17.8.07

Islam, ihmiskunnan vihollinen

Eräs kommentoija toivoi minun käsittelevän myös islamilaista fundamentalismia. Kieltämättä aihe on jäänyt vähemmälle (suom: olemattomiin), mutta asiaan tulee muutos.

Islam on levinnyt Euroopassa viime vuosikymmeninä. Uusia moskeijoita rakennetaan kiihtyvällä tahdilla. Vanhoja kristittyjen kirkkoja muutetaan moskeijoiksi, tai baareiksi kuten Helsingissä on tehty. Muslimien määrä on lisääntymässä myös pohjoismaissa. Joukossa on aina niitä "mätiä omenia", jotka tuovat huonon maineen lopuille. Tässä tapauksessa kyseessä on äärifundamentalistit, jotka yrittävät muuttaa maiden olosuhteilla jollakin muulla kuin demokratialla. Kuitenkin, suurin osa muslimeista korostaa omista velvollisuuksista sitä maata kohtaan jossa asuu. Muslimit ovat onnistuneet elämään ei-muslimien hallinnoimalla maalla. Kunhan he voivat rakentaa omia moskeijoita, niin uskonnon säilyminen on taattu. Tosin se on jo aiheuttanut närää mm. Saksassa.

Mukana tulee kuitenkin omat käsitteet tasa-arvosta ja siitä miten pitkälle sekularisaatio voi mennä. Enemmistö muslimeista on mukana vaikuttamassa, töissä ja maksaa veronsa. Toistaiseksi näyttää siltä, että islam ei ole ihmiskunnan tuho. Amerikkalaiset kommentaattorit tietenkin kauhistelevat kirkkojen muuttumista muhamettien paikoiksi. Myös Sam Harrisin uskonnonvastaiset tekstit ovat räikeästi islamia vastaan. Siitä lisää myöhemmin.

Nyt kun islam on aloittanut käännytystyön Helsingin kaduilla, niin voin joskus jopa törmätä heihin. Ja kun islamiin perustuva luomisoppi aloittaa leviämisensä, saan siitä lisää bloggausmateriaalia.

Ja loppuun Stephen Colbertilta opittu henkivakuutus: Tunnen suurta kunnioitusta islamia kohtaan.

1 comment:

Samuli Pahalahti said...

Voin suositella Robert Spencerin kirjoja islamiin tutustumiseksi. Spencer on kristitty, mutta vaikuttaisi silti kykenevän varsin hyvään analyysiin islamista (joskin hän varmaan antaa liian positiivisen kuvan kristinuskosta).

The Truth About Muhammad: Founder of the World's Most Intolerant Religion kertoo varsin selkeästi, miksi islam on jo perusteiltaan ihan kauhea. Siitä lienee hyvä aloittaa.

Jos myös video kelpaa, niin Islam: What the West Needs to Know on katsomisen arvoinen. Kyseistä dokkaria mukana tekemässä ollut Greg Davis on myös kirjoittanut kirjan Religion of Peace? Islam's War Against the World, veikkaisin sen olevan myös ihan ok (en ole itse vielä lukenut).