Luominen ja Evoluutio - miten usko ja tiede kohtaavat

Vuoden ensimmäinen Skeptikko-lehti sisältää Luominen ja Evoluutio - miten usko ja tiede kohtaavat kirja-arvosteluni. Kaikki fiksut, upeat, kauniit ja ihanat ihmiset ovat jo varmasti saaneet lehden postiluukkuihinsta. Mutta täällä internetissä on joitain kurjia olentoja, jotka eivät tilaa kyseistä lehteä. Ei hätää. En ole unohtanut teitä. Suoritin tarpeeksi uhrilahjoja lehden päätoimittajalla ja hän lupasi, etteivät lakimiehet pilko oveani päreksi, jos julkaisen saman tekstin blogissani.

Luominen ja evoluutio – miten usko ja tiede kohtaavat, E.V. Rope Kojonen, Gaudeamus, 2021

https://www.gaudeamus.fi/teos/luominen-ja-evoluutio/

Erkki Vesa Rope Kojonen, Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta on onnistunut keräämään luomisopin ja evoluutioteorian välisen keskustelun merkkiteoksen.

Luominen ja evoluutio sisältää lähes kaikki keskustelupalstoilta tutut kiistakapulat. Piltdownin mies sekä Paluxin jalanjäljet ovat varmasti tuttuja kiihkeistä nettikeskusteluista. Sekä myös aiheeseen liittyvät teologisten ja filosofisten argumentaatioiden kiemurat. Niin perisynti kuin pahan ongelma ovat osa evoluutioteoriasta käytyä keskustelua. Ne käydään läpi selkokielisesti. Se onkin tarpeen, sillä keskustelua on käyty sukupolvien ajan. Äänessä ovat olleet luonnontieteilijät, piispat ja filosofit. Charles Darwin, William Paley ja David Hume sekä useat muut tunnetut nimet ovat kantaneet kortensa kekoon. Kädenvääntöä on tehty niin kosmologian, biologian kuin eksegetiikan kautta. Joillekin keskusteluun osallistuneille kyseessä ei ole pelkästään luonnontieteellisten teorioiden testaaminen, vaan ihmisten sielujen kohtalo. Vastauksilla on siis merkitystä usealla eri tavalla. Siksi uskon, että Kojosen kirjaan tartutaan niin luomisopin kannattajien kuin sen vastustajien parissa. Voin suositella kirjaa kaikille.

Luomisuskon asema kotimaisessa keskustelussa ei ole hääppöinen. Vain kourallinen alan harrastajia kirjoittaa tai luennoi aktiivisesti aiheesta. Eniten tuotoksia ilmestyy uskovaisten näkökulmasta. Luomisuskon vaikutukset akateemiseen maailmaan ovat jääneet vähäisiksi. Kirjoituksia löytyy enemmän itse luomisuskon ja tiedemaailman välisestä kiistasta, kuin luomisopin tieteellisistä saavutuksista.

Osapuolten luokittelu on selkeää. Raamatuntulkintoja voi olla monia, mutta pääpiirteittäin leirit ovat helposti tunnistettavissa.

Nuoren Maan kreationismi. Raamattu on ylin auktoriteetti tutkimuksessa. Maa on vain 6000 10 000 vuotta vanha. Maailmanlaajuinen vedenpaisumus.

Vanhan Maan kreationismi. Raamattu ja tiede puhuvat samasta todellisuudesta, mutta niitä tulkinnat ovat epävarmoja. Maa on n. 4,5 miljardia vuotta vanha. Vedenpaisumus oli paikallinen ilmiö.

Teistinen evolutionismi. Evoluutio ja luomisnäkemys ovat yhteensopivia. Evoluutio nähdään osana Jumalan luomissuunnitelmaa. Luonnontiede ja uskonto eivät ole suorassa ristiriidassa keskenään.

Nuoren Maan kreationismi, eli se jyrkin tulkinta Raamatun sisällöstä, joutuu kaikkein kovimmille. Uskomus maailmanhistorian supistamisesta vain muutamiin tuhansiin vuosiin on räikeässä ristiriidassa lukemattomien luonnontieteellisten ilmiöiden kohdalla.

Kojonen osoittaa nuoren Maan luomisopin olevan heikosti perusteltu tulkinta myös teologiselta näkökannalta. Jyrkän kirjaimellinen tulkinta johtaa ongelmiin vertauskuvallisten tekstien kohdalla. Luomispäivien kirjaimellinen tulkinta yhden vuorokauden pituisiksi jaksoiksi johtaa ristiriitoihin muiden Raamatun kirjojen kanssa. Varsinkin sukuluetteloiden perusteella lasketut suuret iät nostavat hikeä otsalle kirjaimellisen tulkinnan parissa. Nooan olisi sukuluettoloiden mukaan pitänyt olla vielä elossa, kun Abraham täytti 50-vuotta. Mutta ihmiskunnan kannalta tärkeää miestä ei mainita Abrahamin tarinoissa. Symbolismin käyttö on selkeää useissa Raamatun teksteissä. Tämä huomattiin vuosisatoja sitten. Nuoren Maan kreationismi onkin nuorempaa perua. Kristityt geologit olivat hyväksyneet Maan vanhan iän kauan ennen Charles Darwin ilmestymistä.

Alussa kerrataan miten geosentrinen tulkinta syrjäytettiin heliosentrisellä. Korvaaminen uudelle selityksellä ei tapahtunut yhden yön aikana. Geosentrismiä puolustettiin yhä monimutkaisemmaksi muuttuvilla malleilla. Myös teologisten argumenttien soveltuvuudesta kiisteltiin. Aineiston kasaantuessa oli pakko myöntää, että heliosentrinen malli oli johdonmukaisempi ja parempi selitysvoimaltaan. Kojonen tekee oivan tempun, sillä kaikkea tuota lukiessa on vain pakko nyökkäillä.

Uusimpana tulokkaana on Yhdysvalloissa aloitettu älykkään suunnitelman idea. Siinä ei oteta kantaa Maan ikään eikä vedenpaisumuksiin. Tärkeimpänä on osoittaa, että evoluutiomekanismit ovat puuttellisia. Tuota puutetta täydentää suunnitelmallisuus. Kuka tai mikä tuo suunnittelun on tehnyt on myös tarkoituksella avoimeksi jätetty kysymys.

Eri tulkintojen taustat käydään lävitse valistavalla tavalla. Itselleni läheisimpänä oli älykkään suunnittelun ilmestyminen. Kojonen kertaa kyseisen liikkeen motivaatiot ja puolestapuhujat. Niin William Dembski, Michael Behe kuin kotimainen Matti Leisola saavat maininnan suunnitteluargumentin tarkastelussa.

Liikkeen viisi olennaista pilaria ovat:

1. Mutaatiot eivät rakenna mitään vaan aiheuttavat vahinkoa.

2. Ohjaamattomat ja satunnaiset prosessit eivät voi tuottaa solujen monimutkaisuutta.

3. Välimuotojen fossiilit puuttuvat.

4. Biologit eivät ole onnistuneet Darwinin ”elämän sukupuun” rakentamisessa.

5. Elämän kemiallinen alkusynty säilyy ratkaisemattomana arvoituksena.

Eli liike pyrkii olemaan aktiivinen genetiikan, biokemian, paleontologian, taksonomian sekä kemian areenoilla.

Kivana huomiona Kojonen muistuttaa, että älykkään suunnitelman teltan sisään mahtuu myös ajatus elämän yhteisestä polveutumisesta. Mm. Michael Behe hyväksyy lajien yhteisen polveutumisen. Hän uskoo elämän olevan luotua, mutta geneettinen informaatio on vain rappeutunut sukupolvesta toiseen. Useat älykkään suunnittelman kannattajat hyväksyvät myös vanhan Maan iän, mutta sitä pyritään pitämään puhumattomana aiheena teltan sisällä. Iästä puhuminen johtaa teologiseen kiistelyyn, joka puolestaan on loputon suo.

Mutta Kojonen ei jätä darwinistien tuotoksiakaan kritiikittä. Richard Dawkinsin kirjoitukset silmien huonosta suunnittelusta eivät ole yksioikoisia. Näköhermojen fotoreseptorisolut voivat olla väärin päin, mutta siitä ei pystytä päättelemään ovat ne huonoa suunnittelua. On nimittäin havaittu, että se on optimaalinen järjestys solujen lämpöominaisuuksien vuoksi. Eikä pidä unohtaa, että huonosti suunniteltu olisi kuitenkin vielä suunniteltu.

Michael Behen Darwin's Black Box kirjassa lanseeraama palautumaton monimutkaisuus oli suosittu väittelyn aihe. Uudeksi evoluutiokritiikiksi tarkoitettu argumentti on sopivasti yksinkertainen. Tarkasti yhteensopivista osista koostuva järjestelmä, jonka toiminto syntyy vasta osien yhteistoiminnasta. Behen esimerkkinä oli tavallinen hiirenloukku. Se ei toimi, jos jokin sen olennaisista osista poistetaan. Eikä sitä voi rakentaa sopimattomilla ominaisuuksilla varustetuilla osilla. Biologian puolelta biokemiallisten järjestelmien suosituimmaksi esimerksi nousi bakteerimoottori. Bakteerimoottori liikuttaa bakteerin siimaa ja saa sen liikkumaan solunesteessä. Tällaisten järjestelmien kehittyminen suoralla kehitysreitillä ei ole mahdollista.

Paitsi että evoluutio ei vaadi suoria kehitysreittejä. Nykyinen toiminto voi perustua erilaisesta toiminnosta poimitun komponentin varaan. Tällainen epäsuora kehitysreitti mahdollistaa monimutkaisten järjestelmien kasaantumista edellisten päälle. Ja juuri niin näyttää käyneen, kun tarkastelemme biokemiellisten järjestelmien osia. Behe on itse tiedostanut tällaisen vaihtoehdon, mutta toteaa sen olevan aivan liian epätodennäköistä. Vuoropuhelu kriitikoiden kanssa johtaakin lopulta epätodennäköisyyslaskelmiin. Argumentti on lopulta vain erittäin monimutkainen aukkojen jumala.

Kojonen onnistuu mielestäni kiteyttämään viiteen sivuun koko bakteerimoottorista käydyn taiston. Behen argumentin rakenne, soveltavuus ja sen saama kritiikki on helppo sisäistää. Uusille tulokkailla kirja antaa mahdollisuuden sisäistää vuosikausia käydyn väittelyn yhdessä illassa.

Kojosen pyrkimyksenä on esitellä kunkin osapuolen näkemyksiä sillä tavalla, että he tunnistavat omat ajatuksensa. Siinä hän on onnistunut.

”Keskustelussa luomisesta ja evoluutiosta on kuitenkin paljastunut myös paljon ongelmia. Sen kiivauden vuoksi eri osapuolten on esimerkiksi ollut vaikeaa tunnistaa vastakkaisen osapuolen hyviä ajatuksia sekä tunnistaa ”oman puolen” tekemiä virheitä. Liiallinen keskittyminen yksityiskohtiin uhkaa usein hämärtää kokonaiskuvan, kuten esimerkiksi silloin, kun luomisoppi ymmärretään liian kapeasti. Toisaalta myös keskittyminen kokonaiskuvaan on usein johtanut yksityiskohtia koskeviin massiivisiin virheisiin ja väärintulkintoihin. Näin on käynyt silloin, kun tieteellistä todistusaineistoa on yritetty väkisin saada sopimaan johonkin etukäteen valittuun lopputulokseen.”

- E.V. Rope Kojonen.