13.7.09

Sana sunnuntaille: Bioetiikka

Tiedemiehet pystyvät tekemään ihmeellisiä asioita elämälle. Kloonaus on jo wanha juttu, sillä sen avulla onnistuttiin ratkaisemaan maailmaa pitkään vaivanneen ongelman: Miten saisimme lisää samanlaisia lampaita?



Löydätkö kloonatun lampaan?

Bioetiikan avulla pyritään selvittämään miten tiedettä saa soveltaa lääketieteessä ja biologiassa. Seuraamuksia sopiikin miettiä. Aina ei kuitenkaan tarvitse murehtia. Eräs tuore tieteellinen läpimurto osoittaa, että joskus saadaan aikaan kaikissa mittasuhteissa positiivisia asioita.

Japanilaistutkijat loivat hohtavan apinan.

Olin helpottunut kuullessani uutisen. Aivan liian kauan olen kävellyt iltaisin kotiin pelon vallassa. Mitä jos puissa ja puskissa on raivotautisia apinoita? Jos ne hohtavat vihreinä, niin osaisin kiertää vaaralliset puistot kaukaa. Samalla periaatteella voisimme poistaa hirvivaaran. Muunnellaan hirvet ja peurat hohtaviksi. Liikenneonnettomuudet vähenisivät. Tietenkin luonnon tasapainon on säilyttävä. Siksi myös petoeläimet täytyy varustaa hohdolla. Peurat osaisivat juosta karkuun susia ja ilveksiä. Mikään ei voi mennä pieleen.

Mutta on eräs asia jonka suhteen täytyy olla varovaisempi. Meidän ei pidä asentaa bionisia parannuksia eläinkuntaan. Tämä suloinen hanhi on vain ensimmäinen askel kohti ihmiskunnan tuhoa. Mitä me sitten teemme kun karhuilla on singot käpälissä ja hailla on laseraseet otsalla?

No comments: