24.2.12

Santorum on taitava poliitikko

Yhdysvaltojen presidenttivaalien esileikit kuumenevat. Republikaanien ehdokas on vielä hakusessa. Mitt Romney ja Rick Santorum ovat kärkinimiä. Santorumin nelisen vuotta vanha puhe on noussut otsikoihin. Harras uskovainen on huolestunut Saatanan vaikutuksesta. Ihmiskunnan hienoimpana valtiona Yhdysvallat Saatanan punomien juonien kohde. Kulttuurin korruptio on nähtävissä kaikkialla. Saatana on siis onnistunut todella hyvin. Kirkot, yliopistot ja muut tärkeät paikat ovat paholaisen pauloissa.

Kohuotsikoinnin jälkeen Santorum selitti mitä oikeasti tarkoitti puheellaan. Hän tarkoitti vain hyvän ja paha välistä kinastelua, jossa Yhdysvallat on alunperin ollut viaton neitsyt.

- Tämä on älytöntä. Olen uskovainen. Uskon hyvään ja pahaan. Jos uskovaisuus on este presidentiksi tulolle, meillä ei ole montakaan mahdollista ehdokasta, Santorum totesi.


Kohua ei kuitenkaan aiheuttanut se, että Santorum uskoo hyvään tai pahaan. Kohua aiheutti mm. se, että hän väitti akateemisen maailman ja valtavirran protestanttisten kirkkojen joutuneen Saatanan tietoisten vikittelyjen kautta Saatanan orjaksi. Tuollaiset laitokset ovat hänen mielestään raunioina. Siitä kohu nousi. Puolustautumalla keksimäänsä syytöstä kohtaan Santorum on taitavasti ohjaamassa keskustelua pois aiheesta. Hän on kuin onkin taitava poliitikko.

2 comments:

Jim van Beam said...

Eilisen uutisia:

http://www.cbsnews.com/8301-503544_162-57384204-503544/santorum-obama-wants-to-indoctrinate-students-by-boosting-college-enrollment/

Santorumin mukaan Obama haluaa lisätä yliopistokoulutuksen määrää, koska siellä nuoret aivopestään uskonnottomiksi. Tämä aivopesu vahingoittaa suurta isänmaata.

Saatana siis elää ja voi hyvin yliopistoissa.

Tomi said...

Kyllä minä pitäisin henkilöä, joka uskoo Jumalan tai Saatanan vaikuttavan oikeasti reaalimaailmassa, kyvyttömänä toimimaan maan johtajana.
Itseasiassa en pitäisi henkilöä edes tervejärkisenä.