2.7.08

Skientologian tappio oikeudessa

Tony Ortega on kirjoittanut pitkän uutisartikkelin siitä miten skientologiakirkko taisteli oikeudessa (ja vähän sen ulkopuolella) entistä jäsentä vastaan. Erikoiseksi asian tekee se, että Ortega kirjoitti jutun vuonna 2002. New Times LA ei kuitenkaan uskaltanut julkaista sitä. Nyt artikkeli on nostettu esiin arkistoista, sillä ilmapiiri on muuttunut.

Skientologian murskatappio

Kyseessä on monta vuotta kestänyt oikeustaistelu. Vuonna 1986 pidetty Lawrence Wollersheim v. the Church of Scientology of California maksoi siviilioikeudenkäynniksi ennätysmäärän rahaa. 11 vuotta skientologikirkossa toiminut Lawrence Wollersheim syytti skientologiaa mielenterveysongelmistaan ja itsemurhanpartaalle mennyttä elämäänsä. Hän oli maksanut skientologien opeista n. 50 000 dollaria. Samalla hän oli toiminut merkittävissä tehtävissä julkkisten värväämisessä.

Kun oikeuskäsittelyn avoimuutta miettinyt tuomari päätti antaa skientologiaa käsittelevät materiaalit julkisiksi dokumenteiksi, niin 1500 skientologia ryntäsi tukkimaan toimiston. Näin kenenkään ei olisi pitänyt päästä käsiksi L. Ron Hubbardin salaisiin oppeihin. Kuitenkin yksi L.A. Timesin toimittaja ryntäsi läpi ihmismuurista ja sai käsiinsä oikeuden paljastamat paperit. Hän kopioi paperit. Näin uutislehdet ympäri maailmaa esittelivät sen mitä skientologit halusivat salata: Ihmisissä asustaa avaruusolentojen sieluja, jotka karkotettiin Maahan 75 miljoonaa vuotta sitten galaktisen yliherra Xenun toimesta.

Dianetiikan pitäisi vapauttaa ihmiset näistä muukalaisten sieluista. Korvausta vastaan, tietenkin. Oikeudenkäynti altisti yleisön ensimmäistä kertaa sille mitä skientologia oikeasti on.

Skientologit protestoivat jatkuvasti oikeudenkäynnin ajan. Jopa kuukausi sen päättymisen jälkeen. Heidän uskonnollista vapautta häirittiin. He julistavat etteivät koskaa tule maksamaan oikeuden määräämää korvausta Wollersheimille. Oikeus määräsi 30 miljoonan dollarin korvauksen. Skientologiakirkko reagoi uhkaan.

He onnistuivat viivyttelemään jopa 16 vuotta. Kaikki mahdolliset lakimiesten temput tehtiin. He valittivat, ettei skientologiakirkolla ollut varaa maksaa korvauksia. Vuonna 1989 valituksia käsittelevä oikeus ei muuttanut kantaansa skientologiakirkon syyllisyydestä. Se muutti yhtä asiaa; korvausta. Wollersheimille pitäisi maksaa 2,5 miljoonaa dollaria.

Kädenvääntö jatkui pitkään. Korkeimmassa oikeudessa käsiteltiin tapausta peräti kaksi kertaa. Yksikään skientologien vastaveto ei auttanut.

Vuonna 2002 skientologiakirkko luovutti. Tai oikeastaan Kalifornian skientologiakirkko, jota vastaan Wollersheim oli nostanut syytteen. Oikeudenkäyntien ajan skientologit olivat väittäneet sen olevan vararikossa, mutta nyt se pystyi maksamaan 8 674 843 dollaria korvauksia. Skientologien mukaan he olivat väsyneet asian käsittelyyn. Kuitenkin ajoitus kertoo jotain muuta.

Juuri sinä aamuna kun skientologiakirkko maksoi korvaukset, tuomari Robert L. Hessin piti aloittaa uusi käsittely. Wollersheimin lakimiehet olivat valmistelleet ja vaatineet sitä 22 vuotta.

Wollersheimin lakimiehet aikoivat esittää todisteita, jotka osoittaisivat kuinka skientologiakirkko oli järjestellyt varojaan välttääkseen korvauksen maksaminen. Samalla he osoittaisivat, että skientologian monimutkainen hallintorakennelma oli itsessään huijausta. Se oli rakennettu välttämään veroviraston ahneat kourat. Kaikki oikea valta kuului yhdelle miehelle: Hubbardin seuraaja David Miscavigelle. Miscavige oli määrännyt todisteiden tuhoamista.

Skientologien lakimiehet olivat onnistuneet pitämään Miscavigen oikeudenkäyntien ulkopuolella, mutta järjestön nimellinen johtaja Heber Jentzsch joutuisi istumaan todistajapenkillä.

Hessin pitämä oikeudenkäynti lähestyi uhkaavasti. Hän ei taipunut skientologien vaatimuksiin. Hän aikoisi pitää avoimen oikeudenkäynnin.

Skientologien shekki ilmestyi vain tuntia ennen kuin prosessin piti alkaa.

Ortega jatkaa artikkeliaan kuvailemalla Wollersheimin uraa skientologiajärjestössä. Sitten käsitellään järjestön tekemiä organisaatiomuutoksia, joilla pyrittiin hämäämään vihamielisiä lakimiehiä ja verovirastoa. Samoin käydään läpi skientologien lakimiesten käyttämät metkut. Yksi lakimies koki toimet niin moraalittomaksi, että lopetti leikin kesken:

One of the most damning accounts came from one of Scientology’s own attorneys, a man named Joseph Yanny, who was hired in 1984 and left in disgust three years later. In his court declaration, Yanny testified that the lead Scientology attorney in the Wollersheim case, Earle Cooley, had “personally ordered the destruction of evidence relating to Cult litigation in my presence.” Yanny also witnessed the gathering of information from parishioners’ confidential files for use by the legal team. He was told that using such confidential files to prepare for court was standard practice. And Yanny also was present when a blackmail campaign was planned against Wollersheim’s original attorney, Charles O’Reilly. “The medical records of O’Reilly were to be stolen from the ‘Betty Ford Center’ and another location in Santa Barbara, to show that he was using cocaine, discredit him, and possibly blackmail him into easing off on his 30 million dollar verdict now on appeal. I objected to this as illegal and an alternative plan was quickly arrived at to ‘settle my nerves.’”


Wollersheimin saama voitto skientologeista saa toimia muistutuksena sille, että kultin voi voittaa oikeudessa. Entiset jäsenet voivat vaatia ja saada korvauksia.

No comments: