11.5.11

Ugandan homolaki loppusuoralla

Melkein puolitoista vuotta sitten Ugandan homolakiehdotus nostatti kansainvälistä paheksuntaa. Hartaan maan hartaat kansanedustajat olivat vaatimassa tiukennuksia nykyiseen lainsäädäntöön. Ei riittänyt, että homoseksuaalien avoin palvelus armeijassa oli kiellettyiä. Tai ettei maassa ole mitään syrjinnän kieltoja, tai ettei homoseksuaaleille ollut mitään oikeuksia. Saman sukupuolen välinen seksiakti oli valmiiksi laitonta toimintaa. Lakiehdotuksella olisi kovennettu rangaistuksia. Tietyistä tuomiosta napsahtaisi peräti kuolemanrangaistuksia. Pelkästään homoseksuaalin ihmisen vuokraisännälle tulisi rangaistus, jos hän ei ilmoita homostelusta poliisille.

Kansainvälinen valitus ja tukipakettien perumisella uhkaus saivat ugandalaiset kansanedustajat hautaamaan lakiehdotuksen.

Ugandan parlamentti otti tällä viikolla askeleen kohti perinteisiä arvoja, sillä he kaivoivat lakiehdotuksen takaisin äänestyspöydälle. Toden totta, lakiehdotuksessa on vielä kuolemanrangaistus jäljellä. Ehkä se poistetaan parlamentin sisäisessä keskustelussa. Ehkä ei. Ainakin lakiehdotuksen läpimeno on lähes varma juttu.

Moni järjestö seuraa jännittyneenä miten äänestys menee. Britannian ulkoministeriö ilmoitti, ettei toivo lain menevän läpi. Jopa Amnesty International protestoi lakiehdotusta vastaan. Kansainväliset uutiset rummuttivat tulevaa äänestystä ja tavalliset prostestilistat kiersivät netissä. Anglikaanisen kirkon arkkipiispa heristää sormeaan lakiehdotukselle. USA:n viranomaiset liittyvät päiden pudisteluun.

Nyt onkin selvinnyt, että lakiehdotuksesta keskustellaan vielä perjantaina ennen viimeistä äänestystä. Herättääkö eri valtioiden valitus taas huolen tukirahojen hiipumisesta? Mitä sanovat Ugandassa kiertäneet USA:n evankelistat, jotka harppovat yhä kaueammaksi aikaisempien kiertueidensa seuraamuksista?

1 comment:

Napoleon said...

Hitleri tutmelee lapsemme.