29.5.08

Kuvioita maassa ja viesti tulevaisuudesta

Melkein vuosittain lööppeihin pääsee jonkinlaisen viljakuvion ilmestyminen jossain päin maailmaa. Viljapelto näyttäisi olevan mitä mainioin raapustuspaperi ulkoavaruudesta tuleville matkustajille. Mielestäni ihan ymmärretävistä syistä. Peltoa menee tietenkin pilalle mysteerisen viestin kirjoittamisessa, mutta se kasvaa takaisin, ja seuraavalla visiitillä on tarjolla tuoretta kirjoituspintaa. Tämä jos mikä osoittaa tähtimatkaajien olevan ekologisia olentoja. Ehkä he aloittivat viestimisen kokeilemalla järviä ja meriä, mutta ymmärrettävästi jäljet eivät säilyneet pitkään.

Paljon harvinaisempi ilmiö ovat urheilukentille ilmestyvät kuviot. Niitä ei ilmesty keskellä talvea tai valoisia kesäöitä, vaan pimeinä kevät- ja syksyöinä. Olen muutamana aamuna onnistunut näkemään näitä mysteerisiä jälkiä. Urheilukentän sorapintaan on kaiverrettu jollain toistaiseksi tuntemattomalla voimasäteellä lukemattomia spiraalimaisia ympyröitä. Oudot voimat ovat onnistuneet roiskimaan rapaa ulospäin näistä kuvioista. En onnistunut tulkitsemaan viestiä maankamaralta, joten arvoitus jäi vielä pimentoon. Tulevat kevätyöt voivat varmasti valaista ketkä ovat näiden kuvioiden takana.

Tietenkin jotkut rasittavat epäilijät voivat etsiä yhteyksiä paikkakunnan mopopoikiin. He väittävät, että maassa olevat urat johtuvat moottoripyörien renkaista ja jännitystä hakevista nuorista. Näin ei tarvitse turvautua avaruusolioihin.

Skeptikoiden selitykset kaatuvat kuitenkin varmoihin tosiasioihin:

- Yöllä on pimeää, joten mopoilijat eivät näkisi ajaa kentällä.

- Järjestysäännöt kieltävät moottoripyörillä ajamisen urheilukentällä.


Nämä faktat osoittavat, etteivät jäljet voi olla sitä mitä skeptikot haluaisivat niiden olevan.
Joten jatkakaa yötaivaan tarkkailua ja katsokaa samalla mihin astutte. Niska voi joutua koville, mutta se on sen arvoista.

Outoja valoja odotellessa voit pohtia seuraavaa kulunutta vitsiä. Jotkut skeptikot aloittavat luentonsa kysymällä onko yleisössä ketään joka uskoo telekinesiaan. Jos sellaisia ihmisiä löytyy, niin skeptikko pyytä heitä nostamaan hänen kätensä. Käsi nousee erittäin harvoin, jos silloinkaan. Haluan kuitenkin esittää tuoreemman version tästä vitsistä.

Jos uskot, että ennustaminen on todellinen ilmiö ja kuulut niihin ihmisiin jotka kykenevät siihen, niin miksi et ole jo piirtänyt paperille sitä kuviota jonka tulen ilmoittamaan seuraavassa ensi viikolla blogissani? Tässä tehtävässä satunnainen arvonta osuu tarkemmin oikeaan kuin useimpien ennustajien tarjoama palvelu. Kuluttajasuoja-asiamiehet voisivat alkaa kiertämään kaikkien ennustajien ovien luona. Jos koputuksen jälkeen oven läpi kuuluu ”kuka siellä?”, niin he saisivat lätkäistä oveen varoitustarran jossa lukee: ”Vain viihdetarkoituksiin”. Tätä periaatetta harkitaan Britanniassa. Tietenkin meediot ovat aloittamassa vastarintaa, sillä asiakkailla pitää olla oikeus kuulla kuinka heidän kuolleet sukulaiset ovat onnellisia siellä Toisella puolella ja puhuvat edelleen ympäripyöreästi, sekä tunnistavat henkilöitä vain nimikirjainten mukaan. Joudumme odottamaan niitä ennustajia jotka kykenevät kuulemaan jotain tarkkaa ja hyödyllistä henkimaailmasta.

1 comment:

Messias said...

ennustaminen on hyvinkin mahdollista, mutta siihen nykyään kuuluva perseen nuolenta lähinnä naurettavaa, jos ennustajaksi tahdot nii huuhaileppa "yläkertaan" ehkä sua onnistaa...