11.2.25

Scientologien tilanne Suomessa

Sunnuntaina Amerikan maaperällä potkittiin nahkapalloa Super Bowl tapahtumassa. Tapahtuma on mainostajien kuuminta hottia ja halutuin mainosaika. Siellä mainosten lomassa on perinteisesti ollut myös scientologiakultin vuosittainen uusi mainos. Näin oli myös tänä vuonna kun Super Bowlin mainostauolla näytettiin The Question mainos.

Selailin scientologien virallisen Youtube-kanavan sisältöä. Tuoreimmassa Do you know the real David Miscavige videoiden rykäelmässä (22 kpl) kehutaan, ylistetään ja verbaalisesti nuollaan David Miscavigea päästä varpaisiin. Samalla myös toistetaan, että scientologia on laajentunut ja kasvanut "monumentaalisella" tavalla viime vuosina. Tuo laajeneminen ei vaan näy jäsenmäärissä kultin ulkopuolella. Jäsenmäärä pienenee mutta jäljelle jääneiden fanaattisuus kasvaa. Jäsenmäärä pidetään  huippusalaisena tietona. Jotkut ex-scientologit ovat kuitenkin olleet tuon tiedon äärellä ennen kultista pois lähtemistään. Heillä on tietoa siitä miten scientologien julkinen toiminta oikeasti pidetään pystyssä.

Uusia tai kunnostettuja dianetiikkakeskuksia kyllä avataan joka vuosi. Niitä markkinoidaan erittäin näyttävästi scientologien julkaisuissa. Esim. viime vuonna Pariisissa avattiin uusi Celebrity Center. Se mitä tapahtui edellisille keskuksille jätetään mainitsematta. Isoja rakennuksia miehitetään vain kourallisella henkilökuntaa. Varsinkin Pariisin uusi rakennus on merkki siitä, että scientologia yrittää hiljalleen tehdä paluuta. Huolimatta siitä miten tyhjänä uudetkin rakennukset toimivat. Taloudellisesti epävarmat ajat tarkoittavat enemmän epätoivoisia ihmisiä etsimässä mitä tahansa apua. Lisäksi ihmisten muisti on tunnetusti lyhyt. Skandaalit ja kohut jäävät taka-alalle, kun uudet otsikot korvaavat vanhat. Muutaman vuoden kuluttua kukaan ei enää muista Project Chanologyn järjestämiä mielenosoituksia ympäri maailmaa. Minun on helppo muistaa, koska itse osallistuin niihin Helsingissä ja Lahdessa.

Miscavige pakoilee oikeuden haasteita. Kultin johtajana hänellä on monta piilopaikkaa ja suljettua aluetta, jossa pysyä turvassa tuomarin kutsukirjeiltä. Miscavigen julkiset esiintymiset rajataan tiukasti turvamiesten eristämiin tiloihin. Yhdysvalloissa käytetään antiikkista menettelytapaa, jossa oikeuden haaste on annettava fyysisesti miehen käteen, jotta prosessi lähtee etenemään. Hän soveltaa piiloleikillään viivyttelytaktiikkaa, jolla toivotaan vastapuolen lakimiesten laskujen pakottavan oikeutta haluavat siviilit luopumaan kanteistaan. Tuorein kanne liittyy kultin ylemmän tason harrastamaan lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Ei mitenkään yllättävä käänne, sillä Hubbardin oppien perusteella lapsissa asustaa miljoonia vuosia vanhoja Thetan henkiolentoja, joten ovatko he oikeasti alaikäisiä vai eivät?

Jäsenmäärä jatkaa kutistumistaan. Suomessa scientologit näyttävät olevan aktiivisia enää yhdessä toimipisteessä. Helsingin Dianetiikka-keskus tekee silloin tällöin julkaisuja Facebook-sivullaan. Viime vuonna kotimaiset scientologit pystyttivät telttansa pariin kesätapahtumaan. Tekeillä on selkeästi jotain laajentamisen tapaista, sillä he ovat poseeranneet uuden bannerinsa kanssa syksyllä 2024. Kankaassa houkutellaan mukaan Suomen ensimmäisen Ideal Orgin perustamiseen ja henkilökuntaan. Miscavigen julistus vanhojen tilojen laajentamisesta on rantautunut siis Suomeen asti. Ehkä suomalaiset scientologit ovat vihdoinkin saaneet kasaan tarpeeksi pätäkkää sellaisen konttorin hankkimiseen? Tunnistan ryhmäkuvasta pari tuttua naamaa, toki vanhempana versiona, niistä scientologeista jotka olivat valvomassa 2008 pidettyjä Project Chanology mielenosoituksia Lahdessa, Vantaalla ja Helsingissä.

Uusi dokumenttielokuva The Dark Side of the Scientology Cult sisältää kultin uusimpia käänteitä. Ex-scientologien kokemukset toistuvat sukupolvesta toiseen. Jäseniä valvotaan ja ahdistellaan niin kultin sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Kultti on saavuttanut poliittista valtaa mm. Ranskassa, huolimatta kulttiin kohdistetuista oikeudenkäynneistä. Ja miksipä ei saavuttaisi, sillä kriittisimmän oikeudenkäynnin aikana kultin purkamisen mahdollistava rikoslaki päivitettiin, jotta lailla ei enää voisi purkaa scientologiakultin kaltaisia järjestöjä. Tuomarit eivät osaa selittää miten ja miksi lakia muutettiin tuolloin. Tapaukseen liittyviä kansioita "katosi" virastojen arkistoista. Hupsankeikkaa mikä outo yhteensattuma.



No comments: