7.10.12

Eat Da Poo Poo, osa 2


Muistatko Ugandalaisen "Eat Da PooPoo" videon? Jos et muista, niin katso linkin takaa tuo vanha video. Siinä esiintyvä Martin Ssempa ei ole lopettanut kansalaisten valistamista homoseksuaalisuuden vaaroista. Jostain syystä kaikki kansalaiset eivät tykänneet Ssempalan ja kumppaneiden valistuskampanjasta. Joskus jopa heteroiksi itseään määrittelevät ihmiset kritisoivat Ssempalaa, sillä Ugandassa levinnyt paniikki homojen värväysyritykistä ja muista katalista tekosista näyttivät saavan huonoja piirteitä. Ihmisiä pidätettiin, pahoinpideltiin ja muutenkin vainottiin.

Ssempa ei ottanut kritiikkiä vastaan kovin arvokkaalla tavalla. Hän ja pari muuta perusarvojen puolustajaa alkoivat syyttämään epäsuotuisia ihmisiä  epäheteroudesta. Väärä syyte tuntuu Ugandassa entistä karmeammalla juuri sen takia, että epäilyt homoseksuaalisesta elämästä aiheuttavat puskaradiota pahempia seuraamuksia. Lehdet ja radio ovat pauhanneet homojen aiheuttamista vaaroista. Hyvässä tapauksessa parjauskampanjan kohde selviää muuttamalla toiseen kaupunkiin.

Ssempaa ja muita homopanikointia levittäneitä julkisesti kritisoinut Pastori Kayanja ei niellyt perusarvopuolustajien valheellisia syytöksiä. Pastoria syytettiin poikien sodomisoimisesta. Hän nosti syytteet Ssempaa ja viittä muuta vastaan. Heidät tuomittiin yhdyskuntapalveluun ja sakkoihin.
Taustalta paljastui hieno salaliitto, sillä joukko pastoreita oli saanut kaapattua ja ahdisteltua seurakuntanuorta, jotta tämä alkaisi syyttämään pastori Kayanjaa poikien ahdistelusta. Mitäpä kunnon ihmiset eivät tekisi kansainvälisen homomafian vastaisessa sodassa.

2 comments:

Ötöpesän jengi said...

https://mesikammen.wordpress.com/2011/07/13/eat-da-poo-poo/

Maria said...

Loisteliasta!