvitteelliset ihmisoikeudet" Afrikassa

Jenkkilän saarnaajat ravaavat jatkuvasti kehitysmaissa. He levittävät monimuotoista lähetyssanomaa kansakunnille. Vapaamielisemmat saarnaajat puhuvat ihmisoikeuksista ja Jumalan rakkaudesta. Konservatiivisemmat saarnaajat puhuvat "kuvitteellisista ihmisoikeuksista" ja Jumalan tuomasta tuomiosta. Jälkimmäiset saarnaajat olivat ahkeria Ugandassa, jossa kansanedustajat alkoivat laatimaan homoseksuaalisuuden kriminalisoinnin tiukentamista. Eli samaa sukupuolta olevista petipuuhista joutui linnaan. AIDS-homoseksuaalit tuomittaisiin kuolemaan, jos he ovat sukupuoliyhteydessä jonkun kanssa. Kansainvälinen vastalausemyrsky sai kansanedustajat vetämään lakiehdotuksen toistaiseksi piiloon. Paikalla ravanneet saarnaajat nostelivat käsiään synkronoiden pystyyn: Eiväthän he voineet mitenkään tietää, että afrikkalaiset alkaisivat lynkkaamaan homoja sen jälkeen kun he ovat saarnanneet homouden olevan kansakuntia tuhoava pervous.

Nyt voimme seurata melkein suoraan sivusta, miten nämä saman koulukunnan saarnaajat jatkavat toimintaansa Afrikassa. Family Watch International levittää tietoa seksuaalisuudesta Nigeriassa. YK:n edustajat ovat vaatimassa, että Nigeria poistaisi homoseksuaalisuuden rikoslaistaan. FWI vastustaa kriminalisoinnin poistoa, koska perhearvot, jne. Sharon Slater on FWI:n ääni, kun poliittisia pointteja pitäisi perustella toimittajille.

Warren Throckmorton kyseli Slaterilta miten johdonmukaisia FWI:n näkökulmat ovat. FWI:n mukaan Nigeria on roolimalli siitä miten perhearvoja suojellaan Afrikassa. Nigerian pohjoisosat ovat vahvasti islamisoituneet, joten homoseksuaalisesta aktiviteetista napsahtaa helposti hirttosilmukka kaulaan, tai jotakin vastaavaa. Muualla Nigeriassa homostelusta voi tulla vain 14 vuoden verran vankeutta. FWI sanoo puolustavansa kansakuntien kulttuuriin ja uskonnollisiin arvoihin perustuvaa oikeutta määrätä miten kansakunnissa eletään. Järjestö haluaa edistää luonnolliseksi perhejärjestykseksi nimeämäänsä käsitystä siitä miten yksi mies ja yksi nainen muodostavat perheyksikön. Tuskin yllätyt, että heidän mielestään kaikki variaatiot tästä johtavat yhteisöjen tuhoutumiseen. Samoin esiaviollisesta seksistä on pidättäydyttävä, sillä sukupuolielimet ovat pyhiä.

Kun Ugandan homolaki sai aikaan kansaivälisen vastustuksen, otti FWI etäisyytttä Ugandaan. Vaikka lakiehdotusta tukenut tunnettu saarnaajaa Ssempa oli nimetty FWI:n yhteistyöhenkilöksi Ugandassa. Nykyään Ssempan tittelin kohdalla FWI:n sivuilla on vapaaehtoistyöntekijä, jota kuvaillaan näin:

Martin Ssempa, FWI African Coordinator (volunteer)—Martin Ssempa was associated with Family Watch International because of his extensive work with youth promoting abstinence-based HIV education in Uganda. This association ended when Family Watch became aware of Mr. Ssempa’a support of the proposed law in Uganda calling for the execution of homosexuals who engaged in “aggravated homosexuality” (defined as homosexual sex between an adult and a minor or when a person infected with HIV knowingly has sex with another person putting them at risk for contracting HIV).
Eli aivan selvästi FWI vastustaa tänään Ugandan homolakiehdotusta.

Samalla FWI vastustaa YK:n toimia Afrikassa, jos niillä pyritään dekriminalisoimaan homoseksuaalisuutta. Lol wut? Slater kuvailee tilannetta monimutkaiseksi. He eivät hyväksy seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Eihän väkivaltaa tarvita, sillä nämä vähemmistöt voivat eheytyä enemmistöön. Väkivaltaa edistävät lait pitäisivät vähemmistöt piilossa ja kaukana eheytymishoidoista.

Throckmorton kysyy Slaterilta onko 14 vuoden tuomio väkivaltainen ratkaisu homoseksuaalisuuteen. Tähän Slater vastaa, ettei FWI:llä ole mitään kantaa yksittäisiin lakeihin.

“FWI does not dictate to nations what specific laws people should enact or protect regarding homosexual sex or whether they should fine or jail individuals.”

Eli FWI ei tiedä onko ihmisten heittäminen vankilaan heidän seksuaalisen suuntautumisen perusteella oikein tai väärin.

Seuraavaksi häneltä kysytään tukeeko FWI islamisoituneen pohjois-Nigerian oikeutta kriminalisoida muiden uskontojen seuraaminen. Slater toteaa, että uskonto ja seksuaalisuus ovat kaksi eri asiaa. Sitten hän siteeraa YK:n ihmisoikeusjulistusta:

In the exercise of his rights and freedoms, everyone shall be subject only to such limitations as are determined by law solely for the purpose of securing due recognition and respect for the rights and freedoms of others and of meeting the just requirements of morality, public order, and the general welfare in a democratic society.


Eli homoseksuaalinen käytös on uhka julkiselle rauhalle ja demokratialle. Siksi sitä saa ja täytyy säännöstellä. Mutta uskonnollisuus on sellainen asia, jota ei saa säännöstellä. FWI:n kanta on ymmärrettävä. Jos muslimien aikeet muiden uskontojen rajoittamisesta suitsitaan, niin seuraavaksi suitsitaan FWI:n aikeet homolainsäädännöistä (joihin FWI:llä ei siis ole mitään virallista kantaa).

Sotilashautajaiset Teksasissa rukoilun kohteena

Fundamentalistikristittyjen ikuinen uhrimentaliteetti paistaa jälleen läpi Teksasissa. USA:n armeijan veteraanit haudataan armeijan ohjesääntöjen mukaan, jos he haluavat sellaisen päätöksen. Star-spangled banner kääritään koskettavassa seremoniassa ja ojennetaan omaisille. Omaisten toiveita kunnioitetaan jopa ohjesääntöjä taivutellen. Sotilaan uskonnollinen vakaumus vaihtelee, sillä asevoimissa palvelee kristittyjä, pastafaristeja, juutalaisia, muslimeja, wiccoja ja uskonnottomia. Monipuolisuuden vuoksi seremoniat pyritään järjestämään kunkin tilaisuuden vaatimusten mukaan. Onhan kyseessä äärimmäisen tärkeä tapahtuma. Mutta jotkut näkevät asiat toisin.

Alex DiBranco muistuttaa AlterNetissä, että jotkut haluavat viedä omaisilta oikeudet päättää ja välittää kuolleen sotilaan toiveet omista hautajaisistaan. Uskomatonta mutta totta, sillä tietyt kristityt haluavat julistaa kaikki armeijan järjestämät hautajaiset kristillisiksi hautajaisiksi, joissa siunataan Jeesuksen nimessä. Olkoon arkussa maataan palvellut ateisti, juutalainen tai muslimi.

Kulttuurisodasta opittu taitava taktinen manööveri on otettu käyttöön Teksasissa. Houston National Cemeteryn järjestämissä sotilashautajaisissa tapahtui kummia, kun erään sotilaan hautajaisiin ilmestynyt vapaaehtoisjärjestön nainen ei saanutkaan tulla rukoilemaan Herran nimessä sotilaan sielun puolesta. FoxNews "freimaa" kohun hienosti: Kristittyä syrjittiin hautajaisissa. Liberaalit haluavat kieltää rukoilun hautausmailla.


Tuo on niin nerokas keino saada itsensä näyttämään uhrilta, että nostan hattua. On totta, että hautausmaalla kielletään rukoilu, jos omaiset ovat toivoneet ettei niitä esitetä. Jos omaiset haluavat kunnon rukoilua ja hienot hymnit, niin järjestöt ovat enemmän kuin tervetulleita hautajaisiin. Jos omaiset haluavat sekulaarin hautausseremonian, niin armeija toteuttaa sellaiset hautajaiset. Koska kristityt vapaaehtoisjärjestöt eivät nyt pääse rukoilemaan kaikkiin hautajaisiin, ovat kristityt vainon kohteena.

AmericanAtheist kertoo mitä nykyisen sukupolven ateistit kohtaavat USA:n armeijassa.

26.8.11

Rokotteet uutisissa

Kiinassa on tutkittu H1N1-rokotteen, sikainfluenssan ja narkolapsian välistä yhteyttä. Annals of Neurology julkaisi paperin, jonka sisällöstä kerrotaan kansanomaisesti Hesarissa. Yksinkertaistettuna pelkkä sikainfluenssa näyttäisi aiheuttaneen kolminkertaista nousua narkolepsiatapauksissa.

Potilaiden haastattelut ja terveysrekisterit paljastivat narkolepsiatapausten noudattaneen rytmiä, jossa vähiten tapauksia oli marraskuussa ja eniten huhtikuussa. Suurin sairastumispiikki heijasti siis influenssaepidemian huippua 5–7 kuukauden viiveellä.

Sairastuneista vain kuusi prosenttia oli saanut H1N1-rokotteen, joten rokotteet eivät selittäneet yhteyttä. Kiinassa ei käytetty Pandemrix-rokotetta, joka Suomessa ja useissa muissa Euroopan maissa yhdistettiin narkolepsiatapauksiin.


H1N1-influenssa itsessään liittyy jollakin tavalla narkolepsian laukaisemiseen. Samalla tavalla on päätelty, että GlaxoSmithKlinen valmistama Pandemrix H1N1-rokote liittyy jollakin tapaa (todennäköisesti jonkin muun tekijän yhteisvaikutuksella) narkolepsian laukaisemiseen. Siksi Euroopan lääkevirasto suosittelee Pandemrixin käytön rajoittamista. Rokotteen käyttö on vielä haitat ja hyödyt yhteenlaskettuna positiivisen puolella.

FirstScience.com kertoo asiasta hieman yksityiskohtaisemmin. Samalla se paljastaa tulevan vasta-argumentin, jota tullaan kuulemaan keskustelupalstoilla. Tutkimuksessa mukana ollut tohtori Emmanuel Mignot on nykyään hakemassa rahoitusta jatkotutkimuksia varten. Ja rahaa ollaan pyytämässä GlaxoSmithKlineltä. Näin saadaan rahayhteys tutkijaryhmän ja rokotevalmistajan välille. Ja silloin tutkimus on rokotekriitikoiden silmissä nollattu, ilman tutkimusmetodin kritiikkiä. Vaikka rahoituksen hakeminen tapahtuu kiinalaisen tutkimuksen jälkeen. Katsotaan mitä tapahtuu.

Toinen tärkeä rokoteuutinen liittyy niiden turvallisuutta arvoineen yhdysvaltalaisen Institute of Medicine -paneelin johtopäätöksiin. Riippumaton rokotteiden tarkastus tilattiin USA:n rokotekorvauksista päättävältä taholta. 667 sivuisessa raportissa käydään läpi useamman rokotteen epäillyt haittavaikutukset. Kaikki rokotteet eivät pääse läpi puhtain paperein, sillä rokotteilla on aina joitakin haittavaikutuksia.

Tuhkarokko-sikotauti-vihurirokko -rokote (MPR) yhdistettiin useampaan sivuoireeseen vakuuttavan näytön perusteella:

Harvinaista aivotulehdusta joillakin immuunisairailla ihmisillä

Kuumeen laukaisemia halvauksia

Anafylaksiaa

Pyörtymistä

Sama paneeli kävi läpi myös MPR-rokotteen ja autismin välisten yhteyksien näytöt. He eivät onnistuneet löytämään vakuuttavaa näyttöä siitä, että MPR- tai mikään muukaan rokote aiheuttaisi autismia. Kohua aiheuttavan HPV-rokotteen haittavaikutukset jäivät vielä tähän epäselvien tapausten kategoriaan.

Raportissa kerrotaan, että suurimmalle osalle epäillyistä haittavaikutuksista ei ole toistaiseksi vakuuttavaa näyttöä. Haittavaikutusten ja rokotteiden välisten yhteyksien kumoamiseksi tai vahvistamiseksi tarvitaan lisää tutkimusta. Haittavaikutukset ovat niin harvinaisia, että syy-yhteyksien selvittäminen ei onnistu. Tutkimus vaatisi valtavat määrät koehenkilöitä.

25.8.11

Naiset masturboivat, Jeesus itkee

Alunperin Bust -lehdessä julkaistu artikkeli naisten masturbaation vaaroista nousi jälleen pinnalle. Oikeastaan jutussa on kyse pienestä kristillisestä liikkeestä, joka haluaa parantaa ja antaa tukea itsetyydytyksen pauloihin joutuneille naisille. Pornografia tunkee silmille jatkuvasti kaikkialla. Internet levittää alastomuutta ja rivoja poseerauksia entistä nopeammin Viettelykset vievät käsiä sopimattomiin paikkoihin aivan liian usein, kun nainen tulee riippuvaiseksi itsetyydytyksestä.

Mahtavan nimen valinnut Dirty Girls Ministries on tätä riippuvuutta vastaan taistelevan liikkeen eturintama. 26-vuotias Crystal Renaud on toipunut. Enää hän ei alista aistielimiään syntisille ärsykkeille. Kuten yli sata naista järjestön tukiryhmässä, niin myös moni muu nainen lankeaa hinkkailuun peräti kaksi kertaa viikossa (amatööri). Jopa tuo määrä on Renaudin mielestä merkki riippuvuudesta. Seksuaalinen nautinto ei tietenkään ole Dirty Girls Ministriesin sisällä täysin kiellettyä. Kunhan sitä koetaan vain ja ainoastaan avioliiton satamakaupungeissa, yksiaviollisesti naisen ja miehen kesken. Naisen kuuluu haaveilla aviomiehestään, jos sortuu omien käsien tai värisevien laitteiden tarjoamaan onneen. Seksifantasioihin sopii päästää vain aviomies ja/tai Jeesus. Onkos se muuten syntiä, jos ajattelee oikeasti Jeesusta?

Liikkeellä on toki ajamisen arvoinen asia. Kuten kaikkeen kivaan niin myös masturbaation voi jäädä koukkuun. Jos koulu- tai työpäivän jälkeen, tai peräti sen aikana, käyttää monta tuntia masturbaatiomaratooniin, vuoden jokaisena päivänä, niin kannattaa miettiä olisiko olemassa fiksumpi tapa elää. Dirty Girls Ministries neuvoo lopettamaan kaiken pornon katselun, kaikki epäsoveliaat hiplailut ja kaiken seksin, eli olemaan puhdas, 90 päivän verran. Renaud toteaa, että masturbaation olemassa olosta saa kertoa sukupuolivalistuksessa, kunhan sitä ei kokeilla. Sirkesalon "pikkusormella leikkimään lähtemiset" raikuvat korvissani.

Toistaiseksi en ole löytänyt tietoa siitä kuinka vakava ongelma Renaudin itsetyydys oikein oli. Haittasiko se ns. normaalia elämää, vai loiko se pelkästään tunteen riittämättömyydestä ja pervoudesta? Se mitä tulee vastaan Renaudin kirjoittaman kirjan ja verkkosivujen kommenteissa antaisi ymmärtää, että itse hiplailun akti tuottaa suurimmat häpeät. Häpeä johtuu kanssaihmisten mielipiteiden lisäksi siitä, että naiset ovat häpäisseet itsensä Jumalan silmien edessä (Tuo pervo tirkistelija Taivaassa) ja tuosta häpeästä täytyy päästä eroon. Mitenkäs muuten kuin Jeesuksen voimalla.

Riippuvuudeksi päässyt masturbaatio haittaa varmasti elämää. Ystävyyssuhteet, seurustelu, syöminen ja peseytyminen voivat unohtua, kun ihminen linnoittautuu kotiinsa virikkeitä tarjoavan materiaalin kanssa. Saman ilmiön aiheuttaa vaikkapa World of Warcraft, StarCraft II tai mikä tahansa tarpeeksi koukuttava asia.

Sarah Markley ja Laurie kertoivat tarinansa DGM:in blogissa. Likaisen elämän lisäksi heillä on jatkuva tunne siitä, että käynnissä on jatkuva taistelu saastaisia haluja vastaan. Tarinoista ei selviä kuinka suuri ongelma itsetyydytys oli arkielämän kannalta. Pehmopornon näkeminen 2 sekunnin ajan hotellin televisiossa tuotti Laurielle ahdistuskohtauksen.

Tarinan opetus: kaikki muistavat, että itsetyydytys on saastaista, alentaa ihmisarvoa, tuhoaa elämiä, ja sosiaalisen normin mukaan kaikkien on teeskenneltävä ettei kukaan tee sitä. Itsetyydytys on syntiä, jota täytyy hävetä. On terveellisempää tukahduttaa seksuaalisuutensa kuin päästä se riehumaan valtoimenaan. Varsinkin naisten on syytä pitää kätensä vyötärön yläpuolella ja peittojen päällä. He ovat siveitä, viattomia, puhtaita olentoja. Mitään keskitietä ei ole olemassa. Kompromissit ovat saatanasta, jne.

Oma yltiöliberaali näkökulmani tähän aiheeseen on luonnollisesti ja luonnonmukaisesti se, ettei aktissa ole niin paljon hävettävää kuin Renaud väittää. Harva asia on kauniimpaa kuin itsetyydystä harrastava nainen. On nolompaa katsoa Salattuja elämiä telkusta.

23.8.11

HAARP siellä, HAARP täällä, HAARP joka säällä

Voi HAARP sentään mitä olet mennyt tällä kertaa tekemään. Ensin aivopeset irakilaisia sotilaita antautumaan liittoutuneille (googlaa jos uskallat). Sitten luot hirmumyrskyjä Atlantilla. Laajennat toimintaasi mannerlaattojen ravisteluun Kiinassa, Haitissa ja jopa Japanissa asti. Ja nyt hienosäädät tihutöitäsi festareiden tuhoamisella.

Aivan, Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä ei epäröi liittää ionosfäärin tutkimiseen ja USA:n armeijan kommunikaatiojärjestelmän täydennysmahdollisuuksien kehittämiseen tarkoitettua aparaattia viiden hengen vaatineeseen ja yli sataa ihmistä haavoittaneeseen myrskyyn.

Youtubevideoiden kommentteja selaamalla selviää, että nyt HAARP osaa jopa kuljettaa myrskyn purskauttamia vesimassoja. Mitenkään muuten ei voi selittää sitä, että Pukkelpopin niskaan tuli hetkessä kahden kuukauden sademäärä. Come on, se on ainoa looginen johtopäätös. Siitäkin huolimatta, että Belgian säätiedoista selviää miten vuodesta 2008 lähtien on ollut suuria puhureita ja suuria rynnäkkösateita. Tällä kertaa kaikki yhdistyivät yhden festarin päälle. Muistakaa, ettei sattumia ole olemassa ja kaikki liittyy kaikkeen jollakin tavalla.

Salaliittoteorioiden tyypillisenä tukena on tarkan tiedon puute. Belgian säälaitos antoi varoituksen rankasta sateesta, raekuuroista ja myrskystä, mutta tarkkaa paikkaa ja sateen määrää ei tiedetty kaupungin tarkkuudella.

HAARP on saanut omia kyseenalaisen maineen olla kaikkien vähänkään outojen ilmöiden vakioselityksenkorvike NWO-piirien sisällä. Jotku on nähnyt elämänsä ensimmäisen Altocumulus undulatus pilvirintaman, kuvannut sen ja ladannut Youtubeen, otsikoksi jotakin HAARPista, ja uusin todiste superaseesta on valmis.

Tästähän muistuu mieleeni viime vuoden kauhistelut Helsingissä, kun uskomattoman hieno myrskypilvi vyöryi kaupungin yli. Myrksypilven selvää rintamalinjaa käytetään perusteluna myrskypilven keinotekoisuudelle. Eiväthän myrskyrintamat voi edetä aurinkoisen kirkaalle taivaalle millään muulla tavalla.

Päätän kaiken Against NWO -nimimerkin pohdinnalla.

Voidaan vain miettiä, että mikä motiivi on jollain taholla järjestellä suunnattomia myrskyjä HAARP:lla tietyille rockfestivaaleille.


Ja:

Nämä jutut eivät kyllä nyt selity sillä, että rock musiikki on saatanasta ja saa lavat aina hajoamaan ja myrskyn tulemaan paikan päälle. Sillä kyse on kyllä jostain aivan muusta ja mitä todennäköisimmin HAARP on pelissä melkein aina näissä tapauksissa. Esim. jos Porissa riehui tuhoisa myrsky Sonispheren aikaan niin vastaavasti aivan samassa paikassa pidetyt Pori Jazzit ovat aina säilyneet tuhoisilta myrskyiltä. Jazz-festivaalit eivät näemmä vedä myrskyjä puoleensa.



Niin. Miksi juuri tämä festari joutui NWO:n ikeen alle, mutta sadat muut kesätapahtumat saivat luvan jatkua aurinkoisen sään lumoissa? Vain Illuminati tietää.

Vallankaappaus Zimbabwen kirkoissa

Nolbert Kunonga sai ekskommunikaation anglikaanisesta kirkosta vuonna 2007. Hän oli hieman liian konservatiivinen kirkon makuun. Zimbabwen presidentti Mugaben tukijana hänellä oli kuitenkin helppoa löytää työpaikka kirkollisen uran jatkajana. Vanha suola janotti, joten Kunonga punoi juonia anglikaanisten tilojan lunastamiselle. Kirkolla oli noin 3000 kiinteistöä; kirkkoja, sairaaloita, kouluja, jne. Niihin sidottu varallisuus ei tietenkään ollut merkittävin tekijä Kunongan pääkopassa, vaan huoli vääräoppisuuden vaikutuksista Zimbabwessa. Presidentti Mugabe ja monet muut ovat varoitelleet kansalaisia homoseksuaalisudeen vaaroista ja löytäneet lääkkeen homouteen. Kunonga on mukana saarnaamassa miten liian liberaalit näkökulmat korruptoivat muuten niin puhtoisen maan. Hän on palkannut aikaisemmin mm. köriläitä tukkimaan katedraalien ovet, kun uuden piispan virkaannimittämisseremoniot olisivat alkamassa. Uusi piispa jouduttiin ylentämään kilometrin päässä urheilukentällä. Ja muuta fundamentalistista menoa. Kunonga saa tukea hallitukselta ja tietenkin poliiseilta.

Tämän takia, kuin ihmeen saattelemana, Kunonga on päätynyt anglikaanisen provinssin pääuskovaiseksi. Samoin aivan ällistyttävien yhteensattumien kautta maan tuomioistuimissa on päätetty, että anglikaanisen kirkon tiloista häädetään nykyiset työntekijät. Ensimmäiset häätöpaperit on toimitettu. Aivan kuten Kunonga on vaatinut erottamisestaan lähtien. Tilalle astuvat puhtaan velvollisuudentunnon pakottamana Kunongan asettamat seuraajat. Joiden ennustan olevan Mugaben tukijoita. Teologinen kiistely ei liity tähän ilmiöön.

Riippuen siitä kuinka paljon Kunonga ja kumppanit saavat tukea Mugabelta on Zimbabwesta tulossa seuraava Uganda.

22.8.11

Jumala vihaa paavia

Paavi Benedictus XVI vierailee Espanjan aurinkoisilla kukkuloilla. Hän pyrkii puhdistamaan katolisen kirkon mainetta. Espanjan sosialistinen hallitus ei nöyristele kirkon edessä kuten wanhaan hyvään aikaan oli tapana. Nuoret pitäisi saada innostumaan kirkkoon liittyvistä asioista ja omaksumaan vanhojen pappojen asettaman moraaliopit. Tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo nakki kakkupalaan aseteltuna. Nimenomaan nuorille tarkoitetussa puheessaan paavi alleviivaili uskon tärkeyttä, jotta seuraava sukupolvi kasvaisi kunnolliseksi sukupolveksi. Abortit, homostelu, esiaviollinen seksi, ehkäisyvälineet ja muut syntiset asiat karkotetaan pois yhteistyöllä. Paavin harmiksi hieno saarna keskeytyi, kun Jumala puuttui peliin.

Katolisen kirkon päämies varoitti nuoria pyhiinvaeltajia vääristä jumalista ja kehotti heitä levittämään evankeliumia. Paavin sunnuntain vastaisena yönä pitämä saarna keskeytyi rajumyrskyn takia.

Rankkasade kasteli paavin läpimäräksi, ja puhuri vei mennessään hänen saarnapaperinsa. Yömessun alkaessa lämpötila lähenteli 40:tä astetta, ja kymmenet ihmiset pyörtyilivät ja kärsivät auringonpistoksista.



Aivan selvästi yläkerran Herra ei halunnut kuunnella saarnaa. Ehkä Hän ei tykännyt siitä miten Bene-D ei kirjoittanut muistiinpanoihinsa yhtäkään anteeksipyyntöä pedofiliaskandaalista? Tai ei tykännyt siitä, että ympäripyöreiden anteeksipyyntöjen jälkeen ei ole tehty oikeasti mitään uhrien auttamiseksi?

Beyond Belief -kirjan lukeminen on vielä kesken. Aikaa kuluu erilaisten tapausten googlauksiin, kun selvitän miten mitäkin hyväksikäyttötapausta on esitelty uutisissa. Yhä uudelleen on ilmestynyt uusia hyväksikäyttörinkejä, joissa papit ja/tai piispat suojelevat toisiaan. Paavi Johannes Paavali II kuvaili ongelmaa, kun suostui sitä edes joskus kommentoimaan, Yhdysvaltojen sisäiseksi ilmiöksi. Vaikka tapauksia tuli jatkuvasti julki ympäri maailmaa. Vaatii aina välillä pientä rauhoittumista, jotta saan luettua kirjan loppuun asti.

Paavia tarvitaan pian myös Suomeen, sillä suomalaiset nuoret vieroksuvat vahvaa uskonnollisuutta. Ehkä Bene-D osaisi vakuutella nuoret toisiin aatoksiin.

20.8.11

Komeetta Elenin tulee ja tappaa

Paranormaaliblogin kautta tuli vastaan video tulevasta maailmanlopusta. 57 minuutin pituisella videolla esitetään perustelut lähestyvän Elenin komeetan vaikutuksista planeetallamme. Alex Retrov esitelmöi tärkeistä asioista. Vuoden 2012 mullistukset ovatkin yllättäen Illuminatin juonia, joilla viedään huomio oikeilta mullistuksilta. Megakatastrofit alkavatkin parin kuukauden sisällä!



Perustelut ovat vankat. Sattumia ei ole olemassa. Komeetan lähestyessä Maata on se paikoitellen konjunktiossa tähtitaivaalla. Tai jotain sinnepäin. Kuten kaikki vaihtoehtotiedon sfäärejä tarkkailleet tietävät, ovat linjakkain asettuvat taivaankappeleet aivan erilaisia kuin hiemen ristikkäin asettuvat kappaleet. Siksi ylä- tai alakonjunktiossa olevat kappaleet ovat täynnä "vibrationaalista harmoniikkaa". Komeetta Elenin aiheuttaa kosmisen shokkiaallon. Todisteet ovat selvät.

Elenin oli linjassa Aurinkoon ja Maahan nähden 27.2.2010.

Samana päivänä oli Chilen suuri maanjäristys.

Elenin oli lähempänä Maata ja taas linjassa 4.9.2010.

Samana päivänä oli Christchurchin maanjäristys.

Elenin oli taas lähempänä ja taas linjassa 11.3.2011.

Japanin suuri maanjäristys.

Kolme kertaa peräkkäin! Aivan kuin minä sängyssä. Ei voi olla sattumaa. Alex jatkaa perusteluja. Vuorossa on videon kuvaamisen aikana tulevan päiväyksen vuoro.

Elenin olisi taas linjassa - jopa useamman planeetan kanssa - 17.8.2011.

Silloin oli
kaksi huomaamisen arvoista järistystä. Toinen Afganistanissa ja toinen Japanin Honshussa, mutta ne eivät aiheuttaneet merkittävää tuhoa. Honshun järistys oli samanlainen kuin parisen viikkoa sitten samalla paikalla tapahtunut järistys. Oikeastaan järistyksiä tapahtuu päivittäin (pelkästään Japanissa tuhat maanjäristystä per vuosi) ja tuhoja tapahtuu jopa silloin kun komeetta Elenin ei ole ylä- tai alakonjunktiossa. Hämmästyttävää. Aivan kuin Alex poimisi rusinoita kaikista leipomon pullista. Pelkästään tämän vuoden tammikuussa tapahtui 17 yli 6 richterin järistystä ympäri maailmaa.

Eli ensimmäinen Alexin ennustama päiväys ei tuottanut toivottua katastrofia, vaikka vaikuttavien värähtelyvoimien olisi pitänyt olla entisiä kertoja suurempi.

Vuorossa on toinen ennustus. Elenin tulee olemaan merkittävimmässä linjauksessa ja lähimpänä Maata 26-27.9.2011. Komeetta on järkyttävän lähellä Maata kuukauden kuluttua.

Silloin Japani, Uusi-Seelanti ja monet rannikko-alueet ympäri maailmaa katoavat tuhojen seurauksena. Maata suojaava magneettikenttä katoaa. Taivas pimenee kolmeksi päiväksi. Elektromagneettiset myrskyt tuhoavat elektroniikkaa. Metsäpalot riehuvat kaikkialla. Televisiosta tulee vain Big Brotherin uusintoja.

Merkitkää tuleva tuho kalentereihinne!

Videossa Alex myös selittää miten NASA on Illuminatin omistama. GoogleSky -ohjelmaa sensuroidaan, jotta väki ei näe minkälaisia asioita on tulossa planeettamme kohti parhaillaan. Ja niin edelleen. En jaksanut kuunnella loppuja ihan ajatuksen kanssa. Alex väittää, että komeetta Elenin ei olekaan komeetta, vaan neutroni- tai kääpiötähti. Voit seurata Elenin matkaa vaikkapa täällä.

Salaperäinen tapaaminen Tampereella

Tänään klo 18:00 ilmestyi outoa porukkaa Tamperen Plevnan olutpanimoravintolaan. Perällä syrjäisen pöydän äärellä punottiin katalia juonia, sillä Paholaisen Asianajajaja -blogin ensimmäinen koemielessä järjestetty tapaaminen pyörähti käyntiin. Paikalle ilmestyi yllättävän paljon väkeä, joten tilanahtaus ja yksi piiiiitkä pöytä tekivät kommunikaation hankalaksi. Juttua riitti peltokuvion luomisesta, Hengen & Tiedon -messuille soluttautumisesta ja yleisestä höpinää. En ole tottunut sosiaalisiin tapaamisiin, mutta toivottavasti osasin olla tarpeeksi puhelias. Kyllä tällaista menoa kestää kerran vuodessa. Kyseessä oli myös Skepsis ry:n epävirallinen tapaaminen Tampereella. Epäilyksen evankeliumi on leviämässä, kunhan saamme kehiteltyä holistisen skepsismin. Tai jotain sinnepäin.

Seurueessa kauhisteltiin myös uusinta Minä Olen -lehteä jonka ostin juuri ennen paikalle ilmestymistä. Siinä on mainos tv-meedio Lisa Williamsin saapumisesta Suomeen. 24.9.2011 Finlandia Talon tiloissa otetaan yhteys tuonpuoleiseen, jos on valmis maksamaan 65/75 euroa. En ole valmis sellaiseen, mutta pitänee nostaa Williams tapetille blogissani hieman ennen tapahtumaa.

Kokoontumiseen vaivautuneille annettiin mahdollisuus valita yksi kirja tuomastani kokoelmasta. Ehtona ei ollut sielun luovuttaminen haltuuni, vaan kirjoittaa valitsemastaan kirjasta jotakin, joka sitten julkaistaan täällä. Jotkut eivät uskaltaneet napata mukaansa kirjaa. *murr*

Jos haluat tietoa seuraavasta tapaamisesta - sitten joskus - liity PA -blogin viralliseen ja aitoon Facebookryhmään. Vilkkaasta kommentoinnista johtuva sähköpostispämmi on estettävissä, kun klikkaa "Muokkaa asetuksia" napista ruksin pois siitä sähköpostiosoitteesi vierestä.

19.8.11

Energiahoidoista uusi tutkimus

Melko arvostetussa Cancer -julkaisussa ilmestyi uskomushoitoja mittaileva paperi.

Complementary medicine for fatigue and cortisol variability in breast cancer survivors vertaili syöpähoidoista aiheutuvan väsymyksen hoitoja. Sokkoutettu ja satunnaistettu tutkimusmenetelmä oli ihan hieno. Syöpäpotilaille annettiin biokenttään (reiki, touch therapy, jne) perustuvaa terapiaa neljän viikon ajan. Vertailuryhmä sai vannoutuneiden skeptikoiden näyttelemää valekosketushoitoa. Näin varmistetaan onko terapeutin uskomuksilla vaikutuksia energiahoitojen tehoon. Kolmas ryhmä venaili vain hoitojonossa. Yhteensä potilaita oli 76 kappaletta.

Vertailu tuotti mielenkiintoisen tuloksen. Mielenkiintoisen siinä mielessä, että tulos oli negatiivinen ja kuitenkin se julkaistiin. Julkaiseminen on hyvä asia. Orac naamapalmuilee Cancer -julkaisulle paperin läpipäästämisestä vertaisarvioinnissa, mutta minä muistan pyhän Ben Goldacren siunatut sanat ylistetyssä Bad Science -kirjassa. Aivan liian usein tutkijaryhmä jättää juuri tällaiset paperit keräämään pölyä lipastoihin. Siksi julkaisuihin kertyy liikaa positiivisia tuloksia, jotka nähdään arvokkaampina papereina. Siksi meta-analyyseissä on vääristyneitä käyriä terapioiden tehoista.

Ai niin, ne tulokset. Väsymys on monipuolinen oire, johon on moninaisia syitä. Siksi tuloksissa on vaikeaa löytää syy-yhteyksiä. Aidot energiahoidot ja skeptikoiden teeskentelemät käsien heiluttelut tuottivat olon kohentumisia samalla tavalla. Hoitojonossa odottavien oireet eivät helpottuneet yhtä paljon. Selkeä johtopäätös on siis se, että energiahoidot tepsivät lumevaikutuksen voimalla. Tutkijaryhmä koki kuitenkin tarpeelliseksi etsiä jotakin kivaa uskomushoidosta. Siksi mahdollisia eroja etsittiin täikammoilla. Ja löytyihän sieltä joku ero Aidon energiahoidon ja tekaistun energiahoidon välillä. Yksi kortisolin arvo oli paras Aidon energiahoidon ryhmässä verrattuna muihin ryhmiin. Ilmiö on sama kuin ilkeä lääketehdas etsisi epätoivoisesti jotakin hyvää sanottavaa testattavasta lääkkeestä, ja löytäisi jonkun hyvän arvon pelkästään yli 40-vuotiaista kiinalaisista naisista.

Homeopaatit bloggaajan kimpussa

Maailman suurin homeopaattisia valmisteita tehtaileva Boiron -firma ei tykkää heidän tuotteidensa kritisoimisesta. British Medical Journal kertoo, että Boiron on lähettänyt uhkailukirjeen homeopatiaa kritisoivan verkkosivun ylläpitäjälle. Blogzero blogissaan Riva kirjoitti kaksi tekstiä, joissa kyseenalaistettiin homeopaattisten flunssalääkkeiden teho. Oh noes!

Boironin kirjeessä pyydetään poistamaan nuo kaksi kirjoitusta netistä. Syy: Kirjoitukset solvaavat firmaa ja homeopatiaa. Kirjoituksissa on jopa kehdattu käyttää Oscillococcinum pilleripurkin kuvaa, jota on kommentoitu vähättelevästi. Tuotteen väitetään vahingoittavan ostajien älykkyyttä. Lisäksi blogissa kuulemma esitetään virheellisiä väittämiä homeopatista. Kirjeessä ei kerrota mitä nuo virheet ovat.

It's not censorship. It's freedom silence.

Noh, Riva ei ottanut ilmoitusta nikottelematta vastaan. Hän poisti kirjoituksista Boironin nimet ja heidän tuotteidensa kuvat. Tieto homeopaatisten valmisteiden olemattomiin laimennetusta sisällöstä ja lääketieteellisten tutkimusten tuloksista jäi luettavaksi. Tämän päälle hän laittoi tiedon Boironin kirjeestä eteenpäin. Parissa päivässä se levisi ympäri skeptikoiden sivuja ja homeopatiasta kiinnostuneita keskustelupalstoja. Yrittäessään vaimentaa yhtä italiaista bloggaajaa homeopatiafirma saikin aikaan homeopatiakritiikin uuden kulovalkean. Streisand -ilmiö taitaa toimia ihan homeopaattisten periaatteiden mukaan.

Cochrane Review kävi läpi Oscillococcinumin tehoa mitanneet tutkimukset. Ei mitenkään kehuva lopputulos. Oliko joku yllättynyt?

Saamani palaute suomalaisilta homeopaateilta on rajoittunut vain yhteen kertaan. Eräs Pirkka-lehdessä haastateltu homeopaatti ei tykännyt siitä mitä kirjoitin homeopatiasta. Sain sähköpostissa pyynnön poistaa viittaukset häneen ja kotisivuihin, vaikka olihan tekstistäni kuulemma tullut paljon uusia asiakkaita hänelle.

18.8.11

Älä suututa munkkeja

Italian Toscanassa pieni fransiskaaniluostari koki kovia. Sen kirjastosta varastettiin arvokas Raamattu. Kuin pisteenä i:n päälle varastetun Raamatun korvaajaksi lahjoitettu Raamattu katosi vain pari tuntia lahjoittamisen jälkeen. Munkit saivat tarpeekseen. He ottivat kovimman aseen käyttöönsä. Varkaat joutuivat hurjan rukouksen kohteeksi, joka varmasti panisi heidät katumaan: Jumala aiheuttaisi heille yllättävän ripulin.

Toistaiseksi kukaan ei ole ilmoittautunut poliisille uusien housujen kera.

Hei me raiskataan lapsia, osa 1

Katolisen kirkon pedofiliaskandaali jatkuu vuodesta toiseen. Uusia hyväksikäyttötapauksia ilmenee aina jostain maailman kolkasta. Edellisten vuosikymmenten tuhmat tekoset ovat otsikoissa. Se on yksi tekijä katolisen kirkon nykyiselle kurimukselle. Yhä harvempi kehtaa sanoa ääneen olevansa katolista uskoa seuraava. Pappipula pahenee, kun seminaareihin ei enää eksy nuoria miehiä. Apu löytyy onneksi robotiikasta. Jäsenkadon lisäksi kirkon kirstuista katoaa kolikoita, kun hiippakunnat joutuvat maksamaan miljoonia ja taas miljoonia korvauksina hyväksikäyttöjen uhreille.

Nostan aiheen jälleen esiin blogissani, sillä erehdyin lukemaan Beyond Belief - The Catholic Church and the Child Abuse Scandal -kirjaa. David Yallop on koonnut kansien väliin katolisen kirkon historian hyväksikäyttöjen ja pahoinpitelyjen salailussa. Ilmiö ei ole uusi. Yallop käy läpi miten papit kirjoittivat varoittavia tekstejä toisten pappien rikoksista ja pervouksista. 1051 ilmestyi Liber Gomorrhianus, jossa tuomittiin pappien harrastama sodomia ja vaadittiin paavia puuttumaan asiaan. Kirjassaan piispa Pietari Damian kuvaili miten jotkut piispat salailivat rikoksia ja suojelivat syyllisiä pappeja. Eniten häntä kauhistutti miten papit saalistivat nuoria poikia. Damian vaati pervojen pappien pappisvihkimyksen perumista.

Vuosisadan välein ilmestyi kirja, jossa tuomittiin samalla tavalla samat karmeudet. The Decree of Gratian jopa suositteli pedofiilipappien ekskommunikaatiota.

Pappeja suojeleva salainen systeemi astui voimaan vahvana 1600-luvun jälkipuoliskolla. Beyond Belief kertoo miten silloinen laaja salailu jatkui vuosikymmeniä, kun pedofiilipappeja kierrätettiin ympäri maita ja mantuja. Pahat tapaukset ylennettiin, jotta he eivät olisi tavallisen seurakunnan parissa tekemässä pahojaan.

Historia toistaa itseään, sillä vastaavat teot olivat järjestelmällisesti paikallaan toisen maailman sodan jälkeen ympäri maailmaa. Pyhä istuin asetti määräyksiä, joilla papit arvioitiin kirkon seinien sisällä. Pedofilia oli karmea synti joka tuomittiin rajuin julistuksin. Mutta se ei ollut kirkon silmissä rikos, joten sen käsittely kuului moraalikysymyksenä papeille. Ongelmien kasaantuessa ja maallisten tuomioistuinten kysellessä miten helvetissä te mulkerot teitte noin tyhmästi, oli vastaus olkapäitä kohauttelevan viaton: "Me luotimme psykiatrien arvioihin pedofiilipapeista!"

David Yallop viipaloi vastalauseen tarkastelemalla silloisia sisäisiä muistiinpanoja (katolinen kirkko oli täysin tietoinen siitä miten rajuja rikoksia sen seinien sisällä tapahtuu), mutta nyt tarvitsen pienen rauhoittumistauon.

*vetää henkeä*

1962 Pyhä istuin määräsi, että "sanoinkuvailemattoman rikoksen" käsittelyssä uhrin pitäisi kirjoittaa virallinen valitus tapahtuneesta kirkolle 30 päivän sisällä. Jos uhri sattuisi olemaan lapsi, joka ei ymmärrä mitä tapahtuu ja mistä saisi apua, niin arvatkaapa miten uhrille voi käydä myöhäisen valituksen seurauksena? Ekskommunikaatio. Salailun tarkoituksena on tietenkin suojelle viattomia ihmisiä vääriltä syytöksiltä. Samalla varmistuu, että kirkon maine saadaan pysymään puhtaana, jos syyllisten pappien syyttäjät eivät saakaan sanottavaansa julkiseksi.

Hyväksikäyttöskandaalit lähtivät purkautumaan, kun tarpeeksi moni uhreista uskalsi tulla julki tietoineen. Ensimmäisen kiven heitti Yhdysvalloissa Rita Millan tapaus. 1984 paljastui, että teinityttö oli ollut seitsemän papin seksileluna. Kaikki alkoi tunnustuskopista, jossa pappi kävi käsiksi tyttöön. Isä Santiago Tamayo hyväili 16-vuotiaan rintoja. Hän sai painostettua Ritan olemaan hiljaa tapahtuneesta. 18-vuotiaana Rita oli säännöllisesti tyydyttämässä Tamayon syntitarpeita. Tamayo oli selittänyt: "Jumala haluaa sinun pitävän tämän papin tyytyväisenä. Se on sinun velvollisuutesi."

Los Angelesin St Philomena kirkon liperikauluksisista löytyi muitakin himokkaita miehiä. Tamayo päästi mukaan kuusi miestä. Kukaan papeista ei käyttänyt kondomia. Rita pamahti paksuksi vuonna 1980. Tyttö passitettiin "opiskelemaan lääketiedettä" Filippiineille. Ritan vanhemmat eivät tienneet mitään raskaudesta. Papit antoivat tytölle 450 dollaria, jolla piti selvitä seitsemän kuukautta. Rita melkein kuoli synnytyskomplikaatioihin. Lapsi olisi pappien ohjeiden mukaan pitänyt jättää Manilaan. Apua ei saatu kirkolta edes sen jälkeen kun Ritan vanhemmat saivat selvillä mitä oli tapahtunut.

Vasta syytteen nostamisen jälkeen paikallinen seurakunta alkoi reagoimaan. Ritan vanhemmat vaativat isyystestin tekemistä ja useampi syyte oli uhkaavasti esillä. Toiset nuoret tytöt eivät saisi kokea sitä mitä Rita oli käynyt läpi. Syyte ei mennyt läpi oikeussaleissa, sillä rikos oli vanhentunut. Syyttäjä Gloria Allred piti lehdistötilaisuuden vuonna 1984 saadakseen huomiota. Los Angelesin hiippakunta reagoi Vatikaanin ohjeistamalla tavalla. Syylliset seitsemän pappia lähetettiin ulkomaille. Vasta vuonna 1991 isä Tamayo tuli katumapäälle. Hän tunnusti rikokset ja julkaisi kirkon sisäisiä kirjeitä. Pakoilevat papit olivat saaneet rahallista tukea kirkolta siinä missä Rita ei ollut saanut tukea raskautensa aikana. Lopullinen kompensaatio hyväksikäytetylle tytölle oli 20´000 dollarin rahasto. Kirkko ilmoitti, ettei sen perustaminen ollut mikään tunnustus tapahtuneille rikoksille. Rahasto oli hyväntekeväisyyttä Ritan tyttärelle.

Hyväksikäyttöjen salailu ohjailtiin Los Angelesin arkkipiispa kardinaali Timothy Manningin pöydän takaa. Kun hänen seuraajaksi ilmestyi piispa Roger Mahony, jatkui pakoilevien pappien rahallinen tuki ilman häiriöitä. Silloisen kardinaali Ratzingerin (häneen *pops knuckles* palaamme *cracks neck* osassa 3) alaisuudessa ollut katolisen kirkon opin puhtautta valvova yksikköä ei reagoinut Los Angelesin salailuihin. Paavi Johannes Paavali II teki Roger Mahonystä kardinaalin. Isä Tamayo ei selvinnyt ilman seuraamuksia. Hän menetti pappisvihkimyksensä. Ei Ritan takia, vaan mennessään naimisiin.

Salainen järjestelmä huolehti, että katolisen kirkon maine saisi minimaalisen kolauksen. Mutta tulossa oli niin pahoja pappeja, että järjestelmä joutui koville.

Makua seuraavasta osasta:

Paavi vieraili Denverissä 90-luvulla. Pappi Tom Economus edusti hyväksikäytettyjä lapsia. Itsekin papin uhriksi alttaripoikana joutuneena Economus tiesi miten karmea ja yleinen ilmiö on. Hän keräsi 3000 kirjettä uhreilta ja heidän perheiltään. Ne olisi luovutettu Denverissä paaville, mutta vastaanottoa ei tietenkään saanut mahtumaan viime hetken suunnitelmiin. Turvamiehet eivät suostuneet ottamaan kirjeitä vastaan. Ne heitettiin kadulle. Economus postitti ne Vatikaaniin, mutta mitään vastausta ei koskaan ilmaantunut.

Ongelmaa ei ollut olemassa, jos sitä ei virallisesti tiedostettu.

16.8.11

Starchild, ET:n hybridiäpärä?

Eräs tyttö seikkaili meksikolaisessa kaivoksessa 1930-luvulla. Hän löysi sieltä oudon pääkallon, joka on kooltaan ihmislapsen kallon kokoa. Nainen kasvoi ja kuoli vanhuuteen, pitäen kalloa hallussaan. Se periytyi tuntemattomalle miehelle viideksi vuodeksi. Häneltä kallo päätyi amerikkalaiselle pariskunnalle. 90-luvulla kallo päätyi Lloyd Pyen haltuun. Hän on erikoisten tietojen erikoisasiantuntija, eli paranormaalien ilmiöiden tutkija ja muinaisiin astronautteihin perehtynyt mies. Vuonna 1999 tehdyssä iänmäärityksessä selvisi, että kallo on 900 vuotta vanha.




Pye päätteli, että kallo kuuluu avaruusolennolle. Sen eroavaisuudet normaaleihin ihmiskalloihin olivat niin selvät, ettei kallo voi olla peräisin ihmisistä. Luun biokemialliset poikkeamat, luun sisällä olevat kuidut ja hampaiden aikuismaisuus ovat mahdoton yhdistelmä. Tarkat dna-testit edellyttivät rahaa. Kuluihin kerättiin hieman yli 25 000 dollaria.

Tohtori David Sweet (University of British Columbia) teki testin, jossa etsittiin ihmisen dna:ta. Kallosta otetusta näytteestä löytyi X ja Y kromomit. Sukupuoli oli siis poika. Tästä voimme päätellä, että lapsen äiti ja isä olivat ihmisiä.

Pye muutti uuden tiedon edessä hypoteesiään. Lapsi onkin äidin ja ihmisen kautta syntynyt, mutta seassa on muukalaisten dna:ta. Avaruusolennot ovat muokanneet teknologiallaan sukusoluja ja istuttaneet hybridialkion naiseen. Vuonna 2004 kalloa tutkittiin usean tutkijan voimin. Kallo varmistui aidoksi, eli se ei ole keinotekoinen huijaus. Samalla sen ainutlaatuisuus kehityshäiröiden listalla alleviivaa alkuperän salaperäisyyttä.

Miten hypoteesia avaruushybridistä pääsisi testaamaan?

Koska Starchild projektilla ei ole varmaa avaruusolennon perimää, johon verrata kallosta saatua perimää, on kovin houkuttelevaa tulkita mikä tahansa poikkeama avaruusperimän näytöksi. Näin näyttäisi käyneen kaikkein uusimpien perimäkokeiden aikana. Tänä vuonna Starchild projekti julkaisi lisää tietoa kallon dna:sta Mitokondriosta saadun dna-näytteen perusteella Starchild olisi (alustavien arvailujen perusteella) aivan uuden hominidilajin edustaja. Mitokondrio eroaa 17 kohtaa yleisimpään ihmisten vertailukohtaan. Tästä päätellään, että koko perimässä olisi runsaasti eroja ihmisiin verrattuna. Starchildin perimä voisi olla yhtä erilainen kuin ihmisen ja simpanssin dna:n välinen ero. Pye ja kumppanit ovat kuitenkin realistisia ja toteavat lisätutkimusten olevan tarpeellisia.

Remember that the information found by comparing mtDNA segments cannot and should not be considered thoroughly verified, as some sequencing errors are undoubtedly present. Each mtDNA segment must be sequenced several times to establish exactly how many differences exist between the Starchild Skull and the human CRS, and this kind of targeted testing, rather than shotgunning at random, is time-consuming and expensive.

Nonetheless, based on the preliminary results now in hand, our research team is very confident that when the Starchild’s entire genome is recovered and sequenced, the total number of confirmed differences will be so staggering that it can only lead to a conclusion that the Starchild represents an entirely new humanoid species, and that species is “alien.”


Se oli tarpeellinen lisäys vuoden 2003 tutkimukseen, joka jäi myös valitettavasti vaille todisteita avaruusperimästä. PCR -laitteella ei onnistuttu monistamaan ihmis-dna:ta varten valikoituja merkkejä. Se tarkoitti sitä, että näytteessä oli dna:ta, mutta se oli liian erilaista ihmisiin verrattuna.

Though compelling, this result was not absolute proof that the Starchild had a non-human father. Also, if it were some kind of human-alien hybrid, the presence of mtDNA inherited from a human mother would suggest that a large portion of its nuDNA should also come from the mother. So, why wasn’t this clearly human counterpart more easily detectable?

2010 onnistuttiin tekemään tarkempi katsaus kallosta saatavilla näytteillä. Dna:ta saatiin kasaan tarvittava määrä. 342 nukleotidin pätkä laitettiin dna-tietokannan hakukenttään. Löytyisikö sille tunnistettava pari eri lajien joukosta?

"No significant similarity found."

Pye ja kumppanit tulkitsevat tulosta ennakoitavalla tavalla.

For all of the Starchild’s DNA fragments, a wide net was cast into the NIH database with the hope there would be minimal doubt about results. Indeed, they were unequivocal: Some of the Starchild’s nuDNA is different from anything previously found on Earth!


Toistaiseksi Maan elimistölle tuntematonta perimää. Tarkoittaa suomeksi sitä, että NIH:n tietokannassa ei ole kaikkien sukupuuttoon kuolleiden lajien perimää. Puutteellisesta tuloksesta ei kuitenkaan voi suoraan päätellä, että Starchildin perimä olisi tullut avaruusolentojen manipulaation tulosta. Se olisi tietämättömyyteen perustuva virhepäätelmä. Erittäin viettelevä ja helppo virhepäätelmä. Perimässä on kuitenkin tämän astisten testien perusteella ihmisen dna:ta. Tuntemattomat dna-pätkät ovat juuri sitä: tuntemattomia.

Ihmisen ja simpanssin risteymä ei onnistu vaikka ne ovat geneettisesti lähellä toisiaan(kreationistit hiljaa siellä takana), joten miten toiselta planeetalta saapuneiden olioiden perimä onnistuisi olemaan hybridikelpoista ihmisen kanssa?

Poikkeaman koko on toistaiseksi se satunnaisesti valittu 342 emäsparia, eli se pätkä jolle ei löytynyt paria NIH:n tietokannasta. Ihmisen perimässä on n. kolme miljardia emäsparia. Aihe on monimutkainen, mutta varmasti selkeytymässä kunhan Starchildin dna-näytteitä joskus käsitellään vertaisarvioiduissa julkaisussa.

Kallo on erikoinen ja mielenkiintoinen. Sen tutkiminen on oikeasti tieteellinen mysteeri.

Hieman harmittavalla tavalla Pye on asennoitunut Me VS He henkiseen taisteluun. 2009 Pye oli näköjään avoimessa sodassa Starchild -kallon tähden.

It isn’t possible in this update to cover all the ground you need to understand, but I can provide a shortcut to the absolute heart of it. I have specifically compiled the totality of evidence into the new eBook about it, Starchild Skull Essentials. I wrote it specifically so all of YOU could have everything of importance bundled together in a tight little package that any of you can absorb in one go. It takes about an hour to read it and when you finish you will be a fully functional advocate for it. You will be able to explain to anyone why the Starchild really is a human-alien hybrid, and why all we need is ONE MORE DNA TEST to prove that beyond anything any skeptic can say to contest it. If you will help me move things to that point, WE WILL WIN THIS ONCE AND FOR ALL. I guarantee that, absolutely.


Tuo viimeinen voitto epäilijöistä edellyttää kuitenkin pientä sijoitusta. Tarkemmin sanottuna Pye pyytää seitsemää miljoonaa dollaria. Rahalla tehtäisiin dokumenttielokuva tai pari, jotka sitten tuottaisivat sijoituksen takaisin.

Unfortunately, achieving that historic moment requires far more than the Starchild Project team can deliver without substantial help. A wealthy investor—not merely a donor, an investor—must be found to provide the funding necessary to do what must be done.

In this extraordinarily special case, the investment needed is $7 million USD. Why that amount? Every step of the DNA recovery and sequencing process will have to be verified with multiple repetitions until no possible doubt remains about any specific result. Also, in order that those completed results can be confirmed by independent researchers, the entire process must be recorded on film for academic scrutiny and historic posterity.

15.8.11

Englanti palaa koska Darwin

Creation Ministries International on nähnyt Lontoon mellakoista laajentuneiden tuhojen lööpit. Liberaalit etsivät rähinöinnin syitä tasa-arvon vähyydestä yhteiskunnassa. Konservatiivit syyttävät perheyksikön hajoamista. Nyrkkisääntö yhteiskuntakeskustelussa on se, että ongelmat johtuvat aina toisista ihmisistä.

CMI:n Dominic Statham on kuitenkin kaivautunut rohkeasti ongelmien todellisten juurien äärelle. Sattuisiko olemaan niin, että mellakat johtuvat jumalattomuudesta? Saako sekularismi syytteet kreationistilta? Löytyykö lähiöiden mellakoille yksi selkeä syy?

What is happening in England is the inevitable consequence of a nation rejecting God and His word. Instead of believing what God has said, people readily believe the modern academics and politicians, who assure us that the Bible is no more than a book of myths and that we can forge a better society based on secularism. Accepting this view has led to their being no final authority, no absolute basis for morality and no clarity about who or what we are.


Oho. Nuoriso lähti ryöstelemään sen takia, ettei heille opeteta Jumalan olevan olemassa ja heidän olevan syntisiä ihmisiä ja Raamatun olevan kirjaimellisesti totta. Ongelmat johtuvat vapaamielisestä opetuksesta, jossa ei oteta huomioon raamatullisia ohjenuoria. Jopa lasten kurittaminen on kielletty! Myös rikollisia jätetään rankaisematta. Sen sijaan heitä hyysätään kuntouttamisen kautta takaisin yhteiskunnan jäseniksi. Englannin yhteiskunta on kokenut "evolutionisaation".

Statham viimeisteleekin tekstinsä uhkavaatimuksen vivahteella.

Unless the British people turn back to God soon, the latest riots may well turn out to be just a foretaste of what’s to come.


Taivas varjele mitä sieltä tulee?!?!

14.8.11

Skeptikon taikajuoma

Aina välillä huuhaan ylivoima ja ylitsepursuava epäloogisuus vie voimat. Vahvinkin skeptikko kokee heikot hetket, jolloin rationaalisuus rapisee ja järki jää taakse. Onneksi pahimpiin heikotuksiin löytyy taikajuoma.




En ole vielä täyttänyt pulloa millään nesteellä.

13.8.11

Obamagaten uusin kohupaljastus

Profeetta Jouko Piho ei sitten millään saa taivuteltua nokkaansa pois birthereiden oudosta maailmasta. Ja hyvä niin, sillä muuten en olisi päässyt naureskelemaan makoisasti. Uusin kohupaljastus siitä miten presidentti Obama ei voi olla presidentti liittyy jälleen kerran syntymätodistuksen epäilyyn. Piho on lukenut WorldNetDailyn artikkelia, jossa kerrotaan miten Ron Polland on väärentänyt Obaman lyhyen kaavan syntymätodistuksen (Certificate of Live Birth, COLB). Teksti on uponnut täysillä Pihoon, sillä sen pääsanoma on kuin onkin totta. En voi edes väittää vastaan.

"Ron Polland: "Minä väärensin Obaman syntymätodistuksen."


Luettuani WND:n artikkelin olen täysin samaa mieltä. Polland todellakin väärensi itse Obaman syntymätodistuksen. Näinkö tässä pääsi käymään? Obama syntyi Valkeakoskella ja Illuminatin suurimpiin juoniin kuuluva temppu paljastui!

Mutta hetkinen. Polland väittää tehneensä väärennöksen. Se on eri syntymätodistus kuin Obaman alkuperäinen syntymätodistus. Juju on siinä, että minä väittäisin Mona Lisan olevan väärennös, jos onnistun maalaamaan siitä väärennöksen kotonani. Eihän se noin mene.

Snopes.com erehtyi kuitenkin linkkaamaan Pollandin tekemään väärennökseen, kun tarkoituksena oli käyttää aitoa, joten netin keskusteluissa käytettiin aidon kuvan sijaan väärennettyä kuvaa. Tästä Polland, Piho ja kumppanit päättelevät, että alkuperäinen kuva Obaman COLB:ista on myös väärennetty. Heidän suureksi harmikseen alkuperäinen COLB -kuva ilmestyi ensimmäisen kerran internettiin Fight the Smears -sivulla vuoden 2008 kesällä. Jotta tässä kohupaljastuksessa olisi herättämisen arvoista sisältöä, pitäisi Pollandin väittää väärentäneensä alkuperäisen COLB -kuvan. Hän ei väitä niin, mutta myy kyllä Obaman syntyperää kritisoivaa kirjaa.

12.8.11

Luettavaa viikonlopuksi

Vuorossa linkkikimara näin vilkkaan viikonlopun alla.

Amy Winehousen kuolema oli kolaus pop-musiikin (tai mitä tyyliä Amy sitte lauloikaan), joten hautajaiset vetävät puoleensa toimittajia. Juutalaiset perinteet eivät kuitenkaan katso hyvällä tatuoitua ihoa. Ortodoksit eivät tykkää, jos juutalaiset hankkivat tatuointeja. Onneksi liberaalit tulkinnat huomioivat, että vanhojen sukupolvien säännöt koskivat kaanalaisten tapojen kauhistelua. Nykyään on ihan oolrait hankkia juutalaiseen pakaraan kaunis tatuointi.


------------------------------------


Meksikon raju huumesota ei laannu. Jengit teurastavat väkeä ja poliisit vastaavat rynnäkkökivääreillä. Ihmiset kärsivät. Apua ollaan tuomassa Vatikaanista asti. Eikä mitään turhaa apua, sillä Meksikoon lähetetään paavi Johannes Paavali II:sen jämät. Ei tietenkään koko ruumista vaan paavin verta. Veripullon esittelyllä toivotaan kansalaisten kiinnittävän jälleen huomiota Jumalaan. Veri kiertää 100 kaupungissa. Toivotaan, että reliikin palvonta tuo lisää rauhaa levottomaan maahan.


------------------------------------


Sitten pieni katsaus siihen miten Suurhelsingin kristillinen koulu vertailee kristillistä ja postmodernia kasvatusfilosofiaa. Tunnustan, että en ole perehtynyt modernin pedagogiikan salaisuuksiin. Ovatko ei-kristillisellä periaatteella opettavat opettajat vastakkainasettelun uhreja?


------------------------------------


Ja taas -sarjaan täydennystä saadaan pastori Shawn Ratigan tapauksesta. Kansas cityn katolisesta hiippakunnasta tulee huonoja uutisia. Siellä kierrätettiin alaikäisistä tytöistä kiinnostunutta Ratigania. Tieto epäsoveliaasta käytöksestä tuli koulun rehtorin korviin jo vuosi sitten. Valitus seurakunnalle ei tuottanut tulosta, sillä pappipulaan vetoava piispa Robert Finn vain laittoi Ratiganin toisen seurakunnan sekaan.

Uudessa seurakunnassa 45-vuotiaan pastorin meno jatkui. Hän oli valokuvannut 12-vuotiaan tytön haaraväliä, kun hänellä oli urheilushortsit jalassa. Vihdoinkin poliisi kiinnostui pastorista. Hänen läppäristä löytyikin alastoman tytön kuva. Ratigan oli kuvannut sen itse. Tutkinnan edetessä ilmeni vanhoja hyväksikäyttötapauksia.

------------------------------------



New York laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot. Se jos mikä sai perinteisiä arvoja puolustavien verisuonet värisemään. National Organization for Marriage ja The American Principles Project ovat vastustaneet lakimuutoksia kaikkialla. Avioliittoinstituutti tuhoutuu, jos avioliitto sallitaan samanlaisten sukuelinten hallitsijoille. Näiden laitosten suunnaton pettymys kasvoi entisestään, kun republikaanien puolue ei tuominnut New Yorkin avioliittolain muutosta. Vastaus on onneksi selkeä. Presidenttivaalien lähestyessä ehdokkaat eivät ota jyrkkää kantaa homoliittoihin. Tuoreimmat gallupit ovat osoittaneet, että yhdysvaltalaisten enemmistö on homoliittojen puolella. Moralisoivat puheet karkottavat uuden sukupolven äänet.

------------------------------------


Toisaalla Jenkkilän politiikassa senaattori Al Franken on ärsyttänyt Focus on the Familyn konservatiiveja. FoF:in Tom Minnery esitelmöi paneelille homoliitoista. Hän käytti asiantuntijapaperina julkaisua, jossa "omien biologisten vanhempiensa, tai adoptoineiden isien ja äitien, kanssa elävät lapset olivat terveempiä ja onnellisempia." Franken oli Minneryn harmiksi lukenut saman raportin läpi. Hän huomautti, että raportissa puhutaan ydinperheestä, ja se määritellään sukupuolineutraalilla tavalla. Minnery oli hieman vapaamielinen tulkinnassaan. Frankenin paljastus oli konservatiivien mielestä törkeä teko. Konservatiivinen Family Research Center yritti puolustaa Minneryä määritelmä kikkailulla, mutta siteeratun paperin tehnyt tohtori Debra Blackwell puolustaa Frankenin tulkintaa: paperista ei voi vetää johtopäätöksia hetero- tai homoperheiden eroista.

Epämääräiset tulkinnat eivät ole harvinaisia, kunhan ne tehdään Jeesuksen puolesta.

------------------------------------


Oletko yhtään yllättynyt siitä, että FoxNews esittää ilmaston lämpötiloja hieman epätarkasti?

------------------------------------


Lontoon mellakat tuhoavat talouksia, liikkeitä ja ihmisiä kuolee. Se jos mikä vetää puoleensa toisten kärsimyksellä eläviä parasiitteja. Eli skientologeja. Birminghamin skientologiakonttori on määrännyt kaikki mahdolliset haarakonttorit auki, jotta skientologit voivat tarjota apua sitä tarvitseville. Suomeksi tuo tarkoittaa sitä, että L. Ronin dianetiikkaa myydään entistä suuremmalla tarmolla. Ja vanhoilta jäseniltä kynitään entistä enemmän rahaa/lahjoituksia.

11.8.11

Valkeeta päälle joka pimeydessä vaeltaa

Valkee Oy:n myymä korvavalolaite on saanut tuoteensa hyvin sanomalehtiin. Helsingin sanomat teki Valkeesta jutun pari kuukautta sitten. Tuhannet käyttävät laitetta. Sitä on myyty yli 5000 kpl (185 euroa kipale). Ei ollenkaan hassummin tuotteelta, jonka terapeuttisista vaikutuksista kaamosmasennuksen ja uupumuksen hoidossa ei ole julkaistu vertaisarvioituja tutkimuksia. En tietenkään halua väittää, että Valkee on pelkkää rahastusta tai huuhaata. Se on vain tuotu kansalaisten lompakoille yli vuosi sitten. Ennen tutkittua tietoa tuotteen tehosta plasebota parempana terapiana. Tavalliset kirkasvalot tepsivät masennukseen, ja niillä on vahva lumevaikutus "oikean" vaikutuksen lisäksi. Lumekontrolloidut kokeet Valkeen tehosta ovat vieläkin kesken.

Tänään julkaistiin mullistava uutinen. Tai ainakin Valkeen lehdistötiedotteessa sitä kuvaillaan mullistavaksi. OPN3 -proteiinia (opsiinia) on löydetty aivoista. Valkeen julkaisema yhteenveto tutkimuksesta kertoo, että vasta-ainevärjäyksellä havaitut opsiinit sijaitsevat juuri siellä mistä korviin annettava kirkasvalo pääsisi niihin käsiksi.

Tästä on kuitenkin vielä matkaa siihen, että OPN3 -proteiinin hyväily laukaisisi tapahtumaketjun, joka päätyy kaamosmasennuksen helpotukseen. Vaikuttaako OPN3 juuri sillä tavalla aivoissa? Masennuksen toimintamekanismi voi olla vaikka miten suuri arvoitus, mutta sen hoitoon tarkoitettujen terapioiden tehot ovat mitattavissa ilman tarkkaa tietoa mekanismista. Juuri tätä jälkimmäistä odottelen.

MTV3 uutisoi proteiinin löytämisestä aivan kuin korviin työnnettävä kirkasvalo olisi nyt todistettu toimivaksi kaamosmasennuslääkkeeksi. YLE uutisoi hieman maltillisemmin.

Tutkimustuloksesta uutisoi ensimmäisenä sanomalehti Kaleva. Lehden haastatteleman Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkärin Timo Partosen mukaan tutkimustuloksia tarvitaan kuitenkin vielä lisää, ennen kuin laitteen teho voidaan todistaa.

Hänen mukaansa myöskään haittavaikutuksista ei ole julkaistu tuloksia.


10.8.11

Homojen oikeudet vahingoittavat lapsia

Katolisen kirkon asennevamma, jota myös arvovalinnaksi kutsutaan, aiheuttaa jälleen epäsuoralla tavalla ongelmia. Illinoisin katolisen kirkon hyväntekeväisyysjärjestöt ovat nostattaneet älämölöä lain noudattamisesta. Advocate.com tuo esiin katolisen kirkon oudon menettelytavan. Catholic Charities on hoitanut seurakunnan adoptioprosesseja ja sijaisperheiden asioita. Ihan mainiolla ja kehuttavalla tavalla. Moni lapsi on saanut itselleen onnellisen perheen.

Tälle on kuitenkin tulossa stoppi.

Katolisen kirkon opit tuomitsevat samaa sukupuolta olevien parien olemassaolon. Sellaiset perheet eivät ole oikeita perheitä kirkon silmissä. Sellaiset parit eivät saisi kasvattaa lapsia. Siksi Catholic Charities ja muut vastaavat kirkon alaisuudessa olevat laitokset ovat kieltäytyneet lasten sijoittamisesta sateenkaariperheisiin. Illinoisin osavaltio on kuitenkin virallistanut samaa sukupuolta olevien siviililiitot, joten sellaiset perheet ovat lain edessä oikeutettuja sijaisperheiksi ja adoptiolistoille. Tammikuussa luotu laki varmistaa, että jos perheasioita hoitava laitos ottaa vastaan tukea osavaltiolta, ei sillä ole oikeutta syrjiä perheitä homokauhistelun periaatteella. Vastaava kieltäytyminen lasten sijoittamisessa (myös luterilaisissa hyväntekeväisyysjärjestöissä) kohdistuu myös avoliitossa eläviin heteropareihin.

Katolisten järjestöjen vastaiskuna oli pyrkimys lain muovaamisesta pienellä lisäyksellä: Uskonnolliset organisaatiot saisivat syrjiä uskonnollisten vakaumustensa perusteella. Syrjintälisäys ei päätynyt lakitekstiin.

Osavaltio ja katoliset hyväntekeväisyysjärjestöt kinastelivat aikansa, kunnes osavaltio päätti lopettaa järjestöjen rahoituksen vuodesta 2012 lähtien. Osavaltio ei voi tehdä yhteistyötä järjestöjen kanssa, jos ne tietoisesti rikkovat osavaltion lakia. Muut hyväntekeväisyysjärjestöt saavat hoidettavakseen Catholic Charitiesin lapset.

Noin 2500 lapsen sijoittaminen on melkein epävarmalla maaperällä siirtymävaiheen aikana. Näin ne homojen oikeuksien edistämiset vahingoittavat lapsia. Olisivat vaan olleet siellä kaapeissaan. Vaihtoehtohan olisi ollut se, että uskonnolliset järjestöt joustaisivat periaatteistaan.


9.8.11

Metropoliitta Ilarion kutsui minua sairaaksi

Ortodoksi.net:in uutisissa kerrotaan miten Venäjän ortodoksisen kirkon edustaja on pohtinut uskonnollisuuden ja uskonnottomuuden eroja. Puheessa paljastuu, että uskonnottomana ihmisenä minulla on erittäin vakava puute elämässäni.


“Itse asiassa uskon puute on sairaus, kun taas usko on hengellistä terveyttä. Siksi, kun tapaamme epäuskoisen - tai monia tällaisia ihmisiä - meidän tulisi ymmärtää, että uskon puute ei ole heidän vikansa.

Uskon puute on kuin sairaus, joko synnynnäinen tai hankittu. Itse asiassa emme syytä sairaita ihmisiä, mutta toivotamme heille paranemista ja autamme heitä elpymään. Meidän on ymmärrettävä, että uskon puute on hengellistä sokeutta, joka kuitenkin on parannettavissa. Jumala on parantaja, mutta me olemme hänen avustajiaan.”


Onneksi hän ei käyttänyt syöpävertausta, jossa uskonnottomuus täytyy leikata pois kehon selviämisen takia. Uskonnottomuudesta parantuminen ei kuitenkaan näytä kovin todennäköiseltä minun tapauksessani. Samassa puheessa Ilarion kertoo, että parantuminen ei onnistu kirjoja lukemalla tai puheita kuuntelemalla.

“It is impossible to believe through books or someone’s pervasive words. To learn that God exists and opens eyes of the blind is possible only from one’s own religious experience. This is a great mystery, the heart of which no man can perceive.


Joudun potemaan sairauttani toistaiseksi tuntemattoman ajanjakson verran.

Minulla ei ole mitään oikeutta loukkaantua metropoliitan puheista. Richard Dawkins kutsuu teistejä harhaisiksi. Nettikeskusteluissa uskontoja kutsutaan jatkuvasti viruksiksi. Olenhan minä maalaillut yhtäläisyysmerkkejä nuoren maailman kreationismin ja mielisairauden välille.