25.8.10

Moraalin tutkimista moraalittomalla tavalla

Harvardin Kognitiivisen evoluution laboratorion johtaja Marc Hauser pääsi skandaalinkäryisiin otsikoihin.

Skandaalin käry ihmisaivoissa: Harvardin huippu huiputti

Mainetta ja kunniaa kerännyt Hauser on julkaissut papereita eläinkognition tutkimisesta. Hän on tehnyt yhteistyötä monen eri alan kanssa; kielitieteilijä Noam Chomsky, lapsipsykologi Elizabeth Spelke ja kädellisten tutkija Richard Wrangham. Papereissaan Hauser on selvitellyt mm. kielen ja moraalin kehitystä ihmisissä ja muissa kädellisissä. Harvardin yliopisto osasi kuitenkin kysellä parin tutkimuksen kohdalla, että mites tämä ja tämä kohta perustellaan.

Hauserin kouluttajat tekevät tutkimustyötä luonnossa elävien eläinten parissa, kun taas Hauser tarkastelee vankeudessa eläviä eläimiä. Luonnossa tietojen kerääminen on hitaampaa.

Valkotöyhtötamariinit (Saguinus oedipus) osasivat tunnistaa itsensä peilistä Hauserin johtaman tutkimusryhmän kokeessa. Mutta havaintoa ei kyetty toistamaan. Epäilevä psykologi Gordon G. Gallup pyysi nauhoja valkotöyhtötamariinien liikkeistä peilien edessä. Hän sai nauhat, mutta niissä ei näkynyt tunnistamisen elkeitä. Kuusi vuotta paperin julkaisun jälkeen Hauser totesi, etteivät tamariinit tunnista itseään peilistä.

Toisissa tutkimuksissa Hauserin ryhmä on päätynyt hypoteesejä tukeviin evidensseihin, mutta niitä ei tahdo löytyä enää mistään. Tutkimusten tulokset olivat lähes poikkeuksetta positiivisia. Hauserin oma laboratorio koki, ettei kaikki ole kohdallaan. Työntekijät näkivät, ettei tutkimusta tehdä oikealla tavalla. He valittivat eteenpäin.

Harvardin yliopisto käynnisti tutkinnan Hauserin tutkimusmenetelmistä ja kerätyistä materiaaleista. Se alkoi kolme vuotta sitten. Vasta tänä vuonna yliopisto toi tutkimuksen kunnolla julkisuuteen. Kolme vuotta sitten yliopisto takavarikoi tutkimusryhmän kovalevyt ja videonauhat. Tutkintakomitea syyttää Hauseria kahdeksasta väärinkäytöksestä. Väärinkäytösten yksityiskohdat ovat vielä julkaisematta. Vain kolme julkaistua paperia sisälsi ongelmakohtia. Marc Hauser on yksin vastuussa kohusta.

Auts.

Kaikki Hauserin nimellä varustetut tutkimuspaperit ovat nyt suurennuslasin alla. Samoin miehen kirjoittamat populaarikirjat kuuluvat ale-laatikoiden pohjalle.

Hauser kirjoitti ja luennoi ihmisen moraalin kehityksestä. Eli ihmisillä olisi moraali ilman Jumalan suoraa vaikutusta. Eli tästä kohistaan pian Uncommon Descent ja Bwana joen kirjoituksia-blogeissa esimerkkinä siitä miten ateistiset materialistit väärentävät todistusaineistoa. Aamulehden ensimmäinen kommentoija kiteyttää tulevat kulttuurisodan saarnat:

Eiköhän tämä viimeistään todista, että evoluutiota ei ole.
Lähettäjä: Kristitty | ti 24.8 klo 08:43

6 comments:

Tomi said...

Hyvä, että väärinkäytökset paljastuvat.
Mutta kretiinit ja tieteen vastustajat saavat tällaisista tapauksista lyömäaseita.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Nää ne mitään saa. Hauserin nimi ei tainnut olla "hirmu tuttu" "evolutionisteille". [EVODAMIT, minun blogissa ei ollut mitään Hauserista. Ei edes Kaspar Hauserista...]

Itse olen jotain hänen juttuja lukenut ja ihmetellyt miten hänestä yhteisön kokokaan ei vaikuta ihmisten moraaliin. Kun taas esimerkiksi uskontoja tutkien on selvitetty että isompi uskonto, lahkot ja kultit ovat sosiaaliselta luonteeltaan kovin erilaisia.

Tosin en tiedä onko tämä tutkimus sitten vääräksi osoitettu. Sillähän ei ollut tekemistä noiden apinoiden peiliin tuijottamisen kanssa. (Peilistä tunnistamisen puute itsessään ei ole evoluutiota vastaan.)

Toisaalta ihmisten lajityypillistä moraalia on tutkinut hyvin moni muu. Ja nyt kretiinit tunnistaa kenties "ihan jokaisen koko tutkimusalan" tutkimuksen "Hauseriksi". Onhan näitä nähty..

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Hauser näyttää myös jotain muuta. "Ideologisesti värittynyt" on kreationistin perussyytös sille että heidän juttuja ei hyväksytä.

Tämä tarkoittaisi samaa kuin "sisäisen kinastelun" puute. Eli että omia läimitään selkään ja erimielisiin suunnataan pilkkaa.

Tämän tapaiset näyttävät että kreationistit eivät ole riittävän ovelia löytääkseen niitä oikeita huijauksia. He kuluttavat "evoluutiokritiikkiin" valtavia voimavaroja ja leikkivät ovelaa kriitikkoa. Kuitenkaan he eivät ikinä löydä näitä huijauksia. He ottavat ne käyttöön vasta kun joku muu on löytänyt sen heille ensin. Eli he tarvitsevat evoluutikoiden sisäistä kriittisyyttä saadakseen toimivia työkaluja omaan agendaansa.

Toisin sanoen kriittisyys ja itsekriittisyys ovat tässä evoluutikoilla. Tässä näkyy jo sävyä siitä että evoluutikoiden pilkka voisi olla pelkkää projektiota: Omat viat nähdään muissa. Ja tätä pumpataan katkeruudella kun omille tuotoksille käy kuten Hauserin tuotoksille. Eli tutkimuksen teossa on "vikaa vikaa vikaa".

MrrKAT said...

Hauser ei ole aivan tuntematon mulle. Minä sain aiemmin suom. kustantajalta pari vihjettä mielenkiintoisasta moraalitutkimuksesta, ensinnäkin hän kertoi jostain jännittävästä Hauserin tutkimustuloksesta ja toiseksi, että Ilkka Pyysiäisen kanssa Hauserilta olisi ollut tulossa kirja. Odotin siis kuin kuuta nousevaa..

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Kun tein lyhyttä "lähdeluettelon lukua", niin Dawkinsillakin on "Jumalharhassa" yhdessä luvussa mainintaa parin sivun verran herran näkemyksistä. Positiiviseen sävyyn tietty.

Onneksi luvussa on muitakin lähteitä kuin tämä tyyppi, joten argumentaatio ei varsinaisesti "kaadu".

Paholaisen Asianajaja said...

Discovery Instituten Casey Luskin kirjoittaa aiheesta:

http://www.evolutionnews.org/2010/08/when_evolutionary_psychology_c037691.html