16.11.12

Valkeeta kansalle joka pimeydessä vaeltaa, osa 2

Oululainen Valkee saa jälleen paukutella henkseleitään, sillä tällä viikolla julkaistiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottama paperi kirkasvalojen ja korvavalojen käytöstä.  Valkee kommentoi uutuutta Facebook-sivullaan näin:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Timo Partonen ja ELY keskuksen Teppo Linjama tekivät valmistajista riippumattoman kirkasvalojen käyttöselvityksen.

Tulos: 6-12 MINUUTTIA VALKEETA ON YHTÄ TEHOKAS KUIN 30-60 MINUUTIA KIRKASVALO
LAMPPUA.

69% kirkasvalolaitetta käyttäneistä ja 67% korvavalolaitetta käyttäneistä koki voinnissaan muutoksen joko hieman tai selvästi parempaan suuntaan käyttöselvityksen aikana.

Kiitoksia THL:lle ja ELY Keskukselle tämän hyvän ja tarpeellisen selvityksen tekemisestä.

 Reilusti yli puolet korvavaloja käyttäneistä koki saaneensa niistä jotakin hyötyä! Ja vieläpä melkein samalla tasolla kuin lääketieteellisesti vakuuttavammalla pohjalla olleen kirkasvalon käyttäjät. Eikä käyttöselvitystä ole maksatettu Valkeen rahoilla, joten entiset eturistiriidat eivät paina tällä kertaa vakaakupissa.

Miten tässä näin pääsi käymään? 

Huomasin heti pikaisen vilkauksen jälkeen, ettei Valkee kerro kuinka monta ihmistä osallistui tuohon käyttöselvitykseen. Ilkeämielinen skeptikko sisälläni kuiskaili: "liian pienet vertailuryhmät"

Sisäinen skeptikkoni oli oikeassa. THL:n paperi on luettavissa täällä.

Käyttöselvitykseen osallistui yhteensä 45 henkilöä, joista osa vain lyhyen aikaa. Siten käyttöselvitykseen osallistui 28 % realistiseksi arvioidusta kohdejoukosta (24 % sähköpostitse tiedotteen saaneista). Selvityksessä oli mukana 27 kirkasvalolaitetta ja 27 korvavalolaitetta. Kirkasvalolaitteita käyttäneitä henkilöitä oli 17, korvavalolaitteita käyttäneitä 17 ja molempia laitteita käyttäneitä 11.

 Osallistujamäärän lisäksi on huomioitava kuinka monin heistä jaksoi vastata kyselyihin.

Osallistuneista 32 (71 %) palautti kyselylomakkeen tai antoi vapaamuotoisen palautteen. Heistä 13 (41 %) oli käyttänyt kirkasvalolaitetta, 9 (28 %) oli käyttänyt korvavalolaitetta ja 9 (28 %) oli käyttänyt sekä kirkas

Palaute on kullanarvoista Valkeelle, sillä sen perusteella he tietävät mitä ominaisuuksia laitteesta pitää päivittää seuraavan kaamosajan koittaessa.

Korvavalolaitteen käyttöön liittyneitä vaikeuksia olivat kuulokkeiden liian lyhyet ja jäykät johdot, kuulokkeiden epämukava muoto ja putoaminen kesken käytön, laitteen pitkä latausaika ja verkkolaturin puute sekä ajurin asentamisen ongelma käyttökerran keston muuttamiseksi. Kirkasvalolaitteen käyttöön liittynyt vaikeus oli laitteen liian iso koko.

Haittavaikutukset kirjattiin myös muistiin.

Korvavalolaitteen käytön aikana ilmenneitä haittavaikutuksia olivat päänsärky, korvakipu ja korvakäytävän ihoärsytys sekä aamuyön heräily. Näistä haittavaikutuksista korvavalolaitteen käytön lopettamiseen johtivat päänsärky, korvakipu ja korvakäytävän ihoärsytys kukin yhdessä tapauksessa.

Korvavalolaitetta ja kirkasvalohoitoa saaneet laitettiin kuuden kaamosoireen vertailuun. Kumpi tuottaisi enemmän hyötyjä käyttäjilleen?

Kirkasvalolaitteen käyttö johti myönteisiin voinnin muutoksiin jokaisen kuuden kaamosoireen kohdalla, kun sitä vastoin korvavalolaitteen käyttö ei johtanut lainkaan voinnin muutoksiin sosiaalisen aktiivisuuden eikä ruokahalun osalta, minkä lisäksi korvavalolaitteen käytön aikana yhdessä tapauksessa painossa tapahtui hieman muutosta kielteiseen suuntaan. Myöskään sekä kirkasvalolaitteen että korvavalolaitteen yhtaikainen käyttö ei johtanut lainkaan ruokahalun muutoksiin.

Ja ne käyttäjät jotka kokeilivat molempia vaihtoehtoja.

Sekä kirkasvalolaitetta että korvavalolaitetta käyttäneistä neljä arvioi kirkasvalolaitteen korvavalolaitetta tehokkaammaksi, yksi korvavalolaitteen kirkasvalolaitetta tehokkaammaksi ja yksi ei osannut arvioida niiden kesken mahdollista tehoeroa.

Muistathan vielä kirjoitukseni alusta mitä Valkee kertoi lyhyesti tästä paperista:

Tulos: 6-12 MINUUTTIA VALKEETA ON YHTÄ TEHOKAS KUIN 30-60 MINUUTIA KIRKASVALO LAMPPUA.

CAPS LOCK, Fuck yeah! Noh, Valkeen PR-porukan harmiksi THL ei vertaillut mitenkään pätevällä tavalla Valkeen ja kirkasvalon hoitotehoja. THL kertoi itse asian hyvin selkeästi samassa paperissa. Heidän tarkoituksensa oli vain selvittää ilmeneekö käytön aikana vaikeuksia ja haittavaikutuksia. Samoin he tekevät selväksi, ettei satunnaistettua vertailua tehty. Ja paperia lukiessa minulle tuli myös selväksi, ettei mitään kontrolliryhmää ollut, koska sellaista ei edes tarvittu.

Tässä vielä lainaus itse paperista:

Tämän käyttöselvityksen tavoitteena oli kerätä tietoa siitä, miten ihmiset käyttävät valitsemiaan valolaitteita, ilmeneekö niiden käytössä vaikeuksia ja ilmaantuuko niiden käytön aikana haittavaikutuksia. Tätä käyttöselvitystä ei suunniteltu siten, että sen perusteella voitaisiin vertailla valolaitetyyppien tai käyttötavan välisiä eroja valon tehokkuuden suhteen. Tämä käyttöselvitys ei ollut tutkimus, eikä siinä ollut satunnaistettua vertailuasetelmaa.
 Ja paras pala selittää mitä vain 32 henkilön vastauksista voidaan päätellä:

Tästä käyttöselvityksestä palautetta antaneiden henkilöiden lukumäärä ei ollut niin suuri, jotta vastausten perusteella voitaisiin tehdä tilastollisesti merkitseviä johtopäätöksiä valon vaikutuksista kaamosoireisiin. Käytön aikana ilmenneistä haittavaikutuksista ei myöskään tehdä tämän käyttöselvityksen perusteella sitovia johtopäätöksiä koskien niiden yleisyyttä tai vakavuusastetta, sillä tieto haitoista kerättiin vapaamuotoisena palautteena.
Ja:

Jotta valolaitteiden käytöstä voitaisiin saada tilastollisesti luotettavia tuloksia, selvitykseen osallistuvan joukon tulisi olla suurempi.

Mutta estääkö tämä Valkeen PR-porukan tulkintojen leviämistä?

Ei tietenkään. Pian PR Newswire UK:n palvelu tarjosi tuoretta tietoa kirkasvaloista ja korvavaloista.
The headset was reported to work as well as the lamp
More than half of the participants in the test concluded that their mood improved during the test. Of those who used both the headset and a lamp more than half felt that also their energy level, mood and social activeness improved. The results indicate that the bright light headset delivers essentially the same beneficial effect as a bright light lamp does, but in a shorter time.

Lehdistötiedote kertoo kerran kuinka monta ihmistä osallistui käyttöselvityksen loppuvaiheeseen. Sen jälkeen asiaa käsitellään aivan kuin kyseessä olisi ollut kaamosmasennuksen hoitoa tutkiva testi.
How the test was conducted
This independent test included Valkee bright light headset and two bright light lamp devices from different manufacturers, who all loaned their equipment and user manuals to the staff of the North Karelian Centre for Economic Development, Transport and the Environment (ELY-Center) to use from November 28, 2011 to February 26, 2012. The user test was organized with the permission of the ELY-Center and of the Ministry of Employment and the Economy. The objective of the test was to gather experience of usefulness of the tested devices and their effect on the perceived seasonal symptoms.

 Jos huomasit päivällä heikon seismologisen ilmiön, niin se oli todennäköisesti minä lyömässä päätäni seinään. Ei näin. Ei todellakaan näin, mutta näinhän maksullinen PR-palvelu toimii.
PR Newswire UK tarjoilee tietenkin linkit Valkeen kotisivulle. Näin juttu lähtee kiertämään copy&paste journalismin voimalla.
 Sitten Valkee esittelee "uutista" Facebookissa kansainväliselle yleisölle.
National Institute for Health and Welfare in Finland led a user test with traditional bright light compared to Valkee. Result?

6-12 minutes of Valkee is equally effective to the traditional lamp for 30-60 minutes.

We are grateful for this independent test conducted, and will continue our clinical research program.

Lainasin alkuperäiseen suomenkieliseen Valkeen tiedotteeseen noita olennaisia kohtia THL:n paperista. Hieman sen jälkeen Valkee poisti statuksen profiilistaan. Ehkä vahingossa. Ehkä siksi että myöhemmin ilmestyi sama juttu, mutta erilaisella kuvalla. Pelkästään minun kirjoituksen poistaminen olisi ollut liian selkeä merkki. Onneksi paikalle ilmestyi uusia yrittäjiä, jotka kertovat miksi THL:n paperista ei voida vetää niin vahvoja johtopäätöksiä kuin Valkee antaa ymmärtää.

Valkee-saagan edellinen osa.

2 comments:

Sähis said...

Todella surullista, että THL:n selvitys jätti röyhkeimmille keinon vetää heidän nimi mukaan tähän pelleilyyn.

Valkeen kommentista:
69% kirkasvalolaitetta käyttäneistä ja 67% korvavalolaitetta käyttäneistä koki voinnissaan muutoksen joko hieman tai selvästi parempaan suuntaan käyttöselvityksen aikana.
Ilmeisesti tuo 67 % on otettu vastanneista yhdeksästä kappaleesta eli käytännössä 6 henkilöä on raportoinut hyödystä.

Varovaisesti voidaan yleistää, että tutkimuksesta pois jättäytyneet ovat niitä jotka eivät ole saaneet tutkimuksessa merkittävää hyötyä tai ovat saaneet haittoja. Näin ollen koko selvityksen vaatimattomaan osanottajamaarään suhteutettuna 6 henkilöä 17:stä (35 %) raportoi positiivista vaikutuksia. Tuo 35 on aika tyypillinen lumevaikutusprosentti.

Jos siis leikkisimme, että tämä olisi ollut iso ja vakava analyysi tehosta, ei näitä tuloksia voisi silti sanoa positiivisiksi.

Voi, että kun pelkään sitä hävettävää tilannetta, jos joku tuttu saa tämmöisen helvetin kalliin taskulampun joululahjaksi.

Juha Huuhaa said...

Tämä syksynä Valkeen puffit
ovat menneet hieman poskelleen:

http://yle.fi/uutiset/kirkasvalokuulokkeiden_markkinointi_valviran_syynissa/6386275