16.6.12

Selvänäkijä selätti Skepsiksen

Täysin ennakoitavissa oleva käänne on tapahtunut. Selvänäkijä ja aikamatkustaja Ekku Mattila on taitavasti välttämässä voimiensa altistamisen testeille. Pete Poskiparta on yrittänyt selittää miksi Mattilan esittämä versio testistiä ei oikein toimi.

Miksi selvänäkijän täytyy ennakkotarkistaa testiin otettavat valokuvat? Aivan kuin minä sanoisin näkeväni valokuvista henkilöiden nimet, kunhan testissä käytetään julkisuudessa olleita valokuvia ja saan etukäteen valita mitkä valokuvat otetaan testiin. Sitten ihmettelisin miksei kukaan ottaisi testiä vakavasti.

Mattila on vastannut esittämällä uuden haasteen Skepsikselle. Mikä on itsessään peruukin raaputtamisen arvoinen teko, sillä alunperin Mattilan olisi pitänyt osallistutua Skepsis ry:n haasteeseen. Nyt selvänäkijä esittää haasteita Skepsis ry:lle.

Uusi haasteeni on;
Hankkikaa 100 värivalokuvaa ihmisistä ja kuvien joukossa on esim kymmenen (10) traagisissa onnettomuuksissa menehtynyttä henkilöä.
Tulipaloja,lentomatkustajia,murhia,räjähdyksiä ja muita vastaavia onnettomuuksia,jotka ovat vieneet kuvissa olevien ihmisten hengen.
Jostakin kummasta syystä juuri traagisissa olosuhteissa kuolleiden valokuvissa on vahvemmat "tuhon" merkit kuin ns normaalissa kuolemissa. Tällä tarkoitan mm sairauksia taikka "tavattiin omassa vuoteessa menehtyneenä" tilanteita.

Ehdot ovat;
Valokuvat pitää olla selviä värikuvia,noin normaalin passikuvan kokoisia.
Noin 30 vuotta vanhoja.
Ei kännykkäkamera ,eikä tietokonekuvia.
Valokuvien päällä ei saa olla lasia, eikä läpinäkyvää muovia.
Myös selvät aikakauslehtien värivalokuvat käyvät.
Ennen koetta tarkistan,että kuvien laatu on hyvä ja selkeä ja jos niin ei ole siirretään koetilaisuus myöhempään ajankohtaan huonojen kuvien vaihtamisen takia.
Ne henkilöt,jotka ovat kuolleet pitää olla traagisissa onnettomuuksissa kuolleet..
Montako menehtyneen kuvaa minun on löydettävä?

Onnistuessani kokeessa 12,000 euron palkkio käteisenä kiitos.
Taikavoimilla varustetut henkilöt voivat arvailla miten tämän haasteen päätyminen ihan testiasteelle tulee tapahtumaan. Emme ole vieläkään kuulleet miksi Mattilan itse esittämä pikkuautoilla suoritettava testi ei ole enää vaihtoehto.

Yhdessä mielessä Mattilan kirjoituksia on kiva lukea. Niistä tulee viehkeä nostalgialemu, sillä kirjoituksissa on tismalleen samaa asennetta kuin muinaisen Ron "AForce1" Deckerin ajatuksenvoimalla tehdyissä nyrkkeilyboostauksissa. Tuollaisia persoonallisuuksia on varmasti enemmänkin tuolla maailmalla. Harvat heistä jaksavat kirjoitella Mattilan innolla internetissä.

1 comment:

Anonymous said...

Ekkun blogissa on juttu, jossa Ekku tuomitaan varastetun tavaran kätkemisestä. Ekku oli TIETÄMÄTTÄÄN ostanut varastettuja työkaluja. Ilmeisesti Ekkun selvännäkijän kyky on rajoittunut vain valokuviin. Onneksi Ekku älysi olla kertomatta oikeudessa olevansa selvännäkijä, muuten hänet olisi tuomittu ankarammin.