20.3.08

Raportti Jehovan todistajilta

Veljesseura tarkastelee Suomen Jehovan todistajien tuoreinta vuosiraporttia. Poikkeuksellisesti indikaattoreissa voi nähdä kasvua. Sitten vuoden 2001 luvut ovat olleet laskussa (millenium ei tuonutkaan Loppua), mutta viimeisin vuosi toi pienen muutoksen käyriin.

Vuoden 2007 raportissa on havaittavissa pitkästä aikaa kasvua melkein kaikilla osa-alueilla. Tähän on useita mahdollisia syitä. Yksi vaihtoehto on, että jäseniä on kannustettu tekemään yhä enemmän ja enemmän. Osan kasvusta selittänee osalle jäsenistä suotava 15 minuutin raportointikäytäntö. Se mahdollistaa jäsenen laskemiseksi aktiiviseksi jo 15 minuutin kuukausittaisella saarnaamisella. Tätä tukee tieto kuukausittaisen keskiarvon nousemisesta lähemmäksi huippukuukausia.


Viime vuonna JT:n rivit paisuivat peräti 180 henkilöllä. Veljesseura esittääkin oivan kysymyksen:

Onko tämä suhteellisen pieni kasvu nyt sitten merkki Jumalan siunauksesta? Tuskin. Jos siunausta nimittäin mitattaisiin kasvulla, Jumala taitaisi siunata eniten PC-peliä World of Warcraft, jolle on muutamassa vuodessa kertynyt jo 9 miljoonaa aktiivista käyttäjää.


Itse koen pientä pettymystä, sillä kotikaupungissani oleva vanha jehovantodistajapariskunta ei enää tule jakamaan minulle Herätkää!- ja Vartiotorni-lehtiä. He taisivat luovuttaa heti kymmenen vuoden jälkeen. Nyt joudun poimimaan lehtiä silloin kun kävelen Helsingin Tunnelissa.

No comments: