6.8.07

Laillistakaa kloonaus

New Scientist, 21 July, 2007

Hugh McLachlan on bioetiikan professori. Hän kirjoitti selonteon siitä, miksi kloonaamisen kieltämiseen ei löydy hyviä syitä. Tässä käännös ja lyhennetty versio McLachlanin tekstistä.

Useimmissa maissa ihmisten kloonaaminen on rikos. Tätä ei yleensä nähdä kiistanalaisena asiana: tieteelliset järjestöt, lääketieteelliset ryhmät ja hallitukset ovat tuominneet ihmiskloonauksen.
Mutta miksi niin monet vastustavat ideaa kloonatuista vauvoista? McLachlanin mielestä vastustamiseen liittyy enemmänkin irrationaaliseen pelkoon kuin mihinkään loogiseen perusteluun. Kaikki kiellon puolesta esitetyt argumentit ovat sellaisia, joita hyväksymme helposti ja luonnollisesti muilla lisääntymiseen liittyvillä alueilla.

Yksi argumentti kloonausta vastaan on ajatus siitä, että on moraalisesti väärin tai tuomittavaa luoda kopioita ihmisistä. Mutta vaikka kloonilla on samat geenit kuin hänen lähteenä olleella aikuisella, ympäristötekijät varmistavat ettei kehittynyt yksilö ole identtinen kopio, psykologisesti tai fyysisesti. Lisäksi, me hyväksymme geneettisesti identtiset ihmiset kaksosten muodossa. Kloonattu ihminen olisi vähemmän samanlaisia kuin kaksoset, sillä he olisivat eri ikäisiä ja kasvaisivat eri kontekstissa. Kloonauksen vastustaminen näillä perusteilla ei ole järkevää.

Toinen huolenaihe on turvallisuus. Me tiedämme eläimillä tehdyistä kloonauskokeista, että äitiin ja vauvaan kohdistuisi korkeita riskejä, vaikka todennäköisesti ne vähentyisivät tekniikan kehittyessä. Kuitenkin muilla lisääntymiseen liittyvillä alueilla (tai yleensäkin elämässä) yksistään turvallisuus ei ole tarpeeksi tärkeä syy tehdä jostain laitonta. Tulevalle äidille pitäisi selittää metodin riskit, ja sitten hänellä pitäisi olla oikeus tehdä päätös sen hyväksymisestä, kuten kaikissa muissakin lääketieteellisissä menetelmissä.

Mahdollinen vauva ei tietenkään voi antaa lupaansa. Kloonaukseen voi liittyä lisääntynyt keskenmenon tai synnynnäisen vian riski, mutta kloonauksesta syntyvälle ihmiselle se on heidän ainoa mahdollisuus elämään. Kloonaus ei siis ole riski vaan mahdollisuus. Jos olisit voinut syntyä vain kloonina, siihen liittyvine riskeineen, niin haluaisitko estää syntymäsi? Sanoisin äänekkäästi: en.

Me hyväksymme tämän periaatteen muissa lisääntymistavoissa. Normaalisti muodostuneista alkioista 75% ei selviä syntymään asti. Emmekä me kiellä pareja joilla on geenit, jotka aiheuttavat suurella todennäköisyydellä jonkin kehityshäiriön. Monet tällaiset parit valitsevat olla tekemättä lapsia, tai valitsevat oikean alkion, mutta se on heidän valintansa.

Käsitellään myös ajatusta siitä, että kloonauksen laillistaminen sallisi hedelmöitysklinikoita hyväksikäyttämään epätoivoisia pareja. Hyväksikäytön mahdollisuus ei ole tarpeeksi suuri syy tehdä muista keinohedelmöityshoidoista laittomia. Sen sijaan me säätelemme klinikoita, ja täten varmistamme, että potilaille kerrotaan kaikki hoitoihin liittyvät riskit, jotta he voivat tehdä tietoihin perustuvan päätöksen.

Muut kieltoa puoltavat argumentit ovat erikoisempia. Kuten ajatus siitä, että kloonaus voisi vaikuttaa geeniapooliin, tai despoottiset johtajat voisivat luoda klooniarmeijan täydellisistä sotilaista. Nämä argumentit vievät huomion pois olennaisesta. Jos kloonaus laillistettaisiin, niin todennäköisesti vain pieni prosentti pareista turvautuisi siihen. Seksiin perustuva lisääntyminen pysyy halvempana, turvallisempana ja hauskempana: vain ne joilla ei ole muita vaihtoehtoja käyttäisivät kloonausta.
Vaikka lisääntyvä joukko klooneja vaikuttaisi geenipooliin, onko se tarpeeksi suuri syy tehdä siitä laitonta? Ei ole olemassa mitään "luonnollista" tai ennalta määrättyä polkua jota pitkin ihmislajin täytyy kehittyä. Maailmanlaajuinen matkustaminen on oletettavasti vaikuttanut enemmän meidän geenipooliin kuin kloonaus ikinä kykenisi, eikä kukaan ole vaatimassa matkustamisen kieltämistä.

Mitä tulee valtion pyörittämiin kloonaustehtaisiin, kaikki organisoidut ohjelmat joilla yritettäisiin kasvattaa vauvoja johonkin tiettyyn tarkoitukseen olisivat tietenkin tuomittavia, mutta lisääntymistavasta riippumatta. Se ei liity siihen pitäisikö yksittäisten parien saada kloonausta lisääntymismahdollisuuksiinsa. Samoin käy jos joku kloonataan vastoin hänen tahtoaan. Sekin olisi epäeettistä ja pitäisi olla laitonta, mutta se ei ole järkevä vastalause kloonaukselle sen enempää kuin raiskaus on vastalause seksiä vastaan.

Vapaassa yhteiskunnassa toimintojen pitäisi olla laillisia ellei ole olemassa perustelua sen laittomuudelle. Meidän ei tarvitse perustella kloonausta jotta se olisi laillista (vaikka kloonaus selvästikin auttaisi niitä hedelmättömiä pareja joilla ei ole muita tapoja saada lapsia jotka ovat geneettisesti sukua heille). Ne jotka haluavat kloonihoidon olevan laitonta pitäisi perustella kantaansa.

Kloonihoidon kieltämisen kannalla oleva argumentit ovat irrationaalisia ja epäjohdonmukaisia. Ne kuvailevat riskejä jotka hyväksymme - ja ovatkin hyväksyttävissä - muissa lisääntymismetodeissa. Toimikaamme järkevästi ja laillistakaamme ihmisten kloonaus nyt.

2 comments:

Anonymous said...

Minä loin vahingossa valemuiston paitsi itselleni myös veljelleni.
Puhuin harhaisesti tuosta huippuluokan elokuvasta nimellä "Serkkuni Lenny". Olimme, ainakin minä olin tyrmistynyt, kun se uusittiin ja nimenä oli "Serkkuni Vinny". Tähti oli sama Joe Pesci..
Myöhemmin arvelin että Kovasta laista Lenny oli päässäni ymppäytynyt Vinnyn tilalle.

Kirjavinkkisi on niin erinomainen että ehkä mun pitää sekin hankkia.
Saisipa Pietiläisen suomentaan..

t.MrKAT

Anonymous said...

vittu tää on ihan paska