12.8.17

Pelkoa ja inhoa ja patsastelua Indonesiassa

Indonesia, tuo kaukaisen idän kaunis tasavalta Kaakkois-Aasiassa. Kaunis kansa. Kaunis kulttuuri. Perustuslaillisesti sekulaari valtio. Historiallisesti monipuolinen jopa valtauskontonsa islamin sisäisissä segmenteissä. Mutta politiikassa on paisumassa paha mätäpaise. Muslimien konservatiivit ovat haalimassa itselleen entistä enemmän valtaa. He ovat maan enemmistöuskonnon edustajia, jotka haluavat muokata Indonesiasta islamilaisen. Unelmissa siintää kuvitteelliseen menneisyyteen palaaminen. Toinen osapuoli muslimeista suosii modernin maailman kanssa elämistä. Heillä ei ole tarvetta siirtää uskontoa valtion toimiin. Kättä väännetään kansakunnassa, jossa maaseudun lisääntyvä työttömyys kohtaa kaupunkien laajentumisen. Miljoonat ihmiset muuttavat uusiin ympäristöihin, joten provinssien valtarakenteet ovat kokeneet isoja muutoksia.

Lainsäädäntöön yritetään tunkea shariaa eri provinsseissa. Kannattajia löytyy entistä enemmän ja he ovat entistä aktiivisemmin määräilemässä miten muiden kansalaisten on elettävä Indonesiassa. Jakartan entisen kuvernöörin tuomio väitetystä jumalanpilkasta oli oikeusmurha, joka kuitenkin sai suosionosoitukset islamistien suusta.

Indonesian kansasta noin viisi prosenttia on etnisesti kiinalaisia. He ovat uskonnollisesti monipuolisia. Kristittyjä, buddhalaisia, kungfutselaisia ja muslimeja. Mutta kansakunnan identiteetti näkee kiinalaisuuden ulkopuolisuutena. Kiinalaisten omistamia temppeleitä on viime vuosina sytytetty tuleen.

Ja sitten tapahtuu episodi, joka on kuin huumoriohjelmasta revitty farssi. Muinaiselle kiinalaiselle kenraalille pystytettiin yli 30 metriä korkea patsas. Hyvällä miehellä on monta nimeä: Kwan Sing Tee Koen, Kwan Kong, Kuan-Ti tai Guan-Yu. Kyseistä kenraalia palvotaan myös jumalana. Patsas pystytettiin yksityisten lahjoitusten voimin. 188 000 dollarin edestä kilisi kolehtiin. Tilaa löytyi Kwan Sing Bio temppelin omistamalta tontilta. Sen toivotaan vetävän paikkakunnalle turisteja. Paikalliset poliitikot olivat mukana avajaisseremoniassa. Joten skenaario ei ole mitenkään sekulaarin valtion periaatteita vastaan. Veronmaksajien rahoilla valtion tontille pystytettynä jumalapatsas olisi iso ongelma. 

Joten mikä voisi mennä pieleen?

No änkyrät pääsivät vauhtiin. Heidän mielestään patsas oli liian iso. Noin massiivinen pysti tarkoittaa sitä, että kiinalaiset julistavat valtaansa Indonesian tontilla. He varoittivat kiinalaisten hallitsevan Indonesian hallitusta. Mikä on paikallisten perusindonesialaisten suosima salaliittoteoria. Mutta vastalauseita lietsottiin myös väkivaltaan yllyttämiseen asti. New York Times kertoo Didik Muadi muslimimiehestä, joka organisoi protestin patsasta vastaan. Hän vannoi, että patsas tuhotaan heidän voimin jos hallitus ei puutu asiaan. Toki he sallivat patsaiden rakentamisen. Kunhan ne ovat pienempiä ja temppeleiden sisällä, ei pihalla. Kiinalaisen kenraalin tilalle voisi rakentaa jonkin indonesialaisen kansallissankarin patsaan.

"Me olemme suvaitsevaisia" Muadi kertoi toimittajille.


Onneksi Indonesiassa on uskonnollisen harmonian edistämiseen tarkoitettu Forum Kerukunan Umat Beragama virasto. Se punnitsi kohua aiheuttaneen tilanteen. Ja suositteli patsaan peittämistä. Ja temppeli totteli. Virastoissa kun ei löydetty rakentamisen edellyttämää rakennuslupaa patsaalle. Ja siksi paikalle tuotiin valtava valkoinen lakana. Vielä ei ole tehty lopullista päätöstä siitä puretaanko Guan-Yu. Toivottavasti ei sillä hän on ihan ok hahmo Smite-pelissä.



3 comments:

MrrKAT said...

Guardianista muuten just tänään ihmettelin otsikoita:
[i]Charlottesville: far-right crowd with torches encircles counter-protest group
Charlottesville: violence before far-right rally prompts state of emergency[/i]

Mistä kyse? Ei heti selvinnyt mutta sitten löytyi että Virginian kampukselta viranomaiset aikoivat poistaa sisällisodassa hävinneen etelävaltioiden kenraalin Robert E. Lee:n patsaan. Kaikki häslinki ja väkivalta - yhden patsaan takia(!)

Anonymous said...

Ja Venäjä teki kyberhyökkäyksen Viroon kymmenen vuotta sitten yhden patsaan siirron takia.

Utopian perustamisen ensimmäinen sääntö on, että toisinajattelijat heitetään tyrmään tai tapetaan.

MrrKAT said...

Epäröin tuossa yllä onko ok derailata sivuun rapakon taa toiselle patsaalle mutta viikolla sitten osoittautui että tuon patsaan takia koko USA:n trumpin hallinnossa kävi järistys!
Republikaanit otti hajurakoa Trumpiin, bisnesmiehiä erosi neuvonantajuudesta ja ääriradikaali Bannonille tuli lemput!