10.1.19

Intian tiedekonferenssin outo sisältö

Intian akateemisella maailmalla on PR-ongelma. Maan suurimpiin tiedekonferensseihin lukeutuva Indian Science Congress kutsuu yli 15 000 tutkijaa Intiasta ja ympäri maailmaa luennoimaan ja seuramaan tieteen uusia tuulia. Tähän valtavaan joukkoon pääsee aina silloin tällöin puhujiksi henkilöitä, joiden ei ehkä olisi pitänyt päästä puhumaan tiedetapahtumassa. On nimittäin surullinen totuus, etteivät kaikki puheet ole kuuntelemisen arvoisia tiedeluennoilla. Paitsi ehkä viihdetarkoitukseen tarkoitettuina.

Näin pääsi käymään vuonna 2016, kun tiedekonferenssiin osallistunut biokemisti Venkatraman Ramakrishnan  kommentoi lehdistölle siellä kuulemiaan juttuja. Ramakrsihnan kuvaili tapahtumaa sirkukseksi. Hän ei kuulemma osallistuisi niihin enää toista kertaa, vaan tyytyy silittämään Nobelin kemianpalkintoaan. Silloin konferenssin ohjelmalistalla oli puhujia, jotka kertoivat muinaisen Intian muinaisesta huipputeknologiaa hallitsevista kansoista. 2000 vuotta sitten Intiassa lennettiin kuulemma lentokoneilla.

Meno ei ole muuttunut. Tuoreimmat uutiset pari päivää sitten avatusta tämän vuoden tiedekonferenssista kertovat samanlaisia tarinoita sirkuksesta. Meno on ollut ehkä jopa entistä villimpää.

Tutkija Kannan Jagathala Krishnan luetteli miten muinaiset intialaiset ajattelijat kehittivät parempia teorioita maailman ilmiöiden selittämiseen kuin länsimaiset ajattelijat. Hän puhui siitä miten Dashavataran jumalat ovat parempi selitys elämän monimuotoisuudelle kuin Charles Darwinin ideat. Jumalilla on valmiina uusia parempia lajeja joilla ihmiset tullaan korvaamaan elämän kiertokulussa.

Andhra yliopiston Nageswara Rao kertoi kymmenpäisen demonijumala Ravanan omistaneen 24 erilaista lentokonetta. Ja Intiassa tehtiin koeputkilapsi tuhansia vuosia sitten. Tieto perustuu taruihin siitä miten sata munaa laitettiin hautumaan saviastiaan ja sieltä kasvoi vauvoja. Se saa jopa muinaisen Suur-Suomen muistelijat noutamaan vain pronssipokaalin.

Paleontologiaan perehtynyt Ashy Khosla Panjabin yliopistosta paljasti Brahma-jumalan luoneen dinosaurukset.

Näiden puhujien yleisönä oli tuhansia lapsia. He olivat saapuneet paikalle kuullakseen ajankohtaista ja parasta mitä Intian akateemisella maailmalla olisi tarjottavana seuravan sukupolven tutkijoille. Konferenssissa pitäisi kuulla tieteen asemasta ja vaikutusvallasta Intiassa. Kuitenkin reaktiot näihin esoteerisiä aiheita puhuviin olivat negatiivisia. Kansalaiset eivät ymmärrä miksi tiedemaailman profiilia roskataan Intiassa. Konferenssin uutisointi on nolostuttanut montaa intialaista some-kommentaattoria.

Pääministerin neuvonantaja Raghavan kommentoi kohua. Hänen mukaansa pseudotieteelliset puheet heikentävät Intiassa suoritetun tieteen mainetta. Raghavan oli pöyristynyt kuullessaan millaisista asioista tiedekonferenssissa oli puhuttu. Hän ehdottaa vastaavien puheiden sijoittamista roskakoriin, jotta pätevä ja asiallinen tiede ei menetä mainettaan. Mediassa tiede uhkaa jäädä pseudotieteellisen hömpän jalkoihin.

Konferenssin järjestäjät ovat ottaneet etäisyyttä taikauskoa ja myyttejä sisältäviin luentoihin. He yrittävät selvittää miksi tuollaisia puhujia päästettiin lavalle asti. Tiedekonferenssin maine on kokenut toistuvia kolhuja, joten jonkinlainen laadunvalvonta on paikallaan. Ensi vuonna puhujia aiotaan tarkistaa ennen avajaisia. Mikä onkin aivan oikea ratkaisu.

6 comments:

Anonymous said...

Britannianintialaiset koomikot ennustivat tämän jo vuosia sitten.

https://www.youtube.com/watch?v=hjWd9a8Ck8U

Clipping Path Service said...

Thank you so much for the detailed article

MrrKAT said...

Onko niitä luennoijiakin 15 000?
Sittenhän pari hörhöä on luonnollista=odotettavaa=median kautta kokonaiskuvaa vääristävää.

casinositeguidecom.JDS said...

Either way keep up the excellent quality writing.

safetotositepro.JDS said...

Your blogs are truly awesome. Keep it up.

mttotositecom.JDS said...

This is an informative blog by which I have got that info which I really wanted to get.