25.9.08

L.Roninpalvojat scificonissa

Hugo-palkinto on arvostettua kamaa scififanien piirissä. Sellaisen voittanut pokkari pitäisi olla tavallisesta poikkeava ja ajatuksia herättävä. Palkintopokaali on tyylikäs raketti (joka voi muistuttaa seksilelua). Anyways, L. Ron Hubbard piti itseään jonain muuna kuin perus-scifin tuottajan. Hänen kirjoittama Black Genesis oli jopa ehdolla parhaaksi novelliksi vuonna 1987. Hieman yllättäen ehdokkuuden taustoihin piiloutuu oma tarinansa. Dave Langford on kirjoittanut omista kokemuksistaan tuona kohtalokkaana Hugo-vuonna. Kyseisenä vuonna palkintogaala oli tavallista oudompi. Britit miettivät miksi paikka oli amerikkalaisten hallussa, vaikka heidän olisi pitänyt miettiä miksi yleisö oli pullollaan L. Ronin faneja.

Jos erehtyi kritisoimaan jotain L. Roni kirjaa tai huomauttamaan ettei kustantaja voi painattaa kirjaa huonojen lukija-arvostelujen takia, niin yleisöstä huudellaan että arvioijat vihaavat skientologiaa, jne. Langfordin kertoma tarina on hyvä osoitus siitä kuinka pitkälle skientologit ovat valmiita menemään, jotta heidän rakas Johtajansa saisi edes jonkinlaista ylistystä oman järjestön ulkopuolella.

No comments: