1.3.18

Pakistan ja jumalanpilkka, osa: vieläkin lisää liian montaa

Pakistan on niitä maita joissa uskonto otetaan vakavasti. Aivan liian vakavasti. Maan hallinto nöyristelee, ellei peräti polvistu, uskonnollisten painostusryhmien edessä. Jumalanpilkasta jaetut tuomiot ovat nousseet kansainvälisiin uutisiin vuodesta toiseen. Allahista ja profeesta vitsailua valvotaan modernin maailman työkaluin myös internetissä, joten pakistanilaiset joutuvat olemaan entistä tarkempia siitä mitä uskaltava puhua ja kirjoittaa ystävilleen.

Valvontakoneista näyttäisi muuttuvan entistä pahemmaksi. Tuore korkeimman oikeuden päätös nimittäin määrää Pakistanin väestörekisterin luovuttamaan kansalaisten uskontoon liittyviä tietoja tuomareille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Ahmadiyya-muslimiyhteisöön liittyneiden nimet saadaan tietoon. Tällaisia kansalaisia arvioidaan olevan n. 10 000 kappaletta. Kyseistä muslimiyhteisöä pidetään sunnalaisuuden (jotka ovat enemmistö Pakistanissa) parissa kerettiläisten yhteisönä.

Oikeiden päätöstä perusteltiin myös Punjabin yliopistosta saapuneen professorin lausunnolla. Professori Hafiz Hassan Madni totesi aivan oikein, että islamista toiseen uskontoon vaihtanut on apostata. Sen päälle Madni sanoi tuollaisten ihmisten ansaitsevan rangaistuksen, mistä voimme päätellä professori Madnin olevan kusipää. Hän suositteli myös tuomarien nimitysten rajoitettavan pelkästään muslimeille.

Eli Pakistanin viranomaiset ovat valmiina jahtamaan maan virallisesta kirjakerhosta toiseen kirjakerhoon vaihtaneita kansalaisia. Mahdollisesti karkuun yrittävien kansalaisten kannattaa olla tarkkoja, sillä sama oikeuden päätös vaatii väestörekisterin luovuttavan oikeudelle myös tiedot kansalaisten matkailuhistoriasta. Pakoreittejä siis valvotaan.

3 comments:

AnoMatti said...

Jumalanpilkka: Koska et ihan aikuisten oikeasti usko että jumalasi on niin voimakas että voisi itse vastata siihen että joku pilkkaa häntä.

Anonymous said...

Pikemminkin: koska et luota siihen että Jumala rankaisee pilkkaajaa, rangaistus pitää toimittaa itse. Jeesus kääntää toisen posken, Jumala ei.

Anonymous said...

Kyseessähän on Suomenkin historiasta tuttua teokraattista sovitusoppia muistuttava tilanne. Jumala on delegoinut rangaistusten täytäntöönpanon uskovaisilleen. Jos Jumalan rikollisiksi katsomia tekoja ei rangaista Jumalan toivomalla tavalla, Jumala kostaa koko yhteisölle. Kollektiivisena rangaistuksena voi olla vaikka rutto. 1600-luvulla tämä oli kovaa todellisuutta esimerkiksi ruotsalaisessa (eli myös suomalaisessa) oikeuskäsityksessä. Tämän vuoksi tosiuskovat pelkäävät vähän itsensäkin puolesta, jos Jumalaa pilkataan.