8.9.07

Vaihteeksi hyviä uutisia

Luin tuoreimmasta Amnesty-lehdestä, että Kenneth Fosterin teloitus peruttiin. Yli 11´000 ihmistä eri puolilta maailmaa oli vedonnut kuvernööri Rick Perryyn, jotta Fosteria ei teloitettaisi. Mukana oli n. 700 suomalaista vetoomusta. The Daily Texan-sanomalehden mukaan 11 ihmistä oli vedonnut teloituksen puolesta.

Kerrataan mistä oli kyse. Kenneth Foster tuomittiin kuolemaan 1996 tehdystä murhasta. Uhrina oli lakimiehen poika Michael LaHood. Asian tekee erikoisemmaksi se, että Foster ei itse ampunut LaHoodia aseellisen ryöstön yhteydessä, vaan Mauriceo Brown, joka teloitettiin viime vuonna. Foster oli murhan tapahtuessa melkein 30 metrin päässä LaHoodista ja Brownista. Hän sai kuitenkin kuolemantuomion Teksasin "law of parties"-lain perusteella.

Kuolemantuomio on nyt muutettu elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi, joten Kenneth voi vieläkin tavata 11-vuotiasta tytärtään vankilassa.

Toinen hyvä uutinen liittyi tehtyjen teloitusten määrään. Se on laskussa. Amnesty tilastoi 1591 teloitusta vuonna 2006, vuonna 2005 niitä tilastoitiin 2148.

No comments: