3.7.20

Maria Nordin on huono ihminen

Kesän lämpiminä iltoina moni varmasti rentoutuu kuuntelemalla netissä hyviä terveysneuvoja ja lääketieteellisiä luentoja. Tai sitten he voivat kuunnella Maria Nordinin puheita.

Instagram-tilinsä tarinoissa Nordin on vastaillut faniensa lähettämiin kysymyksiin. Tarinat pysyvät katseltavina vain 24 tuntia, mikä on toisaalta ihan hyvä asia tässä tapauksessa. Aiheita on laidasta laitaan, mutta yhteistä niille on Nordinin "musta tuntuu" fiilistelyn toimiminen perusteluina.

Twitterissä reagoitiin joihinkin vastauksiin. Tatu Virtanen erehtyi kuuntelemaan Nordinin selitystä korvatulehdusten ilmestymiseen.

"Korvatulehduksissa on mun näkemyksen mukaan aina taustalla se, että ei hyväksy sitä mitä kuulee."

- Maria Nordin, 2020
Enemmän nettiraivoa on kuitenkin aiheuttanut Nordinin kissan kokemat kärsimykset. Tiia Lehtonan laittoi talteen Nordinin kirjoitukset siitä mitä kissalle tapahtui. Kyy pääsi puremaan kattia. Kissa eristäytyi kärsimään myrkyn oireista, kuten kissat tekeät kun ovat kovissa kivuissa. Toipumisessa kesti yhteensä neljä päivää. Kissa jäi onneksi tällä kertaa henkiin.

Kissaa ei viety eläinlääkäriin nesteytykseen ja vastamyrkyn saamiseen, koska Nordinin mielestä eläinlääkärien antama hoito olisi huono juttu. Hän kyllä soitti eläinlääkäriin, mutta ei vaivautunut ajamaan sinne asti. Koska Nordin tietää eläinlääkäreitä paremmin mitä kissoille kannattaa tehdä tuollaisessa tilanteessa.

Ilmeeni tässä vaiheessa bloggausta

Instagrammissa Nordin selitti myös mistä ihmisten astma ilmestyy. Aiheena on toki sairauksien ja oireiden "henkinen taso" mutta oli jännä kuulla Nordinin versio astman syistä.

"Mun näkemykseni on että ihminen joka kärsii astmasta, niin sillä on tapahtunut elämänkokemuksena joku pelko. Joku elämäntilanne jossa on tapahtunut, joka on tuottanut pelkoa, niin se on kytkeytynyt hengittämiseen. Eli keho virheellisesti luulee, että jossain on vaara ja se onkin se hengittäminen joka on vaaratekijä. Ja sitten keho rupee tuottaan näitä oireita, jotta me osattais puolustautua siltä ja hengitettäis vähän vähemmän ja ehkä vähän herkemmin. Mmm. Eli meidän puolustusmekanismit on ihan hassut!"

- Maria Nordin, 2020

Mitä tähän voisi kommentoida? Nordin toistuvasti toteaa, että puhuu pelkästään omista näkemyksistään. Sieltä henkisestä näkövinkkelistä. Ei lääketieteellisestä näkökulmasta. Tietenkin silloin vastuu siirtyy kuuntelijoille. Eikä hän edes väitä olevansa terveysalan ammattilainen, vaan arkkitehti, filosofi ja kirjailija. Eli käytännössä ihan tavallinen Maija Meikäläinen vaan puhuu netissä omista tuntemuksistaan. Onko se sitten niin vaarallista?

Eniten minua kiinnostaa saada vastaus seuraavaan kysymykseen. Onko jossain oikeasti aikuisia ihmisiä, jotka ottavat nuo terveyspuheet totena?

4 comments:

Irja Viirret said...

Ei kai tämmöstä Nordinia voi kukaan ottaa tosissaan, vitsin kertojanakin vähän ala-arvoinen, eläinrääkkääjänä aika vakuuttava.

Anonymous said...


Tarkoittaako tämä nyt sitä, että on odotettavissa korvatulehduksia, yksi Nordinille, kun ei hyväksynyt eläinlääkärin neuvoja ja kolme asianajajalle. Ai niin vai oliko kyse kuulemisen hyväksymättömyydelle. No Marialle on ainoana tulossa korvatulehdus

Jouni Mentor said...

Varmaan liikaa sisällä pidetty kissa, jota kyy pystyy puremaan . Meidän kissat, jotka saivat liikkua vapaasti, ovat purreet kuoliaaksi monta kyytä. Olenko minä eläinrääkkääjä, kun en ole riistänyt kissoilta lelunaan pitämäänsä käärmettä ja vienyt sitä eläinlääkärille?

Anonymous said...

Kun asuin lapsena maalla, meillä oli kissa, jolla oli tapana kantaa kyykäärmeitä kotiin. Tuli esittämään saalistaan kotiväelle.

Mutta ei ne nykyajan kissatkaan ole sitä mitä ennen. Kaikki vaan rappeutuu ja veltostuu.