30.9.09

Your Inner Fish

Your Inner Fish - The amazing discovery of our 375-million-year-old ancestor, kirjottanut Neil Shubin

Kirja ei näytä kovin kummoiselta. Hieman yli parisataa sivua, yksinkertaisia kaavakuvia ja tylsiä valokuvia paleontologien retkiltä (karua erämaata). Pintapuolinen kelaus voisi jättää kirjan hyllyyn.

Se olisi paha virhe. Your Inner Fish on niitä kirjoja, jotka opettavat lukijalleen jotain. Shubinin kirja on lyhyt, sillä hän osaa esittää eri tieteenaloja yhdistävät teoriat ja kokeet ymmärrettävässä muodossa. Temppu onnistuu jopa ilman suurempia rautalangasta tehtyjä vääntelyjä.

Shubin oli mukana siinä ryhmässä, joka löysi viime aikojen kuuluisimman välimuotofossiilin: Tiktaalik. Merkittävästä fossiilista irtoava informaatio jäsennetään kertomuksiin koko elämänkirjon yhdistävistä tekijöistä. Eturaajojen, sormien, hampaiden, näkökyvyn ja kuulon kehityshistoria on selkeässä kontekstissa, kun Shubin yhdistelee geenit, kehitysbiologian, fossiilit ja eläinlajien vertailun. Huomasin moneen otteeseen hämmästeleväni miten helppolukuista tekstiä edessäni on, vaikka siinä puhutaan Hox, Sonic hedgehog ja Pax 6 geeneistä.

Alussa Shubin kertoo miten paleontologit valitsevat kaivauspaikat. Kaivauksia ei oikeasti tehdä kuin aivan pakosta ja extrahyvillä budjeteilla. Paleontologit suosivat moottoriteiden rakentamista jätettyjä avattuja kallioita. Irtokivien alta voi löytyä fossiileja. Mutta vain jos paikka on valittu oikein. Paleontologien ensimmäinen tehtävä on tarkistaa geologien tietokirjoista mitä kerrostumia alueella on. Magmakivet ja metamorfiset kivät eivät säilö fossiileja. Ne tuhoavat niitä. Jäljelle jäävät sedimenttikivet. Kivilajien tunnistamisen lisäksi täytyy etsiä kataloogeista niiden iät. Kun Shubinin ryhmä lähtee etsimään tiettyjä fossiileja, täytyy tietenkin olla sellaisten kivien äärellä, jotka muodostuivat etsityn fossiilin elinaikana.

Juuri näillä periaatteilla he lähtivät n. 375 miljoonaa vuotta vanhan varsieväkalan perään. Iän puolesta oltaisiin toistaiseksi puuttuvan välivaiheen tietämillä (devonikauden lopulla). Elinpaikaksi ennustettiin jokisuistoa, sillä sieltä olisi helpointa siirtyä kuivalle maalle. Lisäksi sedimenttien muodostuminen olisi suosiollista paleontologien kannalta. Tärkeimpänä vaatimuksena oli se, että kivikerrokset ovat pinnassa eikä kaivamisen takana. Kiviä tultaisiin tutkimaan kävelyretkien aikana. Kriteerien tultua selviksi ryhmä alkoi selaamaan geologien tekemiä kerroskarttoja. He löysivät kolme vaihtoehtoa; Catskill USA:n itärannikolla, Grönlannin itärannikko tai Pohjoisnavan lähettyvillä oleva saariryhmä.

Määränpääksi tuli arktisin vaihtoehto. Ellesmeren saari Kanadan pohjoisrannikolla saisi joukon karvaisia miehiä kääntelemään kiviä. He tekivät neljä tutkimusretkeä kuuden vuoden aikana. Vasta viimeisen kriittisen kaikki-tai-ei-mitään retken aikana he löysivät vertauskuvauksellisen neulan vaalirahasotkusta. Vuonna 2004 muinaisen jokisuiston pohjalta löytyi jännittävä fossiili.

Oikean ikäinen, oikeasta paikasta, juuri evoluutioteorian pohjalta ennustetun kaltainen fossiili. Fossiilin nimesi saarella asuvien inuiittien vanhimpien neuvosto, jota kutsutaan nimellä Inuit Qaujimajatuqangit Katimajiit. Heidän ehdotuksensa olivat Siksagiaq tai Tiktaalik. Tutkijaryhmä valitsi suurta makeanveden kalaa tarkoittavan sanan.

Ihmisten anatomian pohtiminen yhdistelee kehityshistoriaa muinaisiin eläimiin. Meissä piilevä monimutkaisuus löytyy yksinkertaisempana muualta. Siksi opiskelijoita ahdistavat hermoverkot ihmisten pääkopassa on helppo ymmärtää vertailemalla niitä haiden hermoihin ja tutkimalla miten alkiokehityksessä kiduskaaret määrittelevät minne hermot menevät aikuisten päässä.

Kaiken kaikkiaan suositeltavaa luettavaa. Opin paljon uutta ja tajusin paremmin miten eri tieteenalat voivat tukea toisiaan mitä yllättävämmiltä suunnilta. Aikaa ei tuhlata kreationismin tökkimiseen tai Jumalan hätistelyyn. Sivuilla on pelkkää tieteen tekemistä. Shubin saisi kirjoittaa lisää kirjoja.

Rokote tappoi tytön

Viaton nuori kuoli Isojen Lääkeyhtiöiden loputtoman ahneuden takia. Tietenkin firmat väittävät ettei rokotteen turvallisuus ole kyseenalainen. He vetoavat 1,4 miljoonaan annettuun rokotteeseen, jotka eivät ole tappaneet ja tuhansiin ennalta estettyihin syöpätapauksiin. Tietenkin totuus tytön kuolemasta tullaan salaamaan. Jos joku väittää ettei rokote tappanut tyttöä, niin hän on lääketehtaiden leivissä.

Tuo versio on leviämässä parhaillaan netissä.

Brittitytön epäillään kuolleen papilloomavirusrokotteeseen.

14-vuotias tyttö kuoli Britanniassa maanantaina saatuaan rokotteen kohdunkaulan syöpää aiheuttavaa papilloomavirusta (HPV) vastaan. Britannian terveysviranomaisten mukaan kuolinsyystä ei ole kuitenkaan vielä varmuutta.


Syy-yhteys on vielä hakusessa. Post hoc ergo propter hoc on kovin houkutteleva polku tässä vaiheessa. Terveysviranomaiset ovat kerinneet tekemään alustavan tutkimuksen, jonka mukaan rokote on erittäin epätodennäköinen syy Natalie Mortonin kuolemaan.

Dr Caron Grainger, joint director of public health for NHS Coventry and Coventry City Council, said the results of a preliminary post-mortem examination had "revealed a serious underlying medical condition which was likely to have caused death".

"We are awaiting further test results which will take some time," she said. "However indications are that it was most unlikely that the HPV vaccination was the cause of death."


Vasta ruumiinavauksen jälkeen kannattaa pohtia ketä syyttää kuolemasta. Uutisissa ei ole vielä kerrottu mikä tuo tytön piilevä sairaus oli.

Sattumalta GlaxoSmithKlinen osakkeet jäivät miinukselle. Jostain syystä uutisissa olevat rokotteisiin liittyvät kuolemat eivät nostakaan osakkeita?

GlaxoSmithKline shares were trading 0.4 per cent lower in London at 1223 GMT, down slightly more than the broader market.


Mitä tuotoille tapahtuu, kun H1N1-rokote tappaa yli puolet ihmiskunnasta?

29.9.09

Evoluution murskaamista suomalaisvoimin

TV7:sen Sytkäri-ohjelmassa oli jakso nimeltään Evoluutio - tieteen suuri harha-askel. Siinä tehdään selväksi, ettei evoluutioteoria voi pitää paikkaansa. Eikä teistinen evoluutio ole ollenkaan kestävä uskomus. Hieman alle 30 minuuttia nuorille tarkoitettua antievoluutio-ohjelmaa. Kannattaa katsoa vain sen takia, että tietää mitä tietyissä seurakunnissa opetetaan lapsille. Raamattu on kirjaimellisesti totta. Tai ei ole mitään syytä uskoa Raamattuun.

Evoluutio - kriittinen analyysi saa kehuvaa mainosta. Samoin Tapio Puolimatkan Usko, tiede ja evoluutio saa kehuja.

Haluaisin kyllä tuon tytön pitämän t-paidan: Darwin sucks, Jesus rocks!

Kokonaisuutena naisen luento on kyllä ihan hellyttävä.

"Jumala loi lajit sellaisiksi, etteivät ne heti kuole sukupuuttoon."


Awww.

"Jeesus voitti saatanan siteeraamalla Raamattua. Hän voitti vihollisen Jumalan sanalla. Hän sanoi; "kirjoitettu on... älä tee näin" - tai mitä hän siteerasikaan - mutta Jumalan sana on iänkaikkinen sana."


Että näin. Alan nyt lukemaan epäpyhää kirjaa, sillä posti toi perille Richard Dawkinsin The Greatest Show on Earth - The Evidence for Evolution. Luulen, että se on asteen verran viihdyttävämpää tekemistä kuin TV7:n katselu.

Sana sunnuntaille: Neitsyys

Neitsyys. Tuo korkkaamaton seksuaalisuus, josta kaikki unelmoivat. Se puhtaus josta väännetään runoja. Se jonka menettäminen on niin hauskaa. Neitsyellä on vielä viattomuus tallella. Neitsyys on nähty jopa taikavoimaisena ilmiönä, jolla voidaan laannuttaa vihaisten tulivuorten raivo. Neitsyen suorittama synnytys ja muut mytologiaan käärityt tarinat ovat tuttuja.

Arvostamme ensimmäisiä asioita. Muistamme parhaiten vain sen ensimmäisen kerran. Siksi histoan sivuille on raapustettu Columbuksen nimi. Siksi kuulennoista muistetaan ensimmäisen Kuun kamaralle astuneen miehen nimi. Jälkipolvet tulevat aina lukemaan Tom Hanksista tähtitieteen kursseilla.

Modernissa maailmassa naisen neitsyyden mystiikka nähdään jäänteenä. Tässä irstaassa maailmassa neitsyys kiehtoo vain siksi, että sen voi varastaa. Neitsyt nainen nähdään arvokkaana asiana. Enimmäkseen esineenä joka kuuluu miehille, mutta arvokkaana sellaisena. Periaate on sama kuin keräilijöille tarkoitetut figuurit. Jos niitä pitää avaamattomana paketissa, niin arvo vain nousee. Jos lelun, siis figuurin ottaa pois ja sillä leikkii, niin menetät mahdolliset tuotot. Mikä pahinta joku kavereistasi voi haluta leikkiä, siis ihastella figuuria. Toisen limaisissa kourissa ollut figuuri ei enää näytä yhtä ihanalta kuin aikaisemmin.

Neitsyys on erittäin tärkeä naisille, jotka haluavat saada turvatun avioliiton. Se ei onnistu, jos immenkalvo on puhkaistu. Mies ei halua mennä naimisiin käytetyn tavaran kanssa. Jos sulhanen ei saakaan hääyönä veristä patjaa, niin morsian on ollut viallinen. Normaalisti syntinen, pilattu ja epäpuhdas nainen voi palauttaa viattomuuden vaginaansa immenkalvokorjauksen kautta. Kirurgi ompelee paikat tiukemmaksi, jotta sulhanen voi "murtaa muurit."

Arabiyhteiskunnassa ollaan huolissaan länsimaisista vaikutteista.
Egyptissä osataan kuitenkin arvostaa konservatiivisia arvoja. Horisontissa on uusi uhka. Maahan salakuljetetaan moraalittomuutta edistäviä esineitä.

Abdul Mouti Bayoumi sanoo, että tämän esineen levittäminen on erittäin vaarallista. Siitä pitäisi langettaa kuolemantuomio. Naiset hankkivat tekoveripusseja, jotka on muotoiltu pyhimmän paikan muotoiseksi. Ohut ja huomaamaton pussi puhkeaa oikeaan aikaan. Näin väärennetään neitsyyden menetys. Huijauslaite maksaa vain 15 dollaria. Immenkalvon ompeleminen maksaisi halvimmillaan satoja dollareita.

Egyptin parlamentissa vaaditaan esineen maahantuonnin kieltoa. Muuten maa joutuu haureuden pauloihin. Kunhan aviopari voi teeskennellä neitsyyden menettämistä, niin rauha on taattu ja valtakunnassa on kaikki hyvin.

28.9.09

Heilurilla homeopatiaa

Homeopaatit haluavat tulla nähnyksi jonain muuna kuin pseudotietelijöinä. Loputtomiin laimennettujen alkoholipullojen ravistelua ja pamauttelua nahkakantista Raamattua vasten on vaikea hahmottaa toimivan lääketieteen näkökulmasta. useimmat homeopaatit ymmärtävät, että vastaanotolla kannattaa antaa moderni kuva homeopatiasta. Olen melko varma, että Liisa Sulkakoski ei suosi seuraavanlaista diagnoosimenetelmää. Vaikka se integroi vaihtoehtohoitoja tehokkaalla tavalla.

Oikean homeopaattisen aineen valinta heilurin avulla.





Diagnooseja voi tehdä monella tapaa. Joko tohtori Housen suosima úberpäteminen tai oireiden ja kokeiden tarkastelu lääketieteelliseltä pohjalta. Tai sitten apua haetaan mystisestä ulottuvuudesta. Eläinlääkäri Arlene Lovis selittää tarkemmin miten kinesiologia ja homeopatia toimivat yhdessä.

Oikeakätinen pitää heiluria oikeassa kädessä. Vasuri vasemmassa. Sitten taikuus alkaa. Ketju roikkuu peukalon ja etusormen välistä. Pidä heiluria rinnan korkeudella. Sano "kyllä." Heilurin pitäisi lähteä pyörimään myötäpäivään. Sano "ei." Heiluri vaihtaa suuntaa.

Nyt päästään vauhtiin. Tietenkin täytyy ottaa yhteys toimenpidettä ohjaamaan ja valvovaan henkeen. Parannuksen valohenki Deva on aina luotettava valinta. Kun heiluri pyörii myötäpäivään tiedät yhteyden olevan auki.

Henkimaailma ymmärtää englantia, mutta ottaa kaiken kirjaimellisesti. Siksi täytyy olla tarkkana puheissaan. Arlenella oli alussa vaikeuksia juuri tämän asian kanssa:

In the beginning I used to get Yes Yes Yes Yes on everything I asked. Then NO NO NO on the same questions. I would get very frustrated and think that this technique would not work at all. It does take patience, practice and a lot of faith.


Heilurin vastaukset ovat pätevämmät kuin heiluria pitelevän henkilön käsitykset:

I love it most when I receive a "no" answer to a remedy that I was sure was the correct one!


Oikea homeopaattinen aine löydetään näin. Eteen ladotaan todennäköisimmät ehdokkaat, jotka on lueteltu useille sivuille. Henkimaailmalta kysytään onko oikea aina esillä. Sitten aletaan tarkentamaan kysymyksiä. Ensin kohdennetaan oikea sivu. Sitten otetaan selvää millä kirjaimella aine alkaa. Koska vastaukset ovat kyllä/ei voi prosessi kestää. Lopulta heiluri viipeltää tepsivän aineen kohdalla!

Tietenkin täytyy muistaa lopettaa yhteys henkimaailmaan. Siitä voi kertyä paha lisämaksu liittymään. Heiluridiagnoosi on todennäköisesti yhtä pätevä kuin tavallinen homeopaatin vastaanotolla tehty haastattelu.

27.9.09

Elefanttipatsas aiheutti vastalauseen

Calgaryn eläintarha sai lahjoituksena kolmemetrisen elefanttipatsaan. Sillä juhlistettiin tarhan elefanttinäyttelyä. Patsas muotoiltiin hindujumala Ganeshin mukaiseksi. Tanssiva elefantti pystytettiin eläintarhan erikoisnäyttelyn etupihalle vuonna 2006. Eläintarhan edustajan mukaan patsaasta oli poistettu kaikki uskonnollisuuteen viittaavat symbolit.

Se ei kuitenkaan riitä huolestuneille kristityille. He vaativat patsaan poistamista. Concerned Christian Canadan kirjeessä tehdään selväksi miksi epäjumalan täytyy lähteä:

"Eläintarha ei ole paikka uskonnolliselle käännytystyölle. Se on tarkoitus olla turvallinen perheympäristö ilman uskonnollisia ikoneja ja valikoivaa uskonnollista puolueellisuutta."


Tasapainon vuoksi eläintarhan täytyisi hankkia patsaat Nooan arkille, Jeesus Kristuksen risti ja Kymmenen käskyä näkyvälle paikalle. Protestoivan Jim Blaken näkökulmasta patsas on loukkaava:

Vieraiden jumalien esittely on loukkaavaa, eikä se kuvasta kanadalaisten enemmistön näkemyksiä.


Eläintarhan mukaan elefanttipatsas tuli yksityisenä lahjoituksena. Patsas edustaa elefanttien vaikutusta kulttuurillisena symbolina, eikä sillä pyritä edistämään mitään uskontoa.

Olen täysin samaa mieltä kristittyjen kanssa. Elefanttipatsas on selvästikin uskonnollinen symboli, sillä se muistuttaa niin selvästi Ganesh-jumalaa. Tällä samalla periaatteella voimme todeta, että eläintarhat ovat olleet aina täynnä vieraita uskontoja. Itse elefantit ovat Ganeshin eläviä avatareja. Apinatarhassa tehdään salakavalaa käännytystyötä Hanumanin puolesta. Ja lääketieteen museoissa palvotaan shintolaisuutta. Mutta vain jos siellä mainitaan saksalainen bakteriologi Robert Koch.

Ai miksikö?

No siksi, että Robert Koch on shintolaisuudessa kami, eli pyhä ja jumalallinen asia, jota kuuluu palvoa. Tästä lisää ensi viikolla.

Kysymyksiä IDeisteille

Pari kysymystä niille jotka sattuvat lukemaan blogiani ja ovat ID-liikkeen kannattajia. Toivon, että he ovat minua paremmin selvillä siitä mitä älykkään suunnittelun teoria on ja mikä sen tila on tänä vuonna.

1) Kuuntelin vuonna 2004 kuinka Paul Nelson kertoi yleisölle ID:n olevan hyödyllinen työkalu tiedemiesten työkalupakissa. Luennon nimi oli How Intelligent Design Illuminates Homology ja se pidettiin Matti Leisolan huuhaa-palkitussa luentosarjassa.

Missä viimeksi tiedemiehet ovat soveltaneet täsmennettyä monimutkaista informaatiota tutkiessaan jotakin biologiassa?


2) Olen seurannut William Dembskin tieteellistä edistymistä hieman harventuneella tahdilla. Kiinnostavin ongelma Demsbkin kehittämässä täsmennetyssä monimutkaisessa informaatiossa liittyy siihen miten älyn luoma TMI kyetään tunnistamaan luonnollisten lähteiden luomasta TMI:stä. Perinpohjainen selvitys ongelmasta. Pintaraapaisu ongelmasta.

Onko Dembski jo keksinyt miten näennäinen ja aktuaalinen TMI:n erotetaan toisistaan?

26.9.09

Henkiparantaja pulassa

Adrian Pengelly on brittiläinen parantaja. Hän kuvailee itseään maailmankuuluksi visionääriseksi parantajaksi, energiatyöläiseksi, opettajaksi ja selvänäkijäksi. Kuuluisuutta on kertynyt ihmisten ja eläinten parissa työskentelystä. Varsinkin pahalaatuisten syöpien ja tappavien tautien kanssa puuhastelusta. Kaukaparannusta annetaan moderniin tyyliin jopa sähköpostipyyntöjen kautta.

FAQ:sta selviää, että Adrianin onnistumisprosentti on kohdallaan:

What is Adrian's success rate ?

Adrian has a phenomenal success rate, for many conditions it's one hundred percent. This would include chronic migraines, gastric reflux, depression, and many more. Other conditions, such as bad backs, necks, hips etc, would have a success rate somewhere in the high nineties. Over the last fifteen years he has treated thousands of different complaints. Many were considered untreatable or incurable. The majority have responded extremely well to treatment. If you are in doubt, please contact Adrian and ask directly.


Jopa parantumattomiksi luullut vaivat katoavat Adrianin voimien edessä. Jopa syöpä. Tai siis, Adrian ei missään tapauksessa väitä, että hän parantaa syöpää. Sellaisen väittäminen kun olisi laitonta selvänäkijältä Britanniassa.

I have heard that Adrian can treat cancer. How can that be true ?

Adrian has become world famous for working with cancer. Rightly, there are laws in place in many countries that prevent people from making claims regarding the cure of cancer. Adrian does not claim to heal cancer. However, he has had an enormously beneficial impact on many hundreds of cancer sufferers. The vast majority have passed Adrian's name onto others and his reputation has spread around the world. People will only recommend something if they are happy with it, so it is fair to say that he can provide a great deal of relief to those suffering from this condition. If there is any doubt, Adrian's cancer treatment can be provided for free.


Adrian siis vain tuo helpotusta syöpäpotilaille. Jostain syystä sitä kutsutaan "syöpähoidoksi."

BBC:llä on Watchdog kuluttajasuojaohjelma. Siinä pyritään paljastamaan erilaisia huijareita ja petoksia. He ottivat Adrianin tähtäimeen. Henkiparantaja joutui yksinkertaisiin testeihin. Eivät kovin tieteellisiä, mutta havainnollistavat mistä on kyse.

Adrian vietiin hevosen luo. Hepalla oli jokin tietty vaiva, joka olisi pitänyt löytää. Hänelle kerrottiin missä jalassa vaiva on. Tässä vaiheessa huokaisin, sillä nyt ei henkiparantaja voi mennä pieleen. Keskittymällä jalkaan ja eläimen liikkeisiin voisi nähdä vammoja. Hänelle on melkein lautasella tarjoiltu tyylikäs onnistuminen kameran edessä.

Adrian hiveli käsiään pitkin jalkaa pari minuuttia. Henkivoimat paljastivat missä hepalla oli pipi. Vika oli polvessa.

Oikeasti kavion sisällä oli vaurioitunut jänne, joka esti ratsastamisen. Kerroskuvauksella voi nähdä repeämän jänteessä. Eläinlääkärin mukaan kyseisen hevosen polvissa ei ole mitään vikaa.

Saatuaan tietää tuloksesta Adrianilla oli valmis selitys. Eläinlääkärit ovat usein väärässä. Heillä ei ole kykyä ymmärtää hevosen vaivoja.

"When I find the problem 99 times out of 100 times I'll be right."


Seuraavaksi oli aavetalotesti, jossa kuvausryhmä lavasti aavemaisia aktiviteetteja. Pian Adrian kommunikoikin vilkkaan hengen kanssa. Ehkä aave(jonka nimi oli John) sattui olemaan talossa samaan aikaan kuin kuvausryhmä oli teeskentelemässä paukkuvia ovia ja pudottamassa kiviä savupiippuun? Ken tietää? Pidetään avoin mieli. Adrianin selvänäkövoimat eivät kuitenkaan riittäneet ottamaan selvää ovatko ilmiöt aitoja vai ei.

Viimeisenä testinä Adrianin klinikalle lähetettiin piilokameralla varustettu nainen. Hänellä oli syöpä. Mitä Adrian sanoisi sen parantamisesta? Ja suosittelisiko hän lääketieteellisten hoitojen jatkamista vai lopettamista?

Adrian väittää parantavansa syöpää 65 % todennäköisyydellä.

Adrian väittää, että onnistumisprosentti on korkeampi jos potilas jättää kemoterapiat ottamatta.

Miten syöpää pelkäävä ja parantumista haluava potilas tulkitsee tuollaiset ohjeet?

Watchdog ohjelma on saanut runsaasti palautetta. Jakson kommenteissa on oikea Adrianfanien armeija. Monet ovat sanomassa, että heidät on parannettu Adrianin toimesta. Mies ei voi olla puoskari. Ohjelma ei ollut tasapuolinen. Adriania kohdeltiin törkeästi.

Quackometerissä on myös katseltu kyseinen jakso. Samoin on huomioitu miten Adrian reagoi kritiikkiin:

I also understand that it would not be the first time that Pengelly has resorted to legal action against criticism. The web site Bad Psychics have written a number of articles about Pengelly. One of their writers let me know about one of their article last April. It is no longer available on the site. In total four articles were on the site. All gone. I am told that Pengelly’s lawyers have been on to the site and I have been warned that if I write about him, they may well be on to me too.


Taustalla taitaa olla se, että Adrian uskoo ihan oikeasti omaavansa parantavia voimia. Tällöin hän ole valehtelija tai huijari. Monet seuraajista vannovat, että heidät on parannettu henkivoimilla. Siksi Adrian ei vaivaa päätään tieteellisillä todisteilla ja testeillä. Voima on todellista. Piste.

Tuoreessa haastattelussa hän ilmoittaa, että lakitoimet BBC:tä vastaan ovat harkinnassa. Ei ole varmaa perustuiko Watchdog ohjelma mihinkään valitukseen Adrianin tekemisistä.

Kriittinen katsaus Murhavaistoon

Murhavaisto on uusi paranormaaliohjelma, jossa pari meediota pyrkii paljastamaan uusia asioita ratkaisemattomista murhista. Meediot saavat kertovat runsaasti yksityiskohtia ja ne tuntuvat menevän kohdalleen todella usein. Kyseessä on kuitenkin viihdeohjelma, joten täytyy olla tarkkana. Ohjelmaformaattia on käytetty monessa maassa monen vuoden ajan. Murhavaiston tekemisessä on monta kohtaa, joissa paranormaalien voimien sijaan voidaan soveltaa tylsempiä keinoja. Silly Beliefs sivulla on laadittu lista selkeimmistä selityksistä meedioiden hämmästyttäville kyvyille. Kirjoittajat John L. Ateo ja Gordon S. ovat nähneet useamman jakson.

* Tuotantoryhmä vahvistaa meedioiden positiiviset sanomiset istuntojen aikana. Jos sanomaa ei vahvisteta, niin meedio voi turvallisesti olettaa sen olevan väärin, ja näin saada ylimääräistä tietoa.

* Tuotantoryhmä tietää kaiken olennaisen rikoksista. He voivat välittää tietoa meediolle. Tietoisesti tai tiedostamatta.

* Istuntojen ja paikanpäällä tehtyjen kuvausten järjestys voidaan näyttää epäkronologisessa järjestyksessä. Näin jotkut meedioiden sanomiset saadaan näyttämään varmennetulta tiedolta, vaikkakin vahingossa.

* Videomateriaalia on editoitu raskaalla kädellä ennen ja jälkeen kommentteja. Meedio voi näyttää puhujan yhdestä asiasta vaikka puhuikin toisesta.

* Meedioiden vääriä sanomisia ei koskaan paljasteta vääriksi. Näin katsojalle annetaan mielikuva siitä, että meedio oli oikeassa.

* Eri meedioiden sanomisia näytetään yhdessä, aivan kuin ne olisivat saavuttaneet tietyn johtopäätöksen. Itsestään kommentit eivät tarkoittaneet mitään tai liittyivät eri asioihin.

* Katsojille toistellaan, että meediot ovat antaneet informaatiota, mutta ei mainintaa siitä mitä he eivät kyenneet kertomaan: nimiä, päivämääriä, sijainteja, jne.

* Tapahtumien näytellyt osuudet perustuvat meedioiden kuvauksiin, eivät välttämättä siihen mitä oikeasti tapahtui. Jotkut ovat olleet selvästi väärässä, mutta esitetty oikeina.

* Ei voida varmistaa, että meediot tutkivat ratkaisemattomia rikoksia ennen kuvauksia siinä toivossa, että joku niistä olisi tuleva tapaus.

* Ei ole mitään keinoa kysyä meediolta onko hän tietoinen kyseisestä tapauksesta ilman että hänelle annetaan siitä informaatiota.

* Meediot väittävät antaneensa arvokasta tietoa, mutta rikokset ovat jääneet ratkaisemattomiksi. Ohjelman väittämissä ja johtopäätöksissä on jotakin pielessä.

Katsojien pitäisi nähdä kokonaiset nauhoitukset, eikä vain ohjelmia varten editoituja pätkiä. Silloin saisi paremman arvion meedioiden kyvyistä. Mutta se olisi todella tylsää katseltavaa.

25.9.09

Lääketehtaat maksavat lääkäreille rokottamisesta!

Nettiin ilmestyi jälleen uusi rokotekauhisteluun liittyvä meemi. Se ilmestyi Skepsiksen keskustelupalstalle. Se ilmestyi Helsingin Sanomat-lehden kommentteihin. Varmasti myös moneen muuhun paikkaan. Uusi väittämä on yksinkertainen:

Britanniassa lääketehtaat maksavat lääkäreille sievoiset summat riskiryhmien rokottamisesta.


Tarkoituksena tietenkin vihjailla, että rokoteohjelman täytäntöönpano perustuu lääkärien korruptointiin lääketehtaiden rahoilla. Lahjontaa! Lähteeksi tarjotaan TimesOnline-verkkolehden uutista. Rokotepelottelijoilla on jäänyt lukeminen kesken. He ovat tarkastelleet otsikkoa.

GPs to be paid £100m for giving swine flu jabs to high-risk groups

Mutta itse uutisesta selviää, että rahat tulevat muualta kuin rokotefirmoilta.

The money for vaccinations will come from the Department of Health budget and will be used for contacting patients, administering the vaccine and, if necessary, taking on extra staff.


Britannian Terveyslaitos maksaa lääkäreille ylimääräistä palkkaa laitoksen budjetista influenssarokoteohjelman suorittamisen mahdollistamiseksi. Lääkärit joutuvat tekemään ylimääräistä työtä ja tarpeen mukaan palkkaamaan lisää työvoimaa, joka vuorostaan tarkoittaa lisää kustannuksia. Vastaanotoilla olevat potilaat näkevät vain murto-osan vaadittavasta työstä.

Veronmaksajien etujärjestö kuitenkin muistuttaa, että lääkäreiden odotetaan tekevän kyseiset hommat sovituilla palkoilla. Tietenkin moraalittomat lääkärit voivat rahastaa ohjelmalla. Heidän täytyy vain kirjata ylimääräisiä potilaita H1N1-influenssapotilaiksi. Näin heidän tilille kilahtaa ylimääräistä.

H1N1 on jäänyt vaarallisuudeltaan huomattavasti heikommaksi kuin ensimmäiset arviot antoivat ymmärtää. BBC:n analyysissä pohditaan riskien uutisoinnin vaikeudesta. Ylisuuret varoitukset ovat olleet toistuva ilmiö terveysriskien uutisoinnissa.

In 1990 came the scare over vCJD from beef. We were warned that thousands of people might die.

And tens of thousands of cows were destroyed to stop the spread of BSE - the bovine version of vCJD. The final death toll from vCJD stands at 164.

In 2002 we had a global panic about Sars - a disease described in parts of the media as probably worse than Aids. It caused 774 deaths worldwide.

In the flap over bird flu in 2006 we were told that one in four Britons might die. In fact the global death toll was 257.


Hupsista!

Kriisit myyvät paremmin lehtiä. Suomessa odotellaan vieläkin sikainfluenssan merkkejä.

Arvioita sikainfluenssan epidemialuonteesta on vedetty alaspäin. Itä-Suomen lääketiede -tapahtumassa arvioitiin torstaina, että tartunnan voisi saada vain joka viides Suomessa ja pohjoisella pallonpuoliskolla.

Ei se ole raiskaus. Lapsi saa lahjan jälkeenpäin

Afganistanissa palvelleet sotilaat ovat nähneet raakoja asioita. Sodan runtelemassa maassa pidetään kiinni perinteistä. Ja niissä perinteissä on mukana lasten raiskaaminen. Kohua on noussut sotilastukikohdissa palvelleiden afgaanisotilaiden toimista. Viime vuonna kanadalainen sotilas ilmiantoi näkemänsä. Korpraali Travis Schouten näki kahden afgaanisotilaan raiskaavan poikaa. Veitsellä uhaten. Tutkinta ei kuitenknaan löytänyt vahvistavaa todistusaineistoa.

Toisaalta sotilaille on annettu ohjeet, etteivät he saa puuttua näkemäänsä. Se voisi heikentää liittouman mahdollisuuksia maassa. Armeijan upseerit ovat keskustelleet aiheesta. Aiheena siis afgaanijoukkojen suorittamat poikien raiskaukset. Joissain tukikohdissa tehtiin selväksi, ettei kyseessä ole raiskaaminen. Sillä afgaanimiehet antavat pojille lahjoja. Pojat siis suostuvat ottamaan aikuisten penikset sisäänsä. 5 - 11-vuotiaat pojat osaavat ilmaista myöntymisen perinteeseen.

Toisaalla Kanadan puolustusvoimat on pohtinut, että ilmiö on osa Afganistanin kulttuuria. Näin heidän ei tarvitse pohtia onko heillä vastuuta, kun joku sotilaista näkee lasten raiskaamisia.

Aina välillä raiskaajia laitetaan oikeuden eteen. Kolme afgaanisotilasta joutui vankilaan 12-vuotiaan pojan joukkoraiskauksesta.

Perinnettä pidettiin kurissa talebanin hallitessa.

24.9.09

Ray Comfort murskaa evoluutioteorian

WorldNetDaily esittelee Ray "Banaani" Comfortin Nothing Created Everything kirjaa. Comfort on aikaisemmin tuhonnut ateismin ja evoluution banaanin avulla. Nyt hänellä on uusi argumentti, jolla voi ovelasti johdatella uhri paljastamaan sisäinen suunnitteluun uskominen. Varmuus tempun toimimiseen on kova, sillä jutun otsikkona on:

Exposed: The scientific impossibility of evolution
'Nothing Created Everything' a surefire way to debunk atheism



"All you have to do," Comfort told WND, "is push them into a corner and say, 'So, you're an atheist?' 'Yep.' 'So you believe that nothing created everything, a scientific impossibility?' And they'll say, 'Well, no.' 'So you believe something created everything?' And they say, 'Well, yeah. Something did, obviously.' 'So you're not an atheist?' 'OK, I'm not an atheist.'

"'This something you believe created everything," Comfort continued, "do you think it was intelligent? I mean, could you create a bird or a flower or a tree or a blade of grass from nothing?' And they'll say, 'No, I can't do that.' 'Well, is this something you believe created everything intelligent?' And they'll say, 'Obviously.' And I'll say, 'Congratulations, you've just become an anti-science, knuckle-dragger in the eyes of our learning institutions, because you believe in intelligent design.'"


Ei toiminut minuun. Mutta ehkä en ymmärrä Comfortin logiikkaa. Ateistina näen, että kaikki tapahtui luonnonlakien mukaan singulariteetista tähän päivään saakka. Se miten maailmankaikkeus muuttui vuosimiljardien aikana, ja planeettamme muovautui elämälle suotuisaksi, ja elämä ilmestyi & kehittyi ihan ilman tietoista älykkyyttä. Kaikki ateistit eivät tulkitse asioita näin, mutta tämä taitaa olla yleisin versio. Se miksi Comfortin talutushihna päätyy väärään paikkaan on älykkyyden määrittely.

Mistä kaikki alkoi? Mikä aloitti kaikkeuden?

Noihin vastaaminen johdattelee ateistin uskovaiseksi, jos hän vastaa jonkin aiheuttaneen maailmankaikkeuden. Tuo jokin määritellään älykkääksi, sillä eihän muuten voisi olla näkemäämme monimutkaisuutta. Jos se jokin oli jollakin tapaa älykästä, niin ateistin täytyy oikeasti uskoa luojaan. MOT.

Comfort soveltaa määrittelykikkailua. Se ei kanna loppuun asti.



Kun minulta kysytään mikä aiheutti sen singulariteetin paukahtamisen maailmankaikkeudeksi, niin vastaan "ken tietää?"

Älykkyyden määrittely on ollut hankalaa myös IDeisti William Dembskille (osa 2).

Comfort väitteli thunderf00tin kanssa. Siinä tuli sattumalta esiin aivan sama argumentti heti kättelyn jälkeen (2:36). Jos kestät niin katso kaikki kymmenen osaa. Haastattelussa tulee esiin kaikki Comfortin treenaamat täkyt. Samalla opit, että Comfortin mielestä Jumala tekee sateen. Lisäksi hän tietää, että kuoleman jälkeen on elämää, sillä suurin mahdollinen auktoriteetti on ilmoittanut asian olevan niin.

Comfort on tietenkin halukas väittelemään Richard Dawkinsin kanssa. Väittelyssä voisi pelastaa Dawkinsin sielun. Kuten hän teki tälle teinipojalle.

"Now that [Dawkins]'s in his 60s, it won't be long until he goes to meet his maker," Comfort said. "And I want him to think deeply before he passes into eternity, because he is of worth to God and to me."


Mutta Dawkins ei suostu sijoittamaan aikaansa Comfortin kanssa väittelyyn. Comfort sanoo, että hän on onnistunut muuttamaan monen ateistien mielen jopa minuuteissa. Kääntyminen on jopa onnistuttu taltioimaan videolla. Olisi kiva nähdä sellainen video. Edelliset katuväittelyt Comfortin ja ateistin välillä ovat päätyneet hieman erilailla kuin WoldNetDailyssä mainostetaan.

Toinen Comfortin vakiotemppu on saada vastapuoli tunnustamaan, että hän himoitsee naisia. Kun mies lopulta punastellen myöntää tämän, niin Comfort toteaa syntisen olevan heti velkaa Jumalalle. Velan voi maksaa vain Jeesuksen kautta.

Anteeksi. Yksi pikainen kysymys. Hengitätkö ilmaa?

Kyllä.

Ilma on Zeuksen luomaa. Olet velkaa kaikesta käyttämästä ilmasta Zeukselle! Miten aiot maksaa velkasi?

Mutta en edes usko Zeukseen!

Ei sillä ole väliä. Rikot hänen lakeja. Ei auta vaikka kiellät totuuden jonka minä tiedän.


Ja niin edelleen.

Ja taas, osa 23

Republikaani, poliitikko, perheenisä, homojen oikeuksia vastustava, perinteisiä perhearvoja puolustava mies. Mies joka on palkittu Ethics in America palkinnolla. Konservatiiviryhmät antoivat hänelle korkeita arvosanoja ja hyväksyviä selkääntaputuksia.

Joten mitä tapahtui Michael Duvallille?

Hän unohti poliitikkojen tärkeimmän säännön. Säännön jota noudattamalla pidetään ura hengissä. Ei siis "pidä vetoketju kiinni" vaan:

Kohtele jokaista mikrofonia kuin se olisi päällä.

Paikallisen KCAL-TV kanavan nauhoituksissa Duvall alkoi kehumaan naisseikkailuilla. Kuvausten alkamiseen oli vielä aikaa, joten Duvall päätti viihdyttää vieressä istuvaa kollegaa. Yksityiskohtaisia selostuksia rakastajattaresta joka tykkää piiskaamisesta. Nainen tykkää pitää pienen pieniä alusvaatteita. Jne. Lisäksi Duvall kehui pettäneensä myös rakastajatarta ylimääräisen naisen kanssa. Ensimmäinen avioliiton ulkopuolinen suhde olisi ollut lobbaajan kanssa. Kyseinen lobbari hoiteli hommia firmalle, jonka asioita käsiteltiin Duvallin työhön liittyvissä kokouksissa. Duvall mainitsee kehumisen ohessa naisen syntymäpäivän. Se täsmää erään naislobbarin syntymäpäivän kanssa.

Kaikki kehumiset taltioitiin, sillä mikrofonit olivat päällä.

24 tuntia myöhemmin Duvall erosi tehtävistään. Hän pahoitteli, että meni kertomaan sopimattomia satuja. Nyt kohu haittaa muiden työntekoa, joten hän uhrautuu pitääkseen pyörät pyörimässä. Duvall painotti, ettei ole ollut uskoton vaimolleen.

23.9.09

Kreationistin suhtautuminen kristittyihin

Bwana joella on huomattu uutinen suomalaisten uskomisesta. Tulokset eivät ole bloggaajan mieleen:

Miksi monet uskovat Jumalaan eri tavalla kuin evankelis-luterilainen kirkko opettaa? Olisikohan syy kirkossa? Valitettavan moni pappi tulkitsee Raamattua joko ”luonnontieteellisen” tai postmodernin linssin lävitse. Niinpä Genesiksen yliluonnollinen luominen on korvattu uskolla alkuräjähdykseen ja luonnonprosesseihin. Darwin on astunut Mooseksen varpaille.

Valistuksen aatteiden hengessä ihminen on noussut kaiken mitaksi. New age ja Äiti Amman rakkauden oppi kuulostavat suomalaisen kulttuuripakanan mielestä miellyttävämmiltä kuin Jeesuksen sanat ristin kantamisesta ja itsensä kieltämisestä.

Ateistien kampanjointi ei ole vähentänyt suomalaisten uskomista. Mutta se on osaltaan saattanut lisätä new agen tapaisen pullamössöuskonnon suosiota.


Tästä voidaan päätellä, että Joel Kontisen mielestä valtava joukko luterilaisia on vääränlaisia kristittyjä. Aidot kristityt ottavat luomiskertomuksen kirjaimellisesti. Kaikki muut ovat harhaanjohdettuja.

"Kaikki porno on homopornoa"


Fundamentalistikristityt eivät koskaan lopeta hämmästyttävien tietojen sanelemista. Michael Schwartz on republikaanisenaattorin avustaja. Schwartz on konservatiiviaktivisti, joka aloitti toimintaansa abortteja vastustavan Generation Rescuen parissa. Nykyisin hänellä on yhteyksiä Concerned Women for America järjestöön. Uransa aikana tämä mies on aina ollut huolissaan homoseksuaalisuudesta. Yhteiskunnan pitäisi päästä eroon tuosta sairaudesta. Kuten myös pornosta.

Pari päivää sitten Schwartz piti puheen Arvo Äänestäjien kokouksessa, joka olisi saanut jäädä väliin. Käännän miehen sanomaa parhaani mukaan:

"Pornografia on kulkutauti. [...] Se on katastrofi. Se on niitä hiljaisia tauteja yhteiskunnassamme, joita emme ole päihittäneet kovin hyvin. No, voin olla hieman poliittisesti epäkorrekti tässä asiassa. Siitä on useampi vuosi, mutta ei niin kovin monta, kun minä olin läheinen n. 10 vuotiaiden poikien kanssa. Mutta tein sellaisen huomion, että sen ikäiset pojat ovat vähiten myönteisiä homoseksuaalisuutta kohtaan. He puhuvat huonoon sävyyn homoseksuaalisuudesta. Tämä johtuu siitä, etteivät he halua olla sellaisia. He eivät halua langeta siihen."

Schwartz kertoi yleisölle ystävästään Jim Johnsonista, joka oli perustanut hoitokodin AIDS:iin kuoleville miehille. Johnson oli sanonut hänelle: "Kaikki pornografia on homoseksuaalista pornografiaa, sillä kaikki pornografia kääntää sukupuolivietin sisäänpäin."

Yleisössä haukottiin henkeä.

"Ajatelkaa asiaa," Schwartz toppuuttelee. "Jos kerrot 11-vuotiaalle pojalle tämän asian, niin haluaako hän enää lukea Playboy-lehteä? Olen aika varma, että hän menettää mielenkiintonsa. Se on viimeinen asia jota hän haluaa! Se on hyvä kommentti. Se on hyvä pointti. Ja se on hyvä opettaa nuorille."

Voi jumal'auta! Ei liene kovin vaikea huomata, että tuollaisella kommentilla valehdellaan lapsille. Se ei ole mitenkään uusi suuntaus konservatiivien parissa. He tietävät ettei pidättyväisyysvalistus toimi seksivalistuksena, mutta sitä täytyy antaa, sillä se on ainoa moraalisesti hyväksyttävä vaihtoehto.

Toiseksi: pojat eivät haluaisi lukea Playboyta? No ei varmasti, sillä se on niin kesy lehti. Heteronormatiivista pornoa selailevat homofobiset pojat eivät kadota intoaan niin helposti kuin Schwartz väittää. Eikä vastakkaista sukupuolta himoitseva skidi menetä mielenkiintoa vastakkaiseen sukupuoleen ollessaan tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Naiset eivät ole menettäneet viehätystään minun silmissä, vaikka olen tutustunut pornografiseen materiaaliin lapsena (shock horror!). Voin turvallisesti väittää, etten ole ainoa tapaus.

22.9.09

Ei vieläkään linkkiä MPR-rokotteen ja autismin välillä

Yli kymmenen vuotta sitten Andrew Wakefield ehdotteli ensimmäisenä, että MPR-yhdistelmärokote voisi aiheuttaa autismia. Sen jälkeen tapahtui paljon kaikenlaista jännää, joka osoitti ettei Wakefieldin ehdotus kestä kriittistä tarkastelua. Mutta mielikuvat autismin ja MPR-rokotteen välisestä yhteydestä elävät sitkeästi.

Britannian terveysviranomaiset ottivat selvää siitä kuinka yleistä autismi on aikuisilla. Sitten tietoja verrattiin lapsiin. Jos rokote olisi aiheuttanut autismia, niin autismi olisi yleisempää lapsilla kuin aikuisilla.

Tulos: Autismi on säilynyt ikäluokasta toiseen yhtä yleisenä.

BBC.

21.9.09

Luuta hämmästyttää

Tietenkin Yhdysvalloissa. Jopa televisiouutisten kevennykseksi noussut kohu liittyy luutaan, joka pysyy pystyssä.

Outoja rituaaleja ja profetian toteuttamista

Joukko miehiä on kerääntynyt pyhään paikkaan. He suorittavat puhdistautumisrituaalin. Uhrieläin on tarkkaan harkittu ja harvinainen. Paikalle tuodaan täydellinen punainen hieho. Se on kauttaaltaan samanvärinen, eikä sitä ole käytetty kertaakaan maataloustöissä. Eläin tapetaan ja sen verta levitetään telttojen seiniin tarkkojen sääntöjen mukaan. Sitten raato poltetaan. Polttopuiden sekaan lisätään tarkkaan määrättyjä aineosia. Rituaalin suorittanut mies on saastunut itse rituaalin tekemisestä. Siksi hänen täytyy peseytyä vedessä. Iltaan mennessä saastuminen on haihtunut pois. Puhdas mies kerää tuhkat talteen. Taikavoimilla ladatut tuhkat sekoitetaan veteen. Vettä pirskottamalla voidaan puhdistaa saatuneita ihmisiä.

Heimon jäsenet saastuvat seitsemän päivän ajaksi aina koskettaessaan kuolleita ihmisiä. Näitä puhdistaumisrituaaleja tarvitaan siis melko säännöllisin väliajoin. Vain puhtaat miehet pääsevät pyhimpään temppeliin.

Kaikki tuo kuulostaa varmasti oudolta voodoo-meiningiltä. Temput ovat kuitenkin Vanhasta testamentista. Juutalaisten perinnettä joka on annettu suoraan Moosekselle itse Jumalan suusta. Ei siinä vielä mitään. Rituaalin raaka-aineena käytetty punainen hieho on vielä nykyäänkin oleellinen osa tiettyjä uskontoja. Enimmäkseen niitä uskontoja, jotka odottavat kuola suussa maailmanloppua. Eli siis melkein kaikki fundamentalistiset kristinuskon suuntaukset. Israelin valtio nähdään oleellisena osana viimeisiä päiviä. Pelkkä valtion ilmestyminen tulkittiin profetian toteutumisena. Sitähän se oli, sillä joukko järjestöjä oli vuosikymmenet vaatinut valtion perustamista, jotta profetia toteutuisi. Theodor Heltz laati ensimmäiset suunnitelmat juutalaisten valtion perustamisesta. Asiaa ajoivat niin juutalaiset siionistit kuin evankeliset kristityt. Jeesus voisi aloittaa comeback-kiertueensa vasta sen jälkeen kun Israel on perustettu. Joten kaikkien kunnon kristittyjen täytyi tukea juutalaisvaltion rakentamista.

Tämä itseään toteuttava profetia toteutui.

Mutta Jeesuksen paluuseen tarvittaisiin jotain muuta. Jerusalemiin täytyisi rakentaa Kolmas temppeli. Asia on ortodoksijuutalaisten asialistalla, kuten myös fundamentalistikristittyjen. Mutta jotta Kolmas temppeli voidaan rakentaa, niin tarvitaan jotain erityistä. Vain yksi asia puuttuu. Jotta temppeliin voi astua sisään täytyy miehen puhdistautua. Puhdistautumiseen tarvitaan...

*dum-dum-duuum*



Punainen hieho. Täydellinen punainen hieho. Sellaisen syntymää on odotettu suurella innolla. Mutta täydellistä hiehoa ei ole tahtonut ilmestyä. Jumalalla tuntuu olevan kiireitä, joten uhrautuvat uskovaiset ovat kantamassa korsia kekoon. Temple Mount Faithful, Temple Institute, Canaan Land Restoration of Israel Inc ja pari muuta pientä järjestöä ovat aktiivisesti jalostaneet punaisia lehmiä. Toistaiseksi he eivät ole onnistuneet tehtävässään. Sopivaa täydellistä hiehoa ei ole löytynyt viimeisen kahden tuhanen vuoden aikana.

Esim. Clyde Lott on puuhaillut profetialehmien parissa vuodesta 1989 lähtien. Yhdysvalloista on rahdattu ehdokkaita Israeliin, jossa ortodoksirabbit tekevät tarkastuksen. Eli Lott ja kumppanit tarvitsevat lisää runsaita rahallisia avustuksia, jotta projekti voi jatkua.

20.9.09

Ken Hamin suhtautuminen toisiin uskontoihin



Ken Ham on johtavia nuoren maailman kreationisteja. Hän pyörittää suurimpia YEC-järjestöjä Yhdysvalloissa. Samat laitokset tekevät evankelisointia myös kansainvälisesti. Herra Ham vieraili jokin aika sitten Japanissa. Siellä hänellä oli mahdollisuus tutustua eksoottiseen kulttuuriin ja pakanoihin. Kreationistit vierailivat buddhalaisten temppelissä. Ham otti patsaista kuvia ja kommentoi blogissaan:

I took photographs of a couple of their “gods”—I notice they were not very powerful, as they couldn’t even get out past the netting wire that “protected” them!


Niinpä. Oikein hassua miten heidän jumalat ovat lol-materiaalia. Mutta puhuvat aasit ja puskat, sekä suolapatsaiksi muuttuvat ihmiset? Älkää naurako niille!

Eikä siinä vielä kaikki.

It was so sad to see people praying to the “god” behind the curtain—what a reminder they need the gospel to free them from the bondage of this false religion that gives them no hope for the future!


Sillä toivoa saadaan vain ja ainoastaan Ainoan Oikean uskonnon kautta. Ja kuin sattumalta se uskonto on juuri Ken Hamin palvoman Jumalan uskonto. Keräilen vieläkin ironiamittarini sirpaleita lattialta.

Please pray for the people of Japan—less than 0.1 percent are Christians—a nation where our relatives (Acts 17:26) need the gospel of Jesus Christ.


Luku on muuttunut parempaan suuntaan. Viimeksi kun tarkkailin tuota lukua, niin kristittyjä oli n. prosentti tai pari japanilaisista. Ehkä Ham laskee 0,1 prosenttiin vain Aidot Kristityt eli nuoren maailman kreationistit?

Selvästikin Japani tarvitsee rukouksia. Maa on moraalisesti niin huonossa jamassa.

Japanilaiset eivät ole olleet kovin innokkaita kääntymään kristityiksi. Japanilaisille kristinusko on eksoottinen juttu, jota ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Perinteisten patsaiden edessä voidaan rukoillaan katolisten rukousnauhat kädessä. Teinit voivat pitää ristejä kaulalla, mutta vain sen takia että joku popstara tekee samoin.

Hyödyllinen sivu ilmastonmuutosepäilyyn

DenialDebot on uusi blogi, jossa tarkastellaan antropogeenista ilmastonmuutosta kriittisellä näkökulmalla. Blogi osaa laittaa vertauskuvallisen luun kaikkien alarmistien kurkkuun. Poikittain.

19.9.09

Johtava suomalainen lääkäri varoittaa rokotteista

Homma menee vakavaksi. Johtava suomalainen lääkäri on antanut haastattelun, jossa hän varoittaa H1N1-rokotteiden vaaroista. Rokotetta ei saisi missään tapauksessa antaa lapsille ja raskaana oleville. Lääkäri paljastaa, että kaiken taustalla on valtava salaliitto. Lopullisena tarkoituksena on vähentää ihmiskunnan kokoa. Jäljelle jäisi alle kolmannes ihmisistä. Harvennusohjelmaa ajaa "eliitti."

Kuka tämä vaikutusvaltainen auktoriteetti on? Kuka uskaltaa riskeerata kaiken, jotta viattomat pelastuvat?

Rauni-Leena Luukanen-Kilde.

Rauni "Natsit kävivät Kuussa" Kilde. Rauni "Mielenhallintasirut" Kilde.

Anteeksi. Väärä hälytys.

Skientologit pulassa Ranskassa, osa 3

Ranskalaiset skientologit joutuivat pulaan, kun järjestön toimia alettiin tutkia. Syytteet nostettiin itse Ranskan skientologiajärjestöä vastaan. Syyttäjän suosittelema kovin rangaistus voisi lopettaa järjestön olemassaolon tuomarin määräyksellä plus miljoonien eurojen sakot. Skientologit protestoivat kovasti ja kultin johtaja David Miscavige on varmasti hikoillut tavallista enemmän.

Mutta oikeudenkäynti on saanut uuden dramaattisen käänteen.

Tällä viikolla ilmeni, että Ranskan rikoslakia on muutettu juuri ennen oikeudenkäynnin alkamista. Muutos poisti mahdollisuuden lakkauttaa tuomittuja kultteja. Muutoksesta ei väitelty poliitikkojen kesken parlamentissa. Syyttäjä pyytää Pariisin oikeutta perumaan lakimuutoksen ja selvitystä oikeusministeriöltä. Miksi lakimuutos tehtiin?

Vaikka muutos peruttaisiin, niin se ei enää vaikuttaisi alkaneeseen oikeudenkäyntiin. Ranska ei voi lakkauttaa skientologiajärjestöä vaikka se tuomittaisiin petoksista nykyisessä oikeudenkäynnissä.



Mutta!

Nykyinen maksimirangaistus olisi toiminnan kieltäminen, vaikka järjestöä ei voisi purkaa. Lakimuutoksen laatinut Jean-Luc Warsmann sanoo, että uusi vaihtoehto on parempi. Skientologit saavat uskoa mitä haluavat, mutta rikollisesta toiminnasta napsahtaa tuomiot. Skientologit eivät voisi jatkaa toimintaa (ei dianetiikkapöytiä kaduilla, ei auditointeja, ei Orgeja, jne) vain yksinkertaisen nimenmuutoksen jälkeen. Juuri näin skientologit tekevät, kun oikeussaleissa tulee epämiellyttäviä tuomioita.

Esim. 60-luvulla Australiassa kiellettiin Church of Scientologyn toiminta useassa osavaltiossa. Kielto perustui siihen, että skientologit käyttivät hypnoosia epäsoveliaalla tavalla. Hubbard oli vain muuttanut sanoja, mutta dianetiikassa käytettiin hypnoositekniikoita, joilla taivuteltiin ihmisiä tekemään suotuisia päätöksiä. Hypnoosi oli niitä harvoja asioita joita L. Ron osasi tehdä kunnolla. Pian australialaiset skientologit toimivat uuden nimen alaisina. He perustivat Church of New Faith nimisen järjestön.

Vuosien vieriessä skientologiajärjestö muovautui monimutkaiseksi hierarkiaksi. Siksi sen oikeaa johtajaa on lähes mahdotonta saada tuomittavaksi oikeuteen. Jos siis sellaista olisi joskus tekeillä.

Ranskan oikeisjärjestelmällä on ennenkin ollut vaikeuksia skientologien kanssa. Onnistuminen koettiin 1978, kun Ranska tuomitsi L. Ron Hubbardin petoksesta. Hubbie oli tosin karkuteillä ulkomailla. Vuonna 1998 asiat menivät huonommin. Pitkään jatkunut petosoikeudenkäynti jämähti paikalleen, sillä useat tärkeät paperit katosivat. Hups!

In October, Le Figaro newspaper revealed papers in a long-running legal action against the self-proclaimed church had gone missing, provoking outrage from lawyers working on the case. Justice Minister Elizabeth Guigou considered the incident serious enough to order an internal inquiry. Even before this, however, there were signs something was amiss.

In June 1997 Jean-Michel Pesenti, a lawyer for five of the plaintiffs, went with one of his clients to meet the investigating judge assigned to the affair, Marie-Paul Moracchini. He wanted to complain about her continuing failure, after several years, to take the case to court.

To his amazement, Moracchini told him three of the clients he represented in the case, including the one present at the meeting, had written letters to her withdrawing complaints. This was news to him - not to mention his clients, who were quick to put the record straight. Unfortunately, it is now impossible to ascertain if the letters in question are genuine or not: they are among the missing documents.

The dossier in question is a composite of several separate legal actions for fraud and illegal practice of medicine which, since its inception in 1989, has accumulated 10 volumes of documentation. It is half of volume eight and all of volume nine that have vanished.


Papereita ei koskaan löydetty.

Ranskan oikeus tekee skientologiajärjestöön liittyvän päätöksen lokakuussa.

Mitä uskonnollisempi sitä teiniraskaampi

Tuore mittaus Yhdysvaltojen osavaltioiden välillä on paljastanut kivoja asioita teiniraskauksista. Kyselyssä pyrittiin ottamaan selvää osavaltioiden populaatioiden uskonnollisuudesta. Se määriteltiin seuraavanlaisilla tekijöillä:

1) Belief in a God or universal spirit: Absolutely Certain.
2) There is only one way to interpret the teachings of my religion.
3) Scripture should be taken literally, word for word.
4) How important is religion in your life: Very Important.
5) My religion is the one true faith leading to eternal life.
6) Frequency of attendance at religious services: at least once a week.
7) Frequency of prayer: at least once a day.
8) How often do you receive a definite answer to a specific prayer request: at least once a month.


Mitä jyrkemmin osavaltiossa uskotaan Jumalaan, sitä todennäköisemmin päätyy myös teiniraskauksien suurempaan päähän käyrissä. Tästä voi vetää monenlaisia johtopäätöksiä. Selkein on se, että uskonnollinen kasvatus painottaa seksistä pidättyväisyyttä ja ehkäisyvälineiden välttämistä. Kun kiimaiset teinit kuitenkin unohtavat siveyden (Muistaakseni seksi oli mielessä pari kertaa kun olin teini. Voin toki olla väärässä), niin peuhaamisen ollessa kovassa vauhdissa unohtuu se kondomin asettaminen paikalleen.

Itse päädyn vain toteamaan, että tulokset ovat yhdensuuntaisia myös fundamentalistikristittyjen omien kyselyjen kanssa. He ovat huomanneet, että monet kyllä sanovat olevan uudesti syntyneitä, mutta eivät tiedä mihin heidän pitäisi uskoa. Monet sanovat olevansa uskonnollisia, mutta eivät jaksa pohtia miten uskonnon mukaan pitäisi elää.

18.9.09

Rokotteissa on Nanopartikkeleita! OMFLOG!

F. William Engdahl on paljastanut kauhistuttavan salaisuuden H1N1-rokotteesta.

Rokotteissa on nanopartikkeleita!

Rokotteissa käytetään 25 nanometrin kokoisia partikkeleita, jotka aiheuttavat vahvan ja pitkäkestoisen immuunireaktion. Nanopartikkelit jäävät elimistöön. Rokotteen antama immuniteetti olisi siis luotettava ja tehokas vielä vuosien päästä.

Engdahl nostaa esiin nanopartikkeleiden vaarallisuuden. Lähteenä on lääketieteellinen artikkeli nanopartikkeleista, jotka aiheuttivat kiinalaisten työmiesten sairastumisia ja jopa kuolemia:


The article describes tests carried out in 2008 at the elite Beijing Chaoyang Hospital on seven young women. All seven, ages 18-47 had been exposed to nanoparticles for 5–13 months in their common workplace. All were admitted to the hospital with shortness of breath and pleural effusions, or excessive fluids surrounding the lungs, inhibiting breathing. None of the seven had ever smoked and none were in any special risk group. Doctors carefully tested for every possibility and confirmed that the lung problems had a common origin—regular inhalation of nanoparticles in their factory. They had been exposed to Polyacrylate nanoparticles.

The tests confirmed the nanoparticles had set off a “super-meltdown” reaction in the patients. Despite all heroic efforts of doctors, two of the seven died from the lung complications.


Nanopartikkelit voivat olla tappavia. Partikkelit tuhoavat soluja. Rokotteissa on nanopartikkeleita. Johtopäätös: rokotteet voivat olla tappavia. Engdahlin mielestä tässä on ainekset rikokseen:

The Beijing Chaoyang Hospital study has now conclusively confirmed that nanoparticles cause lung damage and other toxicity in humans as well. At this point in time, when two of the approved vaccines planned to be mass distributed in Germany and elsewhere contain nanoparticles, failure of the relevant responsible public health and epidemiology officials to order an immediate emergency freeze on distribution of any vaccine containing nanoparticles can only be considered tantamount to criminal negligence. Hopefully the responsible authorities will react in time to avert a possible human health catastrophe orders of magnitude worse than the worst case of Swine Flu reported to date.


Joukko työmiehiä altistui puolen vuoden ajan hengitysilman kautta polyakryylille (tjsp), jota käytetään maaleissa ja pinnoitteissa. Keuhkoihin kerääntyneiden nanopartikkeleiden tarkkaa määrää ei tiedetä. Se on kuitenkin varmasti useampaa suuruusluokkaa enemmän verrattuna rokotteessa oleviin nanopartikkeleihin.

Nanopartikkeli tarkoittaa yksinkertaisesti hiukkasta joka on helevetin pieni. Tarkemmin sanottuna 10−9 m mittaluokan hiukkanen. Eli luonnossa liikkuvat virukset voivat olla nanopartikkeleita, ainakin koon puolesta.

Kaikella todennäköisyydellä työmaalla olleet nanopartikkelit olivat erilaisia kuin rokotteissa olevat. Engdahlin siteeraama paperi on yhdentekevä, ellei sitten rokotteissa käytetä samoja nanopartikkeleita joita leijailee rakennustyömaalla. Epäilen.

Rokotteita ei isketä ihmiseen päivittäin kuukausien ajan.

Rokotteissa nanopartikkelit eivät päädy keuhkoihin, joten tässäkin suhteessa Engdahlin siteeraama paperi on irrelevantti.

"Nanopartikkeli" on sellainen sana, joka sisältää monenlaisia nanoluokan käsitteitä bioteknologiassa.

Nanopartikkeleista vauhkoaminen on samaa kuin varoittelisi rokotteiden sisältävän vettä. Useissa tapauksissa on osoitettu, että ihmiset voivat kuolla veden vaikutuksesta. Ilmiötä kutsutaan hukkumiseksi. Rokotteissa on vesimolekyylejä! Haluatko hukuttaa itsesi rokotteilla?

OMFLOG = Oh My Fucking Lack of God.

Murhavaisto hakusessa

Tänään klo 00:45 MTV3 esittää uutta paranormaalia sarjaa. Murhavaisto kertoo selvänäkijöistä, jotka saavat tietoa murhista ja kauheuksista. Kameraryhmä dokumentoi tapahtumia.

Vaikuttava puolidokumentäärinen sarja murhista ja katoamistapauksista, joita selvitellään meedioiden avulla. Pelkän valokuvan tai syntymäajan avulla selvänäkijät pystyvät kertomaan hyytävän tarkkoja yksityiskohtia selvittämättä jääneistä rikoksista.


Meediot kiertävät Australiassa, Uudessa Seelannissa ja Yhdysvalloissa. Tosin huonolla menestyksellä. 27 jakson jälkeen ei ole löydetty yhtäkään kadonnutta ruumista. Yhtäkään syytettä ei ole nostettu. Yhtäkään murhaa ei ole ratkaistu.

Mutta varmasti ohjelma on ihan viihdyttävää katseltavaa. Vain yksi ohjelman meedioista on paljastunut huijariksi. Selvänäkijä Deb Webber puhuu fiktionaalisille henkiolennoille. Joten loput voivat olla ihan aitoja meedioita.



Tarkempaa analyysiä tulossa ohjelman jälkeen.

17.9.09

Patrick Swayzen kuolema ja lääketieteen syyttäminen

Patrick Swayze kuoli tällä viikolla haimasyöpään. Kyseinen syöpä on tappavimmasta päästä. Taistelua käytiin lääketieteen voimin 20 kuukautta, mutta se ei riittänyt. Kemoterapia ei tepsinyt. Lääkärit antoivat ensimmäisessä ennusteessa Swayzelle elinaikaa vain viisi viikkoa. Swayze päätti kuolla omassa rauhassa kotona rakkaiden ihmisten äärellä.

Sairastamisen ohella Swayze kerkisi antamaan haastatteluja. Yhdessä haastattelussa hän tokaisi realistisen näkemyksen syöpälääkkeen löytämisestä:

"If anybody had that cure out there, like so many people swear they do, you'd be two things. You'd be very rich, and you'd be very famous. Otherwise, shut up."


Puoskarit eivät olleet tyytyväisiä. Puoskarit eivät unohda. NaturalNews.comin Mike Adams tietää miksi Swayze menehtyi syöpään:

Having put his faith in conventional chemotherapy, he largely dismissed ideas that nutrition, superfoods or "alternative medicine" might save him, instead betting his life on the chemotherapy approach which seeks to poison the body into a state of remission instead of nourishing it into a state of health.


Hän jatkaa: lääketeollisuus ja lääkärit eivät kanna vastuuta siitä, että tappavat potilaita kemoterapialla. Eikä kemolla ole koskaan päästy eroon syövästä. Lääketeollisuus ei halua etsiä syöpälääkettä, sill syöpäpotilaat ovat niin tuottoisa bisnes. Vakio settiä Adamsilta.

Sitten tärkein kysymys. Olisiko Swayze parantunut vaihtoehtohoidolla?


Could Patrick Swayze have saved his own life with natural medicine? Absolutely. Without question. Even late-stage pancreatic cancer can be reversed (yes, reversed) with full-on naturopathic treatments involving Chinese herbal medicine, deep body detoxification that includes sweat saunas and colon cleansing, radical changes in diet from "dead" foods to "live" foods, a healthy dose of vitamin D and the daily consumption of raw anti-cancer living juices made from fresh, organic produce like cabbage, broccoli and garlic.


Jos et ymmärrä englantia, niin sallinet pienen käännöstyön. Jopa pitkälle levinnyt haimasyöpä saadaan kokonaan parannettua. Siihen tarvitaan kiinalaisia yrttejä, saunomista ja suolihuuhteluja, erikoisdieettejä, D-vitamiinia ja pahalta maistuvia tuoremehuja.

Saatanan saatana.

Yksi hauska yksityiskohta Adamsin jutussa on se, että paria päivää ennen Adamsin julkaisemaa tekstiä Orac osasi ennustaa mitä on tulossa.

I can only wonder how long it will be before Mike Adams of NaturalNews.com publishes another nauseating abuse of a dead celebrity designed to proclaim how, if Patrick Swayze had only pursued "natural" therapy instead of that nasty, awful, evil science-based medicine, he would have eliminated his pancreatic cancer and would still be Dirty Dancing today, perfectly cancer-free.

Not long, I suspect.

Muslimit vs Kristityt, taistelu on käynnissä

Yhdysvaltojen kansalaiset edustavat montaa eri uskontoa. Joukossa on tietenkin muslimeja. Syyskuun 11. terrori-iskujen jälkeen kokonaista kansanosaa kohtaan kohdistui väkeviä ennakkoluuloja. Muslimit olivat joko terroristeja tai heidän kätyreitä. Islam pelkkää väkivaltaista vääräuskoisten alistamista ja tappamista. Vähemmän kirjaimelliset tulkinnat eivät saaneet ääntään kovin usein kuuluviin. Varsinkin kun fundamentalistiset kristityt näkivät ja puhuivat vain Koraanin kirjaimellisesti tulkinneista muslimeista.

Suurin viha muslimeja kohtaan on laantunut. Parantunut ilmapiiri on rohkaissut muslimeja. Amerikkalaiset muslimit ovat järjestämässä rauhanomaista rukoushetkeä Washingtoniin 25. syyskuuta. Paikalle odotetaan kymmeniä tuhansia muslimeja. Plakaateissa ei saa olla poliittisia viestejä. Puhujat eivät pidä poliittisia puheita. Tapahtumaa järjestävä Hassen Abdellah selittää tarkemmin:

"Most of the time, when Muslims go to Washington, D.C., they go there to protest some type of event," Abdellah said. "This is not a protest. Never has the Islamic community prayed on Capitol Hill for the soul of America. We're Americans. We need to change the face of Islam so people don't feel every Muslim believes America is 'the great Satan,' because we love America."


Yhteenkuuluvuutta ja rauhaa. Siinä rukoilijoiden viesti. Vihdoinkin tavalliset muslimit nähdään tavallisina kansalaisina.

Ja sitten joku meni möläyttämään tapahtumasta fundamentalistikristityille. Kristittyjen parissa kiertää sähköpostiviesti, jossa kauhistellaan rukoushetkeä. Muslimien rukoushetkeä kuvaillaan "kulttuurijihadiksi." Käynnissä on henkien taistelu ja palkintona kansakunnan sielu. Siksi Aitojen Kristittyjen täytyy tehdä vastarukouksia ja paastota. Jos kristityt eivät tee näin, niin seuraamukset voivat olla pahoja. Amerikkalaiset voivat yllättäen unohtaa, että Yhdysvallat on kristillinen valtio. Kristityt voivat kääntyä joukolla muslimeiksi. Jne.

Ekumenia kohtaa aina vaikeuksia, kun osapuolet näkevät itsensä ainoana oikeana totuutena.

16.9.09

Darwin tuskaili kambrikauden kanssa?

ID-liikkeen uusin elokuva pohtii kuinka suuri ongelma kambrikauden räjähdys on evoluutiolle. Darwin's Dilemma on jatkoa edellisille Illustra Median ID-tuotoksille. Tällä kertaa katsojalle paljastetaan kuinka evoluutioteoria on enemmän kuin pulassa fossiilien puuttumisen takia.

This documentary will examine what many consider to be the most powerful refutation of Darwinian evolution—the Cambrian fossil record. Charles Darwin realized that the fossil evidence did not support his theory of gradual, step-by-step evolutionary development. He hoped that future generations of scientists would make the discoveries necessary to validate his ideas. Today, after more than 150 years of exploration fossil evidence of slow, incremental biological change has yet to be excavated. Instead, we find a picture of the rapid appearance of fully developed, complex organisms during the outset of the Cambrian geological era. Organisms that embody almost all of the major animal body plans that exist today. This remarkable explosion of life is best explained by the existence of a transcendent intelligence.


Sekä:
Darwin’s Dilemma explores one of the great mysteries in the history of life: The geologically-sudden appearance of dozens of major complex animal types in the fossil record without any trace of the gradual transitional steps Charles Darwin had predicted.


Darwin siis ennusti jotain fossiileista. Ja ennustus meni pieleen.

En ole kovin luottavainen IDeistien tulkintaan. Eikä moni muukaan. Siksi Brian Switek kaivoi esiin mitä Charles Darwin on kirjoittanut kambrikaudesta ja siihen liittyvistä fossiileista. Lajien synty kirjan kuudennessa painoksessa Darwin pohti asiaa.

... it cannot be doubted that all the Cambrian and Silurian trilobites are descended from some on crustacean, which must have lived long before the Cambrian age, and which probably differed greatly from any known animal. ...

... if the theory be true, it is indisputable that before the lowest Cambrian stratum was deposited long periods elapsed, as long as, or probably far longer than, the whole interval from the Cambrian age to the present day; and that during these vast periods the world swarmed with living creatures.


Jos evoluutioteoria pitäisi paikkansa, niin kambrikauden edeltävillä ajanjaksoilla merissä oli elämää. Tuota edeltävää aikaa olisi kulunut enemmän kuin kambrikaudelta nykypäivään. Muinainen elämä eroaisi huomattavasti tunnetuista eläimistä.

Arviot olivat aika suurpiirteisiä, mutta Darwin olikin lopulta oikeassa. Geologit kertovat meille, että kambrikaudelta tähän päivään on kulunut vähemmän aikaa kuin sitä edeltäviä vuosia on vierähtänyt planeetallamme. Ja tuolta esikambrikaudelta on löydetty fossiileja. Ennen kambrikauden räjähdystä. Ne oliot ovat erikoisjänniä.

Darwinin tekemä ennustus oli aikanaan melko radikaali. Silloin geologit olivat tutkineet eniten juuri eurooppalaisia kerrostumia. Arveltiin, että ne ovat koko fossiilien historian kokonaisuus. Kambrikautta vanhempia elämänmuotoja ei osattu kuvitella, sillä sellaisia ei oltu vielä löydetty vanhemmista kerrostumista. Darwinille huomautettiin, että kambrikauden alkupuolella muodostuneet kerrostumat ovat sellaisia jotka voisivat säiliöä fossiileja, mutta niitä ei löytynyt. Joten silloin merissä ei ollut elämää.

Paleontologien löydökset päätyivätkin Darwinin tueksi tässä asiassa. Tietenkin kambrikauden räjähdys on vielä ongelmallinen. Mutta sitä seuraavien fossiilien tarina sopii mainiosti evoluutioteorian asettamiin rajoihin.

Darwin's Dilemma ilmestyy syksyllä ja saa varmasti kritiikkiä. Odotellaan kaikessa rauhassa.

Ilmastoskeptikko ajettu nurkkaan, osa 3

Loppu häämöttää ilmastoskeptikko Ian Plimerin ja toimittaja George Monbiotin väliselle kinastelulle. Osa 1 ja Osa 2.

Plimerin Heaven and Earth-kirjassa esitettiin useita eriskummallisia väittämiä ilmastonmuutoksesta. Monbiot halusi tietää mitä lähteitä Plimer on käyttänyt. Näitä tivattiin kysymysten muodossa. Plimer vastasi haasteeseen esittämällä oman listan kysymyksistä, joihin Monbiotin täytyisi vastasta. Tämä olisi ehto Plimerin ehdottamalle julkiselle väittelylle. Monbiet tunnisti ja tunnusti heti ettei ole oikea henkilö vastaamaan monimutkaisiin kysymyksiin. Niitä varten perustettiin oma wiki-sivu.

Toistaiseksi Plimer ei ole vastannut Monbiotin yksinkertaisiin kysymyksiin. Hurjien väittämien lähteet pysyvät piilossa. Emme vielä tiedä mihin dataan Plimer perustaa esim. sen väittämän, että tulivuoret päästävät ilmakehään enemmän CO2:sta kuin ihmiset.

Monbiot on julkaissut kirjeenvaihdon kaikkien luettavaksi.

Plimerin viimeisin oljenkorsi on väittää, ettei Monbiot ole lukenut hänen Heaven and Earth-kirjaa.

There are now nine print versions of Heaven and Earth, your description of the cover of a UK edition (August 20 email) does not mean that you have actually read the book and, because all nine print runs are different, your questions show that they derived from a print version that you did not describe. At the debate, I will expand on this will leave it to the debate audience to make a decision on your claim that you have actually read the book at the time you made that claim.


Jos julkinen väittelytilaisuus joskus toteutuu, niin se on takuuvarmasti laatuviihdettä.

15.9.09

AIDS-kieltäjät tappavat ihmisiä

AIDS-kieltäjät ovat niitä tyyppejä, joiden mielestä HI-viruksen ja AIDS:in välistä yhteyttä ei ole osoitettu todeksi. AIDS:ia ei ole olemassa, tai jos on, niin se ei johdu HI-viruksesta, jne. Todellisuutta pakoillaan milloin minkin selityksen taakse. Alussa tilanne oli vielä tieteellisemmällä pohjalla:


AIDS-kieltäjien liikkeen alkuperä voidaan jäljittää vuoteen 1987, neljä vuotta HI-viruksen löytämisen jälkeen. Peter Duesberg oli tunnettu syöpätutkija Kalifornian yliopistossa. Hän oli osoittanut, että retrovirukset laukaisevat joitakin syöpiä. Sinä vuonna Duesberg käänsi kantansa julkaisemalla artikkelin, jossa hän kyseenalaisti alkuperäiset löytönsä retrovirusten ja syövän yhteydestä. Samalla hän epäili voiko HI-virus (myös retrovirus, vaikka hän ei ollutkaan tutkinut sitä) aiheuttaa AIDS:ia.

Silloin HIV-tutkimus oli alkutekijöissä, eikä Duesberg ollut ainoa valvavirran tiedemies joka spekuloi AIDS:in johtuvat elämäntavoista (huumeet). New Scientist jopa julkaisi Duesbergin eriävän mielipiteen vuonna 1988.


Sittemmin tilanne on muuttunut ratkaisevasti. Tuorein käänne koettiin, kun Etelä-Afrikasta saatiin uutta tietoa, joka vahvisti edelliset arviot.

Etelä-Afrikka on kärsinyt rankasti tästä taudista. Epidemian ollessa pahimmillaan hallitus teki täysin epärationaalisen ratkaisun. Se päätti ettei HIV aiheuta AIDS:ia, eikä virusta vastaan kehitetyt yhdistelmälääkkeet toimineet. Maa kieltäytyi ottamasta vastaan tarjottuja lääkkeitä ja apurahoja, jotka tulivat Global Fund-järjestöltä.

Karmaisevan päätöksen seuraamuksia on nyt mittailtu. Tietoja kerättiin vuodesta 2000 vuoteen 2005. Yhdistelmälääkkeitä ja äidiltä lapselle tarttuvan HIV:n estämistä saaneita henkilöitä verrattiin jäljelle jääneisiin hoitoihin.

Yli 330´000 henkeä tai arviolta 2,2 miljoonaa elinvuotta menetettiin puutteellisen hoidon takia. 35´000 vauvaa syntyi HIV tartunnan saaneena. Tästä seuraa 1,6 miljoonan elinvuoden menetykset.

Yhteensä hallituksen päätös johti n. 3,8 miljoonan elinvuoden menetykseen viiden vuoden aikana.

Tutkimuks aiheutti seuraamuksia AIDS-kieltäjille. Eräs Peter Duesbergin julkaistuista papereista peruttiin. Vaikka se oli julkaistu melko spekulatiivisessa Medical Hypotheses julkaisussa.

Täydellinen laki, täydellinen moraali

Acehin muslimit ovat valmiita estämään moraalin rappeutumisen. Alamäkeä hidastetaan asettamalla rankat rangaistukset moraalittomalle toiminnalle. Vanhat rikoslain pykälät korvataan täydelliseksi laiksi kutsutulla sharialla. Sen seuraamuksena esim. aviorikkojat kivitetään kuoliaaksi. Tätä toivoo myös Suomen oma muslimi Abdullah Tammi. Acehin provinssissa joutuu olemaan tarkka siitä mitä tekee. Parlamentti äänesti sharian voimaan ilman vastaääniä.

Aviorikoksen lisäksi lain piiriin kuuluvat raiskaukset, homoseksuaalisuus, alkoholinkäyttö ja uhkapeli. Esimerkiksi raiskauksesta määrätään vankeusrangaistuksen lisäksi 100–200 kepiniskua.


Homoseksuaalisista aktiviteeteista napsahtaa julkiset raipaniskut ja yli kahdeksan vuotta vankeutta. Se pitää homouden loitolla.

Toki Acehin poliitikot ovat luvanneet vielä tarkistaa lain, jottei homma mene aivan ylilyönneiksi. Enemmistö kansalaisista on maltillisia muslimeja, jotka eivät tulkitse Koraania yhtä kovin kääntein kuin poliittisesti aktiiviset uskovaiset. Siksi Aceh voi muuttua aavistuksen verran takaisin kohti ihmisoikeuksia.

Sillä välin Irakissa. Moraalin puolustajat ovat löytäneet internetin ihanuudet. Uhattuna on islam ja vuosisatoja rakennettu maine. Ne täytyy pelastaa kaikilla mahdollisilla keinolla. Nuoret islamistit selaavat netin chättejä. Varsinkin homoseksuaalien keskusteluryhmiä. Eivät etsiäkseen seuraa. He etsivät kohteita, joiden kimppuun laitetaan teloitusryhmä. Tänä vuonna Irakissa on tapettu yli sata homoseksuaalia.

The deputy leader of the group, which is based in Baghdad, explained its campaign using a stream of homophobic invective. "Animals deserve more pity than the dirty people who practise such sexual depraved acts," he told the Observer. "We make sure they know why they are being held and give them the chance to ask God's forgiveness before they are killed."


Voi kuinka armollista.

Niin katkeraa ironiaa, että Saddam Husseinin vallitessa Irakissa oli suht liberaali ilmapiiri homoseksuaaleja kohtaan.

Jälleen joudun toteamaan, että olen erittäin onnellinen saadessani elää rappeutuneessa ja turmiollisessa Suomessa.

13.9.09

Skientologien maksamattomat laskut

Kun kultti haluaa rahaa, niin siitä ei kovin helpolla luovuta. Tämän on huomannut floridalainen Clearwaterin kaupunki. Kaupunki pyrkii säästämään kaikesta huonon taloustilanteen takia. Jopa liputuksia jätetään väliin ja kirjastoja suljetaa aikaisemmin, jotta pari talaa säästyisi. Kaupungilla on perittäviä yhteensä 3,4 miljoonaa dollaria. Summa koostu erilaisista sakoista ja maksamattomista veloista. Clearwater sattuu olemaan skientologien pyhä kaupunki.

Skientogien velat ovat keräätyneet usean vuoden ajan. Päivittäin 250 dollarilla vuodesta 2006. Parhaillaan summa on 287´000 $. Skientologiajärjestön rakentamilla tonteilla on maksamattomat kiinteistöpantit ja rakennuslupien rikkeitä.

Kaupunki piti vuoropuhelua kultin johtajan (eli David Miscavige) kanssa. Veloista ei tingittäisi. Vastaukseksi saatiin, että velat tultaisiin maksamaan. Joskus.

Skientologien suurin rakennusurakka on Mecca Building. Sen rakentaminen on ollut hidasta. Keskeneräinen supervoimien koulutukseen tarkoitettu rakennus on mitä erinomaisin keino pyytää lahjoituksia uskollisilta skientologeilta. Arvion mukaan rakennus on käyttövalmis vuonna 2010. Rakennuskustannus on noussut 50 miljoonaan dollariin.

Silloin skientologit ovat velkaa Clearwaterille 439´396 dollaria.

Ei olisi Aku Ankasta uskonut



Kyltti havaittiin viime kuussa Helsingin syntisillä kaduilla. Kiitos T. Hynyselle. Sattuisiko joku tietämään mistä oikein oli kyse?

Creation elokuva ei pääse levitykseen USA:ssa

Niin ainakin kerrotaan uutisissa. Otsikoissa syyksi mainitaan uskonnollisen Amerikan vastustelu. Elokuvien levittäjät eivät haluaisi riskeerata kiistelyn aiheen sisältävällä leffalla. Creation on myyty käytännössä kaikille muille markkinoille, jopa Suomeen asti.

However, US distributors have resolutely passed on a film which will prove hugely divisive in a country where, according to a Gallup poll conducted in February, only 39 per cent of Americans believe in the theory of evolution.


Selitys haiskahtaa kuitenkin selittelyltä. Huomattavasti kiistanalaisemmat elokuvat ja jopa suorastaan kristinuskoa loukkaavat rainat pääsevät jonkinlaiseen levitykseen valkokankailla. AmericanFreeThought.comissa on pohdittu samaa asiaa. Uskonnoille naurava ja samalla hieman kuivahko Religulous tienasi tuplasti enemmän kuin IDeistien suuri propagandateos Expelled!. Vaihtoehtoisena selityksenä Jenkkilän filmilevittäjät näkevät Creation elokuvan enemmänkin pienten markkinoiden teoksena. Tai se on liian tylsä. Tai huonosti tehty. Mutta samalla teattereissa pyörii tämän kaltaisia tekeleitä.

Creation pyrkii keskittymään enemmän Charles Darwinin elämään eikä evoluutioteoriaan. Lajien synty kirjan luomisprosessi vei miehen epätoivon partaalle. Ristiriidat vaimon ja yhteiskunnan uskonnollisuuden kanssa ovat draaman lähde. Näyttelijät ovat niitä näyttelijöitä jotka osaavat näytellä. Toivon elokuvan olevan ihan katsottava.

Brittimediassa Creation on saanut vain kehuja, mutta he voivatkin vetää pisteitä kotiin. Olihan Charles "oman kylän poikia."

Leffa voi vielä saada jonkun levittäjän USA:ssa, jos tästä uskonnollisuuteen liittyvästä kohusta saadaan tarpeeksi palstametrejä.

11.9.09

Tulossa turvallinen lääke H1N1:sta vastaan

Intian osavaltiossa on hyväksytty lääketieteellinen koe, jossa selvitetään uuden lääkeaineen turvallisuus ja teho. Toisin kuin Isojen Lääketehtaiden epäilyttävät kemialliset myrkyt ja elohopeaa & skvaleenia täyteen pumpatut rokotteet, niin tämä intialainen tapaus on huomattavasti turvallisempi. Osavaltion terveysministeri tohtori Shobha Bachhav sanoi, että tutkimusprojekti olisi ensimmäinen laatuaan maailmassa.

Mistä voi olla kyse?

Dhondumama Sathe Homeopathy college on aloittanut taistelun H1N1 influenssaa vastaan.

A senior city homeopath Dr Sreerang Oak had on Friday advocated a preventive treatment combining two bio-chemic substances of homeopathy -- 'Kali Mur' and 'Ferrum Phos' (with power of 12 X )-- which he said could arrest the spread of the H1N1 virus among population.

Four tablets each of the two medicines, easily and cheaply available with chemists could stop the infection in the first stage, bestowing an immunity on the person against the virus, he claimed.


Potenssi on 12 X, eli melko alhainen. Valmistettu lääkeaine voi vielä sisältää joitakin raaka-aineiden molekyylejä. Voimme kuitenkin turvallisesti ennustaa, ettei homeopaattinen lääke aiheuta haitallisia sivuoireita. Kunhan siihen ei sekoita vieraita molekyylejä.

10.9.09

Jumala piruilee miehelle, osa 2

Meksikolainen saarnaaja joutui tiukkaan paikkaan. Kolme kuukautta sitten Jumala ilmoitti hänelle, että tulossa on kamala maanjäristys. Saarnaaja Jose Floresilla oli vain yksi vaihtoehto. Hän kaappasi matkustajakoneen ja vaati maan presidenttiä puhelimeen. Kone saatiin haltuun väittämällä, että juomatölkki olikin oikeasti pommi. Flores ilmoitti, että hänellä oli koneessa mukana kolme apuria.

Kone laskeutui turvallisesti ja poliisi pidätti saarnaajan. Kukaan ei loukkaantunut. Ne kolme avustajaa? "Isä, poika ja Pyhä henki" Flores sanoi poliisille.

Avustajat eivät päässeet kuvaan.

Kaappauksen suorittaminen valittiin eiliselle päivälle sen päivämäärän takia. 9.9.09 on ylösalaisin käännettynä 666. Jumala oli sanonut, että tällä päiväyksellä on jotain merkitystä.

Jotkut mustamaalaavat miestä hulluksi. Sanoisin, että hän vain otti uskontonsa vakavasti. Toki voidaan pohtia, että miksi kaikkivaltias maailmankaikkeuden luoja on huolissaan yhdestä maanjäristyksestä. Ja miksi ottaa yhteyttä vain yhteen outoon saarnaajaan, jos kerran haluaa tehdä asialle jotain? Oliko Meksikon presidentillä niin paljon kiireitä ettei Jumala päässyt henkilökohtaiselle palaverille?

9.9.09

9/11 Totuuslaiset hämmennyksen vallassa

Syyskuun 11. on tulossa. WTC-torneihin ja Pentagoniin kohdistuneet iskut ovat jättäneet jälkeensä kysymyksiä. Kysymyksiä joihin Viralliseen Tarinaan uskovat eivät osaa tai uskalla vastata. Siksi tarvitaan mies jolla on rohkeutta esittää kovia kysymyksiä. Miestä jolla on munaa olla kovana jopa Auktoriteetin edessä. Alex Jones on Totuusliikkeen suurimpia nimiä. Ainakin internetin salaliittofoorumeilla. Hän pyörittää Infowars.comia. Siellä paljastetaan milloin mitäkin kamalaa kepposta, jota Uuden Maailmanjärjestyksen agentit ovat tekemässä. 

 



Alex Jones

 

 Pari päivää sitten Alex Jones mainosti sivuillaan, että tulossa on suuri skuuppi. Jotain niin suurta että se päätyisi valtavirtamedian kierrätykseen. Jotain vallankumouksellista! Jotain jolla saadaan maailma takaisin globalisteilta. Jotain aivan uskomatonta. Alex Jonesin uran toistaiseksi suurin UUTINEN!

We are urging all Infowarriors and activists to tune in to The Alex Jones Show tomorrow at 11am CST and watch the websites from 8am tomorrow morning for a huge announcement that represents a brand new and vitally important initiative against the forces of tyranny. This information will be the biggest thing that Alex Jones has ever announced or done and you will read all about it here first.
Sitten Haastattelu ilmestyi. Näyttelijä Charlie Sheen oli kirjoittanut puhtaaksi haastattelun, jonka hän teki presidentti Obaman kanssa.

I recently had the pleasure of sitting down with our 44th President of the United States of America, Barack Hussein Obama, while he was out promoting his health care reform initiative. I requested 30 minutes given the scope and detail of my inquiry; they said I could have 20. Twenty minutes, 1200 seconds, not a lot of time to question the President about one of the most important events in our nation’s history. The following is a transcript of our remarkable discussion.
Sitten Sheen latoo faktoja pöytään ja presidentin käteen. Obama saa kuulla 9/11-salaliittoteorioiden teesit. Sheen on vaikuttavan asiallinen ja nokkela. Uutisen kommenteissa ollaan aivan täpinöissään. Vihdoinkin Totuusliike saa jotain konkreettista aikaan. Vihdoinkin joku näyttää Niille, ettei kriittisiä kysymyksiä voi hiljentää.
Harold Says: September 8th, 2009 at 7:52 am wow! this is incredible. I really hope Obama follows up on THIS! jim from FL Reply: September 8th, 2009 at 8:20 am Charlie Sheen : THE REAL DEAL diedaily Reply: September 8th, 2009 at 8:51 am Absolutely! Balls the size of TEXAS! Right on sheen! You give us hope!
Ja lukematon määrä lisää Charlie Sheenin aidon isänmaallisuuden ylistystä. Hänen rohkeutta kehutaan. Kiveksien kokoa kaunistellaan. Pohditaan sitä miten valtamedia pyrkii salaamaan koko haastattelun. Obaman reaktoita arvuutellaan.
POTUS Says: September 8th, 2009 at 8:37 am The President was just as smooth and prepared as Charlie Sheen. He seemed to be VERY familiar with all the “conspiracy theory” arguments, even going so far as to have the PNAC document’s “New Pearl Harbor” text memorized? His response was too ready– he had definitely done his homework to be prepared for this type of questioning. This is very telling. Obama has studied the 9/11 conspiracy issue in detail! Why would the President know the issues backwards and forwards if they are completely unfounded and “kooky”?
Paikoitellen joku kuitenkin huomaa jotain outoa:
# andy Says: September 8th, 2009 at 8:27 am It does read like his responses are scripted . if this is for real it could be Obama trying to put the shits up cheney, a kind of “hey, stop criticizing me or I’ll open up a new investigation and expose some embarrassing facts” .
Todellakin. Obama vaikuttaa kangistuneelta. Ehkäpä siksi että koko haastattelu on Sheenin kirjoittamaa fiktiota. Kun jymy uutinen ilmestyi Infowars.comiin, niin fiktionaalisuutta ei tuotu esiin millään tavalla 90 minuutin aikana. Se on pitkä aika internetissä. Haastattelun loppuun lisättiin pieni teksti:
Author’s Note: What you have just read didn’t actually happen… yet. This is an open letter to the President requesting a new investigation. Charlie Sheen.
Nyt fiktio-varoituslapun puuttumista selitetään huolimattomuudella. Totuusliikkeen suurin IN-HOT-POP uutinen on siis se, että Carlie Sheen kirjoitti tarinan siitä miten hän haastattelisi presidenttiä. Toisaalla Totuuslaiset ovat hieman nyrpistelevät nenäänsä haastattelun uutisoinnille.
That is B. S. !! I still have the original version up on my computer screen, and that new disclaimer is not there!! They let the story stand for at least an hour, and they let me fire off a group email quoting the interview and providing a link, and then they edited it!! Now, we "truthers" will look stupid to the uninformed we are trying to reach!! I created an email to the people I have been trying to reach, and now when they follow the link, they will see a work of fiction! ALEX JONES IS A PLANT!! THIS PROVES HIS TRUE MOTIVE OF DISINFORMATION!!
Kaikki kommentit eivät ole yhtä hillittyjä. Alex Jones menetti hypetys-tempullaan monta seuraajaa. Nyt häntä epäillään disinformaatiota levittäväksi agentiksi. Käytän loput päivästä noiden ihanien kommenttien lukemiseen.