13.6.16

Tohtori Sekaleshfar ja Sanomisen selvittelyä

Maaliskuun 29. päivä floridalainen Eyewitness News esitteli pätkiä tohtori Farrokh Sekaleshfarin puheesta. Orlandolaisessa moskeijassa puhunut Sekaleshfar puhui hempeällä äänellä siitä miten islam suhtautuu mm. homoseksuaaleihin. Televisioon poimittiin kohtia, joissa homoseksuaalien tappamiselle löytyy selkeä tuomio: kuolemantuomio. Sekaleshfar sanoaa suoraan, ettei tuomiossa ole mitään hävettävää. Puhe aiheutti kohua, sillä sen nähtiin lietsovan väkivaltaa seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan.



Sitten tapahtui Pulse klubissa tapahtunut terrori-isku, jossa 49 ihmistä surmattiin ja yli 50 joutui sairaalaan. Omar Mateen asteli LGBT-klubiin ja alkoi ampua aseillaan. Poliisi ampui Mateenin. Illan aikana selvisi, että Omar on Yhdysvalloissa syntynyt muslimi. Siitä alkoi syyllisten hakeminen sekä terrori-iskun perustelujen etsiminen.

Tämä karmea tapaus yhdistettiin myös tohtori Sekaleshfarin aikaisempiin puheisiin. Koko puhe on katseltavissa YouTubessa. Tunti ja 21 minuuttia kestävä video ei ole sieltä viihdyttävimmästä päästä. Käytin eilisen illan sen katselemiseen. Videolla tohtori Sekaleshfar kertoo tarkemmin missä olosuhteissa ja millä perusteilla homoseksuaalin tappaminen on hyväksyttävää. Se oli pelottavaa katseltavaa, sillä tohtorin äänensävy ihmisen tappamisesta puhuessaan on niin rauhallinen. Asiaan hän pääsee siinä 56 minuutin kohdalla.

Homoseksuaalien tappamiseen on tarkat ohjeet. Teloittaminen on sallittavaa vain ja ainoastaan, jos akti suoritetaan julkisesti ja vähintään neljä ihmistä näkevät sen tapahtuvan. Vasta päästyään tähän pisteeseen asti tuo on teko muuttuu kuoleman arvoiseksi. Sitä ennen rangaistukseksi tulevat vain raipan iskut.

Tohtori toteaa, että islamin on suojeltava ihmisten sieluja. Teloittaminen olisi myötätunnossa tehty teloittaminen, sillä sielun kuolema on pahempi kuin kehon kuolema. Ja julkinen homoseksuaalisuus tappaa ympärillä olevien ihmisten sieluja. "He is contaminating the society", kuten Sekaleshfar videolla sanoo. Siksi on vain moraalisesti hyvä asia tappaa homot pois, jotta muslimien sielut säästyvät. Tohtori kertoo, ettei muslimien uskonelämää sovi uhata tällaisella julkisella ei-heteroudella. Tämän takia islamilaisen lain hyväksynyt yhteiskunta tavallaan pelastaa homoseksuaalinkin sielun, sillä kuolemanjälkeisessä elämässä hänellä on mahdollisuus katua syntejään. Teloitettu homoseksuaali saa anteeksiannon tuomiollaan.

Toisaalla hän perustelee miksi lesbous on väärin. Siinä menee hukkaan kaksi kohtua, sillä naisten tehtävä on synnyttää. Eikö tohtori tiedä miten lesbotkin synnyttävät? Asiaa ei oteta esillä yleisön kysymyksissä, joten ehkä tohtorilla on tähänkin joku parempi perustelu. Ehkä hänen kannattaa kysyä Pasi Turuselta rakennesuunnitelmista.

Koko puhe oli sanomaltaan siis erittäin kieroutunutta ja moraalisesti kaikkea muuta kuin hyväksyttävää ihmisoikeuksia kunnioittavissa valtioissa. Yhdistettynä Orlandon tuoreeseen joukkosurmaan tohtori Sekaleshfar alkoi hikoilla. Facebook-sivullaan hän vaatii WFTV channel 9 uutiskanavaa tilille vääryksistä. Tohtorin sanoja on vääristelty!

“Killing homosexuals is the compassionate thing to do” is a dangerous statement wrongly attributed to me and I can see why many people have become offended on hearing such a statement as aired on WFTV. The impression given by WFTV is that I am openly sanctioning the murder of homosexuals. This is wholly false in every sense. Furthermore, the edit and misattribution of my words represents one of the most blatant and reprehensible breaches of ethics in journalism. It is never acceptable to misrepresent sources.

Sekaleshfar valittaa miten tuollaisella vääristelyllä haitataan akateemista keskustelua. Valitusta löytyy myös siitä miten hänen kantaansa kuvailtiin uutisklipissä.

Thirdly, also wrongly attributed to me was the phrase ‘the only way gays and lesbians can be forgiven is to die’. This is nonsense. Islam states they must repent before God like any other sinner. As mentioned in the original 1 hour lecture, a school of jurists have ruled that the sentencing is solely under specific circumstances which rarely arises in the real world. 

Eli kertoiko Sekaleshfar puheessaan vain eräästä islamilaisesta oikeusoppiin perustuvasta tulkinnasta? Kuvailiko hän sitä miten sharian mukaan pitäisi teloittaa homoja, mutta henkilökohtaisesti uskovaisena ja aikuisena ihmisenä tietenkin ymmärtää sellaisen olevan väärin? Tähän ei löydy selkeää tuomitsevaa vastausta tohtorin suusta tai kirjoituksista. Hän näyttäisi oikeasti olevan sitä mieltä, että tietyissä tilanteissa on moraalinen velvollisuus teloittaa homoja.

Tohtori selitti lisää antamassaan lausunnossa Pulse -klubin joukkosurman jälkeen.

The killing of innocent life is never justified by religion. I reflect on the following verse in relation to those who kill innocent life, 5:32 reads “...it is as if he had slain mankind entirely...”
The perpetrator of this shooting has directly violated this holy commandment and displayed a complete disregard for the sanctity of human life and divine values.

Ja
Since the shooting in Orlando, I have been receiving death threats and disturbing messages in relation to a slanderous news story about me that that completely misrepresents my statements and beliefs. This “news story” is currently being spread on the internet as being connected to the sentiments of the Orlando shooter. Such a connection is impossible, because had the shooter listened to my lecture, he would have clearly heard me condemn hate and violence multiple times and endorse compassion towards all humankind.

Todellakin. Jos Mateen olisi noudattanut Sekaleshfarin oppeja, niin hän olisi jättänyt julkisesti anaaliyhdyntää suorittaneiden miesten teloittamisen islamilaisten oikeusoppineiden julistamaksi. Teloittamista ei tehtäisi vihan nimessä. Se tehtäisiin myötätunnon nimessä. Uskonnon nimessä ei koskaan saa tappaa viattomia, kuten Sekaleshfar totesi. Hän sanoikin puheessaan, ettei yhteisö saisi syrjiä homoseksuaaleja jos he elävät sitä ei-hetero elämäänsä poissa yhteisön silmistä. Sen sijaan ihminen täytyy ensin todeta uskonnon nimessä syyllistyneen johonkin tarpeeksi vakavaan syntiin. Sitten ihmisen tappaminen on sallittua. Sekaleshfar sanoo tuollaisten ehtojen täyttymisen olevan niin harvinaista, että käytännössä homoseksuaaleja ei teloitettaisi. Se miten islamilaisen lain käyttöönsä ottaneet valtiot sitten teloittavat seksuaalisten vähimmistöjen edustajia onkin eri asia.

Periaate on erittäin tuttu minulle siitä miten vaikkapa kristityt saavat käännettyä Vanhan testamentin tapahtumissa naisten ja lasten teloittamisen moraalisesti hyväksi tapahtumaksi.

Emme tiedä kuunteliko Omar Mateen tällaisen tohtorin puheita ja ymmärsi ne nväärin. Tai kenenkään muun islamistin saarnoja homojen tappamisen hyveellisyydestä. Joudumme odottamaan lisää tietoa surmaajan elämän vaiheista, uskomuksista ja asenteista. Moni taho niin presidenttivaaleissa, politiikassa,aselakikiistoissa kuin maahanmuuttokysymyksissä pyrki tietenkin tulkitsemaan tapahtumia itselleen edullisella kannalla jo eilisen aikana.

7 comments:

H-baari said...

Imaami Sekoseko on ilmeisesti shiialainen ja ainakin ISIS on sunnilainen kuten myös suurin osa afgaaneista. Veikkaisin siis ettei ampuja käynyt kuuntelemassa tuota höpötystä, mutta ken tietää.

Anonymous said...

Olen tässä viimepäivinä kuullut monien ihmisten suusta miten se on ihan ok sanoa, että homot joutuvat helvetin tuleen paistumaan, ei siinä kuulemma vihata homoja, vaan vain jumala vihaa heitä, eikä välttämättä edes heitä ihmisinä, vaan sitä hanurin rassaamista mitä he suorittavat.

Nämä helvetillä pelottelevat haluavat kuulemma pelastaa homot, koska kukaan ei tietenkään halua, että ihmiset joutuvat helvettiin, kaikista vähiten jumala, mutta hänen kätensä ovat tietysti sidotut, hämärät säännöt on kirjoitettu 2000 vuotta sitten ja niitä ei muuteta.

Kun olin teini, niin vanha mummeli pysäytti minut kadulla, lykkäsi jehovien lapun käteen ja sanoi, että sinunkin elämälläsi on tarkoitus.
Ei siinä voinut muuta kuin ihmetellä, että miten ihmeessä tuntematon ihminen näkee päällepäin, että minun elämäni olisi menossa jotenkin hukkaan, tässäkin oli varmasti hyvä tarkoitus, mutta kyllä siitä tuli huono olo.

Sitä voi miettiä, miltä tuntuu, kun läheiset yrittävät "pelastaa" vaikka ei itse näe tekevänsä mitään väärää.

Anonymous said...

Homot on mun mielestä mukavia ja kaikin puolin samanarvoisia, mutta mun on silti pakko vihata niitä koska imaami Jumalastaseuraava sanoo niin. Ei siis missään nimessä ole kyse siitä, että mä vaan huvin vuoksi tappaisin ihmisiä ja käyttäisin uskontoa tekosyynä. Koko ajatuskin kuvottaa, enhän mä mikään barbaari ole.

Anonymous said...

Eksyin aihetta seuratessani S-24 kreationistipalstalle. Tässä suora lainaus Mark5:n nimimerkillä moralisoivan suomalaisen kristityn kommentista 14.6.2016 21:45 aiheeseen Mark5 puolustelee joukkomurhaa:

" Kyseinen joukkomurha on ehdottomasti tuomittava teko, mutta samalla tavalla on tuomittava myös sellaiset väärät elämän mallit ja käyttäytymistavat, jotka provosoivat jonkun toimimaan näin väkivaltaisesti. "

Kaveri on saattanut nukkua pommiin sinä aamuna, kun järkeä jaettiin, mutta onhan tuo silti pöyristyttävää. Miten tuo eroaa islamistiterroristien asenteesta? Sama suunnaton henkinen pimeys ja uskonnollinen yksisilmäisyys.

MrrKAT said...

Tuleepa mieleeni pari tapausta.

-Eräs Kaavin kirkkoherra joka Estonian uppoamisen jälkeen sanoi aboutti että uhrit saivat mitä ansaitsivatkin, kun noilla laivoillahan vietetään syntistä elämää.

-Eräs perussuomalainen poliitikko joka harkitsi hetken Tehtaankadun homon ampumista ja sanoi että väkivalta on nykyään aliarvostettu ratkaisukeino.

Anonymous said...

Ihmiset jotka kärkkäimmin vaativat omien arvojensa kunnioitusta, eivät välitä pätkääkään muiden oikeuksista. Kuten yllä mainittu nimimerkki "Mark5".

Minun on hyvin vaikea käsittää sitä kun tällaisiin massamurhiin suhtaudutaan asenteella "rakkaus voittaa vihan". Näille terroristeille on aivan samantekevää mitä muut heistä ajattelevat.

Anonymous said...

Yhdysvalloissa on käytössä kuolemanrangaistus, joten on tavallaan legitiimiä ehdottaa kuolemanrangaistusta julkisesta rietastelusta, vaikka se voikin monien mielestä olla liian kova rangaistus. Tässä yhteydessä oli esillä vain julkihomostelu (ikään kuin hänellä olisi jotain nimenomaan homoseksuaaleja vastaan), mutta kuka sanoo etteikö tohtori kysyttäessä suhtautuisi yhtä tiukasti myös julkiheteroseksuaaliseen kanssakäymiseen?